Mainos

Kuka valmentaa 2023–2024?

  • 16 209
  • 40

Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Otetaan nyt täälläkin, kun tuolla Ilves-puolella kuhina käy tällä hetkellä ja liittyy se vähän Tapparaankin, kun Pennanen meni nyt sinne, niin yksi nimi on ainakin pois laskuista. Onnittelut sikäli Ilvekselle, että arvostan Pennasen korkealle valmentajana, mutta kai tässä nyt silti on muitakin hyviä vaihtoehtoja.

No, Iltalehti maalasi top 3:n Pennanen, Olli Jokinen, Manner ja nyt heidän tietojensa mukaan Jokinen ei tule. Olisin ehkä näistä vaihtoehdoista ottanut juuri mieluiten Jokisen, mutta jotenkin kyllä arvelin, että noinkohan häntä kuitenkaan saadaan.

Manneria en jotenkin haluaisi, vaikka kyllä sitä huonompiakin vaihtoehtoja heti mieleen tulee, päällimmäisenä vaikkapa Ipasta historialliset potkut saanut Myrrä.

Ja sitten juuri nyt lehdissä väläytelty Rikard Grönborg, joka maistuu ensi ajatuksella aika erikoiselta, mutta jos oikeasti saataisiin, niin voisi kai siihenkin makuun tottua.

No, sitten jos haetaan boksin ulkopuolelta, niin en tiedä jos meinaa kovien nimien suhteen täysin luu jäädä käteen, niin voitaisiinko ajatella silti Tapolan vielä vetävän vähän aikaa pidempään. Se on ehkä parempi ajatus, kuin ottaa joku ihan tuntematon suuruus penkin taakse.

Tomi Lämsä vapaana, nyt kun sanon sen, että en vaan oikein saa hyvää fiilistä hänestä, niin kai se ensi viikolla julkistetaan, että Lämsä vetää ensi kaudella. Ei maistu mulle.

Loppuajatuksena villi kortti. Mites Ville Nieminen, tarvitseeko siellä nyt helvetin monta vuotta opetella Rautakorven alaisuudessa, kai sen nyt yhdessä vuodessakin jo imee, mitä sieltä on saatavana ja sitten tuleen Tapparaan hyvän pelaajamateriaalin taakse ajatuksella, että joko onnistuminen tai sitten uran vaihto scoutiksi, kun paskaako sitä Hannu Virraksi profiloituu. Vaikka työpaikka se kakkosvalmentajan pallikin tietysti on.
 
Killeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Itse hyväksyisin mukisematta Tuomas Tuokkolan noston päävalmentajaksi. Rikard Grönborg kelpaisi hienosti, mutta ajatus Olli Jokisesta ei sytytä, samoin kuin ajatus Jouko Myrrästä.
 
L

luigitar

Itsellä tuli mieleen Antti Törmänen? Useamman vuoden NL:säs valmentanut , niin hän voisi tuoda uudenlaisia tuulahduksia Tapparan boksin ulkopuolelta.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Itsellä tuli mieleen Antti Törmänen? Useamman vuoden NL:säs valmentanut , niin hän voisi tuoda uudenlaisia tuulahduksia Tapparan boksin ulkopuolelta.

Saataiskohan vielä kakkoskoutsiksi Kivi, Niinimaa ja Kukkonen huoltajiksi ja Kölli jojoksi? Stögö voi pitää tuulahduksensa kaukana Tapparan kopista.
 
lego

Jäsen
Rikard Grönborg nostaisi massiivisesti Tapparan ja Liigan mielenkiintoa tuleville kausille. Ei ole kyllä täysin tapparalaiseen kulttuuriin sopiva valmentaja, joten en usko ennen kuin näen.

Ottaisin silti heittämällä vastaan tämän nimityksen.
 
sohvakoutsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hermes

Vähän huutelen vieraisiin pöytiin, mutta olen itse samaa mieltä. Joku uusi valmentaja suomen Liigaskeneen olisi tarvittava piristysruiske tähän nykyiseen tuolileikkiin.
 
Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Olis varmaan piristävää ulkpuolinen herra pitkästä aikaa penkin taa, Tapparassa tosin jatkumoa tai muuta haettu siihen malliin että Tuokkola varmasti on myös keskusteluissa. Peliliike loppukaudeksi olisi palkata Myrrä myyräntyötä tekemään paikallisten suhteeen, mutta sehän ei kuulu tähän ;)
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ilves vei sen kotimaisista selvästi parhaan vaihtoehdon, joten kai tässä Tapparan pitäisi kokeilla jotain kovaa ulkomaista jotta pysyttäisiin kilpavarustelussa mukana. Tietty riskinsä siinä on. Mutta riskitöntä vaihtoehtoa on nyt vaikea löytää. Tuokkola siinä mielessä turvallinen vaihtoehto, ettei kukaan odotakaan sen pärjäävän Pennasta ja muita huippuvalmentajia vastaan.

Tapparan historiassa on yleensä tullut ~15 vuoden korpivaellus ilman menestystä kun menestyvien valmentajien jatkumo katkeaa, joten jänniä aikoja eletään.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK

Jos valita pitää valmentaja niin kuka tahansa muu paitsi Raipe tai Rautakorpi. Petri Matikainen soveltuisi hyvin vanhana Tapparalaisena ja allekirjoittanut tykkäisi mikäli Petu Tapparaan tulisi. Tuomas Tuokkolalla näyttäisi olevan parhaimmat mahdollisuudet edetä ykköseksi.

Mustia hevosia on Pekka Virta joka nyt työtön tällä saralla mutta saapa nähdä. Lauri Marjamäki olisi myös kiva nähdä Tapparan penkin takana.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Avalanche
Vieläkö Bob Hartley valmentaa? Sieltä yllätysveto valmentajaksi. Olli Jokinenkin teki jatkon Jukurien kanssa niin vähiin käy varteenotettavat ehdokkaat.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Vieläkö Bob Hartley valmentaa? Sieltä yllätysveto valmentajaksi. Olli Jokinenkin teki jatkon Jukurien kanssa niin vähiin käy varteenotettavat ehdokkaat.

Tämä olisikin. Muistan ukon Calgaryn penkin takaa kun sai Tortorellan kuumaks kun laittoi rähinäjengin avaukseen. Ne jotka eivät muista niin löytynee Youtubesta Vancouver-Calgary linebrawl haulla.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Vieläkö Bob Hartley valmentaa? Sieltä yllätysveto valmentajaksi. Olli Jokinenkin teki jatkon Jukurien kanssa niin vähiin käy varteenotettavat ehdokkaat.

Harmillista myös se, että Mike Keenan karkasi Italian maajoukkuevalmentajaksi.
 
lego

Jäsen
Kiimaa!

Ei ole perinteisen tapparalaisen kulttuurin näköinen valmentaja, mutta otamme todella mielellään vastaan. Liigassa on nähty viime vuosina liian vähän ulkomaalaisvalmentajia.
 
Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Joo, kaikki muut valinnat toki arveluttavia paitsi Rautakorpi ja Tapola! Mielenkiintoista kyllä, tietysti hirvittää miten alkaa aikanaan kulkemaan, joudutaanko olemaan ilman finaalipaikkaa tai muuta posketonta. No joo, iloista hyökkäyspeliä tietysti luvassa, eikun keikun. Saas nähdä koska tämä julkistetaan jos julkistetaan.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Jos Tapparan sivuja on uskominen, joukkueella on soppari ensi kaudeksi vain neljän pelaajan kanssa: Kemiläinen, Vittasmäki, Merelä ja tällä kaudella junnuissa pelaava Kasper Kulonummi. Jos Grönborg on jo kiinnitetty (tai kiinnitetään hyvissä ajoin), pääsee varmaan pelaajarekrytointiinkin aika paljon vaikuttamaan.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kohtalaisen kovia nimiä on Rikard Grönborg valmentanut.

Vuodesta 2011 lähtien:

U18 päävalmentajana (2011, 2021, 2013)
- C Mika Zibanejad
- W Filip Forsberg
- C William Karlsson
- W Viktor Arvidsson
- C Victor Rask
- D Jonas Brodin
- D Oscar Klefbom
- C Elias Lindholm
- W Andre Burakowsky
- C Alexander Wennberg
- C Jacob de la Rose
- D Hampus Lindholm
- D Christian Djoos
- D Ludwig Byström
- G Oscar Dansk
- W William Nylander
- W Oscar Lindblom
- D Rasmus Andersson
- D Roberg Hägg
- D Sebastian (SWE) Aho
- G Jonas Johansson

U20 päävalmentajana (2014, 2015, 2016) seuraavat pelaajat useiden U18-majusta edellä mainittujen lisäksi:
- W Andreas Johansson
- W Oskar Sundqvist
- D Gustav Gorsling
- W Anton Blidh
- W Adrian Kempe
- W Viktor Olofsson
- G Erik Källgren
- G Felix Sandström
- D Gabriel Carlsson
- D William Lagesson
- D Jacob Larsson
- D Marcus Pettersson
- C Rasmus Asplund
- C Joel Eriksson Ek
- W Carl Grundström

Periaatteessa tuo on koko ruotsalaisten nykyinen sukupolvi, joka on nyt parhaimmillaan NHL:ssä. Kaikki menneet Grönborgin juniorimaajoukkueiden läpi. Apuvalmennusvuodet jos olisi jaksanut kahlata läpi, niin löytyisi varmaan muutama nimi vielä lisää.

Erikoinen ollut joka tapauksessa aina tuo rooli, kun kolmessa maajoukkueessa yhtä aikaa. U18 päävalmentaja, mutta samaan aikaan U20 apuavalkku, sekä miesten majun apuvalmentaja.

Tuon 2011-2016 juniorivalmennusperioodin jälkeen siirtyi Ruotsin miesten maajoukkueen päävalmentajaksi, ja on varmaan valmentanut jossain turnauksissa käytännössä kaikkia Ruotsin parhaimpia pelaajia tältä ajanjaksolta (Sedinit, Hedman, Karlsson, Landeskog jne.). World Cupista 2016 aloitti ja kolmet MM-kisat perään 2017, 2018, 2019. Kaksi maailmanmestaruutta näistä.
 
Wondermike

Avaa ovia kyllä sellaisille pelaajamarkkinoille, jonne ei suomalaisilla joukkueilla ole muilla asiaa.

Saattaa jo ensivuoden joukkueessa olla muutama ruotsalainen entinen maajoukkuemies.
 
Samaa asiaa mietin, että sen osaamisen lisäksi tällainen värväys avaa ihan uusia ovia ja vetää mukaansa juurikin pelaajia, jotka eivät välttämättä muuten vilkaise tänne päin. Tässä on on mahdollisuus nostaa Tappara todellakin sinne euroopan kovimpaan kärkeen, niin pelillisellä, organisaation ammattimaisuudella ja sillä, että ollaan varteenotettava tekijä Euroopan parhaana jääkiekko-organisaationa. Komeeta.
 
hammerhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Avaa ovia kyllä sellaisille pelaajamarkkinoille, jonne ei suomalaisilla joukkueilla ole muilla asiaa.

Saattaa jo ensivuoden joukkueessa olla muutama ruotsalainen entinen maajoukkuemies.

Tuokin vielä. Mitä enemmän tuota Rikardia pohtii, sitä paremmalta tämä alkaa kuulostamaan. Toivottavasti tämä uutinen ei nyt osoittaudu ankaksi.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Isossa kuvassa pidän Grönborgin palkkausta hienona juttuna, mutta pienessä kuvassa Tapparan kannalta haastavana.

On tärkeää, että Liigaan saadaan uutta verta. Ja on tärkeää, että saataisiin myös hieman hyökkäävämpää pelitapaa niin kuin Grönborgin oletetaan tuovan. Yksi unisimmista argumenteista kuuluu: "Ammattilaissarjassa pelataan voitosta." Joo-o, pelataan, mutta pelataan myös katselijoiden sieluista. Tuo voitto-mantra on valmentajille ok, mutta toimitusjohtajatason pitää miettiä myös pelin viihdyttävyyttä.

Tapparalle en Grönborgin automaattisesti näe tuovan menestystä. Ensinnäkin, ruotsalaiset pitävät Suomea junttilana, ja ymmärrän sen hyvin. Kaiken lisäksi Grönborgin huhutaan olevan puoliaatelinen, jolle Mouhijärven talvi, paska kulttuuritarjonta, persjalkaiset emännät, huono ruoka ja sisäänpäinlämpiävät ihmiset tulevat olemaan järkytys. Ennustan, että swedu kestää täällä max vuoden, kun uudenlaisen lähestymistavan ja kulttuurin ajoaika vaatisi pidemmän stintin.

Toiseksi, Grönborg tulee saamaan vastaansa jokaisella paikkakunnalla saatanallisen limaträpin, jollaiseen hän ei ole tottunut.

Kolmanneksi, Grönborgia tunnutaan odottavan kuin jeesuksen toista tulemista. Kova valmentaja varmasti, mutta näytöt sarjatasoilta eivät kuitenkaan ole ihan ihmeelliset.

Mutta kaiken kaikkiaan pidän tätä ratkaisua hyvänä, vaikka Tappara tällä tavalla uhraisi menestyspolkunsa. Ja joka tapauksessa on hyvin todennäköistä, että menestys ei tule olemaan lähivuosina samanlaista kuin mitä se on ollut viimeisen 10 vuoden aikana - oli valmentajaratkaisu mikä tahansa.
 
Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
...

Mutta kaiken kaikkiaan pidän tätä ratkaisua hyvänä, vaikka Tappara tällä tavalla uhraisi menestyspolkunsa. Ja joka tapauksessa on hyvin todennäköistä, että menestys ei tule olemaan lähivuosina samanlaista kuin mitä se on ollut viimeisen 10 vuoden aikana - oli valmentajaratkaisu mikä tahansa.

Heitetään nyt omakin näkemys, kun kerran tämä vaihtoehto realisoitui. Samaa mieltä joo, että on tässä omat riskinsä ja ei ehkä kannata mitenkään pitää tätä nyt minään automaationa sille, että mestaruudesta tapellaan eittämättä. Selvä tavoite se on, mutta voi tosiaan osoittautua vaikeaksi.

Kuitenkin juuri tässä kohtaa tällainen veto kääntyy omissa mietteissäni posin puolelle. Jos verrataan siihen, mikä oli se toinen todennäköiunen vaihtoehto, että Tuokkola nousee ruoriin. Silloin olisi varmaan jatkettu hyvin pitkälti samoilla teeseillä, millä mennään nytkin. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta nyt vaikka mestaruutta ei voitettaisikaan, on mahdollista imeä organisaatioon kaikki Grönborgin tuoma uusi ja kyllä kai nyt tuon statusluokan miehellä kuitenkin annettavaa on.

En tiedä, enkä löytänyt sitä, vai onko päätettykään että vieläkö tuossa Tuokkola jatkaa kakkosena, vai meneekö sekin uusiksi, mutta kuka ikinä siinä kakkosena on, niin on mielestäni kyllä oivalla paikalla saamaan lisänäkemystä omaan tekemiseensä.

Voihan tätä kai myös pitää eräänlaisena menestysputken kruununa, koska veikkaan, että moni Liigaseura ei kuitenkaan juttelisi Grönborgin kanssa muuta kuin small talkia.

Eli haluan nähdä tämän uhkaa enemmän mahdollisuutena ja varsinkin sen suhteen, ettei jäädä paikoilleen polkemaan, vaan uskalletaan haistella uusia tuulia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös