Mainos

Kuka hilataan kattoon?

  • 168 662
  • 614

Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres
Ifk keikkuu jo nyt kansainvälisen paitatoimikunnan mieshuorajengi-määritelmän tuolla puolen, joten taitaa olla ihan sama kuinka monta paitaa sinne kattoon hilataatte. Ei siinä mitään, vetäkää vittu vaikka kaikki paidat kattoon jos siltä tuntuu, ja aloittaakaa ensimmäisenä maailmassa kolminumerointi. Käsite inflaatio taitaa olla siellä tuntematon.

Ei sinne kaikkia paitoja tietenkään hilata senkin höppänä! Vain niiden jotka sen ansaitsevat. Kaksi viimeisintä eivät olisi ehkä ansainneet. Mielestäni kumpaakaan numeroa (#22 ja #35) ei olisi pitänyt jäädyttää. Liigassa on toki tehty muutamia perusteettomampiakin jäädytyksiä, mutta se ei asiaa muuta miksikään.

Onneksi ensi kaudella tulee mestaruus. Sitten tarvitsee vain muistaa olla jäädyttämättä numeroita niin kukaan ei voi meitä enää mieshuoriksi ilkkua hähähähää. Vai pääseekö tasatilanteessa vielä eroon kansainvälisestä lutkaleimasta?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Viuhkolan paita (24) hilataan Kärppien hallin kattoon Reijo Ruotsalaisen paidan (10) seuraksi.

Tän tason miähiä sinne pitääkin hilata, ei kahta sanaa. Onhan "piku" Kärppien uuden nousun ilmentymä ja kapteeni. Hiano homma mulle, että Ilvestä vastaan...
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Marko Tuulolan paita nousee kattoon 19.9. pelattavassa HPK:n ja KalPan välisessä ottelussa.
Varmaan pojilla on käyttöoikeus numeroon kuten Juuso Hietasella Kerhossa, Petteri Nummeliinilla Tepsissä, ja oli Simo Mälkiällä Saipassa. Ymmärtääkseni myös Niklas Hagmanille tarjottiin aikoinaan numeroa 20 Hifkissä mutta ei sitä halunnut.
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova, Detroit Red Wings, Idän ihme, FC Honka
Varmaan pojilla on käyttöoikeus numeroon kuten Juuso Hietasella Kerhossa, Petteri Nummeliinilla Tepsissä, ja oli Simo Mälkiällä Saipassa. Ymmärtääkseni myös Niklas Hagmanille tarjottiin aikoinaan numeroa 20 Hifkissä mutta ei sitä halunnut.
Oman muistini mukaan Joni Tuulola pelaakin Kerhossa nimenomaan numerolla 36, joku Kerhofani voi oikaista tämän väitteen.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Sami Kapanen montun kattoon 24.10 ennen HIFK-ottelua
Eikai ne sentään Samia itsessään sinne kattoon nosta, mutta pelipaidan kylläkin.

Ihan hyviä jäädytyksiä nyt. Viuhkolan paidan jäädytys on aika selkeä homma ja ansaitsee sen kunnian nousta sinne Reksan viereen. Myös Kapasen numeron jäädyttäminen on hieno homma, ja onhan tuo Tuulolankin paidan jäädytys kaiketi ihan ansaittu.
 

Ralph

Jäsen
Viuhkolan paidan jäädytys on aika selkeä homma ja ansaitsee sen kunnian nousta sinne Reksan viereen... ja onhan tuo Tuulolankin paidan jäädytys kaiketi ihan ansaittu.
Miksi Viuhkolan jäädytys on selkeä homma ja Tuulola "kaiketi ihan ansaittu"? Tuulola on pelannut eniten jääkiekko-otteluita HPK:n paidassa, enemmän kuin esimerkiksi Viukola Kärpissä. Tuulola on HPK:n Liiga-historian pitkäaikaisin kapteeni ja oman kylän poika.

Mikä tekee Viuhkolasta suuremman legendan Kärpille kuin mitä Tuulola on HPK:lle? Se, että Viuhkolan Kärpät on ollut parempi joukkue kuin Tuulolan HPK? Se, että Viuhkola on hyökkääjänä tehnyt enemmän pisteitä kuin puolustaja Tuulola? Se, että Viuhkola on pelannut vähemmän otteluita muiden joukkueiden paidassa?

Eiköhän tässä ole kaksi itsestäänselvää tapausta kyseessä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Miksi Viuhkolan jäädytys on selkeä homma ja Tuulola "kaiketi ihan ansaittu"?
Käytin tuollaista sanamuotoa koska oletin myös Tuulolan ansaitsevan jäädytyksen ihan siinä missä Viuhkolankin, mutta en ollut asiasta kuitenkaan ihan täysin varma. En ole niin perillä siitä mikä Tuulolan asema Kerhon sisällä on, mutta hyvä kun täsmensit. Ja pahoittelut jos sanamuotoni jotenkin sai sinut pahoittamaan mieltäsi.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Onkos tällä kaudella kenenkään paitaa hilaamassa kattoon?

Aina välillä kun lukee tästä aiheesta eri joukkueiden osioissa niin siellä on näitä pelaajia joiden paitoja/pelinumeroita fanit melkeen yksimielisesti ois jäädyttämässä, mutta sitten seurajohto on vain jäärä tai ei tajua sitä tehdä. Monesti miettinyt että eikö kyseisten joukkueiden faniporukat voisi nostaa kissaa pöydälle ja ystävällisesti vaatia kyseiselle pelaajalle ansaitsemaansa tunnustusta.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
"Puuha"-Pete Lehtosen (aka "Lehi") #31 ja Antti "Ana" Laakson #12 hilataan Ikioma-areenan kattoon tiistaina 22.11. pelattavan Jukurit - KooKoo -matsin alkuhulinoissa. Molemmat pelaajat FPS:n kasvatteja, mutta tekivät pitkän päivätyön nykymuotoisten (ammattimaisuuteen tähdänneen, eli -98 eteenpäin) Jukurien alkuajoista lähtien. Toisaalta samoilla kriteereillä (ja useita kausia kattoon hilattavia enemmän pelanneena) myös nykyisen joukkueenjohtajamme (tai ainakin hänen paitansa), Mikko "Hakki" Hakkaraisen #9:n paikka olisi katossa. Tai pitkä-aikaisimman kapteenimme, Ilkka Kallioisen #32.

Linkki uutiseen aiheesta:
Jukurit jäädyttää kahden seuralegendan pelinumerot | Jukurit
 
4

444

26.10. Helsingissä nousee kattoon #9, kun Kimmo Kuhdan pelinumero jäädytetään IFK - Tappara -pelin alla. Ura päättyi keväällä 2013, joten aika nopeastikin jäädytys tapahtuu, mutta toisaalta sitä ovat fanit myös odottaneet tuon 5,5 vuotta. Hieno mies, upea ura. Kiitos Kibe.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös