Aluksi täytyy todeta, että kuoleman jälkeen mitään kivaa tuskin on odotettavissa, korkeintaan maiskuttavia matoja tai vähemmän lempeitä liekkejä, riippuen kummalla tavalla itse kukin on päättänyt ikuisuutensa aloittaa.
Tietystihän ihmisen on huomattavasti helpompi näillä elämän pitkospuilla kompastella eteenpäin, mikäli omaa vahavan uskon kuoleman jälkeisestä makiasta olotilasta jossain mahottoman mukavassa täysihoitolassa.
Jospa krobbellekin olisi olemassa kuoleman jälkeinen "jatkoaika" ja vieläpä sellainen, jossa ei tunnettaisi uutta äkkikuolemaa ensimmäisestä kaapituksesta, voisi se olla seuraavanlainen.
Yöni nukkuisin uutuuttaan kiiltelevässä motorisoidussa, Hästens-sängyssä mallia X-deluxe au+ep (autuaat unet+erinomaiset panot) varustettuna V16 koneella. Tämä malli antaa erinomaiset unet, ja uneen vaipuminenkaan ei tuota minkänlaisia vaikeuksia. Kyseinen ominaisuus on erinomaisen tärkeä, koska tunnin välein vuoteeni vierelle saapuu viekoittelevaan asuun sonnustautunut Meg Ryan kysyen aistikkaalla haluja tihkuvalla äänellä "Tahtooko hän jotakin?"
Joka aamu olisi aamiaiseksi kaksi siivua tuoretta ja rapeaa Leivon ranskanleipää, leipää jossa ei olisi lainkaan viimeistä myyntipäivää. Päälle olisi asetettu tuuman vahvuiset aladoopi-siivut kuorrutettuna katkarapumajoneesilla, majoneesilla jonka rapupitoisuus olisi vähintäin 100 punahelakkaa vonkaletta kuutiodesimetriä kohden. Lautasella olisi lisänautintoa tuottamassa paistettua pekonia ja munia sekä puolenkymmentä Teivon lihapullaa, mallia iso. Juomaksi olisi luonnollisesti kahvia ja kellarikylmää Valion kirnupiimää. Aamiaisen tarjoilisi luonnollisesti Meg Ryan, jonka himokkailta huulilta kuuluisi tasaisin välein "Tahtooko hän jotakin?"
Aamuni olisivat siinäkin mielessä varsin nautinnollisia, että minään aamuna hiukseni eivät olisi sekaisin, eikä suussani olisi paskanmakua. Kusihätäkään ei aamuisin kivistäisi nivusiani, paskantamisesta sen sijaan en haluaisi millään muotoa luopua. Aamun kohokohtia on istua Aamulehden kanssa huussissa, sivuja olisi kääntelemässä luonnollisesti Meg. Vaikka pidänkin Megistä niin valtavasti, haluan kuitenkin itse suorittaa pyyhkimisoperaation, tai oikeastaan, minun taivaassa ei tarvitsisi edes pyyhkiä, joten unohdetaan Embot.
Tuon edellä kerrotun aamusession tekee täydelliseksi se pikkuseikka, että joka aamun aviisissa on viiden aukeaman juttu edellisillan ottelusta Tappara-Ilves, jonka aina voittaa Tappara (tämähän tosin on melko maallinen toive taivasolosuhteisiin), yleensä luvuin 11-0 tai jos oikein haluan täysin rinnoin nauttia taivasosuudestani luvut ovat peräti 18-0. Maalivahtien torjunnat ovat yleensä Leppänen 2 ja Lahtinen 364. Erotuomarina toimii joka ottelussa Karl Gustav Kaisla, joka komentaa jokaisen ottelun aluksi Raimo Helmisen suihkuun, syy väärä varustus, Raimolla on illasta toiseen kypärän tilalla leipurin piippuhattu.
Päiväni kuluisivat kierrelen 20 metrisellä limuusinilla, jonka kuljettajana toimisi Juhani Tamminen, jonka ainoina prinsiipeinä olisivat palvella minua ja pitää suunsa kiinni. Yleensä seuranani istuisi Meg Ryan houkuttelevine kysymyksineen. Joskus kun oikein sattuisin halukkaalle humeetille kutsun mukaan matkaseurakseni myös Mustat Kobrat, viereeni ottaisin sen tumman isotissisen. Suoritettuani pitkän ja erinomaisen nautinnollisen session koko Kobraryhmän kanssa Tamminen lausahtaa, peruutuspeilistä minua kunnoittavalla ilmeellä katsoen, "110 prosenttinen suoritus antaa aina tulokseksi tyydytetyt partnerit" Vaikka Tammisen tärkein tehtävä onkin olla hiljaa, tähän olen hänelle antanut luvan, se jollain tapaa osoittaa sitä Tammisen kuuluttamaa vastustajan kunnioitusta.
Illalla sitten suunnataan Hakametsään, jossa ovat vastakkain, kuten joka ilta Tappara ja Ilves. Ottelun seuraan luonnollisesti hallin tasokkaimmasta täyden palvelun aitiosta, jossa seuranani on Megin lisäksi yleensä puolenkymmentä valitsemaani kutsuvierasta. Palveluissa tukeudun Hakametsän ykkösnisseihin ja hehän ovat veikeissä oranseissa paljettitakeissaan päässään aistikkaat oranssiperuukit, nöyrinä kumartelevat Hannu Jortikka, Hjallis Harkimo ja Jukka Jalonen. Jortikka ja Harkimo kantavat eteeni mitä erilaisimpia juomayhdistelmiä, jotka Jalonen on toimenkuvansa vaatimalla tarkkuudella tarkistusmitannut pronssisella mausermitallaan. Ruokatarjoilusta huolehtii Janina Frostellin vartalolla ja Kim Basingerin kasvoilla varustettu nymfi, jonka puheellinen ilmaisukyky rajoittuu lauseeseen "Tahtooko hän jotakin?"
Tällä kertaa olen kutsunut aitiovieraikseni Adolf Hitlerin, Moshe Dyanin, Martin Luther Kingin, Malcom X:n ja arvalla mukaan päässeen ääripään kiihkojäsenen Klu Klux Klanista. Syynä moiseen valintaan on haluni siihen, että minun aitiossani ei istuta kuin kirkossa, siellä pitää oleman menoa ja meininkiä.
Ottelun jälkeen, jonka Tappara tänään voitti 18-0 ja jonka alussa Helminen sai suihkukomennuksen, suuntaan residenssiini joka sijaitsee ihanalla heikkarannalla suolattoman meren rannalla vain 135 metrin päässä Hakametsän hallilta. Tämän iltaiset aitiovieraani siirrätytin Paunun pikkubussilla Epilän vanhalle nahkatehtaalle, jossa he pelaavat seuraavat kahdeksan taivasvuotta tenniksen nelinpeliä valkoiset vastaan mustat, tuomarina toimii Moshe Dayan koska hänellä on vain yksi silmä.
Kotiuduttani nautin 16 lajikkeen köykäisen illallisen seuranani taivasdaamini Meg Ryan kylttymättömine kysymyksineen. Yhdessä käymme myös nauttimassa porealtaan ihanuuksista, joista vähäisin ei ole Megin ihana olemus.
Näin se minun taivastaipaleeni taittuisi päivästä toiseen, saisi se oikeastaan olla olemassa se taivas.
Ps. Kyllä, kyllä hän tahtoo jotakin.
