Kuka valmentaa kaudella 2021–2022?

  • 69 474
  • 490

Pardus

Jäsen
Vielä muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan, että Kärppä-kannattajana kiinnostuisin suuremmissa määrin JYP:in tekemisistä. Muuttuneeseen tilanteeseen on kuitenkin neljä syytä: Rooba, teidän junnut, Tupamäki ja Kalapudas. Näitä kaikkia kun on tullut seurattua jo melkoinen tovi niin voin sanoa, että Jyväskylässä ollaan nyt ihan koko Suomen kiekkoilunkin kannalta merkittävässä tilanteessa.

Pelkkää Liigaa seuraaville tilanne on tuskallinen, mutta pikavoittojen aika ei ole nyt. Olette onnistuneet kasvattamaan ja haalimaan Jyväskylään sellaisen määrän tulevaisuuden huippupelaajia, että vastaavaa joukkuetta ei tule lähihistoriasta mieleen. Siksi seuraavan kauden valmentajavalinnan tulee olla juurikin nuoria ymmärtävä, kannustava, kehittävä mutta myös vaativa. Esimerkiksi Patrik Puistolalla on eväät NHL:ään, mutta ensi kaudella pitää alkaa oikeasti ottaa vastuuta tekemisistään.

Nuorella rungolla syyskausi voi olla vielä hakemista ja Liiga voi jälleen tuntua JYP:ille liian kovalta sarjalta, mutta nyt te pistätte rahoja melkoisella korolla varustettuun rahastoon. Malttia, malttia. Ei ole sattumaa, että Tupamäki valittiin johtamaan teidän talenttitallia.

Edit. Vielä tällainen lisäys. Jos jostakusta tuntui, ettei Lambert ollutkaan niin kova kuin oltiin luvattu niin tässä kautta aikain draft -1 kaudet Liigassa top 3:

1. Anton Lundell 38. 9+10 = 19
2. Aleksander Barkov 32. 7+9 = 16
3. Brad Lambert 46. 7+8 = 15

Että ihan aikataulussa Brädinkin kehitys kulkee :)
 
Viimeksi muokattu:

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Kyllä silti luulen, että osalle noista nimistä mahdollinen valmennuspesti kelpaisi. On se aina parempi vaihtoehto, kuin olla työttömänä valmentajana. Oikeasta hinnasta se vain on kiinni.

No en minä kyllä näe että pelkästään rahalla JYP voi valmentajan hommata. Tai kannata hommata, jos muuten organisaatio ei houkuttele.
Viime vuosien sekoilut Merikivestä alkaen tuskin JYPin vetovoimaa lisäävät.

Toisaalta pelaajaomistajien poistuminen voi taas lisätä valmentajien työrauhaa.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Kyllä mä uskon että JYPillä on yhä imua valkkumarkkinoilla, vaikka viimeinen vuosi on ollut täyttä sekoilua. Seuraan on kiinnitetty aika kovia lupauksia ja siellä on ainakin ketjun verran ukkeleita, joiden paikka tulee olemaan joskus rapakon takana. Esimerkiksi Brad Lambertin valmentaminen kiinnostanee varmasti isoa osaa valmentajista.

Toivottavasti sieltä saadaan nimenomaan junnuille optimoitu valmentaja.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Perjantai klo 12. JYPin Youtube. Päävalmentaja ensi kaudelle.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos veikkaamaan pitäisi alkaa, niin Jyrki Aho tulisi ensimmäisenä mieleen.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pennanen olisi kova, mutta en pidä myöskään realistisena. Jotenkin sitä Kiveä vaan toivoisin. Saisikohan Kivestä nyhtämällä tiedon tulevaisuuden suunnitelmista jo ennen perjantaita?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: avjk

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos veikkaamaan pitäisi alkaa, niin Jyrki Aho tulisi ensimmäisenä mieleen.

Jyrki Aho sinällään voisi olla mielenkiintoinen nimi ja varmasti mahdollinen kun ei viimekaudella valmentanut, mutta olisiko sitten aivan täysin paras mies juuri tälle nuoren ryhmän johtajaksi ja tähän projektiin. Ehkä siinä kohti kun pitäisi projekti päättää sinne päätyyn asti kun joku sen ensin käynnistää.

Oma veikkaus että Ahvenjärvi tulee 2v sopimuksella. Ei ehkä se ykkösvalinta mutta missään nimessä huonokaan valinta kun monia asioita ynnäillään, esim. hintaa ja miten tulee toimeen nuorten pelaajien kanssa.
 

avjk

Jäsen
Suosikkijoukkue
No mitä näitä nyt on...
Itse toivoisin Karri Kiveä. Pennanen on toiveajattelua. Vapautumassahan on kuitenkin ihan kovia valmentajia (Pikkarainen ja Raipe ainakin), mutta näihin kavereihin eivät taida rahat JYP:llä riittää. Todennäköisesti tuo valmentaja on kuitenkin (ikävä kyllä) Jukka Ahvenjärvi. Jos Jukka tähän pestiin valitaan niin toivottavasti kuitenkin saa revittyä joukkueesta irti sen mitä revittävissä on.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jyrki Aho sinällään voisi olla mielenkiintoinen nimi ja varmasti mahdollinen kun ei viimekaudella valmentanut, mutta olisiko sitten aivan täysin paras mies juuri tälle nuoren ryhmän johtajaksi ja tähän projektiin. Ehkä siinä kohti kun pitäisi projekti päättää sinne päätyyn asti kun joku sen ensin käynnistää.

Oma veikkaus että Ahvenjärvi tulee 2v sopimuksella. Ei ehkä se ykkösvalinta mutta missään nimessä huonokaan valinta kun monia asioita ynnäillään, esim. hintaa ja miten tulee toimeen nuorten pelaajien kanssa.

Ahosta tulee ensimmäisenä mieleen vaatimustaso ja toisaalta se, että Aho on, mikäli oikein muistan, puhunut usein myös hänen omasta halustaan kehittyä valmentajana.

edit. lisätään. Aho olisi itselle mieluisempi vaihtoehto kuin Ahvenjärvi tai Merikivi, näistä entisistä JYP organisaation miehistä.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Parasta olisi jos Apesta tulisi päävalmentaja ja kakkoseksi Tami, (CEO Eurotam Oy, Lion #79, coach of Kärpät, Sport, Ässät, France Switzi to name a few), joka tietty tulee hyvin Suhosen kanssa juttuun. Kolmanneksi valmentajaksi joku nuorempi kaveri jonka voi jatkossa nostaa ykköseksi. Esim. Sakari Pietilä. Mitä kuuluu Pietilälle, ei ole miestä näkynyt kommentaattorinkaan paikalla?
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jyrki Aho sinällään voisi olla mielenkiintoinen nimi ja varmasti mahdollinen kun ei viimekaudella valmentanut, mutta olisiko sitten aivan täysin paras mies juuri tälle nuoren ryhmän johtajaksi ja tähän projektiin. Ehkä siinä kohti kun pitäisi projekti päättää sinne päätyyn asti kun joku sen ensin käynnistää.
Hieman erikoista, että sun näkemys Ahosta on tällainen, kun itse taas näen Ahon nimenomaan hyvänä vaihtoehtona projektin käynnistäjäksi, mutta en ole varma miten pitkälle rahkeet riittävät sen jälkeen. Aho on tehnyt paljon hyvää työtä pienempien budjettien joukkueissa ja nuorten kanssa. Mielestäni Aho olisi erinomainen valinta juuri sen vuoksi, että hänen alaisuudessaan saataisiin perusasiat kuntoon.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Mites, olisiko Pendo irrotettavissa vai jatkuuko hänellä U20 projekti?

Jotain rajaa näihin haaveiluihin. En keksi mitään syytä miksi Pennanen olisi kiinnostunut JYPin valmennuspestistä. Taskussa SM-kulta ja todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin tie on varmaankin viemässä Leijonien valmennustiimiin.
Eikun kyllä JYPin vetovoima vie tästä voiton! Ja sitten minä heräsin.

Noh, perjantainahan tuo tiedetään. Toivottavasti se ei ole Ahvenjärvi, mutta vähän pahaa pelkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös