Kuponkiuutisista kurkittua

  • 2 099
  • 0
Tila
Viestiketju on suljettu.

Rööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Odottelin tuossa eilen erästä tärkeää faksia malttamattomana työpöytäni ääressä. Odotellessa tuli aika pitkäksi, joten selailin puolihuolimattomasti pöydälläni lojuvaa roskakasaa, jota posti sinnikkäästi harmikseni päivittäin suoltaa. Käteeni osui harmittoman näköinen vihkonen, joka julisti punakirjaimin olevansa Kuponki Uutiset. Noh, eihän siinä sinällään mitään. Selvisi, että nuo "uutiset" olivat kaikenkarvaista myytävää sälää. Selailin vihkosta hajamielisenä, kunnes okulaarini tarkentui erään naikkosen navan alla kellottavaan mustaan kökkäreeseen.

No johan on, huokaisin ihastuneena. Kyseessä oli nimittäin sensaatiomainen keksintö -Vibravyö. Teksti kertoili seikkaperäisesti sen koko elämääsi tervehdyttävästä vaikutuksesta mm. kuinka tuo siunattu laite haihduttaisi sositsit vyötäröltäsi sekä vahvistaisi vatsa -ja selkälihaksiasi. Viereisen sivun kuvassa muuan vosu oli hypännyt housuihin, johon olisi heittämällä mahtunut toinen mokoma, eikä olisi tullut edes ahdasta. Teksti ei kertonut kenen pöksyistä oli kyse, mutta arvatenkin olivat tuon samaisen naiseläjän ennen niin tyköistuvat farkut synkältä ajanjaksolta ennen Vibravyötä. Ja kaikki tuo ilman liikuntaa, ruokavaliota tahi pillereitä. Huuleni muodostivat tahtomattani o-renkaan, sillä niin kumouksellinen oli keksintö tuo, kuin minulle tehty. Irrotin oitis tilauskupongin ja sujautin lähtevien postien joukkoon muistellen kaihoisasti kimmoisaa sikspäkkiäni, joka auttamattomasti oli hautautunut keskivartalon kauttaaltaan valloittaneen rasvakudoksen alle, vaan oottakaas ensi kesää, jahka pujotan tuon ihmevyön perinteisen remelin sijoille renksuihin.

Pläräisin täysin uusin silmin tuota mainiota julkaisua. Kaupan oli kenkiä, lehtiä, cd-levyjä yms. sälää, kunnes alkoi taas polttaa. Eräältä aukeamalta tupsahti ihastuksekseni aukeamallinen hemaisevia tyttäriä vetimissä joissa oli kangasta tuskin silmälapun vertaa. Sovittelin mielessäni noita "maukkaita alusasuja" vanhan eukkoni ylle, Punnitsin mielessäni vaimon jo himppasen periksi antanutta vartaloa, ja tulin siihen tulokseen, etteivät nuo varmaankaan tekisi toisillen oikeutta. Mieleni pyörsi kuitenkin luvatut kaupantekijäiset. Ilmeni nimittäin, että muutamat kalsarit ja tekonahka vetimet ostettuasi saat kaksin kappalein eroottisia videoita ilmaiseksi. Niinpä vaimo yllättäen sai kuin saikin pikkiriikkisiä paketteja pukinkonttiin, ja minä täydennystä autotallini kätköissä komeilevaan leffa-arkistoon. Ja tiedä vaikka innostuisin vielä viemään vanhat jo hiukan pykineet kumiasusteeni huoltoon. Keekoiltaisiin sitten jouluyönä yhdessä kuusen siimeksessä.

Kalkkiviivoilla lykästi sitten vielä kertaalleen. Loppusivuilla nimittäin oli ikäänkuin sokurina pohjalla todellinen hintapommi. Lehti tarjosi nimelliseen 198:n markan hintaan todella kattavaa erotiikkka pakettia. Säästö olisi huikeat 600 mk!. Setti tarjosi:

- 6 kpl erikoisia potenssia tukevia kondomeita.
Sopii mainiosti, sillä syys-sateet huuhtoivat mennessään terhakimman jäpityksen.

- 6 kpl eri värisiä kondomeita.
Noh, löytääpähän jorman hamuilematta pimeessä neon-värisessä sadetakissaan.

- Tuubi liukuvoidetta
Käy, käy mitä sitä suotta aikaa haaskaamaan joutaviin esileikkeihin.

- Potti Jasmine-öljyä
Kaippa tuo menee, vaikka etelässä aurinko rasvana.

- Geishakuulat.
Joo, tänne ja sassiin. Fortunasta hävisikin nimittäin pari kuulaa kesällä, kun heittäydyin hävittyäni kenkku-Petteriksi.

- Penistuki
No, mikä ettei. Saa joppe relata rauhassa -paareilla sisään.

- Hieromasauva 5-osainen setti ja patsku vielä mukaan!
Jösses, ajatella viidellä vaihtopäällä -tuskin maltan odottaa.

Onko tuohon enään mitään lisättävää? Kyllä noilla eväin pitäisi maanisdepressiivista syysmasennustakin potevan käivärän innostua taas perimmäisistä asioista. Sitä paitsi myyjä lupaa tuotteilleen hulppean 14:a päivän palautusoikeuden. Meinaan kursailematta käyttää häkellyttävää etua hyväkseni. Olisi lysti olla seuraamassa kauppiaan ilmeitä tämän purkaessa tullutta palautusta joka sisältää käytettyjä kondomeita, virttyneen penistuen sekä ryönääntyneen hieromasauvan vaihtopäineen. Liekkö noilla enään juurikaan markkina-arvoa uusiokäytössä. Siunattu olkoon Kuponki Uutiset ja postimyyntilaki. Hallelujah!

Terv. Rööri
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös