Lätkämanageri: Jatkoaika 2-liigan keskustelu

  • 566 815
  • 9 693

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Voittajaa lukuunottamatta runkosarjan sijoitukset vielä täysin auki ja siksi puolivälieräparitkin täysin muovautumatta. Mikään ihme ei olisi, vaikka viimeisen runkosarjaviikon vastustajani (Caipirinha Overdose) tulisi vastaan myös ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.

Cheap Shootersin sairastuvalla ei sentään enää ole kuin yksi mies, mutta aika kohtalokkaasti loukkaantumiset joulun tienoilla heikensivät porukkaa. Lisäksi yksi ykkösvaraukseni Ryan Millerin loukkaantumisen takia tehty paniikktreidi (M.Samuelsson < -> M.Garon) johti käytännössä vain yhden hyvän RW:n vastikkeettomaan menetykseen.

Kaikki vastustajat ovat tämän jälkeen vaarallisia, mutta toivorikkaasti lähdetään finaalipaikkaa hakemaan. Maalivahtiosaston Price/Miller on kuitenkin hoidettava leiviskänsä moitteetta tai muuten on kyyti kylmää.

Lost Heroes näyttää poimineen hylkäämistäni IR-miehistä Latendressen ja Salon sekä vielä tuon mainitun hyödyttömän Garonin. Sekä Guillaume että Sami oli pakko hylätä siinä vaiheessa kun IR-status oli pahimmillaan ainakin viidellä pelaajallani.

Alkuperäisistä varauksista on mukana enää 9 miestä.
 

Särki

Jäsen
UHL Flames 6 - Animaaliset 7

Ja toinen tappio runkosarjassa Animaalisille, numeroin 6-7. Viime viikkojen vire on ollut vähän hukassa, mutta playoff paikka varmistui jokatapauksssa, joten siitä ei tavitse enää huolehtia.

Viikon plussat ja miinukset:
+ Playoff paikka varmistui
+ Grabovski viikon tehokkain 2+2
+ Goncharille hyvä viikko pitkästä aikaa, 0+3, +1, 9 lauk, 2 PPA
- Kovalev Pittsburghissa
- Minnesotan ja Bäckströmin vire

Viimeisellä runkosarjan kierroksella vastaan asettuu Laaman unelmajoukkue, alkukauden voittolukemia lähdetään toistamaan.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Tiikereiden pyristely kohti pudotuspelejä sitten päättyi käytännössä viime viikolla. Mitään selittelyn sijaa ei tulokselle kyllä jäänyt, niin kovia lukuja Boscon sankarit iski taululle.
Mutta pelaillaan nyt vielä tämä viikko + säälit alta pois, ja suunnataan katseet sen jälkeen tulevaan kauteen.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Näyttäisi siltä, että pudotuspeleihin vie sittenkin särkien tie, pari murskavoittoa putkeen onnistuvat kääntämään pahalta näyttäneen kelkan ihan mainiosti, eikä välttämättä edes kisailla heti runkosarjan voittajajoukkuettakaan vastaan.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Kaksi kierrosta Kaukaloordien kautta jäljellä. Paljon on tapahtunut mutta tehdäänpä lyhyt yhteenveto.

Kausi alkoi hyvin 10-3 voitolla mutta sitten alkoi uskomaton loukkaantumissuma. Martin Brodeur, Marian Hossa, Brian Rafalski, Dion Phaneuf, Brian Campbell, T.J Oshie, Matthew Lombardi jne.

Kokoonpano oli vaan niin kapea pitkän aikaa ettei voittoihin ollut mitään saumaa. Viimeisenä niittinä 0-14 tappio HC Hilmanuutille jonka pelaajilla oli tuolla viikolla 30 ottelua enemmän. Rikkinäiselle joukkueelle nuo kahdeksan viikkoa toivat vain yhden niukan voiton.

Joukkueen tervehdyttyä ei olekaan sitten tullut kahta peräkkäistä tappiota 13 viikkoon ja tätäkin viikkoa johdetaan komeasti, pisteitä on ylivoimaisesti eniten koko liigassa. Tehoista huolimatta joukkueen kategoriat ovat kuitenkin niin vituillaan ettei tasaisessa sarjataulukossa ole nousua päässyt tapahtumaan.

Kauden ehdottomasti parasta antia oli jo ennen kauden alkua poimitut Parenteau (17+30=47, 19 yv-pistettä) ja Kopecky (13+27=40, 13 yv-pistettä).

Kausi päättyy huomenna mutta katseet on jo käännetty ensi syksyn live-draftiin. Drafti ei mennyt hyvin tänä vuonna joten tulevalla kaudella joukkue on mestariainesta jo draftin jälkeen.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Ja näyttää tässä vaiheessa siltä, että ensimmäisellä kierroksella ei pystytä kyllä millään haastamaan enää yhtään ketään - yhtäaikaisesti sairastuvalle Datsun, Eriksson, Couture ja voittojen avainmies Bickell.

Ainoa mahdollisuus on, jos Joe Thornton ottaisi Joe Pavelskista mallia ja tekee kymmenen pistettä viikossa...
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
No niin, nyt päästään sitten asiaan. Viime kierrosten ajan tavoitteena ollut kolmossija saavutettiin, eikä kakkospaikkaankaan jäänyt kuin pinnan ero.

Kvartseissa kohdataan Dinamo Riga, joka mm. voitti runkosarjan maalivahtitilastot jopa vieläpä selvällä erolla toiseksi tulleeseen (oma joukkueeni). Eipä moni uskoisi, että tämä onnistui kolmikolla Montoya, Reimer ja Khabibullin; loistavaa peluutusta managerilta siis!

Kaikki on tästä lähtien mahdollista, kaavion alaosa näyttää tasaiselta ja ehkä hitusen helpommalta kuin yläosa, jossa ennakkosuosikki Lost Heroes ja hirmukuntoinen Caipirinha Overdose,
 

Olpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Vaasan Sport & Eric Lindros
Kausi on ohi ja 17. sija. Ei aiheuta liiallisia hurraa-huutoja!

Alkukausi oli todella kankea, mutta loppukausi meni oikeinkin mallikkaasti, mutta ei riitä. Sarjakakkonen kaatui komeasti vipalla kiekalla.

Sarjataulukkoa kun katsoo niin kohtuu tasainen kausi on ollut kaikenkaikkiaan, mitä nyt hännässä ja kärjessä "hajurako".

Kiitos kaikille osallistujille sekä erityis kiitos järjestäjälle! Toivottavasti syksyllä taas "nähdään" ja LDT lupaa nostaa tasoansa (niin varmaan)!
 

#97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
Playoffs Round 1: HCA - Lost Heroes

Että silleen...

Pahin mahdollinen skenario toteutui, ja H.C. Andersen sössi itsensä sijalle kahdeksan saaden vastaansa sarjan ylivoimaisesti kovimman joukkueen Lost Heroesin.

Odotukset ovat aikalailla nollissa jatkon suhteen, mutta täysillä aion laittaa kampoihin!

Joukkueiden kokoonpanot ja lyhyet mietteet:

Lost Heroes:

Ovechkin - Kopitar - Perry
MacDonald - Ribeiro - Brown
Gerbe - Santorelli - Stafford
Omark - Bozak - D'Agostini

Langenbrunner - Butler - Bernier

Chara - Visnovsky
Letang - Seidenberg
Salo

DJ Bobo
Pavelec


- Äärimmäisen tasapainoinen joukkue, jossa on ratkaisuvoimaa viiteen hyökkäyskolmikkoon.
- Ykkösketju on järjettömän kova - voi ratkaista tarvittaessa koko viikon yksin.
- Pakiston TOP-3 pelottaa
- Kaksi tiiviin puolustuksen takana pelaavaa ykkösvahtia
- Tulee menemään rutiinisuorituksella jatkoon selvin numeroin

HCA:

Neal - Oshie - Backes
Cole - Pavelski - Justin Williams
Samsonov - Fisher - Holmström
Tedenby - Cullen - Moen

"Winchester" - Campbell

Burns - White
Shattenkirk - MacDonald
Spurgeon

Vokoun
Varlamov
Elliot
Clemmensen

- Suhteellisen tasainen hyökkäyskalusto, jossa muutama kuuma pelaaja. Esim. Samsonovin, Pavelskin, Tedenbyn ja Backesin hyvän vireen jatkuttava!
- Puolustus selvästi Heroesia köykäisempi: unelmaviikko tarvitaan tässä ja nyt!
- Maalivahtiosasto periaatteessa kova Vokounin ja Varlyn ansiosta. Varlamov tekee paluun loukkaantumisen jäljiltä kreivin aikaan! Eliiotilla pari suonenvetoa sysipaskan Coloradon maalilla. En tiedä uskallanko pelata miehen kanssa venäläistä rulettia.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Runkosarjan päätöskierrokselta irtosi vielä 10-5 voitto jumbosijan napanneesta HC Kumikiekosta. Eipä siitä sen enempää...

Runkosarjan ykkössija sieltä tosiaan irtosi 78 pisteen erolla. Hyvän vireen toivotaan jatkuvan playoffeissa, ja siellä vastaan asettuukin heti ensimmäisellä kierroksella HCA:n porukka. Malkinin loukkaantuminen tiputti HCA:ta loppukaudesta kärkisijoilta aina kahdeksanneksi saakka, ja toivottavasti HCA:n kone yskii myös tällä viikolla.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Kvartseissa kohdataan Dinamo Riga, joka mm. voitti runkosarjan maalivahtitilastot jopa vieläpä selvällä erolla toiseksi tulleeseen (oma joukkueeni). Eipä moni uskoisi, että tämä onnistui kolmikolla Montoya, Reimer ja Khabibullin; loistavaa peluutusta managerilta siis!

Ei olisi voittanut jos olisi kannatellut Khabibulinia joukkueessa pitempäänkin kuin kaksi päivää.

Nimim. Khabibulinin varannut ja tämän joukkueesta ennen viime viikkoa tiputtanut manageri.
 
Noutaja tuli sitten, eipä tuosta kaudesta ole muuta sanottavaa kun että Savardin draftaaminen oli paha virhe, tehoissa ei oikein pärjätty mutta Rask/Thomas kaksikon "varastaminen" draftissa lämmittää mieltä edelleen.

Ensi vuonna uudelleen ja playoffeihin tähdätään, kovin kaukana se ei tänäkään vuonna loppujen lopuksi ollut.
 

Särki

Jäsen
UHL Flames 3 - Laama Dream Team 9

Runkosarja ohitse ja sarjakakkonen UHL Flames kyntää juuri nyt syvissä vesissä. Kolmen viime viikon saldo yksi tasuri ja kaksi tappiota. Koko kauden joukkueen tukipilareina olleet maalivahdit Quick ja Bäckström ovat saalistaneet kolmen viikon aikana yhteensä kolme voittoa! Mikään ei tartu tällä hetkellä kiinni, ei hyvä. Kenttäpelaajista Sullivan jatkaa IR-listalla, Gonchar loppukauden sivussa, Montador ja Eaves taistelevat hekin vammojen kanssa. Kun pisteitä nakuttaa vain Carter tasaisessti on lähtökohta Playoffeihin vaikea. Onneksi vastaan asettuu loukkaantumisista kärsivä SJ Särjet, joten tässä parissa kohtaavat kaksi konttaavaa joukkuetta.

Viikon plussat ja miinukset:
+ Carter ja Suter pisteputkessa
- Quick ja Bäckström
- Goncharin kausi lopullisesti pilalla(?)
- Kovalev, Dupuis aivan yössä
- Berglundin maaliskuu
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Playoffit alkoivat hyvin: Washington päätti lepuuttaa Ovechkinia seuraavat 7-10 päivää. Enpä olisikaan tarvinnut Ovechkinia kauden tärkeimmillä hetkillä.

Perkeleen Caps!
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Playoffs Round 1: Dinamo Riga - Cheap Shooters

Kvartseissa kohdataan Dinamo Riga, joka mm. voitti runkosarjan maalivahtitilastot jopa vieläpä selvällä erolla toiseksi tulleeseen (oma joukkueeni). Eipä moni uskoisi, että tämä onnistui kolmikolla Montoya, Reimer ja Khabibullin; loistavaa peluutusta managerilta siis!

Khabbyn nostin muutama päivä sitten Holtbyn tilalle. Joukkueeni ykkönen ja tärkein maalivahti on ollut Jonas Hiller, joka pelasi hyvin ennen kuin häntä alkoi "pyörryttämään" - nyt jo yli kuukauden IR-listalla.

Lisäksi olen nostanut kauden aikana useita FA-maalivahteja yllättävän hyvällä menestyksellä, mm.:

1. Mathieu Garon - miehen parin viikon komeetta osui kohdalleni.
2. Anders Lindbäck - pelasi hyvin, kun Rinne oli IR.
3. James Reimer - onnekas nosto, mies nousi lopulta Toronton ykköseksi.
4. Al Montoya - Islandersin pelastaja, onnekas FA-nosto, joka yllätti minutkin täysin.
5. Braden Holtby - erinomainen viikko takana vielä vähän aikaa sitten, valitettavasti hänen edessään on kaksi loistavaa maalivahtia Neuvirth/Varlamov, joten ei asiaa NHL:ään ainakaan tällä kaudella.

Playoffien ekalla rundilla vastassa Cheap Shooters. Kauden aikana rökäletappio 8-1, joten en odota ihmeitä. Sellainen on jo tapahtunut, en olisi uskonut että joukkueeni selviytyy näin pitkälle. Lähdetään haastamaan, mutta siitä olen varma että maalivahtikamppailun mä tulen häviämään.... Cheap Shootersilla kun on Price ja Miller -kaksikko, minulla taas Khabibulin, Montoya ja Reimer - come on!
 

Hilmanuutti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kai se pitää tulla antamaan julkista sapiskaa joukkueelle ja managerille epäonnistuneen kauden päätyttyä runkosarjaan. Joukkueeni alkukausi sujui aurinkoisissa merkeissä. Yhdeksän ensimmäisen kierroksen saldo (6 voittoa, 3 tappiota) piti HC Hilmanuutin kärkikahinoissa ja pleijarivauhdissa. 10. kierroksella alkanut käsittämätön 7 viikon tappioputki kuitenkin pilasi hyvin alkaneen kauden.

Pisteiden, veskareiden voittojen ja parin muun kategorian perusteella joukkueeni heikkoa menestystä voi pitää yllätyksenä, mutta kenttäpelaajien erikoisosaamiskategorioihin sekä muihin veskarikategorioihinhan tämä projekti kaatui. Jännää sikäli, että tällä kaudella yritin panostaa pelaajien roolittamiseen entistä enemmän.

Maaleja joukkueeni teki liigassa 3. eniten
syötöt: 5.
pisteet: 4.
+/-: 1.
PIM: 2.
PPG: 15.
PPA: 9.
SHP: 18.
GWG: 10.
SOG: 13.
FW: 12.
W: 3.
GAA: 12.
SV%: 13.
SHO: 20.

Joukkueeni lähti kauteen tällaisella kokoonpanolla:

Milan Lucic - Nicklas Bäckström - Nathan Horton
Alex Tanguay - Jason Spezza - Danny Briere
Milan Michalek - Tyler Seguin - Milan Hejduk
Curtis Glencross - Valtteri Filppula - Jack Skille
Sergei Samsonov - Ryan Potulny

Alex Goligoski- Bryan McCabe
Sheldon Souray - Victor Hedman
Cody Franson - Tom Poti

Jimmy Howard
Chris Osgood
Brian Boucher

Hyökkääjistä Lucic, Tanguay, Briere ja Hejduk olivat positiivisia yllättäjiä. Bäckström, Horton, Michalek, Seguin ja Filppula pettivät. Spezzan kausi oli rikkonainen, mutta pelatessaan Spezza vastasi odotuksia. Glencrossin kausi oli kaksijakoinen. Siihen mahtui pitkiä tehottomia jaksoja ja katsomokomennuksia, mutta myös mm. 8 ottelun pisteputki. Skille, Samsonov ja Potulny poistuivat vähin äänin joukkueesta. Katumusta liittyy ainoastaan Samsonovin potkimiseen.

Pakiston ainoa positiivinen hahmo oli Goligoski. McCabe, Franson ja Hedman jäivät lieviksi pettymyksiksi. Enemmän odotettiin herroilta. Sourayta tuli roikoteltua mukana liian pitkään. Paha virhe draftissa. Poti poistui myös joukoista kesken kauden.

Molariosasto nojasi vahvasti Howardiin, joka petti. Voittoja tuli paljon, totta kai, mutta muut kategoriat mies sössi todella pahasti. Osgood tuurasi Howardia kunnossa ollessaan. Boucher olisi saattanut olla kauden komeetta ilman Bobrovskyn apajille ilmaantumista. Hyvä varaus kuitenkin 22. kierroksella. Veskarintontilla viikon minimipelimäärän toteutumista kävivät varmistelemassa myös Joey MacDonald ja Mathieu Garon.

Vapaista pelaajista tuli haettua taas ties minkämoista pelastajaa joukkueeseen. Suurin osa oli hakuammuntaa, mutta helmiäkin löytyi. Positiivisia ja joukkueessa pidempään viihtyneitä olivat Justin Abdelkader, Sergei Kostitsyn, Travis Hamonic, Vernon Fiddler ja Derek Dorsett.

Treidejä tuli tehtyä kokonaiset kaksi. Ensimmäinen oli marginaalipelaajien siirtelyä, mutta toisessa oli yritystä. Vaihdoin Sergei Kostitsynin Joni Pitkäseen, jolta odottelin vahvaa loppukautta. Treidi tasapainotti joukkuettani pelipaikkojen suhteen, mutta merkitys oli minimaalinen sekä Sergein että Jonin esiinnyttyä vaisusti treidin jälkeen. Toki Cheap Shooters kerää nyt pleijareissa hedelmää Kostitsynin herättyä taas eloon.

Kokonaisuutena kausi oli floppi. Joukkueessa oli potentiaalia, joka hukattiin. Erikoisosaamista löytyi liian vähän. Pakisto oli kokonaisuutena heikko. Howard maalinsuulla petti. Manageri ei reagoinut kauden puolivälin tappioputkeen treidien muodossa. Managerin toiminta muutenkin oli huomattavasti epäaktiivisempaa kuin edellisillä kausilla. Kokoonpanosta pidettiin huolta, mutta uusien pelaajien löytämiseen, treidien suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä liigan seuraamiseen tuli käytettyä vähemmän aikaa. Sitä saa mitä tilaa ja kahdeksan parasta jatkavat kauttaan.

Jännät muuten nuo pleioffit. Katsoin aluksi, että oman jengini statsit riittäisivät ties mihin kaikkia pudotuspelijoukkueita vastaan, mutta mutta. Samat jutut mättävät kuin runkosarjassakin. Vaikka joukkueellani on pisteitä niin voittomaaleja ja alivoimapisteitä ei löydy. Myös veskariosastolla tulisi taas turpaan.

Joten tyydyn toteamaan, että parhaat jatkavat kauttaan. Bodit, sportit ja tsemppikset kaikille, jotka yrittävät voittaa Lost Heroesin. Boscolle iso käsi.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Aika hyviä pelaajia oli kauden alkupuolella FA:ssa kaikkien vapaasti otettavana. Tässä on ajateltu vahvasti kategorioita eli ei ole pelkästään parhaat pistemiehet mukana. Niinpä HC Free Agents saattaisi olla kovakin luu. Ja iso kasa pelimiehiä jäi ulkopuolelle.

Tomas Kopecky - Brian Boyle - P.A. Parenteau
Sergei Kostitsyn - Derek Stepan - Tyler Kennedy
David Moss - Colin Wilson - Matt D'Agostini
Lauri Korpikoski - Mike Santorelli - Brad Marchand
Brandon Prust - Zenon Konopka - Vernon Fiddler

Kevin Shattenkirk - Travis Hamonic
Cam Fowler - Andrew MacDonald
Grant Clitsome

James Reimer

Sergei Bobrovsky
Cory Schneider
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
HCA kaatui 10-2 lukemin ja välierät kutsuvat. Joukkue pelasi ilman Ovechkiniakin unelmaviikon ja näytti ettei tässä menestys yhdestä pelaajasta ole kiinni. Hienot 45 tehopistettä saldona viime viikolta, kun kukaan muu joukkue ei yltänyt edes 30 tehopisteeseen.

No välierissä homma ei helpotu yhtään, kun joutuu tulemaan loppukauden toimeen ilman ykkössentteriä Kopitaria. Jos kuitenkin Ovechkin tuosta palaisi lomaltaan takaisin kehiin, ja Pavelec pääsisi myös pelaamaan pitkästä aikaa, niin tällekin viikolle voisi asettaa suuria odotuksia.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Ja siihen se meno loppui mikä koko kautta muutenkin leimasi - mahdottoman ailahteleviin esityksiin. Viikon saldo ylivoimalla 0+2 ja maalivahdit eivät tainneet pelata yhtään alle kolmen maalin peliä häviten kaikki, ei noilla otteilla vaan pääse jatkoon yhtään ketään vastaan. Datsunia kaivattiin ja parit rivimiehet veti sellaset syvyyspommit ettei paremmasta väliä.

No, ens kaudella sitten välieriin!
 

Särki

Jäsen
UHL Flames 9 - SJ Särjet 1

Voitto tuli ja UHL Flames jatkaa välieriin, SJ Särjet kaatui selvin numeroin. Tosin suuriin riemunkiljahduksiin viime viikon suoritus ei oikeuta, joukkueen tehot olivat pahasti hukassa saldona vain 10+11. Onneksi vastustajalla sattui vieläkin huonompi viikko, muuten välieriin menijä olisi ollut joku muu kuin UHL Flames, nyt näin.
Viikon plussat ja miinukset
+ Quick, 3 peliä ja 3 voittoa
- Bäckström 2,5 peliä ja 0 voittoa
- isot pyssyt Carter & Kovalchuk maali mieheen viikko
- Kovalevin maaliskuu 0+2
- Moulson & Gomeau tehottomina

Seuraavaksi välierässä vastaan asettuu Dinamon Riga, runkosarjassa UHL Flames voitti niukasti 7-6, samanlaista tiukkaa ottelua odotellaan nytkin.

Loukkaantumiset/huilaamiset Boscon joukkueessa antavat edes pienen voitonmahdollisuuden meille muille. Olisihan se vääryys jos runkosarjaa dominoinut LH kompastuisi kalkkiviivoilla, mutta reiluahan elämä/tämä peli ei ole ja hyvä niin.
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Seuraavaksi välierässä vastaan asettuu Dinamon Riga, runkosarjassa UHL Flames voitti niukasti 7-6, samanlaista tiukkaa ottelua odotellaan nytkin.

Toivotaan tosiaan!

Cheap Shooters kaatui yllättävänkin helposti (10-3), Miller/Price-kaksikko (kaksi nollapeliä) olivat vain suupala mun Reimer/Montoya-parivaljakolle! :) Kenttäpelaajista Leopold siirtyi loukkaantuneiden listalle ja samantien potkittiin ulos joukkueesta, tilalle nostettiin LA:n 'pendejo' Alec Martinez. Nyt saatana niitä pisteitä ylivoimalla, kun kerran Doughtykin on ihan paska tällä kaudella. Mikael Samuelsson saisi palata jo pikkuhiljaa takaisin kokoonpanoon, Burrows on uskomaton jätkä - vetää koko ajan 0+0 Sedinien vieressä, Hitleri on pelottavan huono juuri nyt, eikä kaikki ole hyvin jos FA-nosto David Legwand on jatkuvasti joukkueen paras pelaaja.

Toivottavasti tulee tiukka matsi UHL Flameseja vastaan.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Koirinvaara Barkers kaatui välierissä upein 13-1 lukemin ja matka jatkuu finaaleihin. Joukkue oli loistavassa vireessä välierissä latomalla taululle tehot 24+29=53, joista 9+12 yv:llä ja siihen päälle 1 av-piste, 7 voittomaalia, 212 laukausta, 162 aloitusvoittoa, 1.99 GAA ja .927 SV%. Ducks-kaksikko Perry-Visnovsky oli vakuuttavassa vireessä tekemällä yhteensä 13 pistettä.

Huippuvireen olisi jatkuttava vielä yhden viikon verran. Finaaleissa vastassa onkin runkosarjakakkonen UHL Flames.
 

Särki

Jäsen
UHL Flames 10 - Dinamo Riga 3

Välierässä Riigalaiset nöyrtyivät UHL Flamesin edeeä 10 -3 lukemin ja UHL jatkaa finaaliin!
Viikon plussat ja miinukset:
+ Berglund tehoili lukemat 3+2 ollen viikon tehokkain
+ Vermette vahvassa vireessä
+ Quick


Ja sitten käännetään katseet finaaliin ja Lost Heroeksen heikkouksiin! Välierien tuloksilla olisi turpiin tullut lukemin 3-11, joten jonkinlaista käärmekeittoa pitäisi Anaheimin kaksikolle ja kumppaneille syöttää.

Varmoja tappioita on tulossa G, A, P, SOG, FW
Todennäköisiä tappioita PPG ja PPA
Mahdollisia voittokategorioita PIM, +/-, W, GAA, SV%
Onnenkauppaa SHP, GWG, SHO

Runkosarjassa Lost Heroes kaatui 6-5, joten mahdollisuuksien rajoissa sarjan voitto on (vaikkakin epätodennäköistä). Onnea taistoon!
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Kolmas peräkkäinen mestaruushan sieltä tuli otettua. UHL Flames sai kaatua finaaleissa 9-3 lukemin. Joukkue veti finaaleissa perusvarmalla suorituksella ja hoiti kenttäpelaajakategoriat 8-1. Veskarikategorioista tuli ainoastaan voitettua nollapelit Pavelecin ansiosta. Molemmilla oli todella heikot tilastot veskareista muuten, ja viimeiseksi illaksi vapaista nostamani oma varaukseni Khabibulin imuroi tuttuun tapaansa vastustajalla GAA:n ja torjuntaprosentin. Mutta eipä tuolla niin väliä ollut.

Kausi sujui upeasti - runkosarjavoitto 78 pisteen erolla ja mestaruus. Runkosarjassa 17 voittoa, 1 tasapeli ja 4 tappiota. Ainoastaan yksi tappio tuli yli 1 kategorian erolla. 15 voittoa irtosi 10 tai useamman kategorian voittamisella. Playoffeissa tuli upeat 10-2, 13-1 ja 9-3 voitot. Eipä siis hirveästi jäänyt parantamisen varaa. Ykkösijalta oli hienoa lähteä draftiin viime syksynä ja upeasti sujuneen kauden palaset saatiinkin pitkälti hankittua draftissa (Ovechkin, Perry, Kopitar, Chara, McDonald, Brown, Visnovsky, Ribeiro, Pavelec, Edler, Letang, Stafford) ja runkoa tuli sitten vahvistettua parilla hyvällä FA-löydöllä (Bobrovsky, Santorelli, D'Agostini, Omark, Gerbe). Siinä oli sitten loistava joukkueen runko, eikä tällä kaudella pahemmin ollut tarvetta treidien tekemiselle. Ainoastaan pari marginaalista kauppaa tuli tehtyä, ja niistäkin toinen tuli selvästi hävittyä (Roloson<-->Langenbrunner) ja toinen meni sitten tasan (Comeau<-->Seidenberg). Kaiken kaikkiaan kausi sujui lähes niin täydellisesti kuin voi sujua, ei siis mitään valittamista. Nyt nautitaan mestaruudesta.

Ensi vuonna lähdetään sitten hakemaan 4. peräkkäistä mestaruutta. Hyvät kesät kaikille tasapuolisesti!
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös