Mainos

Kyle Klubertanz Tepsin takalinjoille

  • 13 801
  • 30

Veijari

Jäsen
Tepsin nettisivuilta;

Fyysinen puolustaja Kyle Klubertanz vahvistaa ensi kaudella Turun Palloseuran puolustusta. 22-vuotias amerikkalainen siirtyy Turkuun Pohjois-Amerikan sarjoista. Päättyneellä kaudella hän teki Wisconsinin yliopiston joukkueessa 40 ottelussa tehot 4 + 16 = 20. Hän pelasi myös kuusi ottelua AHL-joukkue Portland Piratesin riveissä. Klubertanz on Anaheimin kolmannen kierroksen varaus vuodelta 2004.

Klubertanz on neljä edellistä kautta pelannut Wisconsinin yliopiston joukkueessa. Avauskaudella hänet valittiin yliopistosarjojen tulokkaiden all stars-joukkueeseen. Hän on myös edustanut maataan alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa 2003.


Pelaajakoordinaattori Ari Vuori kävi pelaajan kanssa pitkiä keskusteluja ennen siirtoa. Pelaajan ehdottomana tavoitteena on NHL, ja hän näkee SM-liigan erinomaiseksi paikaksi kehittyä seuraavalle tasolle.

Vuori on viime vuosina nähnyt useita nuorukaisen pelejä. Vuori tietää selkeästi Klubertanzin potentiaalin ja vahvuudet. Vuori näkee hänet kovan luokan yliopistopelaajana, joka selkeästi vahvistaa TPS:n jo ennestään laadukasta ja laajaa puolustuskalustoa.

- Klubertanz on viisas pelaaja, jolla on hyvät kiekolliset taidot. Nopeana ja pehmeänä luistelijana hän tukee hyvin hyökkäyksiä. Hän on luontainen taistelija, joka pystyy myös kovaan fyysiseen peliin, Vuori luettelee.



Kyle Klubertanz

183 cm / 87 kg

23.9.1985, Sun Prairie

right

http://www.hockeysfuture.com/prospect/kyle_klubertanz

pelaaja-analyysistä muistuu eittämättä mieleen eräs Lee Sweatt.
 
Viimeksi muokattu:
Ylivoimaan tervetullut mies. Vaikuttaa ainakin OK hankinnalta, saa nähdä jos motivaatio on miehellä korkealla. Ainakin Vuori lupaa nälkäisen ja taistelutahtoisen pelaajan..
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Do The Klubertanz!

Tepsin markkinoinnin pitäisi olla hereillä tämän kaverin kanssa. Kiekollinen stara, jolla kilahtaa päässä mojovasti aika ajoin? Ts. saattaa hyökätä vihulaisen kimppuun ilman eri ilmoitusta verenmaku suussaan. Tälläistä herkkua ei mustavalkoisissa ole liian usein tarjolla. Verta pakkiin!
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tässäkö uusi Lee Sweatt meille? Sitä varmasti on tällä hankinnalla haettu. Pitää jo tässä vaiheessa sanoa, että pätevä hankinta. Mielummin tällainen nuori kiekollinen puolustaja, kuin vanha kaikki farmisarjat kiertänyt kiekkokiertolainen, jolla motivaatio nollassa.
Kyle vielä samanikäinenkin kuin Lee ja toivon todella, että nähtäisiin samanlaisia suorituksia ensi kaudella häneltä kuin Sweattilta menneellä kaudella. Tosin toivottavasti Klubertanz hoitaa myös puolustuksen kunnialla mikä Sweatt:ilta jäi välillä unohduksiin.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tepsin markkinoinnin pitäisi olla hereillä tämän kaverin kanssa. Kiekollinen stara, jolla kilahtaa päässä mojovasti aika ajoin? Ts. saattaa hyökätä vihulaisen kimppuun ilman eri ilmoitusta verenmaku suussaan. Tälläistä herkkua ei mustavalkoisissa ole liian usein tarjolla. Verta pakkiin!

Tällainen olisi liian hyvää ollakseen totta. Tepsiläinen muka pudottaisi hanskat tarvittaessa? Ehei, hänet kyllä muokataan tepsiläiseen kulttuuriin jo harjoituskaudella, usko pois!
 

bumerangi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tepsiläinen muka pudottaisi hanskat tarvittaessa? Ehei, hänet kyllä muokataan tepsiläiseen kulttuuriin jo harjoituskaudella, usko pois!

Ja kun sitä harvoin näkee niin ne harvatkin kerrat muistaa. Toissa kaudella Kent taisi kerran tanssahdella, ihan tyylipuhtaasti siis, en kyllä muista kenen kanssa? Ja yrittihän se Halonen Antilaa (sitä pitkää) nuijia, mutta ei kyllä ylttänyt. Muita kertoja ei tulekkaan mieleen. Ehkäpä nyt sitten ensi kaudella voidaan tätäkin turussa nähdä. (en kyllä tiedä mistä tämä ajatus syntyi, kun kiekollisesta jenkistä puhutaan).
 

snumi

Jäsen
pari Klubertanz maalia

Youtubessa on näköjään muutama video, tämän videon ekan 20 sekunnin aikana on 2 kpl Kyle Klubertanzin tekemiä maaleja. Varsinkin toisessa maalissa laukaus näyttää ihan asialliselta. Kaikkiaan näyttää kaverilta, joka tulee tekemään SM-liigassa maalin jos toisenkin.

http://www.youtube.com/watch?v=8wxqQpNuPVg
 
Viimeksi muokattu:
Youtubessa on näköjään muutama video, tämän videon ekan 20 sekunnin aikana on 2 kpl Kyle Klubertanzin tekemiä maaleja.
Ekassa maalissa kyllä joukkuekaveri ohjasi kiekon sisään, mutta anyways, kiitti videosta. Tässähän melkein taas innostuu ensi kaudesta. Itseäni lämmittää myös KK:n peliesityksien lisäksi se, että hän oli joukkueensa vara-kapteeni. Pelillisten seikkojen lisäksi JJ ja KK tuovat siis todennäköisesti mukanaan myös aimo annoksen johtajuutta.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Ehkäpä nyt sitten ensi kaudella voidaan tätäkin turussa nähdä. (en kyllä tiedä mistä tämä ajatus syntyi, kun kiekollisesta jenkistä puhutaan).

Kluber... taitaa lähes erehtymättömän nettiskouttauksen perusteella myös likaisen pelin niksit. Siitä stoori sai alkunsa.
 
Kyllä, lukuisia pikkukakkosia ja kerran tai kaksi hanskat pudonneet. Taitaa siis likaisen pelin.

No kunhan nyt täyttäisi rightin pakin paikan ylivoimassa tehden jokusen maalin ja puolustaisi paremmin omaa maalin edustaa kuin kuin kukaan muu joukkueessa AkiPetterin ohella. Uskon kyllä, että Klubi on nälkäisempi ja kunnianhimoisempi oman kiekkoilijan uransa suhteen kuin esim. Sweatt, joka nyt tykkää kiertää vaimokkeen ja koiran kanssa Eurooppaa ja katsella uusia maita ja kaupunkeja.
 

dexteri

Jäsen
Toivottavasti osaa myös avata peliä, ja rauhoittaa tarpeen tullen. Näin pakiston puolesta täytyy vain toivoa että se ei olisi yhtä liemessä kuin viime kaudella, ettei tule niin paljon niitä hätä purkuja, tosin onhan kaks niitä suorittanutta henkilöä pois.

Vaikka tämä Kluberi on paljolti sweatmasterin kaltainen, niin toivois kuitenkin että niitä hasardeja ei tapahtuis alinpana miehenä ihan niin paljoa ku sweatilla. Ja se puolustuspään peli olis syytä kans olla jämäkkää, ja uskon että onkin kun sen tään ton verta kokua.
 

Bob Maali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jamaica Bobsled Team
Ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Klubertanz on aika korkealla Anaheimin listoilla, joten NHL saattaa vielä viedä miehen. Ducksilla on aikaa elokuun 15. päivään tehdä sopimus. Muuten seura menettää oikeutensa ja Klüberistä tulee vapaa agentti.

Hockey´s Future rankkaa KK:n 19:nneksi lupaavimmaksi, heti Petteri Wirtasen jälkeen:

http://www.hockeysfuture.com/articles/10294/ducks_top20_prospects_spring2008/

Toisaalta Klubertanzin edellä depth chartissa on viisi puolustajaa, joista John DeGray sai jo sopimuksen. Mitään varsinaista tietoa Ducksin aikeista ei ole. Jos ei Janne Pesonen kelpaa, ei kai ne Kyleäkään vie...?
 
Viimeksi muokattu:
Ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Klubertanz on aika korkealla Anaheimin listoilla, joten NHL saattaa vielä viedä miehen. Ducksilla on aikaa elokuun 15. päivään tehdä sopimus. Muuten seura menettää oikeutensa ja Klüberistä tulee vapaa agentti.

Toisaalta Klubi sai jo ammattilaissopimuksen ja siirtyi AHL:ään kauden päätteeksi. Pelit siellä eivät ainakaan suoralta kädeltä poikineet sopimusta Anaheimin kanssa, joten jannu hakee todellista nostetta Suomesta. Voisi veikata, että Anaheim olisi jo sopimuksen hänen kanssaan tehnyt kun näki hänen pelaavan oman emäseuransa farmissa loppukauden pelit. No aika näyttää mitä tämän kanssa tapahtuu.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Netistä poimin ajankuluksi muutamia mielenkiintoisia pätkiä liittyen Kyleen:

http://www.insidecollegehockey.com/7Archives/az/06/klubertanz_0448.htm
Tuolta olevasta pätkästä voi pomia pari kohtaa:

- Even while manning the Badger blue line, Klubertanz says his game is more suited to offense than defense. (Eli Kylen peli on enemmän hyökkäys voittoista kuin puolustus. Samassa joukkueessa pelanneen Tom Gilbert'n lähdön jälkeen Kyle otti ykkös yv'n tykkimiehen paikan itselleen.)

- Wisconsin head coach Mike Eaves on Klubertanz: “Tom Gilbert really started to step to the forefront as a premiere offensive defenseman in the second semester of his junior year. Kyle’s going to be a junior this season and we’re hoping that he can make that same step. He’s got good instincts about the right time to step into the offense and Kyle knows he’s always got the green light to join the rush when it’s there.” (Aika vuolaita kehuja koutsilta.)

http://deadspin.com/sports/crimes-p...madison-is-absolutely-unacceptable-271314.php

- Wisconsin hockey player Kyle Klubertanz and former hockey player Jeffrey Slinde were each assessed $200 fines yesterday for tipping over a cow last August in front of the Kohl Center, home of Badger hockey. Klubertanz and Slinde were on their way home from the campus bar scene at about 2 a.m. on Aug. 3 when they decided to tip over one of the more than 100 sculpted and decorated cows which graced various parts of Madison last summer as the Wisconsin CowParade. (Eli myös huumoria löytyy jätkältä.)

http://www.facebook.com/people/Kyle_Klubertanz/8612946
-Siinäpä herra itse.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Toivottavasti Kylen pelaamisessakin tapahtuisi jotain pientä positiivista muutosta, kun penkin takana on vaihtokin viimein käynyt. Jotenkin tuntuu, että Hantan pullamössö joukkueessa Klubi ei ole saanut kaikkea sitä potentiaalia irti, mitä hänessä on ja pelaaminen on välillä ollut todella munatonta. Viimeistään nyt voidaan jo sanoa, että Klubertanz ei ole Sweattin tasoa, ei lähellekkään, mutta vielä voi hyviä asioita tapahtua. Suikkanen varmasti osaa roolittaa myös puolustusta paremmin ja Klubinkin pistetili alkaisi karttumaan, kun häntä kerettiin jo mainostaa kiekolliseksi puolustajaksi. Ei tule ikävä jos laitetaan kauppatavarana eteenpäin, mutta ryhdistymistä kaivataan!
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Viimeistään nyt voidaan jo sanoa, että Klubertanz ei ole Sweattin tasoa, ei lähellekkään, mutta vielä voi hyviä asioita tapahtua.

Sweattilla oli henkilökohtaista taitoa enemmän, mutta kyllä Klubertanzilla näyttäisi olevan paljon parempi pelisilmä sen suhteen, milloin kannattaa nousta mukaan hyökkäykseen ja milloin ei. Sweattilla ei ollut minkäänlaista järkeä riskinoton suhteen. Toistuvat harhautusyritykset ja kiekonmenetykset alimpana miehenä eivät kuulu laadukkaan puolustajan toimintaan.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sweattilla oli henkilökohtaista taitoa enemmän, mutta kyllä Klubertanzilla näyttäisi olevan paljon parempi pelisilmä sen suhteen, milloin kannattaa nousta mukaan hyökkäykseen ja milloin ei.

Harmi vaan, että Klubertanz ei näytä olevan se profiilipakki, jota TPS nyt kipeästi kaipaisi. Nyt meillä on peruspakkeja neljään pariin, mutta yv-tykit loistavat poissaolollaan. Kiprusoftista ei taida enää tähän rooliin olla, Bergistä kukaan sitä ei kai tosissaan odottanutkaan.

Kyllähän molemmat veropakolaiset ovat esittäneet suhteellisen kehnoa peliä. Näiltä odotettiin pelillisesti johtavaa roolia, saatiin rivimiehiä ja peruspuurtajia. Mistä me saadaan ne kentän päälliköt?
 
Suosikkijoukkue
TPS
Meikäläinen ei Saipa-peliä nähnyt, mutta Nikkola Median liveseurannasta löytyi muun muassa seuraavaa:

10.06 1-1 Jouhkimainen (Koskinen-Koskiranta). Halpa osuma maalinedustalta. TPS:n pakeista Klubertanz unessa.

24.55 1-3 Yli-Torkko (Koho-Holma). Maalinedusta Klubertanzilta jälleen hoitamatta

Muutenkaan Klubertanzin peli ei ole ilmeisesti vakuuttanut? Ihan tilastojen valossa herrat Klubertanz ja Johnson voitaisiin heivata joukkueesta.
 

RomuLumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muutenkaan Klubertanzin peli ei ole ilmeisesti vakuuttanut? Ihan tilastojen valossa herrat Klubertanz ja Johnson voitaisiin heivata joukkueesta.

Klubertanz oli ihan sysipaska tänään. Aivan käsittämättömiä puolustuspään mokia. Saipa pääsi tekemään maaleja seisten ihan Salakin edessä tämän takia. Jos kaverin peli on vähänkin tuollaista on jatkossa voi pakata matkalaukut. Tepsin huonon puolustaja, jonka takia Saipa voitti (joo, joo, ei tehty kuin yksi maali itsekkään).
 

snumi

Jäsen
joo

Moni muukaan ei tainnut peliä ainakaan paikanpäällä nähdä. Katsoin televisiosta, vapaita paikkoja oli alakatsomoissa paljon enemmän kuin varattuja. Katsojia kuulema 4024.

Klubi tuli esiin oikeastaan vain negatiivisesti, katseli läheltä noita kahta mainitsemaasi maalia. Toisessa kiekko oli maalin takana, hän lähti sinne höntyilemään, jätti maalin edustastan vapaaksi. Syöttö meni maalin eteen, Saipan hyökkääjä oli aivan yksin kiekon kanssa maalin edessä ja maalihan siitä tuli. Jortikka oli Canal+ kommentaattorina ja sanoi, että kiekko veti maalin taakse kuin magneetti, vaikka pakin tontti olisi maalin edessä.

Toisessa maalissa mainittiin nukkujina sekä Klubi että myös JJ, ja kommentaattorien mukaan nämä "vahvistukset" tulivat pelissä esiin vain negatiivisesti. Itsekään en huomannut heiltä positiivisia suorituksia.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Klubi tuli esiin oikeastaan vain negatiivisesti, katseli läheltä noita kahta mainitsemaasi maalia. Toisessa kiekko oli maalin takana, hän lähti sinne höntyilemään, jätti maalin edustastan vapaaksi. Syöttö meni maalin eteen, Saipan hyökkääjä oli aivan yksin kiekon kanssa maalin edessä ja maalihan siitä tuli. Jortikka oli Canal+ kommentaattorina ja sanoi, että kiekko veti maalin taakse kuin magneetti, vaikka pakin tontti olisi maalin edessä.

Jees, aivan alokasmaisia mokia. Saipan ekassa maalissa myös käsittämätön lepsuilu maalinedustalla. Ensin ohjaa Saipalaisen vedon kohti omaa maalia ja sitten vielä katselee kiltisti vierestä kun kaveri pistää limpun reppuun.

TPS "scouttaus" on varmaan tarkoittanut Klubista Sweattin tyylistä hyökkäävää puolustajaa, jolle muutama virhe alakerrassa on jopa sallittavaa. Nyt kun kaveri ei hyökkäyspäässä saa mitään aikaan ja on puolustettaessakin ihan lapanen, niin mikä on hyöty joukkueelle? Mielummin sitä katselee omia junnuja kentällä mokailemassa, koska niistä saaduista opeista hyöty satelee tulevaisuudessa Tepsin laariin (tod.näk.).

Näin jälkiviisaana on helppo todeta, että puolustus on koottu päin helvettiä. Alkukaudesta paperilla näytti kohtuulliselta. Oli kätisyydet kunnossa, oli kiekollista ja puolustuksellista osaamista. Todellisuus on paljastanut, että kiekollinen osaaminen (esim. Klubi, Konttinen ja Kipru) loistaa poissaolollaan ja puolustuksellisesti sorrutaan alokasvirheisiin (esim. Berg, Nordlund). Omalla kohdalla sorruin varmaan ylioptimismiin, mutta onhan tuolla aikamoisia alisuorittajiakin.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Mielestäni myös Kylen kanssa voisi sorvata jatkosopparia ensi kaudeksi. Mies on parantanut otteitaan kohti loppukautta kuin sika juoksuaan ja isot peliminuutit eivät ole turhasta tulleet.
Ei me ihan Leen korvaajaa Klubista ainakaan täksi kaudeksi saatu, mutta Klubertanzin kehitys on ollut kohti kevättä mentessä siis tosiaan nouseva. Ei meillä liikaa hyviä liikkeisiä kiekollisia pakkeja ole. Vaikka Klubertanz hyökkääkin välillä unohtaen puolustajan hommansa, niin mielestäni Sweatt syyllistyi vielä enemmän tähän, joka viiletti välillä hyökkäyksen kärkenä. Klubin henk. koht taidot eivät ole taas Sweattin tasoa, mutta jos saamme Kylen pysymään Turussa näkisimme ensi kaudella varmasti taas entistä paremman Klubertanzin. Sitä ennen kuitenkin toivotaan, että Kylekin nakuttaa JYP-sarjassa pisteitä, kun siihen apuja häneltä löytyy puolustamisen lomassa!
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Kokosinpa tässä tilastoja näistä viime kausina TPS-pakistossa vierailleista ulkomaan tähdistä. Kyllähän nämä Kyle Klubertanzin tilastot näyttävät ihan kohtuullisilta peruspuolustajan lukemilta. Vielä kun muistaa Klubin äijämäisyyden ja tasonnoston kevättä kohden, niin hyvät muistot miehestä jäivät.

Kyle Klubertanz numeroina TPS-paidassa:
Koodi:
[B]Kyle Klubertanz 23.09.1985[/B]

[B][U]Kaudet   ott maa syö pis  ran   PO ott maa syö pis  ran[/U][/B]
[U]2008-09   51   5+  7= 12   62        6   3+  0=  3   20[/U]
[B]Yhteensä  51   5+  7= 12   62        6   3+  0=  3   20[/B]
+/- -tilastoonkin jäi pyöreä nolla!
 
Suosikkijoukkue
TPS
KK siirtyy sitten vuoden mittaisen Ruotsin visiitin jälkeen suoraan isoille kentille. Kaveri on tehnyt vuoden sopparin Montrealin kanssa.

Mites tämä nyt nykymallilla menee; tuloutuuko tästäkin sopparista siivu myös TPS:n kassaan?
Aika lailla eri tavalla on nyt ollut nykyisillä ja ex-palloseuran miehillä kysyntää ison veden takana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös