Kuka tulee/ keitä vielä haetaan?

  • 50 842
  • 262

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Alkuun pohjustukseksi Välimäen lausahdus muutama päivä sitten Pohjalaisessa:

Pohjalainen 13.12 kirjoitti:
Välimäki kertoi, että Sport joutuu käytännössä tekemään loppukauden kattavat pelaajahankinnat silmät ummessa siinä mielessä, että siirtoajan sisällä tammikuun loppuun mennessä ei todennäköisesti tule tietoa liigakarsintakelpoisuudesta.

- Vahvistamme joukkuetta joka tapauksessa, mutta tietenkin on eri asia, jos olisi tieto siitä, että emme edes täytä liigakarsintakriteerejä.

Toisin sanoen vahvistus tai jopa useampia vielä haetaan, mutta mille pelipaikalle?
Ideaali tilanne olisi yksi kovan luokan peliä avaamaan pystyvä ja hyökkäyksiä tukeva pakki sekä maalivahti. Tosin tuo maalivahtihomma arveluttaa itseäni siksi, että Höylällä terveenä ollessaan mennään jo pitkälle ja ei oikein kiinnosta ajatus luukkua aukovasta kallispalkkaisesta kakkosvahdista.

Hyökkäyksessä on hieno tilanne sikäli että nyt toisen puuttuminen kaksikosta Westerback-Suonpää ei vielä kaada maailmaa, kuten Jokipo-matsi osoitti. Ja jos joulutauolla ei ihmeempiä satu, on hyökkäyskalusto kyllä loistavassa kuosissa kun Petekin tervehtyy. Mutta. En siltikään pitäisi ihmeenä vaikka sitäkin entisestään vahvennettaisiin, jos ns. satavarma maalipyssy sopivasti ilmaantuisi saataville.

Kovia pelimiehiä joka tapauksessa Sport ilmeisesti vielä hakee, varsinkin jos sopivasti positiivista tietoa tihkuisi vielä liigalta ennen siirtorajan umpeutumista. Eikä tuohon porukkaan nyt tietysti mitään tusinamiehiä enää voi ottaakaan. Voisi kuvitella että jo joulutauon aikana toimistolla alkaa käydä kuhina.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Lyhyesti ja ytimekkäästi joukkue kaipaa kiekollista ja varmaa painettakin sietävän pakin, Höylälle kaveriksi toista jo taitonsa osoittanutta maalivahtia ja jos fyrkkaa on niin yksi varma maalintekijä! Olisipa se näin helppoa, mutta toivoa toki saa!
 

667677

Jäsen
Ehdokkaita

Maalintekijä: paluumuuttaja ulkomailta esim Teemu K
Pakki: Joku Kanadan apu, tai ylijäämäpakki liigasta
Maalivahti: Liigassa usempi kyvykäs 3:s veskari vailla torjuntatöitä.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
667677 kirjoitti:
Maalintekijä: paluumuuttaja ulkomailta esim Teemu K
Pakki: Joku Kanadan apu, tai ylijäämäpakki liigasta
Maalivahti: Liigassa usempi kyvykäs 3:s veskari vailla torjuntatöitä.

Voisiko Sportilla olla mahdollisuuksia saada Kuusisto muistini mukaan Norjasta? Passaisi kyllä meikäläiselle vallan hyvin! Olisiko pakkien osalta syytä käyttää Macin suhteita hyväksi jos hänellä olisi tiedossa joku joukkueeseen sopiva pakki? Nyt äkkiä ei tule mieleen maalivahtien nimiä, mutta ehdottomasti toinen tarvitaan mikäli kisaillaan mehupurkista ja ottelut jatkuisivat Kalpaa vastaan keväällä!
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
En jaksa uskoa, että hyökkääjä tulisi. Ja eipä sille ole oikein tilaustakaan. Tottakai aina toivoisi kovempaa pelaajaa, mutta todellista tarvetta ei ole.

Pakkia sen sijaan tarvitaan ja nyt kun Kuusiston polvi pärähti niin ilmeisen kiireesti. Minkähänlainen sopimus Sportilla ja Hermeksellä on Söderholmista. Jeppe olisi kyllä yhden pykälän parempi paikkaaja kuin A-junnujen Autio. Sitten kun saataisiin se uusi "dale dunbar" niin Jeppe voisi palata Kokkolaan.

Uuden pakin pitäisi olla ennen kaikkea hyökkäys-kykyinen pelaaja. Siniviivapyssy ja ylivoimalla laadukkaaseen peliin pystyvä. Semmoinen puuttuu. Laadukas avauspelaaminen tulee normaalisti samaan pakettiin. Jussi Heikkinen? Itävallan pörröt on jo kerätty? Todennäköistä on, että pelaaja tulee ulkomailta ja on ulkomaalainen.

Maalivahdin hankintaan taas liittyy muutamia mielenkiintoisia seikkoja. Onko uuden maalivahdin hankinta epäluottamuslause vai viisas sijoitus? Mielestäni se on molempia. Varsinkin Rossi voi tuntea suurtakin epäluottamusta, koska odotettavaa on, että uusi kassari on nimenomaan kakkoskassari. Toisaalta luulisi Rossinkin ymmärtävän, että jos 'karsintoihin' halutaan niin Rossi kakkosena on liian iso riski. Semmoinenkin pointti tässä veskari-casessa on, että uuden kassarin pitäisi kuitenkin olla niin laadukas, että hän haastaa Höylän. Jos hän on selkeä kakkonen niin muuttuuko mikään? Ei, ainoastaan se, että meidän kakkoskassari on parempi kuin ennen. Nostaako se joukkueen tasoa lopulta? Höylä tarvisee ennen kaikkea kirittäjän niin kuin Heinonen oli viime kaudella. Mutta kokeeko Höylä uuden 'tasavahvan' haastajan epäluottamuslauseeksi? Mielestäni ei pitäisi, mutta mistä sitä koskaan tietää.
 

667677

Jäsen
Teemu on vedossa. Tässä joukkueen sisäinen pistepörssi. Eiköhän noista kolme/neljästä voisi siirtyä loppukaudeksi Sporaan???


1
Teemu Kuusisto
28 17 23 40
2
Markku Vuorisalo
26 18 15 33
3
Raymond Nielsen
28 8 23 31
4
Ismo Siren
28 5 15 20
 
Suosikkijoukkue
Entisen pääkaupunkiseudun oma joukkue
Tuli mieleen että tänä vuonna ollaan onnistuttu siinäkin mielessä että itsekkäitä pelaajia ei ainakaan minun mielestä löydy joukkueesta. Hyviä pelaajia ollaan pystytty hankkimaan tähänkin asti eiköhän seuraavatkin hankinnat onnistu =)

Muuten on ollut aika hiljaista näistä lisähankinnoista, mutta eihän se tarkoita ettei kulissien takana tapahtuu.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
mendieta kirjoitti:
En jaksa uskoa, että hyökkääjä tulisi. Ja eipä sille ole oikein tilaustakaan. Tottakai aina toivoisi kovempaa pelaajaa, mutta todellista tarvetta ei ole.
Uuden pakin pitäisi olla ennen kaikkea hyökkäys-kykyinen pelaaja. Siniviivapyssy ja ylivoimalla laadukkaaseen peliin pystyvä. Semmoinen puuttuu. Laadukas avauspelaaminen tulee normaalisti samaan pakettiin. Jussi Heikkinen? Itävallan pörröt on jo kerätty?


Komppaan tätä. Ei kannata vähäisiä lantteja uhrata hyökkääjään, jos ei nyt sitten äijää viedä lasaretiin ennen siirtoajan umpeutumista niin, että aivan kauheita tapahtuu. Meillä on tehoa hyökkäyksessä jopa paremmin, kuin muutamilla liigassa. Näin uskallan liputtaa.

Jussia on kova ikävä takalinjoille. Tietääkö kukaan, miten Jusan kausi on edennyt ja olisko edes pientä mahdollisuutta nähdä päiväunia Jusaa nostamassa Sporttia liigaan kauden 06/07 päätteeksi?

Molariin sijoittaisin "ylimääräiset" itse. Ei sitä koskaan tiedä, millon Höylä loukkaantuu, tai joku rullaa ehkäpä jopa tahalleenkin päälle. Maalivahtiosaston "syvyys" on meidän heikoin lenkki tällä kaudella.
 

red&white

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Philadelphia Flyers, CFC
Hyökkääjä: Teemu Kuusisto, nyk. seura Furuset, Norja
Maalivahti: Eero Väre, HPK tai juho Santanen FPS
Puolustaja: samuli Suhonen Blues
 

red&white

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Philadelphia Flyers, CFC
Itsekin ikävöin Jusan perään. Jusa on nakuttanut 33 pelissä 12 pistettä ja on joukkueensa toiseksi tehokkain puolustaja. Jussin joukkue on sarjassa tällä hetkellä
kuudentena kun sarjassa on kahdeksan joukkuetta. Joukkueessa pelaa muutamia Itävallan maajoukkuepelaajia sekä tällä kaudella Jokereissakin esiintynyt Pierre Dagenais.

http://www.hcinnsbruck.at/

Name Team Punkte Spiele Tore Assists
HEIKKINEN Jussi HCI 12 33 2 10
 

667677

Jäsen
red&white kirjoitti:
Hyökkääjä: Teemu Kuusisto, nyk. seura Furuset, Norja
Maalivahti: Eero Väre, HPK tai juho Santanen FPS
Puolustaja: samuli Suhonen Blues

Oleg "Lego" Sorokins pelannut Itävallan liigassa vain 9 peliä 33:sta. Oisko siinä meille apu??
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
667677 kirjoitti:
Oleg "Lego" Sorokins pelannut Itävallan liigassa vain 9 peliä 33:sta. Oisko siinä meille apu??


Olis kyllä takuuvarma tapaus ja samaa ikäluokkaa, kuin esim. WesterGOD. Ei siis vielä aivan mahdottoman wanhakaan. Kelpais ja olis varmaan hinnaltaan suhteellisen edullinen...ehkä.
 

forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Blue Jackets, Panthers
667677 kirjoitti:
Oleg "Lego" Sorokins pelannut Itävallan liigassa vain 9 peliä 33:sta. Oisko siinä meille apu??

Eipä ihmekään ettei otteluita ole Itävallassa sen enempää, sillä mies kiekkoilee nykyään Södertäljen paidassa.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Jari Välimäki Sportin kotisivuilla kirjoitti:
-Meillä on tällä hetkellä neuvotteluyhteys liigatason puolustajan kanssa. Ratkaisu suuntaan tai toiseen tullee tällä viikolla, Sportin toimitusjohtaja Jari Välimäki kertoi.

Saa nähdä kuka on kalastelun kohteena, ja jääkö yleensä koukkuun. Selvästi realismi on kuitenkin palannut toimistolle samaa tahtia kuin Audi lähti muille maille; pari vuotta sitten hankinta olisi ollut maailmanluokan pelimies, nyt vain liigatasoa..
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tällä viikolla Välimäki lupasi ratkaisua neuvotteluyhteydessä olleen pakin osalta suuntaan tai toiseen! Välimäki ei sen sijaan luvannut asian tiimoilta tiedoitustilaisuutta tälle viikolle, mutta odottavan aika on pitkä! Kukakohan sieltä mahtaisi olla tulossa jos on tullakseen? Toisesta maalivahdista ei ole ollut mitään puhetta joten menemmekö Höylällä loppukauden isolla riskillä?
 

spector

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sen hyvän maalivahdin hankinta saattaapi vain olla aika hankalaa,jos pitää olla jotain näyttöjä ennestään niin tuskinpa sellainen kaveri haluaa tulla Divariin varamieheksi jos omasta mielestään on selvää ykkösmolarin ainesta.
 

TeeVee

Jäsen
Kuusisto

Ihmettelen, mikäli Teemu Kuusisto palaa Norjasta Mestikseen. Uskoisin Teemun pelaavan huippukauden Norjassa ja siirtyvän hyvien tehojensa ansiosta ensi kaudeksi parempaan liigaan. Siirto Mestikseen tässä vaiheessa olisi vain takapakkia uralle.

Myös Norjan ulkomaalaisia suosiva verotus vetää varmasti suomalaisia Mestis-pelaajia jatkossakin naapurimaahamme.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
TeeVee kirjoitti:
Ihmettelen, mikäli Teemu Kuusisto palaa Norjasta Mestikseen.

Itse ihmettelen, mikäli Teemu Kuusisto ei siirry johonkin toiseen seuraan tammikuun aikana, Furusetissa kuulemma talous täysin kuralla juuri nyt. Mestiksen suhteen olen samaan mieltä TeeVeen kanssa (vaikka olisihan vanha kunnon 94 kiva nähdä taas pitkästä aikaa lohipaidassa...), eiköhän joku liigaseura Temen nappaa tai sitten joku alppimaista... Mutta Furusetissa Kuusisto ei koko loppukautta pelaa, näin uskon ja väitän.
 
Suosikkijoukkue
Entisen pääkaupunkiseudun oma joukkue
TeeVee kirjoitti:
Myös Norjan ulkomaalaisia suosiva verotus vetää varmasti suomalaisia Mestis-pelaajia jatkossakin naapurimaahamme.

OT: Harmi vain jos näin on. Verotus taitaa olla kaikkien tiedossa, muttei kuitenkaan oteta huomioon miten kallista sielä on elää.
 

Pake666

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Sport
Södertäljen Jussi Halmetta on kosiskeltu Sportiin. Peliaika ilmeisesti vähäistä ja Södertälje maksaisi puolet palkasta. Syväkurkku kertoi.
 

Dave S

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, Sport, Wa1ld Royals
Joo on tainnut kaverilla olla jonkinasteisia sopeutumisvaikeuksia Ruotsalaiseen kiekkoon tehot tällä kaudella pyöreä nolla,
Voisi pian ollakkin Välimäen mainitsema "liigatason" pakki, ihan hyvät statsit
KooKoon paidassa, joten Mestis-tasolle varmaan ihan kelvollinen pelaaja.
 

667677

Jäsen
Röglen kanadalaiset vapaalla.

På måndagsförmiddagen blev det klart att Rögles båda transatlanter lämnar klubben.

När det gäller Rögles båda transatlanter, David Oliver och Marc Cavosie, står det nu klart att de båda lämnar klubben
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
667677 kirjoitti:
På måndagsförmiddagen blev det klart att Rögles båda transatlanter lämnar klubben.

När det gäller Rögles båda transatlanter, David Oliver och Marc Cavosie, står det nu klart att de båda lämnar klubben

Molemmat vain näyttäisivät olevan hyökkääjiä, kun puolustajalle/puolustajille olisi tarve.

Halme olisi aika 1+1, koska Sport oli tiettävästi hänen perässään jo kesällä. Mutta onko kaverin pää liian jumissa? 0+0 tehot ja kotkapaidassa pitäisi alkaa osumaan nopeasti. Onnistuisiko?

Huhut kertoo myös Furusetin talousongelmista. Siellähän on pelaajia, jotka luulisi kiinostavan useaa seuraa. Ainakin Sportia ja TuToa.
 

667677

Jäsen
Ainakin toinen kaverista on NHL taustainen joten ainakin minulle kelpaa koska muistikuvan mukaan välimäki myös vilautteli hyökkääjän hankkimista.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
667677 kirjoitti:
Ainakin toinen kaverista on NHL taustainen joten ainakin minulle kelpaa koska muistikuvan mukaan välimäki myös vilautteli hyökkääjän hankkimista.

Missä Välimäki on hyökkääjän perään vielä kaipaillut? Maccihän meille jo hommattiin! Itse en ole nähnyt kuin pakista puhuttavan! Mieluusti itse toisen maalivahdin ottaisin ja miksei sitten lisähyökkäysvoimaakin jos ja kun tasoa päästään mittaamaan ja liigaedellytysten kunnossaolosta tulisi vihreätä valoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös