Lätkämanageri: Jatkoaika 2-liigan keskustelu

  • 559 371
  • 9 691

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Voitto silti maistuu, vaikka tulikin tällaisen kömmähdyksen kautta.

Viime viikkojen voittokulku on siivittänyt H.C. Andersenin satumaisesti jo kahdeksannelle sijalle. Nyt kun veskat torjuvat jotain, niin odotan voittoputkelle jatkoa!

Tämä oli kyllä katkeraa, kun nyt ei vaan mennyt nollapeli ohi, vaan tuon mokan takia jäivät maalivahtien kolme peliä saavuttamatta ja tuloksena 0-5 sinulle mv-puolelta. Tästä vaan sisuunnutaan. :D
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Oxen nappasi viime viikolta selvän 13-2-3 -voiton Cowtown Houndseista. Viikon MVP:t olivat kolmeen peliin tehot 4+3 nakuttanut Matthews sekä molemmat starttinsa voittanut Jarry. Joukkueen esitys oli vahva kaikilla osa-alueilla ja murskalukujen myötä sarjassa noustiin jo kakkospaikalle. Kärjessä UHL Flames painelee ylhäisessä yksinäisyydessään ja voitti oman pelinsä lähes samoin luvuin, joten sarjasijoituksen parantaminen ei luultavasti enää tule kyseeseen ellei siellä satu täydellistä romahdusta. Kakkospaikan pitäminen sen sijaan on ihan realistinen tavoite, kun peli kulkee mainiosti.

Seuraavana vastaan asettuu jälleen joukkue taulukon häntäpäästä: Dinamo Riga. Tätä kirjoitettaessa Oxenilla on hallussaan 10-4 -johto ja jo 7 tehopinnaa Leafs-Canes -hurlumhein jäljiltä. Alku oli siis mainio ja kun kyseessä on tynkäviikko, sillä on tavallistakin isompi merkitys. Toki Riian pelaajat pääsevät antamaan oman vastauksensa myöhemmin yöllä ja voihan sieltä olla tulossa vielä huimempaa tykitystä.
 

AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Minkäs verran siellä on Turhapuurojen toimistolla mennyt glögiä kun meni kolmessa minuutissa kolme vaihtoa yhteen vaihtoon..
Hah. Ei ollut glögit sekaisin, mut mietin kyllä et joku voi ihmetellä. Oli aika kiireinen päivä ollut ja vielä hommia edessä. Havahduin vähän viime tipassa et kierros alkaa jo ja yritin viime hetkillä alkaa paikkailemaan loukkaantumisia ja sainkin nostettua just ajoissa, mutta en kerennyt kokoonpanoa päivittää. Sit sen enempää ajattelematta toinen kaveri tilalle ihan vain huomatakseni et sehän oli just vastustajatiimistä ja sielläkin peli käynnissä. Kolmannella osui
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
En vaan osaa olla poimimatta kun waiveriin ilmestyy Jake Gardiner ja T.J. Brodie. Ikuinen tapani on poimia nimiä vireen/roolin sijaan.

Gardiner kuitenkin toissa kaudella 47 syöttöä ja pakkien syöttöpörssin 7. Ongelmana on lähinnä pienet peliminuutit, jospa tuo vielä kauden aikana korjaantuisi. Varattiin viime kaudella Jatkoaika2-liigassa 8. kierroksella.

Brodie taas sellainen 40 pisteen pakki ja viime yönä tehoilikin 0+2 ja +3.

Ylivoimaisena ykkösenä pisteissä oleva Lords of the Rink näyttää nykyään tältä. Mainittakoon että 5. ketju tykitti viime yönä tehot 3+3=6.

Mark Stone - Tyler Seguin - Jonathan Huberdeau
Tom Wilson - Brock Nelson - Max Pacioretty
Phil Kessel - Paul Stastny - Jaden Schwartz
Evgenii Dadonov - Derick Brassard - Ryan Dzingel
Patrik Marleau - Joe Thornton - Tyler Bozak

Aaron Ekblad - Mattias Ekholm
Josh Morrissey - Tyson Barrie
Jake Gardiner - T.J. Brodie

Corey Crawford
Goalie Backup
 
Viimeksi muokattu:

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Voitto Mirasanesta lopulta lukemin 9-6-3 vaikka tehopisteiden osalta jäi paljon toivomisen varaa. Maalivahdit olivat todella surkeita ja tilastot GAA 4.66 ja SV%88.3 kertovat kaiken. Pääasia olivat nuo voittoon riittäneet pisteet ja ero yhdeksänteen sijaan kasvoi hieman.

Kauppoja saa ehdottaa, joukkue kaipaisi ehkä eniten Fyysisyyttä ja pakeista voisin luopua esimerkiksi Girardista. Myös Burakovsky ja Flyers-kaksikko JvR Voracek olisi kaupan.

Tulevan viikon vastustaja on sarjakärki UHL Flames ja kylmää kyytiä ehkä tulossa. Yritetään roikkua mukana ja nousta päätöskierroksella sitten ohi.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Oxen vankisti otettaan kakkossijasta 10-5-3 -voitolla Riian Dynamosta. Numerot olisivat voineet olla kauniimmatkin, mutta maalivahtien taisto kääntyi lopulta vastustajalle Rittichin pelattua kehnosti Canucksia vastaan. Otaniemeläisten riveissä peräti kolme pelaajaa (Point, Matthews, Rust) ylsi viiteen tehopinnaan ja tämän myötä kenttäpelaajat hoitivat osuutensa kohtalaisen suvereenisti. Sarjakärki Flames voitti oman pelinsä 11-4-3, joten ero Oxeniin kasvoi yhden kategoriavoiton verran.

Seuraavaksi vastaan asettuu tällä hetkellä viimeistä playoffpaikkaa hallussaan pitävä HC Andersen. Maalivahtiosastolla Oxen on selvä suosikki, mutta kenttäpelaajissa on tasaisempaa. Voittoputken kasvattaminen neljään on tavoite, mutta tiukka matsi lienee tällä kertaa parin selkeällä erolla voittoon päättyneen viikon sijaan tiedossa. Toki isokin voitto on mahdollinen, jos kenttäpelaajat kääntävät kategoriansa Oxenille, mutta todennäköisin lopputulos lienee ~tasuri kentällä ja maalivahtien myötä muutaman kategoriavoiton erolla kokonaispinnat Otaniemeen.
 

#97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
Seuraavaksi vastaan asettuu tällä hetkellä viimeistä playoffpaikkaa hallussaan pitävä HC Andersen. Maalivahtiosastolla Oxen on selvä suosikki, mutta kenttäpelaajissa on tasaisempaa. Voittoputken kasvattaminen neljään on tavoite, mutta tiukka matsi lienee tällä kertaa parin selkeällä erolla voittoon päättyneen viikon sijaan tiedossa. Toki isokin voitto on mahdollinen, jos kenttäpelaajat kääntävät kategoriansa Oxenille, mutta todennäköisin lopputulos lienee ~tasuri kentällä ja maalivahtien myötä muutaman kategoriavoiton erolla kokonaispinnat Otaniemeen.
Jep, saat vastaasi kuntopuntarissa kovia lukemia vetävän jengin tanskanmaalta. Toki haastajana lähdetään LEUKA RINNASSA tähän viikkoon, mutta kaikki eväät voittoon ovat olemassa.

Kuten mainitsitkin, jos haluan edes haaveilla (pieninumeroisesta) voitosta, pitää Jonesin ja Quickin pelata todelliset suonenvetoviikot.

Malkinin ja Stamkosin johdolla talkoisiin!
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Kaikki Ylivoimaisen Hyökkäyshirviön pelaajat on saatavilla ja maalivahti tai useampi tulee tänne päin.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Northern Lights, lukisitko ne vastaukset jotka kirjoitan treidin hylkäyksen yhteyteen niin päästään aika paljon helpommalla :)
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: JMT

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Omaan piikkiin toki mutta mitäköhän paskaa nuo Yahoon palvelimet taas näytti otteluiden alkamisajaksi. Huoh, nää pikku virheet tulee kalliiksi.
 

#97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
Tulipa tehtyä kevyttä kosmeettista hoitoa jengille. Hornqvistin väliaikaisen tervehtymisen ansiosta oli mahdollista laittaa Simmonds lihoiksi. Kylkiäisenä lähti Hoffman.

Paluupostissa H.C. Andersenin riveihin uiskentelivat Voracek ja Girard.

Perustelut. Tarvitsin leveyttä pakistoon ja suoraan sanottuna Hoff ja S-Dawg olivat pettymyksiä. Ehkäpä seuranvaihto tekee terää herroille. Molemmat uudet tulokkaat ovat esiintyneet viimeaikoina pirteästi.

Olen edelleen markkinoilla, haussa on hyvin aloituksia napsiva joukkueensa 1-2 sentteri.

Kiitokset Northern Lightsille kaupoista.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Kiitos kaupoista @#97 Itsellä tulee ylitarjontaa puolustajista kun sekä Martinez että Forbort ovat tervehtyneet. Lisäksi Wayne-Train tuo mukavasti kovuutta verrattain pehmeään jengiin. Hoffman on tervetullut snaiperi joukkueeseen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #97

#97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
Kausi on puolessa välissä, joten on aika vähän summata alkukautta. H.C. Andersenin joukkue on muuttunut jonkin verran, ja nähdäkseni parempaan suuntaan. Luotto kauden loppupuoliskolle lähdettäessä on kova. Näillä mennään, kun Drouin saadaan pian kentälle ja Justin Williams kehiin:

Drouin (IR) - Malkin - Voracek
Stamkos - Carter - Palmieri
N. Foligno - Suzuki - Hornqvist
Ennis - Turris - Williams
Barbashev - Chytil - Frolik
Martin

Pionk - Vatanen
Karlsson - Girard
Iso Kasa Konsonantteja - Boqvist

Jones
Quick

Joukkue alkaa olla terveenä ollessaan melko tasapainoinen sekoktus tehoja ja kovuutta. Barbien, Hornyn, Martinin, Pionkin ja Folignon kaltaiset erikoismiehet vastaavat santapaperista, kun muut keskittyvät enemmän pisteiden linkoamiseen.

Näkisin, että loppukauden menestys riippuu pitkälti maalivahtikaksikosta. Jos pelaavat edes kohtuullisesti, kaikki on mahdollista.

Alkukauden isoimmat onnistujat ja yllättäjät ovat Ennis, Suzuki, Pionk ja Vatanen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: JMT

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Northern Lightsin kausi on ollut yllättävänkin hyvä vaikka ryhmä on suht nimetön. Mukaan on mahtunut niin hyviä kuin huonojakin kauppoja. Joukkue alkaa olemaan aikalailla balanssissa mutta diilejä tulen tekemään jos joukkueen etu sitä vaatii. Tällä jengillä eteenpäin:

Van Riemsdyk-O'Reilly-Hoffman
Pearson-Dubois-Burakovsky
Jenner-Staal-Simmonds
Fabbri-Eller-Buchnevich
McGinn-Glendening

Heiskanen-Parayko
Tanev-Spurgeon
Montour-Martinez

Andersen-Lundqvist-Georgiev

IR: Eakin, Ritchie,Forbort
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Näkisin, että loppukauden menestys riippuu pitkälti maalivahtikaksikosta. Jos pelaavat edes kohtuullisesti, kaikki on mahdollista.
Aaron Dell on tekemässä Jonesille ns. tristanjarryt ja saa tähän onneksi täyden tuen San Josen uudelta valmentajalta. LOTR kiittää.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat
Miten olisi tässä vaiheessa kautta sellainen peliliike, että jokainen kävisi päivittämässä trading blockinsa. Siellä on todella vanhoja last updated -tietoja (tai sitten ei ole yhtään mitään). Nyt viimeistään on varmaan itse kunkin aika herätä taisteluun playoffs-paikoista (treidienkin kautta).
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Miten olisi tässä vaiheessa kautta sellainen peliliike, että jokainen kävisi päivittämässä trading blockinsa. Siellä on todella vanhoja last updated -tietoja (tai sitten ei ole yhtään mitään). Nyt viimeistään on varmaan itse kunkin aika herätä taisteluun playoffs-paikoista (treidienkin kautta).
Muutetaan tämä ehdotus komissaarin määräykseksi. Ja sinne siis ne 5 pelaajaa joista oikeasti voisitte vääntää treidiä, ei mitään tähtipelaajien esittelylistaa. Nyt kun siellä on ikivanhat tiedot tai ei ketään niin eipä paljon napostele ehdotellakaan.

Toki, jos ette halua vaihtaa ketään joukkueestanne, saa trading blockin pitää tyhjänä.

edit. sinällään tyhmää että tuo on rajattu viiteen pelaajaan.
 
Viimeksi muokattu:

Särki

Jäsen
No niin trading block päivitetty, Tyler Johnson ja Alex Gologoski ovat tyrkyllä ja takaisin päin halutaan ensisijaisesti laituria. Mielellään sellaista Jake Guentzelin tyylistä, yli piste per peli-tahdissa viihtyvää ratkaisijaa, joka laukoo paljon ja tehokkaasti, myös ylivoimalla. Jos ei sellaista irtoa niin joku vaatimattomimpi sitten.

Tämän vuoden ensimmäinen viikko menossa ja jo kaksi pelaajaa päätti kautensa UHL Flamesissa. Guentzelin Jakea on tässä vaiheessa vähän vaikeampi korvata, mutta Pelechin Adamin korvaaja löytynee. Hänkin tosin täytti tonttinsa mallikkaasti, perusvarmaa pelaamista ja hyvät blokit ja taklaustilastot.

Tuleepahan sarjasta vähän tasaisempi kun muuten olisi meno käynyt vähän tylsäksi. No joo, kyllä tässä vähän saa keulia, kolmenkymmenen pisteen johto tässä vaiheessa kautta, eihän tuollaista ole nähty koskaan ennen. Ikinä. Missään.
Joo joo, lopetan keulimisen tähän...
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Muutetaan tämä ehdotus komissaarin määräykseksi. Ja sinne siis ne 5 pelaajaa joista oikeasti voisitte vääntää treidiä, ei mitään tähtipelaajien esittelylistaa. Nyt kun siellä on ikivanhat tiedot tai ei ketään niin eipä paljon napostele ehdotellakaan.

Toki, jos ette halua vaihtaa ketään joukkueestanne, saa trading blockin pitää tyhjänä.

edit. sinällään tyhmää että tuo on rajattu viiteen pelaajaan.
Toisaalta, onko tuosta trading blockista sitten mitään hyötyä. Kyllä mä ainakin luovun ihan kenestä tahansa jos tarjous on riittävän hyvä.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Heiskanen+laituri vaihtuisi eliittilaituriin ja mahdollisesti pakkiin. Myös sentteri ois antaa kauppaan mukaan Eakinin muodossa jos vempassa on tilaa hänelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös