Kuntavisa – osa 3

  • 2 176
  • 54

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oikeat vastaukset:

1. Kummalla on enemmän merirantaviivaa: Karvialla vai Merikarvialla? - Merikarvialla. Karvia on sisämaakunta. Suurin osa sai tästä pisteen. (31)

2. Minkä kunnan ruotsinkielinen nimi on Villmanstrand? - Lappeenrannan. Ruotsinkielinen nimi tuli Kuningatar Kristiinan kaupungille vuonna 1649 perustamiskirjassa myöntämästä sinetistä, jossa jonkin sortin villimies seisoi rannalla. Lapvesi ja Lappee ovat kuitenkin tätä vanhempiakin, luultavasti saamelaista alkuperää olevia nimiä. Kierroksen helpoimpia. (37)

3. Minkä Forssan naapurikunnan nimi on myös Tampereen kaupunginosan nimi? - Tammelan. (31)

4. Minkä kunnan taajamia Läyliäinen ja Launonen ovat? - Lopen. (17)

5. Missä sijaitsee lokakuussa konkurssiin hakeutunut perinteikäs Huhmarin lomakeskus? - Polvijärvellä, melko lähellä Joensuuta. Kierroksen vaikeimpia. (4)

6. Millä paikkakunnalla ampumahiihdon MM-kilpailut on viimeksi järjestetty Suomessa? - Kontiolahdella, vuonna 2015. (30)

7. Mikä kunta on saanut nimensä järvestä, jonka aiemmin uskottiin olleen tulivuorijärvi, mutta nykytiedon valossa sen arvellaan syntyneen kraaterina meteoriitin törmäyksestä? - Lappajärven. Meteoriittiteoria alkoi syntyä tutkimuksissa 1970-luvun lopulla. Ennen sitä oli kuitenkin jo ehditty vähän piirrellä tulivuoriaihetta Lappajärven kunnanvaakuunaan ja aloittaa Tulivuorirock-festareidenkin järjestäminen. (33)

8. Mihin Vadelmavene-kappaleessa soudettiin? - Hankoon. "Vien sut etelään vaimo, Hankoon, Helsinkiä pakoon soudan Hankoon" (san. Kasmir) (31)

9. Missä tapahtui vuonna 1991 onnettomuus, jossa menehtyi seitsemän varusmiestä? - Taipalsaarella. Miehistönkuljetusvaunu upposi Saimaaseen ylitystä harjoiteltaessa ja vei vaunun sisällä olleet varusmiehet mukanaan. (21)

10. Kuvatehtävä: mistä nämä kuvat ovat? - Rovaniemeltä. Kuvissa jäähalli Lappi Areena, Jätkänkynttilä-silta, Joulupukin Pajakylä ja Tiedekeskus Arktikum. Jäi tunnistamatta merkintöjeni mukaan vain yhdeltä osallistujalta, eli 40 oikeaa vastausta.

11. Kuvatehtävä: mistä kuvien henkilöt ovat kotoisin? - Viitasaarelta. Kuvissa Teuvo Hakkarainen, Tuomas Grönman, Risto Kaskilahti ja ja lapsuusvuotensa Viitasaarella viettänyt Paula Vesala. Sahurin ansiosta kovin helppo. (33)

12. Kuvatehtävä: minkä kunnan vaakuna? - Suonenjoen. Olisi varmaan ollut arvattu enemmän oikein, jos olisin vaan kysynyt, että minkä kunnan vaakunassa on mansikanlehti... (9)

13. Kuvatehtävä: mikä kunta? - Kotka. Kuvissa Kukourin pieni linnakesaari, Merikeskus Vellamo, Arto Tolsa -areena ja Katariinan meripuistoa. (23)

14. Kuvatehtävä: mikä kunta vihjekuvassa on? - Kustavi. Kuvassa virtsanäyte, eli kusta, sekä numero 6, mikä on roomalaisittain VI. (15)

15. Kuvatehtävä: mistä tämä kuva on? - Iistä. Kuvassa Iin keskustaajama sekä Iijoen suistoa. (8)

16. Kuvatehtävä: millä paikkakunnalla valmistettuja tuotteita? - Kauhavalla. Kuvassa Iisakki Järvenpää Oy:n puukkoja, Junkkari Oy:n peräkärry, Lillbacka Powerco Oy:n hydraulisia masiinoita ja aina vaan nimellään huvittamaan pystyvän Piristeel Oy:n kattotuotteita. (20)

17. Kuvatehtävä: mikä on tämän hahmon nimi? - Kaustinen. Tenavat-sarjan linnun alkuperäisnimi on Woodstock, joten kansanmusiikkijuhlistaan tunnettu Kaustinen on suorastaan nerokas suomennos! (29)

18. Kuvatehtävä: missä Päijänteen rantakunnassa nämä kolme satamaa sijaitsevat? - Sysmässä. Kuvassa Sysmän kirkonkylän pienvenesatama, lähellä sitä oleva pieni Ohrasaaren satama sekä entinen Suopellon satama, nykyinen New Port Sysmä. (9)

19. Kuvatehtävä: mikä paikkakunta lööpin otsikosta on sutattu? - Ulvila. Kyseessä on Jukka S. Lahden murha 1.12.2006 ja viereisessä kuvassa vaimonsa Anneli Auer. (36)

20. Kuvatehtävä: mikä kunta? - Pomarkku. Po on radioaktiivisen poloniumin kemiallinen merkki. Kuvan curlaaja on tietenkin Markku Uusipaavalniemi. (15)

21. Minkä kunnan kanssa Artjärvi yhdistyi vuonna 2011? - Orimattilan. (12)

22. Mikä paikkakunta tunnetaan ainakin miesten SM-kultaa voittaneesta pesäpalloseurasta, miljoonia levyjä maailmalla myyneestä yhtyeestä sekä kirkkaasta juomasta? - Kitee. Kiteen Pallo on voittanut kultaa 1999, 2000 ja 2005. Tuomas Holopainen perusti Nightwishin Kiteellä, josta on myös kotoisin. Kiteen kirkas on puolestaan pontikkaa. (31)

23. Missä Varsinais-Suomen pienessä kunnassa yksi Suomen entisistä pääministereistä sekä yksi hallituksemme nykyisistä ministereistä ovat syntyneet? - Oripäässä. Sieltä ovat lähtöisin Harri Holkeri (joka muutti jo lapsena Toijalaan) sekä Annika Saarikko (joka asui lapsena sekä äitinsä luona Alastarossa että isänsä luona Oripäässä). (8)

24. Minkä kunnan nimi on pohjoissaameksi Duortnus? - Tornion. (11)

25. Missä sijaitsee turpeestaan tunnettu Aitoneva? - Kihniössä. Siellä toimii myös Aitonevan turvemuseo. (4)

26. Neuvostoliitto teki Jatkosodan aikana lukuisia pommituslentoja eri puolille Suomea. Satakunnassa pommeja putosi kuitenkin vain yhdelle paikkakunnalla. Minne? - Nakkilan piskuiseen Järvikylään. Pori oli Suomelle tärkeä paikka, sillä siellä oli satama, lentokenttä, varuskunta ja sotateollisuutta. Onkin luultavaa, että huonossa säässä navigoineet pommittajat erehtyivät luulemaan Järvikylän peltoja noin 30 kilometrin päässä olleeksi Porin lentokentäksi. (4)

27. Valtatie 6 alkaa Porvoon moottoritien liittymästä Loviisan Pernajassa ja kulkee Kouvolan kautta kohti itää, kunnes kääntyy Lappeenrannassa pohjoiseen. Mihin tämä tie päättyy? - Kajaanin keskustaan (21)

28. Minkä nykyisen kunnan paikalla Pietari Brahen perustama Brahean kaupunki sijaitsi 1600-luvulla? - Lieksan. Brahea perustettiin 1653 vilkkaahkolle kauppapaikalle ja sinne rakennettiin mm. linnoitus, koulu, raatihuone ja kirkko. Kaupunki kuitenkin lakkautettiin jo vuonna 1681 - heti Pietari Brahen kuoleman jälkeen. Rakennukset lanattiin maan tasalle ja tilalle raivattiin peltoa. Paikalle jäi kuitenkin Pielisjärven kirkonkyläksi muodostunut kylä, josta tuli sittemmin Lieksan kauppala ja sittemmin yhdistetyn Lieksan keskustaajaama. (7)

29. Minkä kunnan nimeen nykyään Hollolaan kuuluva entinen Hämeenkosken kunta on vaikuttanut oleellisesti? - Koski Tl:n. Hämeen läänissä ollut Kosken kunta oli virallisesti Koski Hl ja Turun ja Porin läänissä ollut Koski Tl, jotta ne erotettaisiin toisistaan. Koski Tl on siis edelleenkin Koski Tl - se päätti säilyttää nimensä loppuosan senkin jälkeen, kun Koski Hl muuttui Hämeenkoskeksi ja vaikka Turun ja Porin läänikin lakkautettiin. (20)

30. Kumpi on asukasluvultaan pienempi: Karvia vai Merikarvia? - Karvia. Siellä asuu noin 2300 ihmistä, kun taas Merikarvialla noin 3000. Jotkut taktikoivat varman yhden pisteen, joten siksi tässä on eri määrä oikeita vastauksia kuin ekassa kysymyksessä. (28)

31. "Pese Mikon elin" on paitsi selvä käsky, mutta myös anagrammi erään kunnan nimestä. Minkä kunnan? - Pelkosenniemen. (38)

BONUS-kysymykset (1p. / oikea):
* Espoo, Helsinki, Kouvola, Oulu, Pietarsaari, Tampere, Turku ja Vantaa ovat ainoat suomalaiset kunnat, joissa on tai on ollut… Mikä tai mitä? - Stockmann-tavaratalo. Pietarsaaren ja Kouvolan tavaratalot suljettiin vuonna 1982 ja Oulun Stockmann vuonna 2017.
* Minkä niminen kaupunginosa (muu kuin "keskusta") yhdistää Helsinkiä, Kouvolaa, Suonenjokea ja Tamperetta? - Käpylä
* Vuonna 1998 nykyiseen Kouvolaan kuuluvalla alueella avattiin ensimmäinen sellainen ja nyt niitä on ihan kaikkialla Suomessa Ahvenanmaalta Inariin. Mikä siis? - ABC-liikenneasema. Kaikkien aikojen ensimmäinen oli Utin ABC.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Näin silmämääräisesti sain 12 oikein, eli yli 10 pisteen tavoitteeni saavutettu!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Näin silmämääräisesti sain 12 oikein, eli yli 10 pisteen tavoitteeni saavutettu!

Näin on. Ja käyräsi on selvästi ja tasaisesti nouseva. Eli siitä pientä painetta nelososaan...
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Joks tämä loppui ja tuli uusi visa pähkittäväksi. Voi olla että Iisopin visakunto loppuu ennenkuin kunnat loppuu. Mutta joo, yritetään jaksaa ja katse kohden uusia kuntia...
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Menipä ihan älyttömän hyvin, kun mukana oli muutama ihan puhdas arvauskin, jotka osuivat, kuten Merikarvia, Hanko, Sysmä ja kun olin Merikarvian arvannut, niin piti sitten arvata Karvia kohtaan 30...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös