Mainos

Kuusamon Pallo-Karhut 2005–2006

  • 34 581
  • 138

Kylkimyyryä

Jäsen
Suosikkijoukkue
PaKa, Kärpät, Ilves
Skinnari + 16 + 2 mv

#81 kirjoitti:
Mitä? Pakalla 3 kentällistä pelaajia?
Onhan nuita tullut, kun eka voitto tuli. Kaksi on jo loukkaantuneena pois pelistä vähän aikaa. A. Räisäsen reisi on leikattu, kiitos SuPs:n yhden kahjon yksi samanmoinen oli näköjään PyPolla. Ajettiin polvitaksen vuoksi onneksi ulos ja suu kävi vielä ulko-ovella. Raunion olkapää sijoiltaa, paluuseen viikko?
Skinnari on Koillismaan Kehityksen miehiä, liikkuvaa sorttia. Ei ehtine vieraspeleihin ja epäilempä ettei ehdi muutama muukaan "vanhempi Pelimanni"!!?
 

Kirwes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Hokki + sympatia PaKalle
Sir von Aulis kirjoitti:
Tuntuu siltä, että ne henkilöt, jotka syyttävät kaupunginisiä, näkevät sen todellisen syyllisen joka aamu siitä vessan peilistä. Edelleen kysyn, miksei ne omat pojat kelvannut "silloin joskus"?

Sanoppa hyvä ihminen muuta. Kuulin luotettavalta (nimeltä mainitsemattomalta) taholta, että jos pari vuotta sitten omat junnut olisivat sopineet joukkueeseen, PaKalla olisi nyt samankaltainen yhteistyö Kärppien kanssa kuin Hokilla. Vaan kun ei niin ei, Kärpät kääntyi RoKin puoleen. Sillä tiellä... Kai Suikkanen valmentaa ja useita kärppien juniorimyllyn pelaajia RoKissa...

Sen voin sanoa ihan varmaksi, että kaupunginisät olisivat olleet tämän takana, seurajohto ei.
 

Kirwes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Hokki + sympatia PaKalle
jepp kirjoitti:
Pakan seurajohdon mukaan talous kunnossa joten s-sarjaan edelleenkin mahdollisuuksia. Vanhat velat lienee nollilla jotka oli hankittu aikanaan pudaksen ja eskolan toimesta, on siinä kyllä riittänyt maksamista kun kyseiset herrat vaikutti viimeksi Pakan toiminnassa joskus 90 luvun alkupuolella.

Rahasta ei ole siis kiinni jatko.

Seuran napina uutta hallia kohtaan on voimistunut viime aikoina koska kaupungin päättäjät ovat siirtäneet jo luvatun hallin rakentamisen hamaan tulevaisuuteen, muistaakseni se on talousarviossa 2008! Aiemmin jo päätetty aikataulu piti olla 2005 joka oli ns. sitova kaupunkia kohtaan aiheuttaa vastaisuudessakin varmasti voimakasta keskustelua pitäjässä kunhan suunnittelusta muista keskeytyksistä aiheutuneet kulut tulee taasen valtuuston käsittelyyn, summat lienevät joitain satoja tuhansia euroja. Että se siitä säästöstä on saatu aikaan!

Hävettää Kuusamolaisena kaupungin antama tuki paikalliseen nuoriso-ja kilpatoimintaan ja jatkuva pöytään nuijittujen päätösten muuttelu.

Esimerkkinä voidaan taasen laittaa vastakkain kaupunkilaisten etu ja liike elämän edut. Kaupunki "sijoittaa" Helsinkiläiseen laskettelu keskukseen (RUKA) vuosittain miljoonia ekuja josta vasta palveluksena rukakeskus hyötyy lähes yksin omaan.
Ei tule etuja kuusamolaisille, paitsi ehkä kaupungin johdolle muutama maksettu esittely tilaisuus bistrossa tai pisteessä.
Paikalliset henkilöt maksaa varmasti lippunsa ja kausikorttinsa korkeimman hinnan mukaan, mikäli ja kun kaupunki lahjoittaa rahaa niin luulisi meidän veron maksajien saavan jotain etuja!
Tokihan ruka tuo rahaa ja turisteja paikkakunnalle mutta jossain lienee järkevyyden raja. Eikä siinä mitään mutta kaupungin tuoma tuki kohdistuu lähes pelkästään rukakeskuksen tarpeisiin joko rahallisesti tai kaavoituksellisesti. Muut nuolevat näppejään ja kiroilevat voimakkaasti!

Pallo-karhujen ongelma on nyt pelaajien puute, muualta lienee tulossa ja tarjolla joitain mutta tarvitaan myös paikallisia kykyjä.
Paljon kertoo seuralta entisille pelaajilleen lähetetty viesti että olisiko mahdollista palata jos löysätään harjoittelua ja otetaan rennompi asenne koko kiekkoiluun. Liekkö ratkaisu siinä, paljon se on aiheuttanut keskustelua konkareissa ja onkohan paluu päätöksiä tehty? Muutama lienee valmiina pelastusoperaatioon, voisin nimetä operaation nimellä kunhan sen jostain vain keksisin.

Nyt täytyy hiukan rauhoittua...

Ilman tuota viimeistä kommenttia olisi saattanut tulla aika tulikivenkatkuista tekstiä tältä näppäimistöltä... Mietippä, ja ole rehellinen itsellesi, että mitä Kuusamo olisi ilman Rukaa????????? + kysymysmerkki.

Itse 22 vuotta sitten siellä syntyneenä ja 2 vuotta sitten pois muuttaneena (ja edelleen lähes joka vko-loppu siellä käyvänä) tiedän tilanteen. Pysyisikö esim. CityMarket Kuusamo ja Prisma Kuusamo pystyssä ilman Rukaa???
Paikallisia ei ole niin paljoa että kaupat pysyisivät auki kahta päivää. Ne elävät hiihtolomista ja joulusesongista. Eikä ne turistit Kuusamoon tule, ne tulee Rukalle.

Tietäisikö yksikään keskieurooppalainen mikä Kuusamo on jos ei olisi Rukaa??? Tulisiko Adam Malysz Kuusamoon jos siellä ei olisi hyppyrimäkeä ja Nordic Opening - tapahtumaa? Tulisiko yksikään Puolalainen mäkihyppyhullu Kuusamoon jos Adam Malysz ei tulisi?

Että ainoa järkevä teko minkä Kuusamo voi tehdä on satsata Rukaan. Laske montako katsojaa on PaKan peleissä, jos Rukaa ei olisi. Olisiko Kuusamoa enää nykyisessä muodossaan jos ei olisi Rukaa. Olisi ehkä 2000 asukkaan aavekaupunki.

Hoh... Pitäiskö itelläki vähän rauhottua...
 

Kylkimyyryä

Jäsen
Suosikkijoukkue
PaKa, Kärpät, Ilves
Kirwes kirjoitti:
Ilman tuota viimeistä kommenttia olisi saattanut tulla aika tulikivenkatkuista tekstiä tältä näppäimistöltä... Mietippä, ja ole rehellinen itsellesi, että mitä Kuusamo olisi ilman Rukaa????????? + kysymysmerkki.

Itse 22 vuotta sitten siellä syntyneenä ja 2 vuotta sitten pois muuttaneena (ja edelleen lähes joka vko-loppu siellä käyvänä) tiedän tilanteen. Näin Kirwes!
_______________________________________________________________

Ehkä Kirwes nyt hakkaa väärää puuta. Ruka sinänsä on Kuusamon onni, menköön verorahat minne tahansa. Investointinsa Rukakeskus on tehnyt pääosin omillaan, joten se siitä. MUTTA se hihtostation ja hihtoMM:n haahuilu on kyllä jotain niin käsittämätöntä että ........!!!!!!
Herrat ilmeisesti etsii sulkia hattuunsa ja näkyvyyttä egollensa ei kai sitä muuten voi käsittää pieni tallaaja. Niihin maisemiin on upotettu NIIN PALJON kuusamolaisten verorahoja ettei sitä moni ymmärrä ja joka ymmärtää (päättäjät) eivät sitä uskalla kertoa koska ovat olleet itse asioita nuijimassa pöytään! Eivätkä uskalla enää jälkikäteen tunnustaa mitä on tullut tehtyä.
Onneksi Hihtoliitto vain halusi härnätä Lahtelaisia, lienee pumpanneet etuja Hihtoliitolle. Vaan kehtasi toiminnanjohtaja siitä huolimatta anella kuusamolaisia TALKOISIIN. Kenen puolesta voi kysyä??????????
Niihin maisemiin uppoaa vielä monen jäähallin, vanhusyksikön ja synnärin rahat.
Näin on!
 

Kirwes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Hokki + sympatia PaKalle
Kylkimyyryä kirjoitti:
Ehkä Kirwes nyt hakkaa väärää puuta. Ruka sinänsä on Kuusamon onni, menköön verorahat minne tahansa. Investointinsa Rukakeskus on tehnyt pääosin omillaan, joten se siitä. MUTTA se hihtostation ja hihtoMM:n haahuilu on kyllä jotain niin käsittämätöntä että ........!!!!!!
Herrat ilmeisesti etsii sulkia hattuunsa ja näkyvyyttä egollensa ei kai sitä muuten voi käsittää pieni tallaaja. Niihin maisemiin on upotettu NIIN PALJON kuusamolaisten verorahoja ettei sitä moni ymmärrä ja joka ymmärtää (päättäjät) eivät sitä uskalla kertoa koska ovat olleet itse asioita nuijimassa pöytään! Eivätkä uskalla enää jälkikäteen tunnustaa mitä on tullut tehtyä.
Onneksi Hihtoliitto vain halusi härnätä Lahtelaisia, lienee pumpanneet etuja Hihtoliitolle. Vaan kehtasi toiminnanjohtaja siitä huolimatta anella kuusamolaisia TALKOISIIN. Kenen puolesta voi kysyä??????????
Niihin maisemiin uppoaa vielä monen jäähallin, vanhusyksikön ja synnärin rahat.
Näin on!

Jos tämä kerran kansan keskellä on niin paha asia, niin kannattaako päättäjien tämän kautta etsiä sulkia hattuunsa, kun se tiedetään että Kuusamossa niitä ei mitenkään saa. Sanotaan, että kaikki julkisuus on positiivista, mutta kun ollaan asemassa johon kansa on valinnut ei varmaan tieten tahtoen haeta negatiivista sellaista. Itse olen sitä mieltä että nyt ollaan oikealla tiellä. Ei näperrellä joka paikassa riittämättömillä summilla, vaan keskitytään siihen mikä on järkevintä. (Tähän lisätäkseni olen kotoisin täysin toiselta puolelta Kuusamoa kuin missä Ruka on). Kaikki ei voi koskaan olla päätöksiin tyytyväisiä, ja vaikka oltaisiinkin, niin silti pitää haukkua periaatteesta. Tämä on Kuusamolaisen perusluonne (myös minun...)

Kyllä ymmärrän että vanhusyksiköt, synnäri jne. on tärkeitä, mutta eikös se synnäri juuri pelastettu ja vanhan lukion paikalle rakennettiin uusi vanhusyksikkö? Eihän niitä ikinä ole tarpeeksi, mutta ei voi olettaa että kaupunki jolla ei omaa rahaa ole, voisi niihin kaikki avustukset syytää. (Itse arvostan suuresti sairaanhoitajia ja vanhustyön tekijöitä, minusta ei siihen olisi).

Pitkän tähtäimen markkinointi ja Kuusamon hyvinvointi on riippuvainen Rukasta.

Ja siitä jäähallista. Jos Kuusamossa pelataan hädintuskin kakkosdivaria, pelaajat pitää joka peliin sokeripalalla houkutella mukaan, riittää vanhakin halli aivan mainiosti. Kyllähän se huonossa kunnossa on, en sitä kiistä, mutta kyllä se luistelukouluun välttää. Eri asia olisi jos toiminta olisi toisennäköistä, junnut olisivat kiinnostuneita lajista, ja kansa olisi kiinnostunut lajista. Jos joka pelissä on 100-200 katsojaa, voi miettiä kannattaako niin suurta sijoitusta ryhtyä tekemään. Joo, ehkä motivoisi pelaajia/junnuja pelaamaan ja katsojia tulemaan hallille, mutta jos perusasiat on tällä tasolla, voidaan päätellä, että todella kuten mainitsit, tärkeämpiäkin sijoituskohteita on.
 

Kylkimyyryä

Jäsen
Suosikkijoukkue
PaKa, Kärpät, Ilves
niinpä

Et tainnut lukea juttuani ajatuksella. Ruka on niin kuin sanot, hihtostation ei!
Ja hallin rätti taitaa revetä enenaikojaan vaikka uutta olisi toiveissakin!!!???

Mistäs sitä taiot stationille, jos sitä ei ole edes peruspalveluille niinkuin totesit, rahaa nimittäin?

Insinööreissä näkyy olevan se vika...
 
Viimeksi muokattu:

Kirwes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Hokki + sympatia PaKalle
Kylkimyyryä kirjoitti:
Et tainnut lukea juttuani ajatuksella. Ruka on niin kuin sanot, hihtostation ei!
Ja hallin rätti taitaa revetä enenaikojaan vaikka uutta olisi toiveissakin!!!???

Mistäs sitä taiot stationille, jos sitä ei ole edes peruspalveluille niinkuin totesit, rahaa nimittäin?

Insinööreissä näkyy olevan se vika...

Pyydän anteeksi. Liian kiihdyksissäni olin. Ja itse en ole insinööri.
 

#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Paka näkkyy pelannu 5-5 tasurin vieraissa PJK:ta vastaan. Jos jollaki maalintekijöistä tietoa tai pelistä yleensäkkään, niin olisi ihan kiva tietää jotain:)
 

Kirwes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Hokki + sympatia PaKalle
Liekkö kattojia Pakan peleissä ollu? Aattelin vaan ku lauantaina ajelin hallin ohi PaKa - OuHu pelin aikana ja viitisentoista autoa näky olevan parkissa siinä...

Ei ilmeisesti kansaa enää kiinnosta niinku kiinnosti 90-luvun alkupuolella...
 

popkorni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
hmm..

Kirwes kirjoitti:
Liekkö kattojia Pakan peleissä ollu? Aattelin vaan ku lauantaina ajelin hallin ohi PaKa - OuHu pelin aikana ja viitisentoista autoa näky olevan parkissa siinä...

Ei ilmeisesti kansaa enää kiinnosta niinku kiinnosti 90-luvun alkupuolella...

Kirwes syvät sympatiat sulle.
Mutta kyseinen ottelu taitaa olla vasta ens viikonloppuna, siis ei hätää, vaikka porukkaa ei vielä hallille ollut saapunutkaan. Kyllä sieltä istumapaikan saa, kun 5min ennen ottelun alkua kehtaa vaivautua.
No sehän on ihan selvää, ettei kansaa enää kiinnosta mikään muu kuin BB:n Hannan rinnat.
 

Kirwes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Hokki + sympatia PaKalle
popkorni kirjoitti:
Kirwes syvät sympatiat sulle.
Mutta kyseinen ottelu taitaa olla vasta ens viikonloppuna, siis ei hätää, vaikka porukkaa ei vielä hallille ollut saapunutkaan. Kyllä sieltä istumapaikan saa, kun 5min ennen ottelun alkua kehtaa vaivautua.
No sehän on ihan selvää, ettei kansaa enää kiinnosta mikään muu kuin BB:n Hannan rinnat.

Ohops... Niin se tuo aika rientää, tai siis ei riennä...
Ihan olin varma että 22.9 oli jo viime viikonloppuna... Minä olen nyt hiljaa..
 

Kylkimyyryä

Jäsen
Suosikkijoukkue
PaKa, Kärpät, Ilves
PYHÄJOELLA TASAISTA

Kuten numerot kertoi tasaista oli ollut. PaKaa auttoi sähkökatkot, jäi aikaa palautumiseen. Maalintekijöina ainakin Mikkonen, Väisänen ja Hakala? Paikkoja oli ollut voittomaaleihin niin varsinaisella peliajalla kuin jatkoajallakin. Aivan ilmeisesti voitettavissa ollut peli, jos kaikki vaivautuisivat vieraspeleihinkin. Niin on käynyt kuin olen aikaisemmin ennustanut.
 

Kylkimyyryä

Jäsen
Suosikkijoukkue
PaKa, Kärpät, Ilves
Hiljaista on täällä????

Pitänee yrittää pitää keskustelua yllä, vaikka yksinpuheluksi näyttää menevän.
PaKalla peli viikonloppuna, ei kai porukat pidä peliä itsestään selvänä. Toki PaKA altavastaajana lähtee peliin mutta uskon että OuHu tulee takki auki ja pojat repii sekä taistelee joka tilanteessa. Kunhan vain Igorilla riittää uskallusta luottaa kaikkiin. Varaa ei ole luisteluttaa piippuun omaa joukkuetta, ja eikä tarvettakaan.
Tasaista tulee!
 

Hook

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oulaisista

Tuskin Huima kuitenkaan takki auki lähtee viime vuoden Suomisarja joukkuetta vastaan! Vaikkakin PaKa on muuttunut totaalisesti, OuHu tulee kovalla sykkeellä ja varmasti haluaa pisteet kotiin..
 

abc

Jäsen
Yleisöä

Joo kyllä on jonkin verran katsojia ollu Pakan kotipeleissä, mutta ehkäpä jopa puolet katsojista on maksamattomia, eli Pakan omia junioreita tai muuten vain ilmaiseksi erityisellä tavalla päässeitä. Ei näytä kovin hyvältä Pakan talouskaan, kun ei tule kotipeleistä kovin paljoa rahaa lompakkoon.

Menen itse taas katsomaan tuota Paka - Ouhu peliä, joten nähdään miten käy. Toivottavasti pelistä tulee tasainen ja Paka pystyisi voittamaan tuon matsin.

Kellään jotain tietoa, miksi tämä Petteri Oiva oli viime pelistä pois?
 

Kylkimyyryä

Jäsen
Suosikkijoukkue
PaKa, Kärpät, Ilves
Hienoa, elämää!

Oiva on syyslomalla, Igori tuuraa.
Mukavaa että Oulaisissa ollaan hiukkasen varppeillaan, saadaan sykettä alusta alkaen. Eikun kaikki katsomaan nykyPaKaa. Aina oman kylän poikia kannattaa tulla kannustamaan, se luo tsemppiä nuorelle joukkueelle!!
 

abc

Jäsen
PaKa - OuHu 3-6

Kävi PaKalle huonosti ja OuHu vei pisteet kotiinsa. Melkoinen peli oli, tuomarikin oli suoraan sanottuna surkea, antoi jatkuvasti jäähyjä yhä epämerkillisimmistä tilanteista. PaKa sai ne jäähyt viimeses erässä.
 
Viimeksi muokattu:

Kylkimyyryä

Jäsen
Suosikkijoukkue
PaKa, Kärpät, Ilves
Linja jatkuu

Sama kaiku on askelten...
Soma viesti nuoremmille pelimanneille, niille joita M.Kantola kertoi olevan tavoitteena kasvattaa ja antaa vastuuta.
Viesti kuuluu, älä käy harjoituksissa, sitä enemmmän saat peliaikaa.
Sääliksi käy PaKaa, kuinka moni nuoremmista jaksaa tällä peluuttamistyylillä jouluun??? Taitaa loppua pelimannit tällä tavoin peluuttamalla.
Eihän siinä mitään, jos nämä ns. paremmat kokeneemmat pelimannit pelaisi todella peremmin. MUTTA väsy tulee, pinna kiristyy, jäähyjä tulee jne. kierre on valmis...
Edellä kommentoineet ovat kyllä oikeassa siinä, ettei Kurkinen onnitunut, mutta nuori kaveri hänkin, eiköhän maailma opeta. Pitäisi hänenkin ottaa opiksi. Pitää tunnustaa tosiasiat itselleen, myös epäonnistumiset, lopputulema on paljon parempi.

Saa nähdä miten jatkuu ensi viikolla ja viikonloppuna, odotammme mielenkiinnolla!
 

Pietilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Caps
Kylkimyyryä kirjoitti:
Sama kaiku on askelten...
Soma viesti nuoremmille pelimanneille, niille joita M.Kantola kertoi olevan tavoitteena kasvattaa ja antaa vastuuta.
Viesti kuuluu, älä käy harjoituksissa, sitä enemmmän saat peliaikaa.
Sääliksi käy PaKaa, kuinka moni nuoremmista jaksaa tällä peluuttamistyylillä jouluun??? Taitaa loppua pelimannit tällä tavoin peluuttamalla.
Eihän siinä mitään, jos nämä ns. paremmat kokeneemmat pelimannit pelaisi todella peremmin. MUTTA väsy tulee, pinna kiristyy, jäähyjä tulee jne. kierre on valmis...
Edellä kommentoineet ovat kyllä oikeassa siinä, ettei Kurkinen onnitunut, mutta nuori kaveri hänkin, eiköhän maailma opeta. Pitäisi hänenkin ottaa opiksi. Pitää tunnustaa tosiasiat itselleen, myös epäonnistumiset, lopputulema on paljon parempi.

Saa nähdä miten jatkuu ensi viikolla ja viikonloppuna, odotammme mielenkiinnolla!
 

Kylkimyyryä

Jäsen
Suosikkijoukkue
PaKa, Kärpät, Ilves
PaKalla ratkaisuviikonloppu

PaKalla alkaa mielenkiintoinen viikonloppu!
Tornio kotona lauantaina ja Cowboys vieraissa su, siinä piisaa työtä kerrakseen.
Taaskaan ei ole tiedossa ketkä kykenee tai ketkä saavat pelata? Sairastuvalle on joutumassa tai joutunut jo, pari kaveria. Ei ole taaskaan liikaa pelimiehiä luvassa kehiin. Mielenkiintoista on toisaalta nähdä miten Oiva kasaa ketjuja ja pakkipareja sekä tietysti kuinka hän onnistuu peluuttamisessaan. Juurikaan huonommin ei ko. asioita voi junailla, mitä tässä välissä on nähty!!
Toivoisi että kenttäpelaajien tilanne olisi mallissaan kun mv osasto on natsannut kohdalleen, vaikkei varamokkea olekaan kuin äärimmäiseen hätään.

Kannattaa tulla halliin lauantaina, yllättäviä asioita voi olla tarjolla!
 

abc

Jäsen
Ketä tänään oli poissa pelistä ja ketkä teki nuo kaksi maalia?

PaKahan hävisi 5-2 TIHC :lle, itse en kerinnyt matsia katsomaan.
 

Kylkimyyryä

Jäsen
Suosikkijoukkue
PaKa, Kärpät, Ilves
Uusi päivä kaiken muuttaa voi...

Ei auta kuin olla optimisti ja uskoa että PaKan peli vielä loksahtaa kohdilleen.
Kun se eka peleissä oli ihan kohtuullista, nyt tuntuu että mikään ei ole kohdillaan.
Tosin nytkin maalitilanteita oli (viimeistely surkeaa kaikin puolin), on kuitenkin tunnustettava että TICH halusi enemmän voittoa. Kotijoukkueen yritys sekä tsemppi oli tiessään? Myös alkukaudesta ollut itseluottamus omiin taitoihin sekä osaamiseen on hukassa! Arvailla voi mistä johtuu!
Suunta ei voi olla kuin parempaan, koska edellytyksiä on klaarata sarja kunnialla. Uskoa omiin kykyihin on vain oltava.
Maalit pakkien tiliin, Manninen eka ja Raunio pelin lopussa taidolla toinen.
 

#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Paka-Cowboys

Pakalla oli tänään tiukka peli Nivalassa. Ottelu päättyi "vain" 18-0 kotijoukkueen hyväksi. Mikäs siinä jos peli luistaa!
 

Länkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Summasen maajoukkue
Cowboys todella murskaavan ylivoimainen, PaKa kaikessa kaksi potkua jäljessa. Ilman maalivahti Laurilan hyvää peliä, 65 torjuntaa, olisi Nivalassa nähty todellinen murskavoitto, joskin 18-0 jo on sitä.
Paka aloitti hyvin ja hyvällä liikkeellä, mutta Cowboysin ensimmäisen jäähyn aikana konseptit sekosivat ja alivoimamaalin jälkeen alkoi jatkuva pyöritys vierasjoukkueen päädyssä. Yksikään 14 kenttäpelaajasta ei erottunut joukosta. Cowboys oli vahvempi nopeampi ja taitavampi, erityisesti viimekauden Raahe-Kiekon tehomiehet Mikko Ahola ja Mika Ritoniemi pyörittivät karhulaumaa miten halusivat.
Tuolla joukkueella PaKan on vaikea voittoja saalistaa, mutta hallissa kuullun mukaan ilmeisesti kentällisen verran pelimiehiä olisi jäänyt kotiin Kuusamoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös