Kysymyksiä GM Jari Kurrille

  • 3 299
  • 8

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Monessa Jatkoajan viestiketjussa on peräänkuulutettu maajoukkueen manageri Jari Kurrin esiinmarssia vastaamaan tärkeisiin suomalaista jääkiekkoa ja sen tulevaisuutta koskeviin kysymyksiin. Tämän päivän Iltalehdessä Kurri kertookin, että hänellä ja Kummolalla on "yhteinen visio ja päämäärä suomalaisen kiekkoilun kehittämiseksi". Visiota ja päämäärää ei artikkelissa kuitenkaan eritellä.

Itse haluaisin kuulla GM Jari Kurrin mielipiteen muun muassa seuraaviin suuriin kysymyksiin (joista toki purkautuu monia ns. alakysymyksiä):

- millainen on hänen IL:n artikkelissa mainitsemansa visio, ja millaiseen päämäärään sillä pyritään?

- millaista jääkiekkoa hänen mielestään tulee edesauttaa a) junioritoiminnassa b) edustustasolla ja c) maajoukkueessa ja miten näihin päämääriin pyritään?

- mikä on maajoukkueen tehtävä ja rooli suomalaisessa jääkiekkoilussa? Antaako se mallia ja viestejä "alaspäin", vai onko se "alhaaltapäin" syntyvän kulttuurin kansallisesti korkein piste? Jos molempia, niin kumpaan suuntaan merkittävämmin?

- onko mitään tehtävissä sille kulttuuriselle muutokselle, että maajoukkue-edustus on muuttumassa kunniatehtävästä näyttöpaikaksi rahakentille? Jos, niin mitä, ellei, niin miten hän suhtautuu asiaan?

Pelkästään näissä kysymyksissä riittäisi purtavaa ja keskustelunjuurta joksikin aikaa, puhumattakaan vastauksista kumpuavista jatkokysymyksistä. GM Jari Kurri, ja kaikki muutkin: sana on vapaa!
 
IceBreezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, HIFK, Habs
Viestin lähetti Maple Leaf
Itse haluaisin kuulla GM Jari Kurrin mielipiteen muun muassa seuraaviin suuriin kysymyksiin (joista toki purkautuu monia ns. alakysymyksiä):

!

No niin, olet selvä vastafani, etkä edes toivo maajoukkueen menestystä. Kaikki Suomen "kohtalon otteluiden" aikana vuosien varrella saamasi eriasteiset sydänkohtaukset ovat feikattuja. Ei nyt ole kysymysten aika - nyt on aika antaa aikaa (sama vastaus pätee vuoden kuluttua). Aika kultaa ajankulun.
 
dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Kurrilta haluaisin kuulla Maple Leafin esittämien kysymyksien lisäksi selvennyksen hänen omasta tehtävänkuvastaan.

- Mikä on hänen ja Kummolan välinen työnjako vision ideoinnissa ja toteuttamisessa?

- Mitkä ovat Kurrin ensisijaisia tehtäviä GM:na?

- Miten GM sijoittuu maajoukkueen johtoryhmään, eli missä asioissa GM johtaa ja missä puolestaan on tukevana henkilönä taustalla?

- Miten päällekkäisyyksiä voidaan purkaa, ettei monet ihmiset tee samoja asioita?

Nämä nyt alkuun. Enemmän kysymyksiä sitten, kun saamme vastauksia näihin peruskysymyksiin. Jäämme odottamaan.
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Viestin lähetti Maple Leaf
- mikä on maajoukkueen tehtävä ja rooli suomalaisessa jääkiekkoilussa? Antaako se mallia ja viestejä "alaspäin", vai onko se "alhaaltapäin" syntyvän kulttuurin kansallisesti korkein piste? Jos molempia, niin kumpaan suuntaan merkittävämmin?

Kivahan näihin olisi Kurrin ja liitonkin virallinen kanta kuulla, mutta omasta mielestäni maajoukkue ei ole eikä pidä ollakaan mitään muuta kuin alhaaltapäin syntyvän kulttuurin kansallisesti korkein piste, mikäli nyt ymmärrän Maple Leafin hienon kielikuvan kutakuinkin oikein. Maajoukkueen pitää olla se kirkkain kivi kiekkoilumme kruunussa. Maajoukkueen (pl. juniorimaajoukkueet) ei pidä keskittyä pelaajien ominaisuuksien kehittämiseen ja hiomiseen, sen pitää tapahtua seurajoukkueissa. Maajoukkueen ensisijainen ja melkeinpä ainoa tehtävä pitäisi olla menestyksen tavoittelu kansainvälisissä turnauksissa. Silkkaa tulostavoittelua siis ja siksi maajoukkueen menestyksen mittarina voi toimia vain ja ainoastaan tulokset. Toki toivon maajoukkueen johdolta myös rohkeita pelaajakokeiluja varsinkin pienemmissä Euro-tourin turnauksissa, mutta muuten pääsääntöisesti en odota muuta kuin tuloksia. Ehkäpä tuossa Maple Leafin kysymyksenasettelusta ilmenee hiukan erilainen näkemys maajoukkueen tehtävästä, joka selittäisi eriävät mielipiteemme valmentajavalinnoistakin, mutta se taas kuuluu "Asia joka avautui minulle"- ketjuun tuonne vapaan puolelle...

Minun kysymykseni GM Jari Kurrille:

- Kuka kantaa vastuun maajoukkueen menestyksestä?

- Kenen pitäisi mielestäsi valita maajoukkueen valmentaja ja kenen pitäisi vastata pelaajavalinnoista?

- Kuka mielestäsi vastaa maajoukkueen pelitavasta?
 
punisher

Jäsen
No nämä nyt tuli ekana mieleen:

Miten avioelämä Vanessan kanssa sujuu?

Oletteko ajatellut hankkia lisää lapsia?

Miten kaksospojat jakselee?

Onko vanhat vihkisormukset menneet jo kapaksi E-bayssa?

Onko Vanessalta tulossa vielä purjehdus- makasiiniohjelmia miltään kanavalta?

Oletko ikinä harkinnut Micheal Jaksonin tyylistä nenän pienennysleikkausta?

Moderaattorit. En kertakaikkiaan voinut välttää kiusausta. Oli sen verran pönäkkä otsikko. Älkää tuomitko. Jätän tähän kertaan. Trust me.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Viestin lähetti Maple Leaf
Monessa Jatkoajan viestiketjussa on peräänkuulutettu maajoukkueen manageri Jari Kurrin esiinmarssia vastaamaan tärkeisiin suomalaista jääkiekkoa ja sen tulevaisuutta koskeviin kysymyksiin. Tämän päivän Iltalehdessä Kurri kertookin, että hänellä ja Kummolalla on "yhteinen visio ja päämäärä suomalaisen kiekkoilun kehittämiseksi". Visiota ja päämäärää ei artikkelissa kuitenkaan eritellä.

Itse olen toivonut Jari Kurrin esiinmarssia nimenomaan maajoukkueen GM:nä. Kurrin tehtävä on tulla esiin ja kommentoida visiot, päämäärät ja toteutuneet tapahtumat maajoukkueeseen liittyen. Tässä vaiheessa siis Kurrille ne kysymykset, jotka liittyvät maajoukkueen toimintaan. Niitä on jo riittävästi tässä viestiketjussa esitetty.
Kummolan ja Kurrin tiedotusvastuut selviksi maajoukkueen osalta. Median hallinta Kurrin vastuulle maajoukkuetta koskevissa kysymyksissä.

En ole lukenut IL:n juttua, mutta uskon Maple Leafin lainaukseen siitä. Siinä on minusta Jääkiekkoliiton puheenjohtajan tehtävästä kyse. Kummolan tehtävä on johtoryhmänsä kanssa tehdä visio ja päämäärä suomalaisen kiekkoilun kehittämiseksi.

IL:n jutun johdosta kysyisin Kurrilta:"Onko tavoitteesi nousta Kummolan paikalle Jääkiekkoliiton johtoon?"
 
Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Re: Re: Kysymyksiä GM Jari Kurrille

Viestin lähetti Gags
Kivahan näihin olisi Kurrin ja liitonkin virallinen kanta kuulla, mutta omasta mielestäni maajoukkue ei ole eikä pidä ollakaan mitään muuta kuin alhaaltapäin syntyvän kulttuurin kansallisesti korkein piste, mikäli nyt ymmärrän Maple Leafin hienon kielikuvan kutakuinkin oikein. Maajoukkueen pitää olla se kirkkain kivi kiekkoilumme kruunussa. Maajoukkueen (pl. juniorimaajoukkueet) ei pidä keskittyä pelaajien ominaisuuksien kehittämiseen ja hiomiseen, sen pitää tapahtua seurajoukkueissa. Maajoukkueen ensisijainen ja melkeinpä ainoa tehtävä pitäisi olla menestyksen tavoittelu kansainvälisissä turnauksissa. Silkkaa tulostavoittelua siis ja siksi maajoukkueen menestyksen mittarina voi toimia vain ja ainoastaan tulokset. Toki toivon maajoukkueen johdolta myös rohkeita pelaajakokeiluja varsinkin pienemmissä Euro-tourin turnauksissa, mutta muuten pääsääntöisesti en odota muuta kuin tuloksia. Ehkäpä tuossa Maple Leafin kysymyksenasettelusta ilmenee hiukan erilainen näkemys maajoukkueen tehtävästä, joka selittäisi eriävät mielipiteemme valmentajavalinnoistakin, mutta se taas kuuluu "Asia joka avautui minulle"- ketjuun tuonne vapaan puolelle...

Tässä asiassa olen kanssasi samaa mieltä. Kehittämisen täytyy tapahtua jossain muualla, kuin arvoturnauksissa. Se on tietysti totta, että nuorille pelaajille pitää antaa myös kv-tason kokemusta, mutta tämähän hoituu paremmin kuin hyvin juuri mainitsemissasi EHT-tyyppisissä kisoissa. Ei minulla tietysti mitään sitä vastaan ole, että arvoturnauksissa kehitytään (heh.. duh!), mutta vastuu tästä ei saa olla maajoukkueella. Tulos, tulos, tulos. Siinä mielessä nimenomaan näitä kysymyksiä vastuusta (tuloksesta, pelaajavalinnoista, peluutuksesta, yms) olisi mukava tiedustella Kurrilta.
 
Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Re: Re: Re: Kysymyksiä GM Jari Kurrille

Viestin lähetti Sim0n

Jep, maajoukkueessa tuloksesta täytyy pelata, mutta on se hyvä ottaa välistä joukkueeseen nuorukaisia, jotka sitten tulevaisuudessa sitä tulosta tekevät. Arvokisat kuitenkin kasvattavat pelaajia paremmin kuin EHT-turnaukset. Ja MM-kisojen kautta parhaiten pelaajia kuitenkin saadaan NHL:ään, mutta sekin toisaalta edellyttää sitä, että Suomi menestyy niissä kisoissa.
 
IceBreezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, HIFK, Habs
Re: Re: Re: Kysymyksiä GM Jari Kurrille

Viestin lähetti Sim0n
Ei minulla tietysti mitään sitä vastaan ole, että arvoturnauksissa kehitytään (heh.. duh!), mutta vastuu tästä ei saa olla maajoukkueella. Tulos, tulos, tulos.

Joo, tämä on myös minua eniten harmittava asia. Sillä tasolla millä Suomi on jääkiekossa ei voi lähteä arvokisoihin opettelemaan - sen enempää pelaajien kuin johtajiston. MM-maajoukkueen jokaisen osan on oltava valmis menestymään. Ei kukaan antanut B-Å Gustafssonille mandaattia ajaa itseeän nyt sisään - Ruotsissa vaadittiin, kuten aina, menestystä itsestään selvyytenä.

Minulle ei edelleenkään ole lähtökohtaisesti mitään Erkkaa tai Kurria vastaan. Mutta tuloksia kyllä vaadin. Aravirtaa syytettiin "happy-family" mieheksi: kolme MM-finaalia, MM-pronssi ja Olympiapronssi kuudessa vuodessa kertovat kyllä "good results -familysta".

Kurri on kova jätkä monessa mielessä, Westerlund tietää eniten kiekosta Suomessa. Tehkää tulosta, älkää selitelkö. Suomella on tarpeeksi hyviä pelaajia menestymiseen.

Nuorten mukaant tuominen ei kyllä välttämättä mielestäni merkitse sitä, että he olisivat mukana vain oppimassa. Koivu, Peltonen, Lehtinen, T. Ruutu, Niklas Hagman, Toni Lydman... ovat esimerkkejä pelaajista, jotka heti kantoivat vastuuta tullessaan isoihin Leijoniin.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös