Mainos

Kyle Quincey HIFK:ssa

  • 180 300
  • 685

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin yllättävää, että ne samat nimimerkit, jotka valittavat jostain jokseenkin kuvitteellisesta henkilökemiaongelmasta Ramun kohdalla, ylistävät maasta taivaisiin tätä todistettavasti kärttyilevää ja kiukuttelevaa Quinceya... Fanipoikasyndrooma?

Heh, hyvä piikki, jolla voi ainakin vähän tökätä myös minun lihaani. Avaan vielä tänne meidänkin osion puolelle tätä keissiä, kun on tullut ilmi ''en pelaa oikealla haistakaapaska' -keissi sekä Avalancen -keissiä. Kun sain nämä selville, niin kävi kiistatta mielessä, että onko hankittu joukkuehenkeä syövä ex-ammattilainen, vai oikein motivoitunut ammattilainen. Toki motivaatio on näiden kohdalla aina kysymysmerkki, vaikka kyseessä olisi NHL:ssä varakapteenina vetänyt pukukopin halinalle.

Jos kyseessä on oikeasti todella hankala persoona, niin aina voi jälkiviisastella että kannattiko hankkia. Toisaalta mietin samaa aiemmin Ramun kohdalla (jonka mahdolliset syöpäilyt täysin huhu-asteella vieläpä), että kannattaako pelillisesti kovaa peluria hylkiä joidenkin pelillisesti ulkopuolisten seikkojen vuoksi? Ja Ramuhan on jo meillä tasonsa näyttänyt pelaaja, joka varmasti edelleen janoaa mestaruutta. Ramun kohdalla näen ensi kaudeksi kuitenkin muitakin jarruttavia tekijöitä, kuin mahdolliset luonteenpiirteet, mutta niistä ei tässä ketjussa enempää.

Aina voi myös miettiä, että ylikorostetaanko tuota koppipuolta ylipäätään, siis yksittäisten pelaajien kohdalla, kun huomioi että lätkäkopeissa ei ole pikkutyttöjä eikä naulakoista riipu käsilaukkuja, (meillä ainakaan nykyisin), vaan kopissa on ärräpäihin tottuneita miehiä ja poikia, jotka joukkueena osannee käsitellä myös haastavampia ihmisiä. Vahva joukkue myös kestää erilaiset persoonat. Laiva ei lähde tuuliajolle JOS kippari, tähystäjä ja perämies ovat tilanteensa tasalla, eli koutseilla ja johtavilla pelaajilla on auktoriteetti kohdillaan.

Quincey voi osoittautua täysin haluttomaksi ex-ammattilaiseksi, jos motivaatio katosi viimeisinä NHL-vuosina pysyvästi. Jos rakastaa lätkää edelleen, ja sai jopa henkisiin paristoihin virtaa välikauden jälkeen, niin tulee luultavasti olemaan 1.korin pakki tähän Liigaan. Ison kaukalon lätkään sopeutumisesta en ole älyttömän huolissani, hyvin esim. Aulie aikanaan sopeutui, ja nyt puhutaan kuitenkin lähtökohtaisesti ihan eri tason ukosta. Jos pää toimii, niin liikkeenkään ei pitäisi muodostua isoksi ongelmaksi.

Annetaan kuitenkin Kylliervolle (rumin lempinimi so far?) rauhassa aikaa, pitkä pelaamattomuus, sekä eurooppalaiseen lätkään oppiminen näkyvät varmasti vielä syyskaudella. Asenteen huomaa toki aika nopeasti.
 
Viimeksi muokattu:

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Ei toki. Mutta tuo pätee myös Ramstedtiin - ja ihan objektiivisesti, ilman fanipoikasyndroomaa.

Kannattaa ottaa yksi kommentti Seliniltä huomioon, :"Etsimme ensisijaoisesti pelaajaa joka haluaa pelata sitä peliä mitä me pelataan." Aika lailla laski ulos kaikki luomulätkän pelaajat joihin Ramstedt enimmäkseen kuuluu. Ei kannata hankkia pelaajaa joka rikkoo viisikon joka kerta kun on jäällä. Haastiksen linkki löytyy jostain ketjusta.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Kannattaa ottaa yksi kommentti Seliniltä huomioon, :"Etsimme ensisijaoisesti pelaajaa joka haluaa pelata sitä peliä mitä me pelataan." Aika lailla laski ulos kaikki luomulätkän pelaajat joihin Ramstedt enimmäkseen kuuluu. Ei kannata hankkia pelaajaa joka rikkoo viisikon joka kerta kun on jäällä. Haastiksen linkki löytyy jostain ketjusta.

Tuo onkin jo astetta laadukkaampi argumentti Ramstedtia vastaan, täällä vaan on painotettu kohtuuttomasti jotain ulkopelillisiä aspekteja.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Tuo onkin jo astetta laadukkaampi argumentti Ramstedtia vastaan, täällä vaan on painotettu kohtuuttomasti jotain ulkopelillisiä aspekteja.

Samaa mieltä. Tähän mennessä ensimmäinen argumentti Ramua vastaan, jossa on edes jonkinlaista sisältöä. Kaikki muu on ollut lähinnä jotain tähtikarttojen tulkitsemista pelin ulkopuolisista tekijöistä ja muuta humpuukia.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Kannattaa ottaa yksi kommentti Seliniltä huomioon, :"Etsimme ensisijaoisesti pelaajaa joka haluaa pelata sitä peliä mitä me pelataan." Aika lailla laski ulos kaikki luomulätkän pelaajat joihin Ramstedt enimmäkseen kuuluu. Ei kannata hankkia pelaajaa joka rikkoo viisikon joka kerta kun on jäällä.
En kiellä ramstedin ailahtelevaa pelivirettä. Silti samaa kaavaa toistava puukäsien peli on hyvin helppo ennustaa ja voittaa. Oikeasti Ramstedin syötöt rikkovat useammin vastustajan viisikon kuin oman joukkueen.
En sano että Ramu olisi sateentekijä tai pitäisi palkata HIFKhon ensi kaudeksi, mutta tuon tason pelimiehi pitää kunnioittaa.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mitä täällä riskeistä höpötellään? Totta hemmetissä tämmöiseen pelaajaan tartutaan kiinni jos vain mahdollisuus tulee vaikka sitten maksaa vähän enemmän kuin perus töppönen. Quincey on parhaimmillaan sen tasoinen pelaaja, että heilauttaa kertaheitolla HIFK:n pakiston välttävän ja kohtalaisen välimaastosta hyväksi. Ja vaikka Q ei onnistuisi ihan parhaalla mahdollisella tasolla pelaamaan niin silti on varmasti vahvistus meille ellei nyt taso tipu luokkaa radikaalisti, ja jos tippuu niin siitä on vaikea Salmelaista syyttää. Mikään pistenikkari Q ei tule olemaan, mutta veikkaan silti tekevän sen 20+ pojoa hyvän peruspelaamisen lisäksi.

Vain se ylivoiman pyörittäjä puuttuu pakistosta yhä ja siitä miinusta, muutenhan tuo meidän pakisto alkaa olemaan riittävän laaja ja tasokas. Nuorillakin kuten Ulanderilla ja Seppällä oma sanansa vielä sanottavana toivottavasti. Kyllä tältä pakistolta pitäisi 5vs5 pelaaminen luonnistua sekä alivoimalle on heittää täyttä laatua kehiin (Quincey ja Motin etunenässä).
 

hyperion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Voi olla myös se, että Fletcherin lupaama rooli ei oikein kohdannut siinä mitä Boudreau tarjosi.

Tätä lukiessa aivoissa iski kipinä, ja tuli mieleen erään pääkaupunkiseudun jääkiekkojoukkueen maalivahtiosasto kaudelta 2017-2018.

Ja nyt poistun tästä aiheesta lopullisesti.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
.

Vain se ylivoiman pyörittäjä puuttuu pakistosta yhä ja siitä miinusta, muutenhan tuo meidän pakisto alkaa olemaan riittävän laaja ja tasokas.

Teemu Eronen? Olen arvostellut miestä monesta, mutta ylivoimassa on ihan a-tason jätkä parhaimmillaan. Viime kaudella joutui kantamaan vastuuta liikaa, mutta Quinceyn tulo toivottavasti näkyy siinä, että Eronen saa selkeämmän roolin ja pystyy keskittymään enemmön myös erikoistilanteisiin.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Teemu Eronen? Olen arvostellut miestä monesta, mutta ylivoimassa on ihan a-tason jätkä parhaimmillaan. Viime kaudella joutui kantamaan vastuuta liikaa, mutta Quinceyn tulo toivottavasti näkyy siinä, että Eronen saa selkeämmän roolin ja pystyy keskittymään enemmön myös erikoistilanteisiin.

Joo muuten, paitsi se laukaus on ihan tuhnu pääsääntöisesti. Alivoiman ei tarvitse Erosta ottaa niin tarkasti kun tämä ei tuo laukaisu-uhkaa ja tällöin on paljon helpompi tietenkin keskittyä maalinedustaan ja estää neliön halkaisevat syötöt jne.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Joo muuten, paitsi se laukaus on ihan tuhnu pääsääntöisesti.

No tämä on kyllä totta. Se on kuitenkin hyvä, että nyt siellä on harkkapeleissä ainakin viivalla pelannut Santala, jolla on läpi uran ollut hyvä laukaus. Taisi tällätä suoraan syötöstä ylivoimalla jo yhden häkin viime ottelussa.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ilmeisesti perheellinen mies kyseessä? Näistä on Pohjois-amerikkalaisista hyvät kokemukset: Elkins, Boyko jne. Änärissä seura ei jeesaa noissa perheasioissa niin paljoa ja isoissa kaupungeissa vaimot ja lapset voi olla yksinäisiä. Pienessä Helsingissä kun asiat on hoidettu hyvin niin pelaajakin viihtyy ja pystyy antamaan joukkueelleen kaiken, kun ei kotiasiat häiritse.

Huonot kokemuksethan on tulleet aika usein pubikoirista a la Madden. Tullaan tänne dokaamaan ja panemaan ja yllätytään, kun SM-liigassa ei voikaan vetää puolivaloilla.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
No tämä on kyllä totta. Se on kuitenkin hyvä, että nyt siellä on harkkapeleissä ainakin viivalla pelannut Santala, jolla on läpi uran ollut hyvä laukaus. Taisi tällätä suoraan syötöstä ylivoimalla jo yhden häkin viime ottelussa.

Hyvä että hyökkääjistä löytyy pommittajia pakiston taitovajetta paikkaamaan, mutta hieman kurtistan otsaani, kun joukkueen about hitain mies päivystää yyveellä alimpana viivalla. Siitä kun pukkaa alivoimapörrääjien vastaiskua, niin saa Engren tottua venymään gamesavereihin. Muistini syövereistä pukkaa esimerkkejä Karalahden viimeisiltä kausilta punaisissa, kun tuo möhköfantti jäi viivamiehenä (heh) aivan telineisiin ylivoimalla tapahtuneissa kiekonmenetystilanteissa. Toisaalta jos Santala pommittaa tarpeeksi murhaavalla teholla tuolta, niin olkoon se yv-tonttinsa jatkossakin.

Onkohan muuten Kyleä peluutettu aiemmin ylivoimalla ja lähteeköhän kuti painavasti perikanukkityyliin? Tilastojen perusteella ei taida ollut ylivoimavastuuta plakkarissa. No lähiaikoina miehen kudin laadun näkee omin silmin.
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se oikea riskihän Quinceyn kanssa ainakin omissa silmissä on se, että osaako mies ottaa Liigan sen vaatimalla vakavuudella, vai tuleeko juuri sellaisella "mennään nyt jäähdyttelemään pubiliigaan, nostetaan pari sataa tonttua vielä eläkekassaan ja katsellaan maailmaa" -asenteella höntsäilemään. Ei Liiga kaikesta puheesta huolimatta kuitenkaan niin paska sarja ole, että änärihistoria mitenkään automaattisesti takaisi pärjäämistä ilman minkäänlaista duunia peliesitysten eteen.

Mutta tämä on vain se kauhuskenaario, eikä mikään nyt varsinaisesti puhu sen puolesta, että tuota tarvitsisi pelätä. Helvetin hienoa, että tällaisia hakuja lähdetään tekemään, ja oikeastaan lopputuloksesta riippumatta iso peukku täältä Salmelaiselle.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Koska kaveri ei tarvitse enää ,urallaan hyvin rahaa tehneenä, mitään "eläkerahoja", niin esitän kaksi teoriaa miksi ihmeessä tämän tason kaveri päätyi meille:

a) "Yksi kausi Euroopassa ja takaisin NHLään"

-Tarjolla ei ollut NHLstä kuin kahden suunnan diilejä. Perheellinen mies ei enää lähde bussi-liigaan, josta ei vanhemmat herrat yleensä enää muutenkaan ponnistakaan takaisin. Halusi Eurooppaan joukkueeseen, jossa pystyy vuodessa näyttämään, että osaa vielä pelata. KHL on liian epävarma, koska joukkueet on sekaisin ja stadissa oli tarjolla iso ruutu ykköspakkiparissa joukkueessa joka voitti pronssia viime kaudella.

Tällöin tulee varmasti motivoituneena ja hyvässä kunnossa ja on sarjan parhaita pakkeja ensimmäisen 10 totuttelupelin jälkeen.

b) "NHL-pelit on vähän nyt nähty ja kokeillaan vielä tuo Eurooppa"

-Ikää 33. On perhe ja talous kunnossa... Paikat vähän kipeinä aina aamuisin. Ei jaksa enää matkustaa KHLn kilometrimääriä ja perhettä ei näkisi koskaan. Hän valitsee Helsingin, koska kaupungilla (ja koko Suomella) on tällä hetkellä todella hyvä maine Yhdysvalloissa. Stadi ja koko maa on korkealla kaikissa listoissa terveyden, koulutuksen ja varhaiskasvatuksen saralla. Vaimo suosii tätä päävaihtoehdoista.

Ajattelee ehkä aluksi, että tässä liigassa voi ottaa hieman iisimmin ja kesällä on vietetty enemmän aikaa leikkipuistossa ja grillatessa kuin punttiksella ja tulee hallille hieman kesäterässä. Mutta 600 NHL-pelillä niin oikeasti jos ei ole rapajuoppo, on kunnossa viimeistään Marraskuussa. Kyllä noi vanhat herrat vain vertyy mitä pidemmälle kausi menee. Selänne veti viimeiset 5 kauttaan pelkästään venyttelyllä ja lenkkeilemällä.

Eli kummassakin tapauksessa tässä on jotenkin todella pieni mahdollisuus täysfloppiin. Ainoa jos ei Vaimo viihdykään ja tulee koti-ikävä.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Se oikea riskihän Quinceyn kanssa ainakin omissa silmissä on se, että osaako mies ottaa Liigan sen vaatimalla vakavuudella, vai tuleeko juuri sellaisella "mennään nyt jäähdyttelemään pubiliigaan, nostetaan pari sataa tonttua vielä eläkekassaan ja katsellaan maailmaa" -asenteella höntsäilemään. Ei Liiga kaikesta puheesta huolimatta kuitenkaan niin paska sarja ole, että änärihistoria mitenkään automaattisesti takaisi pärjäämistä ilman minkäänlaista duunia peliesitysten eteen.

Mutta tämä on vain se kauhuskenaario, eikä mikään nyt varsinaisesti puhu sen puolesta, että tuota tarvitsisi pelätä. Helvetin hienoa, että tällaisia hakuja lähdetään tekemään, ja oikeastaan lopputuloksesta riippumatta iso peukku täältä Salmelaiselle.

Nooooo, toivottavasti 33v pelaaja nyt ei ala mitään jäähdyttelemisiä miettimään.

Ja mitä sarjaan tulee, niin olisihan Elkinsilläkin ollut mm. KHL:ssä ottajia enemmän kun tarpeeksi, mutta meidän onneksi ei venäjän meininki häntä houkutellut. Quincey taitaa olla samoilla linjoilla.
 

Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Kyllähän Quincey on sen tason pelaaja, että jos hänen palkkaaminen IFK:hon aiheittaa mitään huonoja viboja, niin sitten on kyllä aika pihalla.
Jos Quinceylöä ei olisi ollut mitään ongelmia NHL:ssä ja hän olisi lunastanut täyden potentiaalinsa vielä viime kausilla, hän ei pelaisi IFK:ssa vaan jossain NHL joukkueessa 4m$ vuosipalkalla.
Toivottavasti on just niiin hyvä kuin uskoa voisi. Riski on toki, että nut ostettiin vaan iso nimi tutustumatta nykykuntoon, mutta kyllä kaverin pitäisi olla just mitä tarvittiin. Ja kun kaveri on mukana melkein alusta asti, niin pääsee hyvin joukkueeseen mukaan.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielenkiintoinen hankinta ja hyvät vibat. Kolmen viikon neuvottelut viittaavat siihen, että taustat on hyvin tutkittu ja todettu, että Quincey oikeasti tänne haluttiin. Perinteinen ”sopimus saatiin nopeasti aikaan”-miina lienee vältetty, vaikka mitään takeita onnistumisista ei tietenkään koskaan ole.

Wild-ajoista on turha vetää mitään kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, sillä Wildin päävalmentajan persoona itsessään aiheuttaa monille näppylöitä ja seuran on helppo pistää yksipuolisia juttuja faktoina liikkeelle. Asiat eivät useinkaan ole mustavalkoisia ja pelaajan oma motivaatio pelata HIFK:ssa on se, mikä on juuri nyt on ratkaisevaa.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Jos Motin ja Quencey onnistuvat niin Teemu voi keskittyä siihen mitä parhaiten osaa, eli hyökkäyksien tukemiseen.

Quencey-O’Connor/Ulander

Quencey saattaa toki jo pelatakin, mutta antaisit siis pelipaikan Laaksolle ennen Ulanderia?

O’Connor-Quencey

Jos poissa oli:
Quencey
...
Mutta en jaksa masentua. Quencey ja mahdollinen sentteri kun saapuu ja lasaretti tyhjenee niin homma voi olla vähän erilaista.

Eihän tässä nyt vielä voi viiltää ranteita auki jos kolme parasta pakkia (Quencey, Motin ja Eronen) on veke.

Heiskanen->Quencey

Pikkuhiljaa voisit jo oppia kirjoittamaan Quinceyn nimen oikein. Et kuitenkaan muutoin kirjoitusvirheitä aktiivisesti viljele, joten kannustaisin tarkkuuteen oman joukkueen pelaajan nimen kohdalla.


Ei kyllä taida olla juurikaan näitä pelkäämiäni riskejä herran osalta, kun hieman tein taustaselvitystä. Uskon ja toivon, että on liigan varmimpia pakkeja omaan päähän, tekee puolustajaparistaan paremman ja takoo siinä sivussa pisteitä enemmän kun Finley, Kankaanperä, Varakas, Laakso ja Ulander yhteensä - eli arviolta noin 20p.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No ei näytä olevan ainakaan sitä Madden-kaljamahaa tällä kaverilla. Tervetuloa vaan!

Tervetuloa ja kuten siteeratussa osassa mainittua, pelaaja saapuu uuteen joukkueeseen urheilullisessa kunnossa. Sama päti muuten Lessioon eli ehkä tästä ainakin varovasti voi vetää johtopäätöksiä sen suhteen, millä tavalla pelaajahankintaprosessi on vuosien saatossa kehittynyt. Loppujen lopuksihan vastuu on tietysti yksittäisellä pelaajalla - muistan edelleenkin sen yhden Pohjois-Amerikasta saapuneen puolustajan, joka ei ilmeisesti ollut aivan perillä siitä minkätasoiseen sarjaan on tulossa pelaamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös