Kyle Quincey HIFK:ssa

  • 178 267
  • 685

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Samaa mieltä. Palasi yllättävän hyvin ja mietin, että pelituntumaa lisää, niin on arvokas pelaaja joukkueelle. Saattaa sitä keväällä edelleen olla, jos meille nyt edes kunnon kevättä tulee ja nämä sanat saa syödä moneen kertaan, mutta joku siitä pelaamisesta vaan puuttuu sellainen viimeinen askel. Kyllä tuolla statuksella ja rahallisella panostuksella pitäisi saada jotenkin enemmän. Laadukas oman pään puolustaja ja ei missään nimessä floppi, mutta kyllä vähän odottaisin hyökkäyspäässäkin parempaa siniviivapelaamista. Sellainen sielu siitä puuttuu ja jotenkin yhden kauden vedolta tämä on alusta asti tuntunut.

Muutenkin aina välillä ihmetyttää ne puheet siitä, että kun joku tietää siirtyvänsä muualle, niin peillinen taso laskee. En ymmärrä tätä lainkaan. Sitten on oikeasti pelaajassa jotain vikaa tai sitten valmennus/seurajohto omalla toiminnallaan ajaa tilanteen solmuun. Esimerkkinä nyt vaikka Thorell. Varmaan on sopimus taskussa muualle ollut jo jonkun aikaa, mutta niin vain tuntuu olevan joukkueen aikaansaavin pelaaja. Mikäli esim. HPK kohdataan, niin Turunen ja Paajanen vetävät varmaan parin pinnan keskiarvolla ja taso laskee vasta sitten ensi kaudeksi.

Samalla voihan olla, että IFK ei tosiaan ole edes tarjonnut jatkoja. Ei ole ollut hinta-laatusuhde ihan kohdallaan. Mutta enemmän uskon siihen, että tämä oli miehelle alusta asti tälläinen "vuosi Suomessa" -keikka. Ei ollut sopparissa alunperinkään optiota. -mitä Tobbari on harrastanut paljon pelaajien kohdalla.

Mutta kyllä Quincey haluaa voittaa ja uskon miehen olevan pleijareissa meidän yksi tärkeimmistä pelaajista.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Quinceykin on taantunut syöttövarmuudessa silmiinpistävästi. Vaatimustason mukaan mennään.

Oli pari heikkoa vaihtoa ekassa erässä, mutta taisi olla meidän paras pelaaja tänään...

O’Connor on niin keskinkertainen, että se saa KQn pelin näyttämään huonommalta kuin on. Joutuu paikkaamaan ja pelaamaan O’Connorinkin puolesta.
 

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Joo pakkipari ei varmasti helpota tehtävää ja KQ teki hienon maalin, mutta oli kyllä epävarmaa pelaamista pääsääntöisesti eilen...
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oletteko oikeasti sitä mieltä, että Quincey oli eilen hyvä? Rohkenen olla eri mieltä, vaikka maalin tekikin ja pari yksittäistä tilannetta hyvin pelasikin. ROCin piikkiin ei voi laittaa Kylen surkeita syöttöjä muille.

Tykkään äijän preesensistä kentällä, mutta odotin enemmän. Ja odotan yhä. Tässä on muutama peli aikaa antaa vikat näytöt. Arvosana kauden jälkeen.
 

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Näkyi paljon kentällä eilen ja hakenut aktiivisesti vetoja nyt parissa matsissa, mutta joo ei musta todellakaan mitään vakuuttavia otteita ole esittänyt... Vaikeetahan se tietty on kun ketään muuta(kaan) ei kiinnosta...
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaveri on täällä lomalla ja siinä sivussa harrastellaan ja tienataan kohtuulliset rahat. Sen verran välinpitämättömän näköistä on.

SInänsä hassua, kun moni pelaaja vaikka uran jälkeen pelaisi jossain duunin höntsäliigassa, niin kilpailuvietti on niin kova ettei luonto anna periksi löysäillä yhtään sekuntia.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Änäri äijä näytti esimerkkiä ja otti totaalisen idioottimaisen huitomis jäähyn. Näihin on varaa..
Mä näen tilanteen ihan toisin. Ei kovin kova näpäytys ja Aaltonen olisi voinut pitää mailastaan kiinni...
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tän amerikan pellen voi lähettää takaisin kotiinsa.
 

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
En uskonut että tämä herra voisi olla vielä huonompi Play-Offseissa verrattuna runkosarjaan. Ei osaa taklata, ei osaa luistella, lämää aina ekaan tai jopa ohi kiekosta. Saisko vaihdossa Tepon takas Lahdesta.

Ihan vitsi pelaajana.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Odotin äijältä paljon pudotuspeleihin. Kirjoitin jopa että toivon 25 minuutin peliaikoja.

Nyt toivon että Ulander on tilalla huomenna.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Odotin äijältä paljon pudotuspeleihin. Kirjoitin jopa että toivon 25 minuutin peliaikoja.
Oli kuitenkin eniten pelannut pakki eilen, joten siltä osin toiveesi toteutui. Tapaus Quincey on kyllä melkoisen ongelmallinen HIFKn kannalta. Puolivaloillakin pelaten tämä lomalainen suorittaa paremmalla tasolla kuin vaikkapa Ulander, mutta kyllähän se toisaalta syö koko joukkueen mielialaa, kun pakiston liideriksi palkattu "änäriäijä" pelaa miten sattuu, ottaa kurittomia jäähyjä ja kehonkieli huokuu kilometrien päähän, että "hoidellaan nyt nämä rupuliigan pelit alta pois, niin pääsee takaisin ämerikkaan".
 

doppelgänger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Itsellä ainakin vielä sen verran uskoa Quinceyn ammattilaisuuteen, että keräilee itsensä kasaan eilisen kammottavan pelin jälkeen. Pelin avauksessa oli varmasti meidän paskin pakki eilen, syötöt mihin saattuu (yleensä vastustajan lapaan) ja siihen päälle vielä kaksi kuritonta ja typerää jäähyä. Eiköhän lauantaina nähdä ihan erilainen ukko kaukalossa.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Itsellä ainakin vielä sen verran uskoa Quinceyn ammattilaisuuteen, että keräilee itsensä kasaan eilisen kammottavan pelin jälkeen. Pelin avauksessa oli varmasti meidän paskin pakki eilen, syötöt mihin saattuu (yleensä vastustajan lapaan) ja siihen päälle vielä kaksi kuritonta ja typerää jäähyä. Eiköhän lauantaina nähdä ihan erilainen ukko kaukalossa.
Inhoan Quinceyn suorilla jaloilla seisoskelua kun avataan omista. Todella ylimielistä touhua olettaa että Liigan pelinopeudella pystyisit kuolleesta positiosta peliä edistäviä syöttöjä antamaan. Vastassa vielä kollektiiviselta pelinopeudeltaan sarjan eliittiä oleva joukkue joka tekee asioita jäällä eikä vain oleta(kuten HIFK). Eilinen oli täyttä paskaa Q:lta. Ymmärrän jos jossain elokuisessa harjoituspelissä vetelet puolivaloin päin helvettiä ja otat laiskoja mukakovia&vittumaisia bokseja mutta maaliskuun loppupuolella...
 
Viimeksi muokattu:

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Mielestäni Quinceyn ottama typerä eka jäähy käänsi koko pelin eilen Lahtelaisille. IFK oli vähintään yhtä hyvä ottelun ekat 8 minuuttia. Jäähy ja sen myötä tullut YV-maali vapautti Pelicansin peliä ja se oli siinä.

Pahimmassa tapauksessa tuo jäähy=>maali vei meiltä koko sarjan. IFK menettää uskon omaan pelitapaan, Pelicans saa itseluottamuksen huikealle tasolle ja Engren menettää oman ja joukkueen luottamuksen. Nämä henkimaailaman jutut ovat välillä yllättäviä.

Paras tapa korjata eilinen on että Engren pelaa nollan lauantaina ja IFK ottaa vakuuttavan 3-0 voiton (vika tyhjiin). Silloin palataan lähtöruutuun..
 

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Mitä Quincey teki tuossa maalissa, ei mitään. Lyytinen yrittää putsata maalin edustaa mutta häviää vauhdilla tulevalle Saariselle. Q vaan seisoo ja katselee, mitä me tällä miehellä tehdään...
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Nyt olisi aika lopettaa molemminpuolinen kärsimys ja lähettää Q kotiin hoitamaan vauvaa. Ihan saatanan löysä jätkä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös