Joukkueen arvoja. Aivan älyvapaa niitti ja sitten vielä Liivik puolustelee komarovia :DMelart ja Komarov näyttävät kyllä hyvää esimerkkiä nuorille jätkille
Soittele sen jälkeen tuosta filmaamisesta kun pääsi on jäänyt 110-kiloisen lihapään ja laidan väliin. Aivan älyvapaata toimintaa sekä Melartilta että Komarovilta.Selkeä femma Melartille. Borg vois jättää pyörimisen futiksen puolelle. Kumpaakaan tekoa ei tarvita tonne jäälle.
Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Peliaikaa noin 5 minuuttia ja 0+0. Miten tälläinen pelaaja voi olla ottelun ykköstähti? :Dmutta ennen kaikkea Saipan organisaatio joka sallii päästää sen läpi, että spinning elbown psykooseissaan kentällä heittävä ja pelistä pihalle heitettävä, pelikieltoa varmuudella tulemaan saava pelaaja kuulutetaan ottelun ykköstähdeksi ja parhaaksi pelaajaksi. Sairasta Saipa, sairasta Lappeenranta.
Valinnan teki 87-vuotias herrasmies. Elänyt vähän eri aikaa kuin me. Annetaan armoa.Lappeenrantaan on pesiytynyt sairaus. Tähän asti olin aika innokas Saipan puolifani, kirkkain silmin näin tamperelaisena (vaikkakin tapparalaisena) nautin kun täällä Aamulehti postaili nauravaa Raipen kuvaa aina kun Saipa voittaa.
Mutta tästä eteenpäin en tule ikinä muuta kuin sylkemään Saipan suuntaan. Yleisö jolta puuttuukulttuuriinhimilliset käytöstavat loukkaantumistilanteessa toimimiseksi (lue: loukkaantuneelle pelaajalle taputetaan kun hän pääsee tolpilleen)... mutta ennen kaikkea Saipan organisaatio joka sallii päästää sen läpi, että spinning elbown psykooseissaan kentällä heittävä ja pelistä pihalle heitettävä, pelikieltoa varmuudella tulemaan saava pelaaja kuulutetaan ottelun ykköstähdeksi ja parhaaksi pelaajaksi. Sairasta Saipa, sairasta Lappeenranta.
Vähän lähtenyt käsistä jos tuo on totta, mielellään kuulisin selityksiä tähän Lappeenrannasta?Lappeenrantaan on pesiytynyt sairaus. Tähän asti olin aika innokas Saipan puolifani, kirkkain silmin näin tamperelaisena (vaikkakin tapparalaisena) nautin kun täällä Aamulehti postaili nauravaa Raipen kuvaa aina kun Saipa voittaa.
Mutta tästä eteenpäin en tule ikinä muuta kuin sylkemään Saipan suuntaan. Yleisö jolta puuttuukulttuuriinhimilliset käytöstavat loukkaantumistilanteessa toimimiseksi (lue: loukkaantuneelle pelaajalle taputetaan kun hän pääsee tolpilleen)... mutta ennen kaikkea Saipan organisaatio joka sallii päästää sen läpi, että spinning elbown psykooseissaan kentällä heittävä ja pelistä pihalle heitettävä, pelikieltoa varmuudella tulemaan saava pelaaja kuulutetaan ottelun ykköstähdeksi ja parhaaksi pelaajaksi. Sairasta Saipa, sairasta Lappeenranta.
Alumnien tähdet valitsi tänään vuonna 1937 syntynyt herrasmies. Tähtien valinnassa voi olla mukana pientä ikänäköä ja yleisön reaktioon reagointia.Henri Nikkanen kuulutettiin pelin parhaaksi pelaajaksi. Jos on paras, ei tosiaan voi olla ruma.
Komarov ei voi tilanteessa tiedostaa, että rännissä makaa pelaaja. Lisäksi hän laukoo samalla sekunnilla, kun vihellys kuuluu. Ei missään nimessä tahallinen. Luulen rangaistuksen tulleen tilanteen jälkeisestä räksytyksestä.Soittele sen jälkeen tuosta filmaamisesta kun pääsi on jäänyt 110-kiloisen lihapään ja laidan väliin. Aivan älyvapaata toimintaa sekä Melartilta että Komarovilta.
Aikamoista tekstiä. Hallilla tilannetta ei näytetty uusintana ja seisomakatsomoon tilanne näytti puhtaalta taklaustilanteelta, jossa taklattavaa sattui. Eikä yleisö huutanut makaavalle pelaajalle vaan tuomareille. Siihen tuskin muut lappeenrantalaiset ovat syyllisiä, että joku 87-vuotias ukko valitsee hänet tähdeksi.Lappeenrantaan on pesiytynyt sairaus. Tähän asti olin aika innokas Saipan puolifani, kirkkain silmin näin tamperelaisena (vaikkakin tapparalaisena) nautin kun täällä Aamulehti postaili nauravaa Raipen kuvaa aina kun Saipa voittaa.
Mutta tästä eteenpäin en tule ikinä muuta kuin sylkemään Saipan suuntaan. Yleisö jolta puuttuukulttuuriinhimilliset käytöstavat loukkaantumistilanteessa toimimiseksi (lue: loukkaantuneelle pelaajalle taputetaan kun hän pääsee tolpilleen)... mutta ennen kaikkea Saipan organisaatio joka sallii päästää sen läpi, että spinning elbown psykooseissaan kentällä heittävä ja pelistä pihalle heitettävä, pelikieltoa varmuudella tulemaan saava pelaaja kuulutetaan ottelun ykköstähdeksi ja parhaaksi pelaajaksi. Sairasta Saipa, sairasta Lappeenranta.
Hyvin sä vedät. Vihellys tuli vasta laukauksen jälkeen.Ei ole taklaus eikä mailanisku, mutta mitä vittua Leo Komarov tekee? Lämää kiekon jo entuudestaan maassa makaavaa Borgia päin, kun peli on vihelletty poikki.
Nyt on tainnut jotain unohtua jääkiekon säännöistä.Melartin taklaus on puhdas, mutta taklattava pelaa itsensä pieneksi laidassa. Ainoa vaihtoehto olisi ollut jättää taklaamatta.
Kyllä pelaajat yleensä aika hyvin pystyvät tiedostamaan, mitä kaukalossa tapahtuu ja tuon taklauksen varmasti huomasi. Sanoisin, että jos ei huomannunt, niin olisi kyllä pitänyt huomata jäässä maannut pelaaja. Kunnioitus puuttui ja ansaittu kymppi. En ihmettelisi, vaikka tuota tilannetta vielä tutkittaisiin jälkikäteen.Komarov ei voi tilanteessa tiedostaa, että rännissä makaa pelaaja.
Hiukan on lapasesta lähtenyt tuo viesti ja kyllä itse annan armoa tähtivalinnasta vanhalle patulle, jos on pitkän linjan SaiPan mies niin menee menee luokkaan ymmärrän, mutta c'mon.Aikamoista tekstiä. Hallilla tilannetta ei näytetty uusintana ja seisomakatsomoon tilanne näytti puhtaalta taklaustilanteelta, jossa taklattavaa sattui. Eikä yleisö huutanut makaavalle pelaajalle vaan tuomareille. Siihen tuskin muut lappeenrantalaiset ovat syyllisiä, että joku 87-vuotias ukko valitsee hänet tähdeksi.