Kutsuvierasvisa – osa 1/20

  • 874
  • 38

Myrsky74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Real Madrid, Nottingham Forest
1. Apocalyptica tunnetaan parhaiten Metallica-sellocovereistaan. Onko se levyttänyt versionsa myös jostain Sepulturan kappaleesta?
Kyllä

2. Mitä maalari näki Muurari-laulun mukaan talvella?
Nälkää

3. Suomella oli talvisodan syttyessä käytössään vain noin kolmisenkymmentä aseistettua panssarivaunua. Minkä maalaisia ne olivat?
Neuvostoliittolaisia

4. Vakioveikkauksessa on 13 kohdetta, mutta montako kohdetta siinä oli alun perin?
12

5. Valmet on tunnetuin suomalainen traktorimerkki, mutta Suomessa on valmistettu myös useita muita traktoreita. Turussa valmistettiin itsenäisen Suomen alkuvuosina traktoria, jonka nimi oli otettu eräältä Kalevalan hahmolta. Mikä oli tämän traktorin nimi?
Pellervo

6. Riitta Väisänen juonsi Kymppitonni-ohjelmaa yli tuhannen jakson verran, mutta kuka (Riitan tavoin myös Uuno Turhapuroissa esiintynyt) naisnäyttelijä on tuurannut Riitta Väisästä Kymppitonnin juontajana?
Satu Silvo

7. Senhän joka jätkä tietää, että jos lehmällä ei maha murise, niin silloin se on… Mitä?
Kuollu

8. Mikä puusepänverstaan kone tunnetaan myös "leskentekijänä": alajyrsin, ketjutemmi, kopiosorvi, levysirkkeli vai oikohöylä?
Levysirkkeli

9. Suzuki PV oli virittelijöiden suosikkimopoja, sillä siitä oli pudotettu tehoja vähän väkisin, että se saatiin hyväksyttyä sääntö-Suomen markkinoille. Suomessa myytyjen mopojen teho oli rajoitettu 1,5 hevosvoimaan. Paljonko alkuperäisessä Japanissa myydyssä mallissa oli heppoja?
3

10. Ensimmäinen Hesburger avattiin vuonna 1980. Perustaja Heikki Salmela oli kuitenkin paistellut perunoita ja purilaisia jo 1960-luvulta alkaen. Missä Turun naapurikunnassa hänen ensimmäinen grillinsä sijaitsi?
Naantali

11. Minkä nimistä nettisivustoa Anneli Auer pyöritti ennen vankilatuomiotaan?
anneliauer.com

12. Kuka otti Mona ja Mosa -koiransa aina mukaan töihin?
Sirpa Viljamaa

13. Mistä pitkäaikainen metallimusiikin erikoismies Klaus Flaming aikoinaan bongattiin juontajaksi radioon?
Ylen vahtimestarin paikalta

14. Yhdistä ruonlaittotermi oikeaan kuvaan:

flambeeraus A
kalttaaminen F
misaaminen C
moukari E
oeufs poché D
paseeraus B
ryöppääminen H
suurustaminen G

15. Mitä tässä kaavakuvassa valmistetaan?
Lasi

16. Mitä tämä merkki tarkoittaa?
Tietokonehuone

17. Kuka muusikko/näyttelijä toimi tämän hahmon äänenä?
Antti Pääkkönen

18. Mitä ainetta tästä ötökästä saadaan?
Sokeri

19. Mikä on tämän televisiosarjan alkuperäisnimi (siis ei se nimi, millä sarjaa on esitetty Suomessa vaan alkuperäinen nimi)?
All in the family

20. Mikä on tämän sähkötyökalun merkki tai tarkka nimi/käyttötarkoitus? Saatte veikata molempia, pisteeseen riittää, että jompikumpi vastauksista on oikein.
Metabo

21. Tein ihan teitä varten sarjakuvan. Minkä kappaleen kertosäkeestä?
Levoton tuhkimo

22. Tässä on kuva, jonka olen ottanut hotellihuoneen ikkunasta noin 13 vuotta sitten. Minkä kaupungin tori kuvassa näkyy?
Turku

23. Mikä on kuvassa kehän ulkopuolella tuoli käsissään olevan painijan nimi?
Teemu Packalen

24. Mikä on kuvan sarjakuvahahmon (yleisin) ammatti?
Keksijä

25. Olen antanut itseni ymmärtää, että Montreal Canadiensin fanittamisen ydintä on menneiden suuruuden päivien muistelu. Joten harrastetaanpas sitten yhdessä tätä muistelua yhdistelemällä kuvien pelaajat oikeisiin väitteisiin:

Ainoa Canadiens-maalivahti, joka on tehnyt maalin NHL-ottelussa. F
Ensimmäinen eurooppalainen Canadiens-kapteeni. H
Viimeisin Canadiens-pelaaja, joka on voittanut Conn Smythe -palkinnon. B
Viimeisin Canadiens-pelaaja, joka on voittanut runkosarjan pistepörssin. G
Viimeisin Stanley Cup -finaaleissa maalin tehnyt Canadiens-pelaaja. D
Viimeisin vuoden tulokkaaksi valittu Canadiens-pelaaja. E
Viimeisin yli 100 pistettä yhdellä runkosarjakaudella tehnyt Canadiens-pelaaja. C
Viimeisin yli 50 maalia yhdellä runkosarjakaudella tehnyt Canadiens-pelaaja. A
 
Viimeksi muokattu:

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Kaikille muuten neuvoksi, että ei vastaile juuri baarista tulleena tuhannen kännissä ja väsyneenä.
Muuttaisin nätisti parit vastaukset jos oisin ollut enemmin selvinpäin.
 
Myrsky74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Real Madrid, Nottingham Forest
Kaikille muuten neuvoksi, että ei vastaile juuri baarista tulleena tuhannen kännissä ja väsyneenä.
Muuttaisin nätisti parit vastaukset jos oisin ollut enemmin selvinpäin.
No eikös niitä saa vapaasti muuttaa? Säännöt eivät ainakaan kiellä ja itsellänikin muutoksia harkinnassa.
 
WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
No eikös niitä saa vapaasti muuttaa? Säännöt eivät ainakaan kiellä ja itsellänikin muutoksia harkinnassa.
Kattonut aikoja sit muiden vastauksia sekä google laulanut hoosiannaa.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu
Kyllä mulle ainakin tulee vielä helposti muokkauksia kun olen ekan kerran tallentanut viestin ja sitten avaan sen uusiksi ja oikoluen tekstin. Koskee ihan kaikkia viestejä mitä kirjoitain, jotenkin tässä kirjoitus/muokkausikkunassa ei ole niin helppo oikolukea. Yleensä noi kyllä tulee muokattua niin nopeasti ettei tuohon ehdi tulemaan mitään "muokattu" -tekstiä (paitsi otteluseurantaketjuissa voin lukea viestit vasta kotona).
 
Juuh, mutta kiellettyä jos on jo katsonut muiden vastauksia.
 
WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Tämä tottakai. Itse yleensä katson muiden vastaukset vasta silloin kun @Everton on laittanut tulokset ellei sitten alapuolella käydä jo valmiiksi jotain keskustelua.
Emmä niin tosissaan näitä ota, tuntuis elämä tylsältä jos ei uskalla osallistua visaan mistä ei välttämättä tiedä mitään (niin on sanottu).
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. Apocalyptica tunnetaan parhaiten Metallica-sellocovereistaan. Onko se levyttänyt versionsa myös jostain Sepulturan kappaleesta? - Kyllä

2. Mitä maalari näki Muurari-laulun mukaan talvella? - Nälkää näki

3. Suomella oli talvisodan syttyessä käytössään vain noin kolmisenkymmentä aseistettua panssarivaunua. Minkä maalaisia ne olivat? - Suomalaisia

4. Vakioveikkauksessa on 13 kohdetta, mutta montako kohdetta siinä oli alun perin? - 10

5. Valmet on tunnetuin suomalainen traktorimerkki, mutta Suomessa on valmistettu myös useita muita traktoreita. Turussa valmistettiin itsenäisen Suomen alkuvuosina traktoria, jonka nimi oli otettu eräältä Kalevalan hahmolta. Mikä oli tämän traktorin nimi? - Lemminkäinen

6. Riitta Väisänen juonsi Kymppitonni-ohjelmaa yli tuhannen jakson verran, mutta kuka (Riitan tavoin myös Uuno Turhapuroissa esiintynyt) naisnäyttelijä on tuurannut Riitta Väisästä Kymppitonnin juontajana? - Hyvä ajoitus, katsoin vajaa viikko sitten Porttikielto taivaaseen -leffan ja sen jälkeen tuli lueskeltua Satu Silvosta juttua. Eli Satu Silvo.

7. Senhän joka jätkä tietää, että jos lehmällä ei maha murise, niin silloin se on… Mitä? - Kuollut

8. Mikä puusepänverstaan kone tunnetaan myös "leskentekijänä": alajyrsin, ketjutemmi, kopiosorvi, levysirkkeli vai oikohöylä? - Ei hajuakaan, mikä on ketjutemmi, mutta kuulostaa riittävän pelottavalta.

9. Suzuki PV oli virittelijöiden suosikkimopoja, sillä siitä oli pudotettu tehoja vähän väkisin, että se saatiin hyväksyttyä sääntö-Suomen markkinoille. Suomessa myytyjen mopojen teho oli rajoitettu 1,5 hevosvoimaan. Paljonko alkuperäisessä Japanissa myydyssä mallissa oli heppoja? - 4.

10. Ensimmäinen Hesburger avattiin vuonna 1980. Perustaja Heikki Salmela oli kuitenkin paistellut perunoita ja purilaisia jo 1960-luvulta alkaen. Missä Turun naapurikunnassa hänen ensimmäinen grillinsä sijaitsi? - Naantali

11. Minkä nimistä nettisivustoa Anneli Auer pyöritti ennen vankilatuomiotaan? - anneli dot com

12. Kuka otti Mona ja Mosa -koiransa aina mukaan töihin? - Tulee vain Pekka Pouta mieleen koirista, mutta oliko sillä niitä useampia.

13. Mistä pitkäaikainen metallimusiikin erikoismies Klaus Flaming aikoinaan bongattiin juontajaksi radioon? - Roudarin hommista.

14. Yhdistä ruonlaittotermi oikeaan kuvaan:

flambeeraus A
kalttaaminen B
misaaminen D
moukari C
oeufs poché F
paseeraus E
ryöppääminen H
suurustaminen G

15. Mitä tässä kaavakuvassa valmistetaan? - Nylonia

16. Mitä tämä merkki tarkoittaa? - Salmiakkia tarjouksessa.

17. Kuka muusikko/näyttelijä toimi tämän hahmon äänenä? - Jared Leto

18. Mitä ainetta tästä ötökästä saadaan? - Silkkiä

19. Mikä on tämän televisiosarjan alkuperäisnimi (siis ei se nimi, millä sarjaa on esitetty Suomessa vaan alkuperäinen nimi)? - Alló, alló

20. Mikä on tämän sähkötyökalun merkki tai tarkka nimi/käyttötarkoitus? Saatte veikata molempia, pisteeseen riittää, että jompikumpi vastauksista on oikein. - Fiskars. Toimiva perseensuristin, koska se on suomalaista laatua.

21. Tein ihan teitä varten sarjakuvan. Minkä kappaleen kertosäkeestä? - Enter Sandman (Metallica)

22. Tässä on kuva, jonka olen ottanut hotellihuoneen ikkunasta noin 13 vuotta sitten. Minkä kaupungin tori kuvassa näkyy? - Joensuu

23. Mikä on kuvassa kehän ulkopuolella tuoli käsissään olevan painijan nimi? - Ron Jeremy

24. Mikä on kuvan sarjakuvahahmon (yleisin) ammatti? - Talonmies

25. Olen antanut itseni ymmärtää, että Montreal Canadiensin fanittamisen ydintä on menneiden suuruuden päivien muistelu. Joten harrastetaanpas sitten yhdessä tätä muistelua yhdistelemällä kuvien pelaajat oikeisiin väitteisiin:

Ainoa Canadiens-maalivahti, joka on tehnyt maalin NHL-ottelussa. - E
Ensimmäinen eurooppalainen Canadiens-kapteeni. - H
Viimeisin Canadiens-pelaaja, joka on voittanut Conn Smythe -palkinnon. - D
Viimeisin Canadiens-pelaaja, joka on voittanut runkosarjan pistepörssin. - A
Viimeisin Stanley Cup -finaaleissa maalin tehnyt Canadiens-pelaaja. - B
Viimeisin vuoden tulokkaaksi valittu Canadiens-pelaaja. - F
Viimeisin yli 100 pistettä yhdellä runkosarjakaudella tehnyt Canadiens-pelaaja. - G
Viimeisin yli 50 maalia yhdellä runkosarjakaudella tehnyt Canadiens-pelaaja. - C
 
Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Ai hitto mikä urakka tästäkin tulee taas. Huhhuh, mahtavaa! Kiitos Everttoni jo ennakkoon vaivasta.

1. Apocalyptica tunnetaan parhaiten Metallica-sellocovereistaan. Onko se levyttänyt versionsa myös jostain Sepulturan kappaleesta? On on.

2. Mitä maalari näki Muurari-laulun mukaan talvella? Nälkää

3. Suomella oli talvisodan syttyessä käytössään vain noin kolmisenkymmentä aseistettua panssarivaunua. Minkä maalaisia ne olivat? Brittejä ne taes olla

4. Vakioveikkauksessa on 13 kohdetta, mutta montako kohdetta siinä oli alun perin? Hetkinen. Mites se laulu meni. Yksi risti kaksi, pennit miljoonaksi. Veikkaus on joka viikko, palautuspäivä keskiviikko. No eipä tuosta hyötyä ollut.... Mutta joku etiäismuistikuva olisi, että 12 olisi ollut alunperin. Tai 11. Sanotaan se 12.

5. Valmet on tunnetuin suomalainen traktorimerkki, mutta Suomessa on valmistettu myös useita muita traktoreita. Turussa valmistettiin itsenäisen Suomen alkuvuosina traktoria, jonka nimi oli otettu eräältä Kalevalan hahmolta. Mikä oli tämän traktorin nimi? Kullervo varmaan ainut mikä tähän sopii.

6. Riitta Väisänen juonsi Kymppitonni-ohjelmaa yli tuhannen jakson verran, mutta kuka (Riitan tavoin myös Uuno Turhapuroissa esiintynyt) naisnäyttelijä on tuurannut Riitta Väisästä Kymppitonnin juontajana? Hmm hmm. Ei kyllä mitään hajua. Sanotaan se Uunon anoppi, eli Tuuran puoliso. Mikä hitto sen näyttelijän nimi nyt sitten olikaan.

7. Senhän joka jätkä tietää, että jos lehmällä ei maha murise, niin silloin se on… Mitä? Eppu Normaalihan tämän opetti. Kuollut.

8. Mikä puusepänverstaan kone tunnetaan myös "leskentekijänä": alajyrsin, ketjutemmi, kopiosorvi, levysirkkeli vai oikohöylä? Sanotaan poissulkumenetelmällä ja arvalla kopiosorvi.

9. Suzuki PV oli virittelijöiden suosikkimopoja, sillä siitä oli pudotettu tehoja vähän väkisin, että se saatiin hyväksyttyä sääntö-Suomen markkinoille. Suomessa myytyjen mopojen teho oli rajoitettu 1,5 hevosvoimaan. Paljonko alkuperäisessä Japanissa myydyssä mallissa oli heppoja? Ei hajuakaan tästä. Sanotaan 3,5.

10. Ensimmäinen Hesburger avattiin vuonna 1980. Perustaja Heikki Salmela oli kuitenkin paistellut perunoita ja purilaisia jo 1960-luvulta alkaen. Missä Turun naapurikunnassa hänen ensimmäinen grillinsä sijaitsi? Miks mulla on etiäinen että Raisio on oikea vastaus.

11. Minkä nimistä nettisivustoa Anneli Auer pyöritti ennen vankilatuomiotaan? Ei mitään hajua. Varmaan joku www.anneliauer.fi tms.

12. Kuka otti Mona ja Mosa -koiransa aina mukaan töihin? Pekka Pouta tuli ekana mieleen, muttei se oo oikea. Sanotaan Joe Biden.

13. Mistä pitkäaikainen metallimusiikin erikoismies Klaus Flaming aikoinaan bongattiin juontajaksi radioon? Eiks se ollu joku postimies?

14. Yhdistä ruonlaittotermi oikeaan kuvaan:

flambeeraus A
kalttaaminen B
misaaminen D
moukari E
oeufs poché F
paseeraus C
ryöppääminen H
suurustaminen G

15. Mitä tässä kaavakuvassa valmistetaan? Jotain juotoslankaa tms. lankaa.

16. Mitä tämä merkki tarkoittaa? Joku merimerkki tämä on.

17. Kuka muusikko/näyttelijä toimi tämän hahmon äänenä? Ei hajuakaan.

18. Mitä ainetta tästä ötökästä saadaan? Silkkiä

19. Mikä on tämän televisiosarjan alkuperäisnimi (siis ei se nimi, millä sarjaa on esitetty Suomessa vaan alkuperäinen nimi)? 'Allo 'Allo. Enpä muuten ole katsonutkaan sarjaa vuosikausiin. Pitäisi varmaan jostai metsästää...

20. Mikä on tämän sähkötyökalun merkki tai tarkka nimi/käyttötarkoitus? Saatte veikata molempia, pisteeseen riittää, että jompikumpi vastauksista on oikein. Ei hajuakaan kyllä.

21. Tein ihan teitä varten sarjakuvan. Minkä kappaleen kertosäkeestä? Metallica - Enter sandman

22. Tässä on kuva, jonka olen ottanut hotellihuoneen ikkunasta noin 13 vuotta sitten. Minkä kaupungin tori kuvassa näkyy? Turku

23. Mikä on kuvassa kehän ulkopuolella tuoli käsissään olevan painijan nimi? Tämä menee ohi.

24. Mikä on kuvan sarjakuvahahmon (yleisin) ammatti? TÄä on joku työtön varmaan.

25. Olen antanut itseni ymmärtää, että Montreal Canadiensin fanittamisen ydintä on menneiden suuruuden päivien muistelu. Joten harrastetaanpas sitten yhdessä tätä muistelua yhdistelemällä kuvien pelaajat oikeisiin väitteisiin:

Ainoa Canadiens-maalivahti, joka on tehnyt maalin NHL-ottelussa.
Ensimmäinen eurooppalainen Canadiens-kapteeni. H
Viimeisin Canadiens-pelaaja, joka on voittanut Conn Smythe -palkinnon. E
Viimeisin Canadiens-pelaaja, joka on voittanut runkosarjan pistepörssin. D
Viimeisin Stanley Cup -finaaleissa maalin tehnyt Canadiens-pelaaja. C
Viimeisin vuoden tulokkaaksi valittu Canadiens-pelaaja. G
Viimeisin yli 100 pistettä yhdellä runkosarjakaudella tehnyt Canadiens-pelaaja. B
Viimeisin yli 50 maalia yhdellä runkosarjakaudella tehnyt Canadiens-pelaaja. A
 
Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
1. Apocalyptica tunnetaan parhaiten Metallica-sellocovereistaan. Onko se levyttänyt versionsa myös jostain Sepulturan kappaleesta?

Kyllä

2. Mitä maalari näki Muurari-laulun mukaan talvella?

Nälkää

3. Suomella oli talvisodan syttyessä käytössään vain noin kolmisenkymmentä aseistettua panssarivaunua. Minkä maalaisia ne olivat?

Englantilaisia

4. Vakioveikkauksessa on 13 kohdetta, mutta montako kohdetta siinä oli alun perin?

10

5. Valmet on tunnetuin suomalainen traktorimerkki, mutta Suomessa on valmistettu myös useita muita traktoreita. Turussa valmistettiin itsenäisen Suomen alkuvuosina traktoria, jonka nimi oli otettu eräältä Kalevalan hahmolta. Mikä oli tämän traktorin nimi?

Kullervo

6. Riitta Väisänen juonsi Kymppitonni-ohjelmaa yli tuhannen jakson verran, mutta kuka (Riitan tavoin myös Uuno Turhapuroissa esiintynyt) naisnäyttelijä on tuurannut Riitta Väisästä Kymppitonnin juontajana?

Marjatta Raita

7. Senhän joka jätkä tietää, että jos lehmällä ei maha murise, niin silloin se on… Mitä?

Ummessa

8. Mikä puusepänverstaan kone tunnetaan myös "leskentekijänä": alajyrsin, ketjutemmi, kopiosorvi, levysirkkeli vai oikohöylä?

Oikohöylään menee vain käsi. Jos alajyrsimestä jotain lentää, niin kuolema on lähellä.
Alajyrsin

9. Suzuki PV oli virittelijöiden suosikkimopoja, sillä siitä oli pudotettu tehoja vähän väkisin, että se saatiin hyväksyttyä sääntö-Suomen markkinoille. Suomessa myytyjen mopojen teho oli rajoitettu 1,5 hevosvoimaan. Paljonko alkuperäisessä Japanissa myydyssä mallissa oli heppoja?

2,5

10. Ensimmäinen Hesburger avattiin vuonna 1980. Perustaja Heikki Salmela oli kuitenkin paistellut perunoita ja purilaisia jo 1960-luvulta alkaen. Missä Turun naapurikunnassa hänen ensimmäinen grillinsä sijaitsi?

Raisio

11. Minkä nimistä nettisivustoa Anneli Auer pyöritti ennen vankilatuomiotaan?

Annelin askartelu

12. Kuka otti Mona ja Mosa -koiransa aina mukaan töihin?

Pekka Pouta

13. Mistä pitkäaikainen metallimusiikin erikoismies Klaus Flaming aikoinaan bongattiin juontajaksi radioon?

Youtubesta

14. Yhdistä ruonlaittotermi oikeaan kuvaan:

flambeeraus - A
kalttaaminen - B
misaaminen - D
moukari - E
oeufs poché -F
paseeraus - C
ryöppääminen - H
suurustaminen - G

15. Mitä tässä kaavakuvassa valmistetaan?
Lankaa

16. Mitä tämä merkki tarkoittaa?

Musta aukko

17. Kuka muusikko/näyttelijä toimi tämän hahmon äänenä?

Vesa-Matti Loiri

18. Mitä ainetta tästä ötökästä saadaan?

Kitiiniä

19. Mikä on tämän televisiosarjan alkuperäisnimi (siis ei se nimi, millä sarjaa on esitetty Suomessa vaan alkuperäinen nimi)?

Coronation Street

20. Mikä on tämän sähkötyökalun merkki tai tarkka nimi/käyttötarkoitus? Saatte veikata molempia, pisteeseen riittää, että jompikumpi vastauksista on oikein.

Toho

21. Tein ihan teitä varten sarjakuvan. Minkä kappaleen kertosäkeestä?

Autio talo

22. Tässä on kuva, jonka olen ottanut hotellihuoneen ikkunasta noin 13 vuotta sitten. Minkä kaupungin tori kuvassa näkyy?

Onpas ankeaa. Kouvola

23. Mikä on kuvassa kehän ulkopuolella tuoli käsissään olevan painijan nimi?

Billy

24. Mikä on kuvan sarjakuvahahmon (yleisin) ammatti?

Lentäjä

25. Olen antanut itseni ymmärtää, että Montreal Canadiensin fanittamisen ydintä on menneiden suuruuden päivien muistelu. Joten harrastetaanpas sitten yhdessä tätä muistelua yhdistelemällä kuvien pelaajat oikeisiin väitteisiin:
Ainoa Canadiens-maalivahti, joka on tehnyt maalin NHL-ottelussa. - E
Ensimmäinen eurooppalainen Canadiens-kapteeni. - H
Viimeisin Canadiens-pelaaja, joka on voittanut Conn Smythe -palkinnon. - A
Viimeisin Canadiens-pelaaja, joka on voittanut runkosarjan pistepörssin. - G
Viimeisin Stanley Cup -finaaleissa maalin tehnyt Canadiens-pelaaja. - C
Viimeisin vuoden tulokkaaksi valittu Canadiens-pelaaja. - F
Viimeisin yli 100 pistettä yhdellä runkosarjakaudella tehnyt Canadiens-pelaaja. -B
Viimeisin yli 50 maalia yhdellä runkosarjakaudella tehnyt Canadiens-pelaaja. -D
 
Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aloitin nyt maanantai-illan ratoksi purkamaan tätä urakkaa, ettei kokonaan unohtuisi.
1. Apocalyptica tunnetaan parhaiten Metallica-sellocovereistaan. Onko se levyttänyt versionsa myös jostain Sepulturan kappaleesta? Tähän taisinkin jo vastata, mutta kerta kiellon perään: EI

2. Mitä maalari näki Muurari-laulun mukaan talvella? Nälkää ainakin näki kuten muurarikin

3. Suomella oli talvisodan syttyessä käytössään vain noin kolmisenkymmentä aseistettua panssarivaunua. Minkä maalaisia ne olivat? Taisivat olla ranskalaisia

4. Vakioveikkauksessa on 13 kohdetta, mutta montako kohdetta siinä oli alun perin? 60-luvulla kun isäni voitti superjättipotin niin kohteita oli 12. Oliko sitten aluneprin niin en tiedä.

5. Valmet on tunnetuin suomalainen traktorimerkki, mutta Suomessa on valmistettu myös useita muita traktoreita. Turussa valmistettiin itsenäisen Suomen alkuvuosina traktoria, jonka nimi oli otettu eräältä Kalevalan hahmolta. Mikä oli tämän traktorin nimi? Kalevalasta nimi on peräisin, mutta onko Kullervo vai Lemminkäinen, niin... no jälkimmäinen on käytössä ja vastaan Kullervo

6. Riitta Väisänen juonsi Kymppitonni-ohjelmaa yli tuhannen jakson verran, mutta kuka (Riitan tavoin myös Uuno Turhapuroissa esiintynyt) naisnäyttelijä on tuurannut Riitta Väisästä Kymppitonnin juontajana? Nyt arvaillaan vahvasti ja ehdotan Sirpa Viljamaata, joka Ruutuysi -taustan ja misseyden vuoksi olisi hyvinkin voinut tuurailla Riittaa.

7. Senhän joka jätkä tietää, että jos lehmällä ei maha murise, niin silloin se on… Mitä? Enpä ole töllaisesta kuullutkaan, mutta olkoon vastaukseni useimmiten hevosiin yhdistetty ähky.

8. Mikä puusepänverstaan kone tunnetaan myös "leskentekijänä": alajyrsin, ketjutemmi, kopiosorvi, levysirkkeli vai oikohöylä?
Taas mukavuusalueen ulkopuolella ja täysin tietämättömänö vastaan ketjutemmi
9. Suzuki PV oli virittelijöiden suosikkimopoja, sillä siitä oli pudotettu tehoja vähän väkisin, että se saatiin hyväksyttyä sääntö-Suomen markkinoille. Suomessa myytyjen mopojen teho oli rajoitettu 1,5 hevosvoimaan. Paljonko alkuperäisessä Japanissa myydyssä mallissa oli heppoja? Varmaankin melko paljon joten sanotaan nyt kolmnkertaisesti eli 4,5 hevosvoimaa

10. Ensimmäinen Hesburger avattiin vuonna 1980. Perustaja Heikki Salmela oli kuitenkin paistellut perunoita ja purilaisia jo 1960-luvulta alkaen. Missä Turun naapurikunnassa hänen ensimmäinen grillinsä sijaitsi?
Ainakin Naantalissa on touhunnut eli vastaan Naantali
11. Minkä nimistä nettisivustoa Anneli Auer pyöritti ennen vankilatuomiotaan?
Ei mitään hajua.
12. Kuka otti Mona ja Mosa -koiransa aina mukaan töihin?
Mahdollisesti vastaukseni kysymykseen 6 on väärä, koska tähänkin tuppaa Sirpa Viljamaata. Voihan se tosin olla, että @Everton vaan tykkää Sirpasta kovin.
13. Mistä pitkäaikainen metallimusiikin erikoismies Klaus Flaming aikoinaan bongattiin juontajaksi radioon?
Ei käryä, mutta aikoinaanhan porukkaa nousi mm. radioon Lepakosta
14. Yhdistä ruonlaittotermi oikeaan kuvaan:

flambeeraus A
kalttaaminen B
misaaminen D
moukari E (never hööd)
oeufs poché F
paseeraus C
ryöppääminen H
suurustaminen G

15. Mitä tässä kaavakuvassa valmistetaan? Vanhahtava kaaviokuva ja eräs sana sai minut pohtimaan kahtakin vaihtoehtoa, josta valitsen hehkulangan.

16. Mitä tämä merkki tarkoittaa? En ole merimies tai muutoinkaan vesilläliikkuja, mutta joskus olen saanut sellaisen vastauksen, että tuo merkki kehottaa/määrää päästämään jonkinlaisen töräytyksen tms.

17. Kuka muusikko/näyttelijä toimi tämän hahmon äänenä? Ei taaskaan käryä, mutta sanotaan vaikka Samuli Edelmann

18. Mitä ainetta tästä ötökästä saadaan? Kun nyt tietäisi ötökän nimen (Paavo vai Marjatta) niin voisi esittää valistuneen arvauksen. Valistumaton arvaus on, että ötökästä saadaan jotain pahanhajuista eritettä, jota voidaan käyttää tuhohyönteisten luonnonmukaiseen torjuntaan.

19. Mikä on tämän televisiosarjan alkuperäisnimi (siis ei se nimi, millä sarjaa on esitetty Suomessa vaan alkuperäinen nimi)? Allo, allo (helvetin hauska sarja)

20. Mikä on tämän sähkötyökalun merkki tai tarkka nimi/käyttötarkoitus? Saatte veikata molempia, pisteeseen riittää, että jompikumpi vastauksista on oikein. En omista moista, joten härpäke on minulle tarpeeton(?) ja tuntematon, mutta merkiksi veikkaan vihreän värin vuoksi Makitaa

21. Tein ihan teitä varten sarjakuvan. Minkä kappaleen kertosäkeestä? Nyt ei lähde eikä syy varmaankaan ole sarjakuvassa vaan omasta tieämättömyydestä tällä saralla.

22. Tässä on kuva, jonka olen ottanut hotellihuoneen ikkunasta noin 13 vuotta sitten. Minkä kaupungin tori kuvassa näkyy? Jaa-a, voisi olla mistä vaan joten Seinäjoki

23. Mikä on kuvassa kehän ulkopuolella tuoli käsissään olevan painijan nimi? Tietämykseni videopeleistä on olematon joten ei hajuakaan.

24. Mikä on kuvan sarjakuvahahmon (yleisin) ammatti? En tiedä, mutta arvataan renki

25. Olen antanut itseni ymmärtää, että Montreal Canadiensin fanittamisen ydintä on menneiden suuruuden päivien muistelu. Joten harrastetaanpas sitten yhdessä tätä muistelua yhdistelemällä kuvien pelaajat oikeisiin väitteisiin:

Ainoa Canadiens-maalivahti, joka on tehnyt maalin NHL-ottelussa. D
Ensimmäinen eurooppalainen Canadiens-kapteeni. H
Viimeisin Canadiens-pelaaja, joka on voittanut Conn Smythe -palkinnon. E
Viimeisin Canadiens-pelaaja, joka on voittanut runkosarjan pistepörssin. G
Viimeisin Stanley Cup -finaaleissa maalin tehnyt Canadiens-pelaaja. A
Viimeisin vuoden tulokkaaksi valittu Canadiens-pelaaja. F
Viimeisin yli 100 pistettä yhdellä runkosarjakaudella tehnyt Canadiens-pelaaja. C
Viimeisin yli 50 maalia yhdellä runkosarjakaudella tehnyt Canadiens-pelaaja. B
Että tällaista tällä kertaa.
 
kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
1. Apocalyptica tunnetaan parhaiten Metallica-sellocovereistaan. Onko se levyttänyt versionsa myös jostain Sepulturan kappaleesta?
Kyllä
2. Mitä maalari näki Muurari-laulun mukaan talvella?
Nälkää
3. Suomella oli talvisodan syttyessä käytössään vain noin kolmisenkymmentä aseistettua panssarivaunua. Minkä maalaisia ne olivat?
Ruotsi
4. Vakioveikkauksessa on 13 kohdetta, mutta montako kohdetta siinä oli alun perin?
9
5. Valmet on tunnetuin suomalainen traktorimerkki, mutta Suomessa on valmistettu myös useita muita traktoreita. Turussa valmistettiin itsenäisen Suomen alkuvuosina traktoria, jonka nimi oli otettu eräältä Kalevalan hahmolta. Mikä oli tämän traktorin nimi?
Kullervo
6. Riitta Väisänen juonsi Kymppitonni-ohjelmaa yli tuhannen jakson verran, mutta kuka (Riitan tavoin myös Uuno Turhapuroissa esiintynyt) naisnäyttelijä on tuurannut Riitta Väisästä Kymppitonnin juontajana?
Hannele Lauri
7. Senhän joka jätkä tietää, että jos lehmällä ei maha murise, niin silloin se on… Mitä?
Kuollut
8. Mikä puusepänverstaan kone tunnetaan myös "leskentekijänä": alajyrsin, ketjutemmi, kopiosorvi, levysirkkeli vai oikohöylä?
Ketjutemmi
9. Suzuki PV oli virittelijöiden suosikkimopoja, sillä siitä oli pudotettu tehoja vähän väkisin, että se saatiin hyväksyttyä sääntö-Suomen markkinoille. Suomessa myytyjen mopojen teho oli rajoitettu 1,5 hevosvoimaan. Paljonko alkuperäisessä Japanissa myydyssä mallissa oli heppoja?
4
10. Ensimmäinen Hesburger avattiin vuonna 1980. Perustaja Heikki Salmela oli kuitenkin paistellut perunoita ja purilaisia jo 1960-luvulta alkaen. Missä Turun naapurikunnassa hänen ensimmäinen grillinsä sijaitsi?
Lieto
11. Minkä nimistä nettisivustoa Anneli Auer pyöritti ennen vankilatuomiotaan?
anneliauer.fi
12. Kuka otti Mona ja Mosa -koiransa aina mukaan töihin?
Riitta Väisänen
13. Mistä pitkäaikainen metallimusiikin erikoismies Klaus Flaming aikoinaan bongattiin juontajaksi radioon?
Keikalta
14. Yhdistä ruonlaittotermi oikeaan kuvaan:

flambeeraus A
kalttaaminen B
misaaminen D
moukari E
oeufs poché F
paseeraus C
ryöppääminen H
suurustaminen G

15. Mitä tässä kaavakuvassa valmistetaan?
Nailon lankaa
16. Mitä tämä merkki tarkoittaa?
Ampumarataa
17. Kuka muusikko/näyttelijä toimi tämän hahmon äänenä?
Heikki Silvennoinen (en ole kyllä ikinä nähnytkään moista hahmoa)
18. Mitä ainetta tästä ötökästä saadaan?
Punainen väriaine
19. Mikä on tämän televisiosarjan alkuperäisnimi (siis ei se nimi, millä sarjaa on esitetty Suomessa vaan alkuperäinen nimi)?
Allo Allo
20. Mikä on tämän sähkötyökalun merkki tai tarkka nimi/käyttötarkoitus? Saatte veikata molempia, pisteeseen riittää, että jompikumpi vastauksista on oikein.
Makita / jyrsin
21. Tein ihan teitä varten sarjakuvan. Minkä kappaleen kertosäkeestä?
Enter Sandman
22. Tässä on kuva, jonka olen ottanut hotellihuoneen ikkunasta noin 13 vuotta sitten. Minkä kaupungin tori kuvassa näkyy?
Mikkeli
23. Mikä on kuvassa kehän ulkopuolella tuoli käsissään olevan painijan nimi?
White Trousered Vengeance
24. Mikä on kuvan sarjakuvahahmon (yleisin) ammatti?
Sekatyömies
25. Olen antanut itseni ymmärtää, että Montreal Canadiensin fanittamisen ydintä on menneiden suuruuden päivien muistelu. Joten harrastetaanpas sitten yhdessä tätä muistelua yhdistelemällä kuvien pelaajat oikeisiin väitteisiin:

Ainoa Canadiens-maalivahti, joka on tehnyt maalin NHL-ottelussa. D
Ensimmäinen eurooppalainen Canadiens-kapteeni. H
Viimeisin Canadiens-pelaaja, joka on voittanut Conn Smythe -palkinnon. E
Viimeisin Canadiens-pelaaja, joka on voittanut runkosarjan pistepörssin. G
Viimeisin Stanley Cup -finaaleissa maalin tehnyt Canadiens-pelaaja. A
Viimeisin vuoden tulokkaaksi valittu Canadiens-pelaaja. F
Viimeisin yli 100 pistettä yhdellä runkosarjakaudella tehnyt Canadiens-pelaaja. C
Viimeisin yli 50 maalia yhdellä runkosarjakaudella tehnyt Canadiens-pelaaja. B

Vastausaika päättyy lauantaina 8.3.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös