Mainos

Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

  • 822 006
  • 3 687

Kari Grind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekko Pelikaani
Poistojen logiikan suhteen pitäisi olla homman noin. Mutta kun en tiedä paljon sitä omaisuutta on taseessa, ja minkälaista. Tai siis muutenkaan tuossa ei ole avattu tarpeellista tietoa, pitäisi nähdä koko tilinpäätös. Tuloshan voi olla ennen poistoja plussalla paljonkin, jos investointeja on paljon. Eihän tuo siinä kohtaa enää niin heikolta näytä.

Investoinnit on aikanaan maksettu pääomalla tai velkarahalla, nehän eivät enää rasita esimerkiksi kassaa kuin mahdollisten lainojen lyhennysten ja korkojen muodossa. Noista lainojen korot näkyvät tuloksessa miinuksena, lainan lyhennykset liikkuvat vain taseessa.

Ja tuloshan ei sinänsä ole surkea. Se vaan, että kuinka usein tähdet osuvat tuolla riskillä kohdilleen, niin on tuossa sitä järjetöntä riskin ottoa.
Poistettavaa omaisuutta ainakaan viime vuoden tilinpäätöksen mukaan ei paljoakaan ollut. Kalustoa oli oman tuntuman mukaan noin 42.000 € + aineettomat hyödykkeet reilun 10.000 €.

Pelsun tase muodostui viime vuonna hyvin pitkälti osakkeet ja osuudet -ryhmästä sekä saamisista konsernin yhtiöiltä. Näistä oman muistikuvan mukaan muodostui noin 3,5M €, kun koko tase oli reilut 5M €.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Aika kuivin jaloin selvittiin sitten loppupelissä.
Luulen että jos ei olisi jouduttu hankkimaan esim Mylläriä paikkaamaan vajausta ja paniikkihankkimaan Gustafssonia niin oltaisi oltu plussalla. Ei voinut aavistaa että Kokko pelaa loput pelit eikä Gustafsson tai Patrikainen.
Mutta pääasia että joukkue ei flopannut kuten alkukaudesta näytti, muuten joukkueen hyökkäyskalusto olisi varmaan tämän toisen HPK-pelin kaltainen ja budjetissa miljoona vähemmän.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Siis eiks oikeesti vieläkään voi ostaa lippuja Pelsun kotiotteluihin Liigan puolella? Mikä ihme siellä mättää?
Meillä ei lippujakaan laiteta myyntiin hyvissä ajoin ketään miellyttääksemme.
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Siis eiks oikeesti vieläkään voi ostaa lippuja Pelsun kotiotteluihin Liigan puolella? Mikä ihme siellä mättää?
Miten muistelen että samaa asiaa ihmeteltiin viime syksynäkin…

Virallinen syyhän tuolle on ”dynaaminen hinnoittelu”. Voi asettaa dynaamisen hinnoittelun nimissä lippujen hinnat alkamaan 50 eurosta kun laittaa ne myyntiin muutama päivä ennen liigakauden alkua.
 
Kossu123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ryan Lasch, #24
Seisomakatsomoon liput alkaen 18€ kipale.. Pitäkää saatana tunkkinne. Joo tiedän että kausarilla saa vajaa 10€/peli.
 
Lahelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat SaiPa
Seisomakatsomoon liput alkaen 18€ kipale.. Pitäkää saatana tunkkinne. Joo tiedän että kausarilla saa vajaa 10€/peli.
Oispa uus isompi areena.. tai edes seisomakatsomoa se ylärivi niin saisi tuhat paikkaa lisää...
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Ainahan lippujen hinnat puhuttavat. Tältäkin palstalta löytyy täältä meidän osiosta ketjuja 20 vuoden takaa, missä taivasteltiin ja kirottiin sitä kuinka istumapaikkalipuista kehdattiin pyytää lähes 20 euroa. Ja kyllä, rahanarvo on muuttunut jne., mutta pointtina siis se, että lippuhinnat tulee aina herättämään keskustelua niin hyvässä kuin pahassa.

Jollain tuo menestyksen tavoittelukin on kustannettava. Tai sitten voidaan palata niihin aikoihin kun kärkiketjuissa heiluu Janne Ritamäkiä ja Joonas Alanteita samalla kun pudotuspelipaikka on se mestaruus ja lippujen hinnat ovat alhaalla.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Kyllähän myytävä tuote korreloi suoraan lipun hintaan. Pelicans pyytää 18e seisomapaikasta samalla kun Saipa pyytää 15e ja HPK 16e. Väitän että Pelicans antaa merkittävästi enemmän vastinetta rahalle kuin kumpikaan myöhemmin mainistuista.

Meillä on, jumalauta, kolmenmillin joukkue ja 4400 hengen halli. Siitä voi jokainen laskea että Ilveksellä ja 3,1miljoonan jengi ja Tapparalla 3,25miljoonan joukkue mutta 12700 hengen halli eli lähes kolme kertaa isompi. Ilveksen seisomapaikka maksaa 15e ja Tapparan jopa 19e.

Eli koostettuna:
Pelicans, 4400 halli, 18e lippu
Ilves, 12700 halli, 15e lippu
Tappara, 12700 halli, 19e lippu

Ilveksen lippujen hinnat ovat erittäinkin maltillisia kun ajattelee mitä he tarjoavat vaikkapa HPK:hon verrattuna.
Vaikka Pelicans olisi minkälaisessa tahansa voittoputkessa niin harvassa etenkään arkipelissä on halli edes lähes täynnä kun taas Tampereen jengit saa usempiin peleihin automaattisesti enemmän porukkaa halliin kun meidän hallin koko kapasiteetti edes on.

Jos meidän jengi floppaa eikä menesty niin seuraavana meillä alkaa taas yksi "omat pojat" -projekti jollakin 1,85miljoonan budjetilla kun nuollaan haavoja. Silloinkin lippu varmasti maksaa 15-16e vähintään.
 
surfa

Jäsen
En ymmärrä jumalauta tätä kitinää hinnoista...
Pakkohan seuran on reagointava jollain tavalla ja jos irtolipun hinta on korkesäa, osta kausari.
Tämä se vasta onkin hyödyllinen vihje.

Mietitäänpä.. Jos ei ole varaa ostaa 18e kertalippua muutaman kerran kaudessa niin mistähän se raha siihen kausikorttiin löytyisi?

Tai sitten.. Jos käy Lahessa kerran vuodessa niin, että peliin pääsisi, niin kyllähän se toki kannattaa kausikortti sitä yhtä peliä varten ostaa. Kun siinähän säästää ihan sikana.
 
Sandman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans

No jos kerran vuodessa käy pelissä, niin tuskin on jostain kymmenestä eurosta kiinni.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
No jos kerran vuodessa käy pelissä, niin tuskin on jostain kymmenestä eurosta kiinni.
Allekirjoittanut käy noin kerran pari kiekkokauden aikana Lahdessa pelikaudella. Ei sillloin todellakaan katsota lippujen hintoja vaan ostetaan hyvät paikat.
 
surfa

Jäsen
Allekirjoittanut käy noin kerran pari kiekkokauden aikana Lahdessa pelikaudella. Ei sillloin todellakaan katsota lippujen hintoja vaan ostetaan hyvät paikat.
Niin, kyllä minäkin voin mennä vaikka aitioon jos huvittaisi, mutta jos rahasta olisi pulaa niin kyllä se 18e alkaa olemaan ihan iso raha sekin jo. Sillä saa kuitenkin melkeen 20 purkkia maitoa ja ties miten monta pakettia pastaa.

No jos kerran vuodessa käy pelissä, niin tuskin on jostain kymmenestä eurosta kiinni.
Kyllä se vaan joillekin ihmisille on. Se, että mulle sillä ei ole (tällä hetkellä *kopkop*) juurikaan merkitystä, ei tarkoita että se olisi kaikille niin.

Eli kysehän ei ole siitä mihin minulla on varaa tai mihin teillä on varaa, vaan toivottavaa olisi hieman varovaisuutta noiden "osta sitten kausari, köyhä" kommenttien kanssa.
 
aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Kyllähän myytävä tuote korreloi suoraan lipun hintaan. Pelicans pyytää 18e seisomapaikasta samalla kun Saipa pyytää 15e ja HPK 16e. Väitän että Pelicans antaa merkittävästi enemmän vastinetta rahalle kuin kumpikaan myöhemmin mainistuista.

Meillä on, jumalauta, kolmenmillin joukkue ja 4400 hengen halli. Siitä voi jokainen laskea että Ilveksellä ja 3,1miljoonan jengi ja Tapparalla 3,25miljoonan joukkue mutta 12700 hengen halli eli lähes kolme kertaa isompi. Ilveksen seisomapaikka maksaa 15e ja Tapparan jopa 19e.

Eli koostettuna:
Pelicans, 4400 halli, 18e lippu
Ilves, 12700 halli, 15e lippu
Tappara, 12700 halli, 19e lippu

Ilveksen lippujen hinnat ovat erittäinkin maltillisia kun ajattelee mitä he tarjoavat vaikkapa HPK:hon verrattuna.
Vaikka Pelicans olisi minkälaisessa tahansa voittoputkessa niin harvassa etenkään arkipelissä on halli edes lähes täynnä kun taas Tampereen jengit saa usempiin peleihin automaattisesti enemmän porukkaa halliin kun meidän hallin koko kapasiteetti edes on.

Jos meidän jengi floppaa eikä menesty niin seuraavana meillä alkaa taas yksi "omat pojat" -projekti jollakin 1,85miljoonan budjetilla kun nuollaan haavoja. Silloinkin lippu varmasti maksaa 15-16e vähintään.

Tässähän se nykytilanne on aikalailla täydellisesti sanoitettuna. Eihän tämä halpaa lystiä ole, mutta mielessä on edelleen ne vuodet, kun oltiin osallistumassa ja joukkue näytti.. Noh, erilaiselta.
 
Kossu123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ryan Lasch, #24
Onks tietoa paljon oli pelaajabudjetti 2019 kun oltiin IFK:ta vastaan puolivälierissä? Muistaakseni opiskelijalipun sai seisomaan jollain 10-12 eurolla yleensä peleihin tuolla kaudella (runkosarjassa).
Nyt kotiavaukseen Ässiä vastaan seisomalippu opiskelijalle on 15 euroa, ja Lukkoa vastaan 14 euroa. Eli ei noi nyt niiiiiiiin paljon sittenkään ole kallistunut, eli hieman ylireagointia meitsin puolelta.
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Onks tietoa paljon oli pelaajabudjetti 2019 kun oltiin IFK:ta vastaan puolivälierissä? Muistaakseni opiskelijalipun sai seisomaan jollain 10-12 eurolla yleensä peleihin tuolla kaudella (runkosarjassa).
Kauden 2018-2019 ilmoitettu pelaajabudjetti oli 1,7 miljoonaa euroa. Eli 1,3 miljoonaa euroa pienempi kuin mitä tällä kaudella.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Onks tietoa paljon oli pelaajabudjetti 2019 kun oltiin IFK:ta vastaan puolivälierissä? Muistaakseni opiskelijalipun sai seisomaan jollain 10-12 eurolla yleensä peleihin tuolla kaudella (runkosarjassa).
Nyt kotiavaukseen Ässiä vastaan seisomalippu opiskelijalle on 15 euroa, ja Lukkoa vastaan 14 euroa. Eli ei noi nyt niiiiiiiin paljon sittenkään ole kallistunut, eli hieman ylireagointia meitsin puolelta.
Pelaajabudjetti oli 1.9 miljoonaa, eli siinä tapauksessa oltaisiin aika linjassa suhteessa seisomakatsomon lippujen hintojen nousuun. Tai itse asiassa ne ovat nousseet liian vähän.

Edit. Katsoinkin 2019-2020 tilannetta. Mutta 1.1 miljoonaa on pelaajabudjetti noussut siitä.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Voisi lippujen hinnat olla korkeemmatkin kun ottaa inflaation huomioon
Miettikää jos meillä olis täällä Suomessa varaa pyytää lätkäpelin pääsylipusta vastaavanmoisia masseja kuin änärissä ison shown puolella. Nimimerkillä menossa marraskuussa Nokia Arenalle kattomaan Global Series matsia Dallasin ja Floridan välillä. Maksoin lipusta noin 250 euroa eikä tuo ollut edes kaikista kalleimman hintaluokan tiketti :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös