Mainos

Kurinpitopäätökset kaudella 2012–2013

  • 1 288 607
  • 5 646

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
En jaksa ottaa mitään kantaa mikä olisi oikeus ja kohtuus, mutta kyllähän nämä liigan pöntöt ampuivat itseään todella pahasti jalkaan antamalla Summaselle viisi peliä vittuilusta Lämsälle ennen päätöstä case Nordlund-Peltonen.

Ihan ylimitoitettu rangaistus kieltämättä. Mutta HIFK on käsittääkseni valittanut ja luulisi, että valitus käsittellään tuossa samassa liigahallituksen kokouksessa. Siinä sen voisi pudottaa esimerkiksi kahteen peliin. Varmaan jotain kuitenkin pitää antaa koska itse päällikkö Vuorinen vei tapauksen kurinpitoon.
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kommenteissa mennään totutusti yli ja rajulla kädellä. Jääkiekko on nykyään laji jonka harrastamista ei voi omille lapsille ajatellakaan aivovammojen takia...
Kovat kulut ja tuollainen maine taatusti karkottaa osan vanhemmista. Esimerkiksi säbä on selvästi halvempaa ja siinä ei tapella. Jenkeissähän samantapainen ilmiö on ollut voimissaan jo kauan: lapset on viety socceriin footballin sijasta.

Tuli muuten mieleen, että jenkeissähän on nykyään jo useita surullisia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun saa liian monta tälliä päähänsä. Viime vuonnahan entinen NFL-tähti tappoi itsensä. Ruumiinavauksessa aivojen kunto todella huonoksi:

Junior Seau’s family sues NFL claiming star linebacker’s suicide a result of brain disease caused by violent hits  - NY Daily News
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kyllä mun mielestä Niinistö puhuu ihan asiaa todetessaan, että kaikki ei ole kohdallaan.

Vain todellinen imbesilli pitäisi tätä tämän hetkistä tilannetta jotenkin normaalina, että joka ikisellä kierroksella on päähän kohdistuneita taklauksia tai muita telomistapauksia.

Ihan oma lukunsa on tämä Jokerien ja Hifkin kaikki järkevät mittasuhteet jo ylittänyt vihanpito, josta huomaa, että ihan kypsimmästä päästä ei tämä "lätkäjätkien" poppoo kyllä ole.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
En jaksa ottaa mitään kantaa mikä olisi oikeus ja kohtuus, mutta kyllähän nämä liigan pöntöt ampuivat itseään todella pahasti jalkaan antamalla Summaselle viisi peliä vittuilusta Lämsälle ennen päätöstä case Nordlund-Peltonen. Nythän on niin, että jos Nordlund saa vähemmän kuin Summanen, niin keskustelu tästä tapauksesta ei ihan hetkeen lopu - Oli Nordlundissa syytä tai ei.

No kyllähän kai sinustakin Summasen purkaus oli sisällöltään asiaton? Ja käskyttämisestä syyttämisestä on aiemminkin liigassa joutunut toimitsijakieltoon. Sakot oli perustellut, Summasen toimitsijakieltoa en ainakaan tuon mittaisena allekirjoita. Millä perusteella sinä olisit Nordlundille vaatimassa isompaa kakkua kuin Summaselle? Summasen rike on selvä, mikä Nordlundin rike on? Peltosen loukkaantuminen?
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Ihan oma lukunsa on tämä Jokerien ja Hifkin kaikki järkevät mittasuhteet jo ylittänyt vihanpito, josta huomaa, että ihan kypsimmästä päästä ei tämä "lätkäjätkien" poppoo kyllä ole.

Mihin viittaat? 1.9. jälkeen on pelattu viisi paikalliskamppailua eikä yhdessäkään näistä peleistä ole tapahtunut mitään erityisen tuomittavaa Summasen huutelua lukuun ottamatta.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä mun mielestä Niinistö puhuu ihan asiaa todetessaan, että kaikki ei ole kohdallaan.

Vain todellinen imbesilli pitäisi tätä tämän hetkistä tilannetta jotenkin normaalina, että joka ikisellä kierroksella on päähän kohdistuneita taklauksia tai muita telomistapauksia.

Ihan oma lukunsa on tämä Jokerien ja Hifkin kaikki järkevät mittasuhteet jo ylittänyt vihanpito, josta huomaa, että ihan kypsimmästä päästä ei tämä "lätkäjätkien" poppoo kyllä ole.

Minä olen paljon huolestuneempi Pelicansin ja Kärppien välisestä väkivallan kierteestä. Vuoden aikana tapahtunut:

Salomäki/Hodgman 30.3.2012
Pikkarainen/Mäntymaa 25.10.2012
Keränen/Saarenheimo 23.2.2013
Pikkarainen/Huml 23.2.2013

Oikeasti, HIFK:n ja Jokereiden välistä vihanpitoa ja paikallispelien likaisuutta liioitellaan aivan hirveästi. Syynä varmaankin se, että Jokereiden ja HIFK:n fanien lisäksi ilmeisesti hyvin harva katsoo Helsingin paikallisotteluita ja mielikuvat muodostuvat median kohuotsikoista.

Tämän kauden runkosarjassa HIFK ja Jokerit ovat kohdanneet kuudesti ja viime lauantain Summasen huutelu voi hyvinkin olla ainut tilanne, josta on tullut pelikieltoa - siis, jos Nordlundille ei tule taklauksestaan lisärangaistuksia.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Ketäs siellä liigahallituksessa on asioista päättämässä. Onko Jokereilla ja HIFK:lla edustusta? Olisihan se kaikkien muiden joukkueiden etu, jos yksi viimekauden parhaista playoff -puolustajista olisi poppareita syömässä. Jotenkin tämä juttu nytten haiskahtaa.

Liigahallituksen kokoonpano on alla. Onko puheenjohta Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttila (alunperin Espoosta) vai Stockmann Oy:n toimitusjohtaja Hannu Penttila (alunperin Porista)?

Liigahallitus
Puheenjohtaja
Hannu Penttilä
Jäsenet
Timo Everi
Pekka Ilmivalta
Matti Nurminen
Vesa Puttonen
Tuomo Räsänen
Jukka Seppänen
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mihin viittaat? 1.9. jälkeen on pelattu viisi paikalliskamppailua eikä yhdessäkään näistä peleistä ole tapahtunut mitään erityisen tuomittavaa Summasen huutelua lukuun ottamatta.

Onko susta koko tämä tapahtumasarja ihan "normaalia lätkäjätkien jutustelua"..? Aika moni lätkävaikuttaja muuten on analysoinut, että tämä tapahtumasarja ei suinkaan saanut alkuaan tuolloin syyskuussa, vaan oli peruja jo viime kaudelta.

1.9 tapahtumat, Tomekin&Lämsän käskytys. Peltosen, Kekäläisen, Jokerien ja Hifkin lausunnot asiasta julkisuudessa. Jarkko Ruudun kyykistelyt kaukalossa kahden viime vuoden ajalta. Raimon henkilökohtainen vendetta Keklun kintereillä. Keklun vastaisku SBA:n tuomion jälkeen. Summasen raivokohtaus Lämsälle.

Tuossapa noita sekalaisessa järjestyksessä, varmasti jotain jäi poiskin, mutta kuka näistä enää kirjaa pitää.

Hienoa, jos sun mielestä ihan normi settiä, johon kukaan ei saisi puuttua, kun kerran "lätkäjätkät" asialla.

edit.
Minä olen paljon huolestuneempi Pelicansin ja Kärppien välisestä väkivallan kierteestä. Vuoden aikana tapahtunut:

Ehkä ilmaisin asiani huonosti, mutta mun viestin pointti oli, että nämä kaikki asiat kuuluvat yhteen ja siten Niinistö viittasi myös niihin.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Mihin viittaat? 1.9. jälkeen on pelattu viisi paikalliskamppailua eikä yhdessäkään näistä peleistä ole tapahtunut mitään erityisen tuomittavaa Summasen huutelua lukuun ottamatta.

Juuri näin. Lähinnähän se on ollut Summanen, joka on ollut lyömässä lisää löylyä jatkuvilla syytöksillään ja puheillaan, että kuitti tulee jossain vaiheessa. Ben-Amorin kilahdus oli tolkuton ylilyönti silloin syyskuussa, mutta eiköhän olisi jo aika antaa sen olla. Summanen ja sekavassa tilassa olevan HIFK on tosin kieltämättä vaarallinen yhdistelmä.

Ilmeisesti Summasta kaivelee erityisesti se (henk.koht. kaunojen lisäksi), että 1.9. käskytystä ei voitu todistaa ja hän puolestaan on siitä aivan vakuuttunut. Rangaistukset valmentajille tuli siitä, etteivät joukkueet pysyneet heidän hallinnassa. Ben-Amor on itse vakuuttanut, että ajatus muistuttaa Peltosta oli hänen omansa ja siitäkin on ollut sisäpiirin tietoa liikkeellä, että hän oli nimenomaan pyytänyt lupaa siihen. Överiksi meni ja siitä aivan aiheelliset mittavat sanktiot ja that's it. Tilanne on kuitenkin niin kauan tulenarka kuin Summanen jatkaa valitsemallaan linjalla. Helpottaisikohan vihdoin sitten, jos Summanen saisi antaa pataan Lämsälle?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ketäs siellä liigahallituksessa on asioista päättämässä. Onko Jokereilla ja HIFK:lla edustusta? Olisihan se kaikkien muiden joukkueiden etu, jos yksi viimekauden parhaista playoff -puolustajista olisi poppareita syömässä. Jotenkin tämä juttu nytten haiskahtaa.

Jokereilla ei ole tällä hetkellä "omaa" edustusta liigan hallituksessa.

Liigaseurat itse kannattivat hallituksen uudistamista ja ainakin Penttilän seurat halusivat ilmeisesti yksimielisesti pj:ksi. Ainakin näin tämä lehdistötilaisuudessa Vuorisen kera aikanaan sanoi, ettei olisi lähtenyt, jossei oltaisi oltu häntä useampaan kertaan pyytämässä.


Joukossa siis myös Jokerit&Hjördis, jonka tuttava Penttilä ilmeisesti on..(?)
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Ehkä ilmaisin asiani huonosti, mutta mun viestin pointti oli, että nämä kaikki asiat kuuluvat yhteen ja siten Niinistö viittasi myös niihin.

Niinistohan ei ottanut kantaa mihinkaan yksittaistapaukseen. Luulisin hanen tarkoittaneen kaikkia aivotarahdyksiin johtaneita taklauksia seka myos Summasen raavitonta kielenkayttoa.
 

Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kyllähän tämä on jo totaalinen fiasko koko asia ja alkaa todella väsyttämään. Liigahallitus on kohtuu kovassa paikassa päätöksien suhteen, mutta jos haluavat pelastaa jääkiekon ja SM-liigan uskottavuuden niin tulevat esille siten, että ensikaudella on oltava joka ikisessä SM-liiga hallissa turvakaukalot ja samalla seuraavat kurinpitoryhmän päätöstä. Jos antavat Nordlundille esim. 10-15 pelin rangaistuksen, niin onhan se niin, että näkemiin peli nimeltä jääkiekko, koska kukaan ei tule jatkossa tietämään, että saako taklata ja kuinka saa taklata jatkossa. Ja sitten jos jysähtää, niin koko asia meneekin lottoarvonnan puolelle, osuuko pää betoniin vai ei ja kuinka paljon tällä kertaa annettaan satunaisgeneraattorista penaltia ?

Kuten yllä muutamat palstaveljet jo totesivat hyvillä kirjoituksillaan, niin liigahallitus on oikeasti jäävi jakamaan näitä rangaistuksia tai ainakin pitäisi olla.

Nyt tämä case oli osaltani tässä. Lisäksi toivon ihan oikeasti, että syntyisi rakentava dialogi naapurin kanssa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Niinistohan ei ottanut kantaa mihinkaan yksittaistapaukseen. Luulisin hanen tarkoittaneen kaikkia aivotarahdyksiin johtaneita taklauksia seka myos Summasen raavitonta kielenkayttoa.

Aivan, tätä meinasin.

edit. no niin, onnistuin kaivamaan liigan sivuilta tämän uuden hallituksen tiedotustilaisuuden helmikuulta 24.2.2012

Eli väännetääs nyt vähän rautalangasta palstan lätkäjätkille:

- liigaseurat halusivat yksimielisesti tämän uuden hallintouudistuksen. Tarkoittaa käytännössä "lätkäjätkät" pois, ei turhaa edustusta joka seuralla.

- Penttilä suostui tehtävään, koska kaikki 14 seuraa halusivat hänet tehtävään.

- Hallituksen päätehtävä on taloudelliset asiat, ei operatiivinen johto. Tämä siis Vuoriselta sekä Penttilältä.

linkki videoon:Videot - SM-liiga
 
Viimeksi muokattu:

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Jaahas, presidentti ottanut jo kantaa. Millonkohan eduskunta alkaa puimaan näitä? Ei varmaan ole enää hirveän kaukana sekään.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Vastaan siis omaan kysymykseeni: liigahallituksen puheenjohtaja Penttila on siviilissa Stockmann konsernin toimitusjohtaja.

Seurakytkentoja on kolmella hallituksen jasenella: Timo Everi (HIFK), Tuomo Rasanen (Saipa) ja Jukka Seppanen (JYP). Saapi sitten nahda, mita herrat linjaavat.
 

Animal

Jäsen
No kyllähän kai sinustakin Summasen purkaus oli sisällöltään asiaton? Ja käskyttämisestä syyttämisestä on aiemminkin liigassa joutunut toimitsijakieltoon. Sakot oli perustellut, Summasen toimitsijakieltoa en ainakaan tuon mittaisena allekirjoita. Millä perusteella sinä olisit Nordlundille vaatimassa isompaa kakkua kuin Summaselle? Summasen rike on selvä, mikä Nordlundin rike on? Peltosen loukkaantuminen?

Sen verran tämän lajin parissa eri tehtävissä toimineena sanoisin, että Summasen purkaus oli sisällöltään asiaton ja törkeä, mutta ei mitenkään poikkeuksellinen. Samanlaisia purkauksia ja suoranaista vittuilua nähdään tässä lajissa joka tasolla, mutta nyt sattuivat vaan median hyeenat roikkumaan aitioiden takana odottamassa jotain mehukasta. Sakot sinällään ok ja ehkä peli tai kaksi huilia päälle, kun tuomarit eivät tilanteesta mitään itse ottelussa tuominneet.

Nordlundin tilanteesta sanoin jo hallilla, että ei ainakaan näyttänyt miltään tarkoituksenmukaiselta päänmetsästykseltä. Ongelma vaan on siinä, että tuomari tulkitsi sen 5+20 arvoiseksi ja Peltonen tähän päälle loukkaantui.

Tätä taustaa vasten tarkoitin sitä, että Summasen kovalla ja ennakkoon annetulla rangaistuksella kurinpito-organisaatio ajoi itsensä siihen tilanteeseen, että tuleva Nordlundia koskeva päätös on väkisinkin jonkun merkittävän tahon mielestä väärä. Jos antavat Nordlundille yli viisi peliä, on se laji-ihmisten ja vähääkään peliä tarkemmin seuraavien mielestä oikeusmurha. Jos taas antavat vähemmän kuin Summaselle, niin mediassa alkaa välitön ulvonta kaiken maailman lajia vihaavien besserwisserien säestyksellä, että liiga ei puutu väkivaltaisuuksiin ja puheita pidetään vakavampina kuin loukkaantumisia.
 

Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
Jaahas, presidentti ottanut jo kantaa. Millonkohan eduskunta alkaa puimaan näitä? Ei varmaan ole enää hirveän kaukana sekään.

Nyt tarvitaan vain Vuorinen tai Kummola kertomaan presidentille, että hänen kannanottojaan ei kiekkopiireissä kaivata. Saadaan heti kaikki Haaviston kannattajat mukaan kiekkokatsomoihin kautta maan. Kaikki rotu- ja sukupuolisuvaitsevaiset, vihreät, taiteilijat ja humanistit nousevat yhdesä rintamassa lätkäjätkien kanssa jääkiekkoon kuuluvaa fyysistä peliä puolustamaan. Enemmistöhän toki tajuaa, mistä jääkiekossa oikeasti on kyse.
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joo, ehkä se olisi parempi, kun lätkää ei käsiteltäisi lainkaan mediassa.

Tai sitten liiga voisi perustaa osaston, joka kertoo, mitä media saa lajista kertoa ja miten sitä pitää käsitellä.
 

Animal

Jäsen
Jaahas, presidentti ottanut jo kantaa. Millonkohan eduskunta alkaa puimaan näitä? Ei varmaan ole enää hirveän kaukana sekään.

Sinälläänhän Niinistön lausunto oli ihan asiallinen. Enemmänkin pitää ihmetellä tuota apinatoimittajaa, jonka mielestä on tarkoituksenmukaista ja korrektia vetää Tasavallan Presidentti mukaan näin tyhjänpäiväiseen keskusteluun. Huomaa hyvin kuinka vääristyneen aseman lätkä Suomessa on suhteessa muuhun urheiluun saanut... Vai kysyttiinkö pressalta aikanaan esim. Veikkausliigan kansainvälisiin sopupelisotkuihin aikanaan kannanottoa?
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Tai sitten liiga voisi perustaa osaston, joka kertoo, mitä media saa lajista kertoa ja miten sitä pitää käsitellä.

Pikemminkin joku Liigan johtohahmoista jolla on selkärankaa (onko sellaisia?) voisi nyt tulla esiin ja kertoa medialle, Paaterolle, Niinistölle ja kuopiolaiselle terveysalan työntekijälle missä mennään ja millainen laji on jääkiekko. Sen jälkeen ilmoittaa vaan yksinkertaisesti, että jollei kelpaa niin lähtekää menee vielä kun ehditte.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Seurakytkentoja on kolmella hallituksen jasenella: Timo Everi (HIFK), Tuomo Rasanen (Saipa) ja Jukka Seppanen (JYP). Saapi sitten nahda, mita herrat linjaavat.

Tiedä noista virallisista säännöistä/säädöksistä, mutta Everin olisi kyllä syytä jäävätä itsensä päätöksen teosta.
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pikemminkin joku Liigan johtohahmoista jolla on selkärankaa (onko sellaisia?) voisi nyt tulla esiin ja kertoa medialle, Paaterolle, Niinistölle ja kuopiolaiselle terveysalan työntekijälle missä mennään ja millainen laji on jääkiekko. Sen jälkeen ilmoittaa vaan yksinkertaisesti, että jollei kelpaa niin lähtekää menee vielä kun ehditte.
Aika moni sponsori varmaan lähtisikin. Mutta ei kai sillä ole väliä, jos vielä joukkueen, parin edestä parhaita lähtee kiekkoilemaan muualle, pääasia, että SM-liigassa roiskuu rapatessa.
 

Jeffrey

Jäsen
Lisätään vielä pieni yksityiskohta. HIFK:lla oli mahdollisuus rakentaa ns. turvakaukalo tälle kaudelle, mutta seura ei siihen lämmennyt koska ei omista hallia eikä ollut halukas investoimaan pelaajien turvallisuuteen.

Jos en ihan väärin muista niin Nordikselle rakennettiin muutama vuosi takaperin aitioita, jotta saadaan herrojen suut makiaksi. Rakennettiinko nuo aitiot HIFK:n rahoilla? Oliko Nordiksen omistus suhde silloin eri?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pikemminkin joku Liigan johtohahmoista jolla on selkärankaa (onko sellaisia?) voisi nyt tulla esiin ja kertoa medialle, Paaterolle, Niinistölle ja kuopiolaiselle terveysalan työntekijälle missä mennään ja millainen laji on jääkiekko. Sen jälkeen ilmoittaa vaan yksinkertaisesti, että jollei kelpaa niin lähtekää menee vielä kun ehditte.

Miksi pilaat hyvän viesti viimeisellä virkkeellä? Mihin tarvitaan tätä ÄIJÄ-uhoamista?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös