Ottamatta kantaa sotarikokseen (kyllähän Sir Arthur "Bomber" Harris aika lähellä sellaista nykymittapuiden mukaan olisi) ja valtavaan inhmilliseen kärsimykseen, niin tietyltä puoleltahan nämä itäisenkin Saksan alueelle tehdyt pommitukset ärsyttivät eniten Neuvostoliittoa ja heidän kommunistisia myötäjuoksijoitaan eri maissa.
Nythän Neuvostoliitolle irrotettavissa olevan sotasaaliin määrä väheni merkittävästi, eikä pelkästään Dresdenissä. Tapanahan Neuvostoliitolla oli irrottaa kaikki irrotettavissa oleva, ml. kokonaiset tehtaat, ja kuljettaa ne Neuvostoliittoon "sotakorvaukseksi". Nyt kun kaupungit olivat enimmäkseen raunioina ja täynnä romua, niin irrotettavaa jäi vähemmän.
Tietysti Neuvostoliitto oli oikeutettukin sotakorvaukseen Saksalta, mutta huvittavaahan oli sitten myöhemmin, kun Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä alkoi nälänhätä mm. liian tehokkaan ryöstelyn ja Neuvosto-omaisuudeksi katsottujen resurssien "repatriaation" seurauksena, niin Neuvostoliitto joutui toimittamaan hätäaapua saksalaisille näiden selviytymistä varten (eli siis eräänlainen "hearts and minds" kamppanja saksalaisten kadunmiesten käännyttämiseksi kommunismille suopeaksi), siis samaan aikaan kuin NL:n omassa keski-Aasiassa oli laaja nälänhätä. Ehkä olisi kannattanut miettiä taktiikkaa hieman toisin, ja ryöstää vähän vähemmän, jahka läntinen Saksa vielä enemmän romuna olevine infrastruktuureineen onnistui sentään välttämään avoimen nälänhädän, vaikka vuodet 1945-46 eivät kyllä mitään herkkua saksalaisille olleet myöskään länsipuolella. Ja hyvä niin, ainakin "poetic justice" mielessä.