Näin sitä joskus yllättyy.
Muutamakin kaveri on vaahdonnut Muse-orkesterin olevan helvetin kova ja omaperäinen ja luova ja vaikka sun mitä. Olen kohautellut olkiani ja arvellut että se on taas yksi pumppu lisää niitä kenkiintuijottelevia moppitukkaluusereita jotka uikuttavat vaan lemmen perään; sitä brittipoppia pahimmillaan. Niitä helkkarin radiopäitä ja kylmänäytelmiä, joita vihaan.
Pari tymäkkää sinkkubiisiä olin toki rekisteröinyt, mutta ajattelin niitten olevan vain sokean kanan löydöksiä. Eihän niillä voi koko levyllistä laatubiisejä olla, eihän?
Kyllä muuten voi. Poimin aamupäivällä Mänttilän alesta heräteostoksena mukaan Musen Black Holes and Revelations -albumin, ja perskules että iskee kuin sukallinen kaurapuuroa! Tämähän on oikeasti innovatiivista rockmusiikkia, ja mikä parasta, uikutus on kaukana tästä. Nyt levy pyörii noin puolennen tusinannen kerran läpi, eikä heikkoja lenkkejä ole. Supermassive Black Hole on oikeastaan pirun kova "hittibiisiksi", Knights of Cydonia loistavaa progen ja 70-luvun leffamusiikin ristisiitosta, City of Delusion itämaisesti maustettu namupala...
Harmittaa kun löysin tämän vasta nyt, mutta ilahduttaa että edes nyt.