Kyseenalaiset taklaukset ja mailaniskut Liigassa kaudella 2024–2025

  • 395 781
  • 3 083

HIFK89

Jäsen
Paitsi edes Liiga ei todennut, että tuon iskun syynä oli joku mystinen mailan jousiefekti, joka ampuu Nykäsen kyyrpään Keskitalon päähän. Sen jo näkee omilla silmillä tuossa tilanteessa, mutta jos luit ton Liigan päätöksen niin siinäkin todetaan, että Nykänen vetäisee mailan irti laidasta, jonka seurauksena huolimattomuuttaan käsi osuu Keskitaloon.

Eli ainoa fysiikan tuntemus mitä tässä tilanteessa tarvitsee on se, että tuollaisella huitasulla toisen päähän käy todella pahasti. Se, että sanoo syynä olleen Nykäsen mailan reflektio puhuu ihan paskaa ja se vie keskustelua ihan väärille urille.

Tälläiseen törmäsin uutisissa:

"Videotallenteen perusteella delegaatio katsoo, että Nykäsen kyynärpään osumisessa vastustajan päähän ei ole tahallisuutta, vaan käsivarren heilahdus on seurausta Nykäsen omasta mailan jäämisestä Nykäsen ja laidan väliin."

Ja vielä rautalangasta. Jos maila olisi katkennut tilanteessa siihen kohdistuneesta jännityksestä ei olisi tapahtunut kyseistä kyynärpään iskua päähän.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jos siellä kopissa on meuhkattu, että Keskitaloa pitää kurmoottaa, ja siellä on valmentaja joka koko kauden uhriutuu ja maalailee koko ympäröivästä maailmasta vihollista, niin lopputulos voi olla just jotain tämän kaltaista, kun yli-innokas juniori lähtee toteuttamaan.
On ollut muuten jännä huomata miten vahvasti osa Tappara-faneista (ilmeisesti nuorempi väki?) on ostanut Grönborgin itkun siitä miten Tapparaa aina sorsitaan. Kun kurkkaa tappara.con puolelle, siellä on jengiä joka oikeasti kuvittelee, että Tappara saa erilaista kohtelua kuin muut seurat. Naurattaisi ellei säälittäisi.

Saa nähdä jatkuuko narratiivi kun parrakas manbaby jatkaa muille maille sopparinsa jälkeen, vai onko uhriutuminen mennyt niin syvälle, että siitä on tullut osa kannattajien minäkuvaa.
 
Karitsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Honak, Rangers
Tälläiseen törmäsin uutisissa:

"Videotallenteen perusteella delegaatio katsoo, että Nykäsen kyynärpään osumisessa vastustajan päähän ei ole tahallisuutta, vaan käsivarren heilahdus on seurausta Nykäsen omasta mailan jäämisestä Nykäsen ja laidan väliin."
Niin, vastasit jo itsellesi. Mutta, laitetaan vielä selvyydeksi tuota edeltävä kappale, jos olisit lukenut tuon päätöksen ajatuksella kokonaan:

"Nykänen on lausumassaan todennut, että hänen mailansa jää taklauksessa oman vartalonsa ja laidan väliin, ja taklauksen yhteydessä Nykäsen pyrkii vetämään vasemmalla kädellään mailan mukaansa. Tästä aiheutuu vasemman käden heilahdus taaksepäin ja osuminen Keskitaloon."

Eli ainoat jousiefektit ovat sinun ja muutaman muun kirjoittajan omassa päässä tällä palstalla. Sitä ei tapahtunut, ei Nykäsen mielestä, ei Liigan mielestä, eikä kenenkään kuka oikeasti katsoi tuon tilanteen.
 
Viittasin juuri tällä refleksillä siihen, että kun mailaan kohdistuu tuon verran voimaa, että se selvästi taipuu niin refleksi on vapauttaa se. Tilanne niin nopea ettei siinä ehdi mitään "vetäsempä kaveria päähän samalla kun vapautan mailan" ajattelemaan. Täällä kun puhutaan että tahallaan teki niin ei varmasti tehnyt. Ja tämä minun näkemys tilanteesta. Voin toki olla väärässä.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans
Videotallenteen perusteella delegaatio katsoo, että Nykäsen kyynärpään osumisessa vastustajan päähän ei ole tahallisuutta, vaan käsivarren heilahdus on seurausta Nykäsen omasta mailan jäämisestä Nykäsen ja laidan väliin."
Aika uskomatonta on, jos aikuiset ihmiset itse tohon uskovat, ja uskovathan he.
Käsivarren heilahdus?
Jos siis vedän eläkeläis-säbässä/kaukiksessa/lätkässä suutuspäissäni kaveria laidan lähellä päähän kyynärpäällä, ni se ei ole tahallinen lyönti päähän, vaan "käsivarren heilahdus"?
Ei ole siis tekona tahallista , vaan refleksi. En ole ikinä ennen, noin 40 vuoden aikana vastaavaa nähnyt, vaikka maila jää peleissä aika monta kertaa per peli laidan ja pelaajan väliin.
Muistelen Kodytekin tekoa, joka älyllisesti oli suuttuneen 7-vuotiaan tasoa, ja siitä saatua 7 vai peräti 8 pelin kieltoa.
Aika mykistyneeksi tässä linjattomuudessa menee.
Keskitalo joutui iskun jälkeen sairaalahoitoon, mutta ei se mitään, koska teko ei ollut tahallinen. Vaan "käsivarren heilahdus".
 
Kannattaa katsoa tilanteesta se ei hidastettu versio. Taklausyritys oli tahallinen. Ei sen jälkeen tapahtuvat asiat.

Ja ydinasia mitä yritän sanoa on se, että mielestäni ilman että maila olisi jäänyt tuonne pelaajan ja laidan väliin ollenkaan tai maila olisi katkennut siinä niin silloin ei olisi kyseistä kyynärpää päähän kontaktia tapahtunut. Jos tahallinen harkittu teko niin silloinhan olisi muutenkin tehnyt kyseisen liikkeen ja olisi mielestäni silloin paljon vakavampi tapaus (viittaukset muihin tapauksiin).
 
Viimeksi muokattu:

Js11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

On muuten 100% varmaa, että jos tekijänä olisi ollut vaikka Åsten tai Melart, niin mitkään meriselitykset eivät olisi estäneet 10 pelin pelikieltoa.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tälläiseen törmäsin uutisissa:

"Videotallenteen perusteella delegaatio katsoo, että Nykäsen kyynärpään osumisessa vastustajan päähän ei ole tahallisuutta, vaan käsivarren heilahdus on seurausta Nykäsen omasta mailan jäämisestä Nykäsen ja laidan väliin."

Ja vielä rautalangasta. Jos maila olisi katkennut tilanteessa siihen kohdistuneesta jännityksestä ei olisi tapahtunut kyseistä kyynärpään iskua päähän.
Jos mailaan tulee yhtäkkinen jousivoima, joka välittyy mailan varren kautta käsivarteen, kyynärpäähän ja lopulta ohimoon, niin tavis kysyisi miksi ote ei irronnut missään vaiheessa mailasta? Ei olisi ensimmäinen kerta kun ihan tavallisen taklauksenkin jälkeen joko taklatulla tai taklaavalla on maila hukassa.
 
Karitsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Honak, Rangers
Viittasin juuri tällä refleksillä siihen, että kun mailaan kohdistuu tuon verran voimaa, että se selvästi taipuu niin refleksi on vapauttaa se. Tilanne niin nopea ettei siinä ehdi mitään "vetäsempä kaveria päähän samalla kun vapautan mailan" ajattelemaan. Täällä kun puhutaan että tahallaan teki niin ei varmasti tehnyt. Ja tämä minun näkemys tilanteesta. Voin toki olla väärässä.
En minäkään ole väittänyt, että Nykäsellä on tilanteessa koko ajan ajatuksena, että vedänpä tuota päähän. Ja tottakai Nykäsellä on motiivina saada oma peliväline vapaaksi.

Jos tuota lajia olisi vähänkään itse pelannut niin tietäisi, että kyllä se maila olisi sieltä ihan rauhassa irronnut. Muutenhan tuolla kaukalossa kyynärpäät ja mailat lentelisivät vähän väliä.

Nykänen vahingossa sattuu osumaan Keskitaloa päähän, mutta käden huitaisu on se, mistä Nykäsen pitää kantaa vastuu. Ja tuo huitaisu, mikä on myös hänen jälkipeliä, ei kuulu millään tavalla jääkiekkoon. Naurettavan alhainen tuomio.
 
Viimeksi muokattu:

HIFK89

Jäsen
En minäkään ole väittänyt, että Nykäsellä on tilanteessa koko ajan ajatuksena, että vedänpä tuota päähän. Ja tottakai Nykäsellä on motiivina saada oma peliväline vapaaksi.

Jos tuota lajia olisi vähänkään itse pelannut niin tietäisi, että kyllä se maila olisi sieltä ihan rauhassa irronnut. Muutenhan tuolla kaukalossa kyynärpäät ja mailat lentelisivät vähän väliä.

Nykänen vahingossa sattuu osumaan Keskitaloa päähän, mutta käden huitaisu on se, mistä Nykäsen pitää kantaa vastuu.

Samaa mieltä!
 
HIFK89

Jäsen
Jos mailaan tulee yhtäkkinen jousivoima, joka välittyy mailan varren kautta käsivarteen, kyynärpäähän ja lopulta ohimoon, niin tavis kysyisi miksi ote ei irronnut missään vaiheessa mailasta? Ei olisi ensimmäinen kerta kun ihan tavallisen taklauksenkin jälkeen joko taklatulla tai taklaavalla on maila hukassa.

Tämä on se vaihtoehto mitä itsekkin mietin, että päästäisi irti mailasta, mutta tilanne niin nopea ja tältä (mailan osalta) yllättävä, että tapahtuu selkärangasta/refkeksin omaisesti ajattelematta.
 
kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Tässäkin tapauksessa näkyy nykymaailman tendenssi, missä tosiasiat puhutaan tai valehdellaan joksikin ihan muuksi. Riittävän kauan kun toistetaan jotain jousimantraa niin ei tässä nyt oikeastaan mitään tahallista ollutkaan.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on se vaihtoehto mitä itsekkin mietin, että päästäisi irti mailasta, mutta tilanne niin nopea ja tältä (mailan osalta) yllättävä, että tapahtuu selkärangasta/refkeksin omaisesti ajattelematta.
Lähinnä mietin millaista sormijerkkua vaatii pitää varresta kiinni ettei maila lähde kädestä kun siihen kohdistuu ennalta-arvaamaton voima joka välittyy käsivarteen. Jos mailan päästä pitäisi kiinni, niin voisin uskoa. Ja siksi on vähän vaikea niellä ”jousivoimaselitystä” sellaisenaan.
 
Niin tilanteessahan on vain vasen käsi kiinni ja ihan mailan päässä. Tai sitten ymmärsin väärin viestisi.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kannattaa katsoa tilanteesta se ei hidastettu versio. Taklausyritys oli tahallinen. Ei sen jälkeen tapahtuvat asiat.

Ja ydinasia mitä yritän sanoa on se, että mielestäni ilman että maila olisi jäänyt tuonne pelaajan ja laidan väliin ollenkaan tai maila olisi katkennut siinä niin silloin ei olisi kyseistä kyynärpää päähän kontaktia tapahtunut. Jos tahallinen harkittu teko niin silloinhan olisi muutenkin tehnyt kyseisen liikkeen ja olisi mielestäni silloin paljon vakavampi tapaus (viittaukset muihin tapauksiin).
Miten se mailan katkeaminen olisi estänyt tuon? Ihan samalla tavalla se käsi olisi sieltä heilahtanut jos maila olisi katkennut verrattuna siihen että nyt se maila vaan vapautui sieltä välistä. Nykänenhän riuhtoi sitä mailaa vasemmalla kädellä pois sieltä ja mailan vapauduttua vapautui myös se käden voima millä hän veti mailaa tupesta. Ainoa ero olisi ollut se että kokonaisen mailan sijaan Nykäsellä olisi ollut mailan pätkä kädessään.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Ihan ilman värilaseja, en ymmärrä kurinpidon, kuin sen enempää taklaajan perusteluja.

Koittaa riuhtaista mailan irti itsensä ja laidan välistä ja osuu kyynärpäällään vastustajaa päähän.

Mielestäni tuo maila ei edes ole tuolla välissä enää, kun riuhtaisu lähtee. Todella valitettava ja yksi pahimmista loukkaantumisista hetkeen. Täysin taklaajan vastuulla oleva tilanne. Selitykset, perustelut ja tuomio - kaikki ontuu. Minun kaksi senttiä, ei muuta.
 
HOLIK 16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jousiteoria on ihan tuulesta temmattu.
Mutta yhtä typerä syytös on se että Nykänen halusi tahallaan Teloittaa Keskitalon. Ei niin sekopäistä kiekkoilijaa ole suomessa edes ollut nyky kiekon historiassa.
On muuten 100% varmaa, että jos tekijänä olisi ollut vaikka Åsten tai Melart, niin mitkään meriselitykset eivät olisi estäneet 10 pelin pelikieltoa.
Ihan linjassa näiden heppujen rangaistukset ovat olleet muiden kanssa. Ainoastaan mahdollinen uusijan lisä tullut päälle
 
chubster

Jäsen
Ihan ilman värilaseja, en ymmärrä kurinpidon, kuin sen enempää taklaajan perusteluja.

Koittaa riuhtaista mailan irti itsensä ja laidan välistä ja osuu kyynärpäällään vastustajaa päähän.

Mielestäni tuo maila ei edes ole tuolla välissä enää, kun riuhtaisu lähtee. Todella valitettava ja yksi pahimmista loukkaantumisista hetkeen. Täysin taklaajan vastuulla oleva tilanne. Selitykset, perustelut ja tuomio - kaikki ontuu. Minun kaksi senttiä, ei muuta.
Tästä samaa mieltä.

Jos noin vaikeaa on oman kehon hallinta, että ufc tyylisiä lopetuksia kentällä jakelee, niin jääkiekkokaukalo ei ole oikea paikka tälle herralle.
 
flanderi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
En saa tosta Nykäsen tilanteesta millään vahinkoa/tahatonta. Nyt kyllä kurinpito on kelannut vähän liikaa nauhoja ja yliajatellut koko tilanteen.

Selkeä vahingoitusyritys ja Nykänen tietää tasan tarkkaan mitä tekee ja sen näkee kaikesta (1. miten lähtee hakemaan taklausta taklaustilanteeseen tullessa, 2. taklaustilanteessa lähtee viemään saattoliikkeen taaksepäin sekä 3. tähän lisäksi kiertoliike vasemmalle jonka seurauksena käsi ei todellakaan nouse ”vahingossa” noin ylös vaan tommoseen tarvitaan jo ihan tietoinen päätös ja käden lihaksiakin.).

Kaiken kruunaa nämä Nykäsen selittelyt, että ei yrittänyt ”vaarantaa” pelaajan terveyttä. Noi ei varmasti vaan muuten vaan yritti vetää kyynärpäällä toiselta pään irti. ”:D”

e. typo.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En saa tosta Nykäsen tilanteesta millään vahinkoa/tahatonta. Nyt kyllä kurinpito on kelannut vähän liikaa nauhoja ja yliajatellut koko tilanteen.
Voi olla myös niin, että jos näkee tuossa selkeää tahallisuutta, niin on katsonut liikaa nauhoja ja yliajatellut koko tilanteen.

On vähintäänkin typerää lähteä vihjailemaan, että Nykänen "yritti vetää kyynärpäällä toiselta pään irti". Kukaan ulkopuolinen ei varmuudella pysty näkemään, että oliko tuossa mitään tahallista - saati sitten mitään vakavan vahingoittamisen tarkoitusta.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miettikääpä omalle kohdallenne seuraava tilanne. Revitte irti jotain juuttunutta, ja kun se irtoaa, käsivartenne heilahtaa ja osuu yllätykseksenne suurella voimalla johonkin, joka voi olla vain toinen ihminen. Mitä teette ensimmäisenä osuman jälkeen? Minun nähdäkseni normaali ihminen katsoo, mihin osui ja miten kävi. Nyt Nykänen ei vilkaisekaan. Miksi ei? Mihin itse uskon on se, ettei osuma tule yllätyksenä, vaan on tarkoituskin osua. Enkä nyt toki väitä, että tarkoitus on osua juuri niin karmealla tavalla kuin nyt kävi, mutta kuitenkin osua.

Onko tässä päättelyssäni jokin vika? Jokin tekijä, jota en älynnyt ottaa huomioon.
 
mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Pari faktaa nyt kehiin.

1. Tappara pelasi ottelua veitsi kurkulla, ottelussa tappio päättää kauden
2. Tappara johti ottelua yhdellä maalilla taklaushetkellä ja peliaikaa oli yli 20 minuuttia jäljellä.

Nykänen ei ole niin tyhmä ihminen, että kohtien 1 ja 2 vallitessa menisi suorittamaan tahallisen kyynärpääosuman vastustajan päähän.
Koska en Nykästä henkilökohtaisesti tunne, en toki voi sanoa, miten fiksu tai tyhmä kaveri on kyseessä. Mutta sen sanon, että Nykänen ei olisi ensimmäinen, viides tai edes kymmenes urheilija, jolla vaan kasetti pettää, näkyy kuuluisasti punaista ja sitten tulee tehtyä jotain tyhmää. Roy Keane on fiksu mies, mutta niin hänkin silti hetken vitutuksen vallassa tahallaan teloi vastustajan polven silleen "ura vaarassa"-tasolla. Eric Cantona on erittäin fiksu mies, mutta niin hänkin vain kung-fu-potkaisi katsojaa, joka huuteli rasistista paskaa katsomosta. Ja se, että Tappara pelaa veitsi kurkulla, ei suinkaan tee tästä epätodennäköisempää, vaan todennäköisempää. Paine on katossa, vituttaa kun ei vaan tule niitä maaleja ja koko kevät on mennyt päin helvettiä, sitten tapahtuu jotain ja tulos näkyy taululla.

Kun puhutaan tahallisuudesta, en ainakaan itse ajattele, että Nykänen olisi pitkään suunnitellut, että vittu kun tilaisuus tulee niin vedän kyynärpäällä tuota paskahattua käkättimeen, vaan että syystä tai toisesta siinä kohtaa kihahti yli ja huitaisi kyynärpäällä. Mikä on myös tahallista ja tarkoituksellista toimintaa, joskaan ei ehkä ennaltaharkittua. Toisin sanoen vähän sama ero kuin vaikka toisen ja ensimmäisen asteen murhan välillä.

Ihmisiä ne urheilijatkin ovat, ja joskus vaan päässä pimenee ja tulee tehtyä jotain tyhmää, mistä tulee kohteelle elinikäiset seuraukset, ja itselle myös pitkät hinnat maksettavaksi. Tai siis ei tule, jos pelaa Liigassa, missä kurinpitolautakunta heittää pari peliä kakkua.
 
Paradym

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät (#20 Joenväärä)
Miettikääpä omalle kohdallenne seuraava tilanne. Revitte irti jotain juuttunutta, ja kun se irtoaa, käsivartenne heilahtaa ja osuu yllätykseksenne suurella voimalla johonkin, joka voi olla vain toinen ihminen. Mitä teette ensimmäisenä osuman jälkeen? Minun nähdäkseni normaali ihminen katsoo, mihin osui ja miten kävi. Nyt Nykänen ei vilkaisekaan. Miksi ei? Mihin itse uskon on se, ettei osuma tule yllätyksenä, vaan on tarkoituskin osua. Enkä nyt toki väitä, että tarkoitus on osua juuri niin karmealla tavalla kuin nyt kävi, mutta kuitenkin osua.

Onko tässä päättelyssäni jokin vika? Jokin tekijä, jota en älynnyt ottaa huomioon.
Nykänen ei näe mihin on tilanteessa kyynärpäällä osunut, kun Keskitalo on kokoajan hänen selkäpuolellaan. Tuntee varmasti että johonkin osuu, mutta jatkaa ihan normaalisti pelaamista koska siellä on peli yhä käynnissä ja kiekko menossa omaan päätyyn. Melkoista jeesustelua nämä viestit.
 
ball1n

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei varmasti tahallinen yritys tainnuttaa vastustajaa kyynärpäällä. Valitettavasti vain hetken mielijohteesta tehty surkea päätös, pamauttaa kyynärpää holtittomasti taklauksen jälkeen vastustajaa päin, joka sattuu osumaan mahdollisimman pahimmalla tavalla vastaanottajaa päähän.

Selitystä en itse usko, mutta ei voi ampua myöskään julkisesti itseään jalkaan ja rehellisesti myöntää, että haki vähän ekstra kontaktia. Normaalia kun panokset kovenee ja halutaan pelata kovempaa. Nyt vain tilanne meni pahasti yli.

Surkea päätös myös jälleen kurinpidolta. Vaarallista jos tuollaisesta vahingoittamis ”vahingosta/yrityksestä” saa vain neljä peliä kakkua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös