Kuinka suhtaudut tappiolliseen otteluun?

[kesäesa]

Kaikilla meillä on jonkinlaisia tapoja tai rituaaleja tappiollisen matsin jälkeen, mutta minkälaisia?

Itsehän en yleensä tappion jälkeen juurikaan keskustelupalstoilla oleskele, en katso uutisia, en lue seuraavan päivän lehteä, enkä tsekkaa maalikoostetta. Hetimmiten matsin jälkeen lähden saunaan, ja ottelun tärkeydestä riippuen pari saunaoluttakin otan kaveriksi.

Kuinkas teillä muilla?

 

[ernestipotsi]

Ja tämähän riippuu täysin tappiosta, tai oikeastaan tavasta millä se on tullut sekä tietysti joukkueesta.

Maajoukkuetappiot eivät jaksa harmittaa yleensä viittä minuuttia kauempaa oli kyseessä ömmöm- tai olympiahöntsäilyt. Jääkiekon puolella maajoukkuetason kisoilla ei ole samanlaista painoarvoa kuin futiksen puolella.

HIFK:n tappiot voidaan jakaa kolmeen.

a) "hävittiin taistellen" -tappiot
Nämä ovat HIFK:n tasoiselle joukkueelle aika harvinaisia. Mutta jos esimerkkejä haluaa niin syksyn Lukkoa vastaan pelatut runkkarimatsit sekä jotkut 2000-luvulla pelatut Stadin paikalliset

Tappio toki aina harmittaa (ja paikallismatseissa vielä "jokeri-lisää"), mutta nämä eivät sinällään vituta sillä näissä tapauksissa pystyy uskomaan siihen että pienellä hienosäädöllä pystyy painamaan keväisin pitkälle.

b) "joukkue on yksinkertaisesti paska" -tappiot
Esimerkkeinä useat kaudet viimeisten 15-vuoden aikana. Tuoreimpana esimerkkinä 07-08 puolivälierätappiot bluesille.

Tällainen harmittaa enemmän kuin edellinen, mutta nämä ovat hyvin usein jo ennen matsia/ottelusarjaa hyvin ennakoitavissa. Jos jengi pystyy venymään, niin pelaajista voi olla omalla tavallaan ylpeitä - kunhan saadaan seuraavaksi kaudeksi jostain parempia.

c) "perseillään täysin omissa käsissä ollut voitto" -tappio
Tämän vuoden HPK-sarja, tai viime vuoden TPS-säälärisarja, eller Lockout-kauden Lukkosarja...Näitä ei ole mukava muistella. Tuoreimmassa tapauksessa vastustaja oli kaksi potkua perässä ensimmäiset neljä peliä ja sarja IFK:n hallussa. Toki huonoon tuuriin ja tuomareille voi osansa laittaa, mutta nämäkin spekulaatiot oltaisiin voitu välttää yksinkertaisesti pelaamalla kunnolla

Hyi saatana että osaa ottaa kupoliin tällaiset. Parempi voittaa tottakai aina jääkiekossa, mutta miksi pitää antaa voitto vastustajalle?

Hämeenlinnan tappion jälkeen en ole käynyt sm-liigan sivuilla enkä jatkoajan lätkäpuolella. Viimeisiä pleijarimatseja en ole myöskään katsonut. Tähän ei tosin syynä pelkästään vitutus, vaan suurimmaksi osaksi mukana olevat joukkueet. Vaikka KalPan bandwagoniin jossain määrin kuulunkin niin 3/4 antijääkiekkojoukkuetta yhdistettynä nelosen maksutelevisioon ei kovin hirveästi jaksa kiinnostaa. No, säästyypähän ainakin kuppilaan ja matseihin käytetyt rahat. Pienet sille!

 

[punasydän]

Kaikilla meillä on jonkinlaisia tapoja tai rituaaleja tappiollisen matsin jälkeen, mutta minkälaisia?

Itsehän en yleensä tappion jälkeen juurikaan keskustelupalstoilla oleskele, en katso uutisia, en lue seuraavan päivän lehteä, enkä tsekkaa maalikoostetta. Hetimmiten matsin jälkeen lähden saunaan, ja ottelun tärkeydestä riippuen pari saunaoluttakin otan kaveriksi.

Kuinkas teillä muilla?

Nykyään aika samanlaiset traditiot itsellä, junnuna vielä kotona asuessani otin homman vieläkin vakavammin, perheeseen kun kuuluu JYP-fani (ja noihin aikoihin tuntui HIFK ei ikinä voittanut JYPiä) ja Jokerifani, joiden kanssa käytiin katsomassa aina keskinäiset HIFK:n kotiottelut. Matsiin mentiin autolla, mutta muutamaan otteeseen oma kotimatka hoitui junalla, muiden lähtiessä autolla. Muutenkin ennen jääkiekko oli huomattavasti nykyistä vakavampaa, muutamaan otteeseen taisi jäädä koulupäiväkin väliin (ensimmäisenä tulee mieleen, kun HIFK hävisi Jokereille pudotuspeleissä ottamatta voiton voittoa ja legendaarinen Suomi - Ruotsi kotikisoissa). Nykyään kyllä riittää tuo, että parhaan mukaan pysyy poissa JA:n kiekkopuolelta ja jättää maalikoosteet katsomatta, lehden voi jo seuraavana päivänä selata, vaikka otteluraportti mennee suht nopeasti ohi. Kaiken kaikkiaan pettymyksen tunteet ovat nykyään paljon pienemmät, kun HIFK kuitenkin pettää aina, on huomattavasti helpompi käsitellä tappioita.

 

[Vanha Len]

En nykyisin reagoi juuri mitenkään. Jonkin aikaa harmittaa ja jos joukkue on hävinyt perseilemällä niin menee hetkiseksi jopa vitutuksen puolelle. Ei vaikuta juurikaan käyttäytymiseen tai rutiineihin.

 

[lade]

Ainakin hävityn ottelun jälkeen jätän katsomatta ko. ottelun maalikosteen minkä katson lähes aina kun oma joukkue voittaa. Joskus tässäkin on tehty poikkeuksia kuten esim. pariin otteeseen Granlundin tekemisien vuoksi tänäkin vuonna. Luonnollisesti myös vituttaa, mutta äkkiäkös sekin lientyy. Kausia tulee ja menee, Hifkin tapauksessa niitä tosin vaan menee.

 

[ms.qvist]

En enää nykyään reagoi juuri millään tavalla tappiolliseen otteluun. Kenties saatan hetken miettiä, että miksi tappio tuli mutta en kiroa, en itke tai ripottele tuhkaa päälleni jos Red Wingsit sattuu häviämään ottelunsa. Ehkäpä enimmillään pientä harmitusta mutta ei sen kummempaa.

Pelejä tulee ja pelejä menee mutta elämä jatkuu.

vlad.

 

[Rautapohkeet]

Vitutus on se päällimmäinen tunne. Riippuen matsin tärkeydestä/millä lailla hävittiin on vitutus joko suurehko tai pienehkö. Oli miten oli maalikoostetta en katso tappiollisen ottelun jälkeen (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta), lehtiä ei tänne päin tule, joten niitä en lue ollenkaan. Otteluraportit jätän lukematta muualta paitsi Jokerien kotisivuilta.

Maajoukkuetappiot ovat myös omassa kastissaan. Näissähän oikeastaan häviöt vituttaa vasta pudotuspeleissä joissa vitutus usein onkin maksimaalinen kun tiputaan.

 

[Andrew]

Kyllähän se tunne, kun häviää 7. Stanley Cup finaalin on sanonkuvaamattoman kamala mutta ei se nykypäivänä ole enää semmoinen elämän ja kuoleman asia. Mitä vanhemmaksi tulee niin sitä enemmän pääsee eroon siitä nuoruuden ehdottomuudesta.

Itse Detroit fanina olen saanut juhlia niin monia mestaruuksia, että suoraan sanottuna vatsa on täynnä. Parhaat olivat -97 ja -08. Olen saanut penkkiurheilulta kaiken mitä voi vain toivoa....

Sitten pitää sanoa, että joukkue mitä vihaan yli kaiken vaikka olen syntynyt ja kasvanut stadissa on HIFK. Kannatan mitä joukkuetta vaan joka pelaa HIFK vastaan. Viime viikko oli töissä täysin kamala mutta jaksoi hymyillä, kun HIFK tippui nololla tavalla. Joskus vahingonilo on paras ilo! :)

 

[alwahla]

Riippuu ottelusta.

Jos kyseessä on MM-kisat, joissa Suomi häviää alkusarjassa q-luokan joukkueella jollekin Nicaragualle maalein 3-1, puren hammasta. Jos kyseessä on taas ns. mitalipelit (edelleen samoissa piireissä) ja turpiin tulee kaiken lisäksi vielä jatkoajalla, saatan sanoa pari painokelvotonta sanaa. MM-kisat eivät kuitenkaan ole se kaikkein tärkein kiekkotapahtuma itselle. Niitähän on joka vuosi.

Toista on olympialaiset. Silloin seuraan (tai pyrin seuraamaan) silmät kovana mahdollisimman monta ottelua livenä. Jos turpiin tulee esim. Ruotsilta hakkaan nyrkkiä seinään ja ääntelen eläimellisesti. Jenkkien persraiskatessa Suomen olin niin lamaantunut, että en kyennyt muuta kuin katsomaan koko ottelun loppuun. Kirosanat raikasivat jokaisen maalin kohdalla, mutta en rikkonut mitään.

Runkosarjassa (siis nyt puhutaan änäristä) tappiot tiettyjä joukkueita vastaan (etupäässä Wings, Canucks, Hawks, Devils) harmittavat ja aiheuttavat yleistä vitutusta jonkin aikaa eli yleensä koko aamupäivän. Poffeissa tilanne on kärjistetympi eli silloin saattaa mennä hermot totaalisesti, mutta en muutamaa kovaa ärräpäätä lukuunottamatta rupea hajottamaan paikkoja tuhannen päreiksi. Antipatiani vain voittajatiimiä kohtaan vain kasvavat. Varsinkin jos turpiin tulee tyyliin 9-1.

Koska en seuraa nykyään juuri ollenkaan kotoista SM-liigaa, en suhtaudu suosikkijoukkueideni tappioihin runkosarjassa mitenkään kummemmin. Poffeista ja eritoten mitalipeleistä karsiutuminen saa aikaan tunnekuohun joka on rinnastettavissa MM-kisojen vastaavaan.

Koska en käytä alkoholia juuri ollenkaan, olen hivenen tyynimpi kuin valtaosa muista penkkiurheilijoista.

 

[Prof. Puck]

Peli on vain peliä ja oikea elämä jotain paljon muuta, mutta valehtelisin jos en tunnustaisi, että hävityn HPK-sarjan jälkeen en ole vieläkään pystynyt käymään jatkiksen SM-liigakeskustelun HIFK-osiossa. Vituttaa vieläkin liikaa, kun saumat oli vaikka kuinka pitkälle ja itse tunaroitiin häpykerho jatkoon! Jostain syystä tällaista vitutusta en urheilun vuoksi ole kokenut vuosikausiin, en edes HIFK:n toimesta. Kai siinä on sitäkin, että eka kertaa vuosikausiin oli oikeasti sellainen tunne, että homma voisi jopa toimia!

 

[teemu73]

Tässä on jo vuosikaudet tullut enemmän tappioita kuin voittoja, niin eipä nuo mitään megaluokan reaktioita aiheuta. Jotain pientä toki.

Yritän aina ensin etsiä vituralleen menneestä liigakierroksesta jotain positiivista. Eli onko Lukko myös hävinnyt, ja jos ei ole niin vituttaa entistä enemmän. Sitten tsekataan osuiko edes pitkäveto tai tuliko liigapörssiin pisteitä.

Kun koko homma kusee kaikilta osin, suljen radiot, tv:n ja netin ja keksin jotain ihan muuta tekemistä. Ei se sen ihmeellisempää ole.

Ottelukoosteet kyllä katselen silti aina, mutta tuollaisen haista vitun -kierroksen tapahtumat katselen yleensä vasta muutaman päivän päästä kun homma taas kiinnostaa enemmän.

 

[Suomi-Salama]

Itselläni on erityisesti runkosarjamatsissa tulleen tappion jälkeen aika samanlaiset kuviot kuin ketjun avaajalla. Vältän siis lukemasta ja katsomasta kaikkea, mikä liittyy tähän peliin. Pudotuspeleissä en ole niin ehdoton, koska kaikesta huolimatta kiinnostaa tietää tulevia pelejä ajatellen se, mistä tappio johtui. Olettaen siis, ettei tappio ole tarkoittanut kesälomille lähtöä.

Häviö vaikuttaa myös mielialaani masentavasti sen yhden illan verran - ei onneksi enempää. Olen kärttyisä ja mitättömätkin vastoinkäymiset tuntuvat suurilta. Iän karttuminen ei ole aiheuttanut muutoksia mihinkään suuntaan tämän tunteen suhteen. Sitä vain elää niin mukana siinä touhussa. Periaatteessa aivan sama, tuleeko tappio ns. saappaat jalassa vai velttoilun seurauksena, yhtä pahalta se tuntuu!

 

[Timbit]

Mitä vanhemmaksi tulee niin sitä enemmän pääsee eroon siitä nuoruuden ehdottomuudesta.

Siinähän se lukee. Kymmenen vuotta sitten jo pelkkä runkosarjapelin tappio korpesi, nyt lähinnä jää odottamaan seuraavaa peliä josko siitä tulisi taas voitto. Jopa putoaminen pudotuspeleissä on vaihtunut vitutuksen multihuipentumasta sellaiseen "no, odotellaan ensi vuotta" -harmistukseen. Kai sitä on oppinut tajuamaan, että aina tulee se seuraava peli ja seuraava kausi, eikä tämä tappio ole maailmanloppu.

En minäkään juuri lue otteluketjuja tappioiden jälkeen, tosin en lue niitä nykyään voittojenkaan jälkeen.

 

[Kental]

Liigassa kun ei selkeää omaa joukkuetta ole vaan sympatiat vaihtuvat yksittäisten pelaajien ja pelitavan mukaan, niin kulloisenkin suosikin tappiot eivät kyllä tunnu juuri missään. Kivaa se on katsoa, kun näyttävää peliä pelaava joukkue jossa on joku lempipelaaja menestyy, mutta riittävää tunnesidettä ei ole tappion kirpaisuun.

MM-kisoissa oikeastaan finaalitappiot ovat ainoat, mitkä vähän harmittavat, eivät sen pitempään kuitenkaan. Mahdollisesti välierätappiot jos joukkue vaikutti tosi hyvältä. Niitä kisoja tuntuu olevan koko ajan, niin ei niistä kuitenkaan muistissa erota toisistaan kuin sen ysivitosen.

NHL:ssä Bruinsin runkosarjatappiot ovat aika yks hailee, aina on seuraava peli ja jos playoffit jäävät haaveeksi, niin tuskinpa siellä playoffeissa olisi menestystä tullut vaikka sinne olisi päästykin. Playoff-tappio kyrsii ja playoff-putoamisen jälkeen on pari päivää vähän tyhjä olo ellei ole elämässä muuta mielenkiintoista meneillään juuri silloin. Kuitenkin esimerkiksi viime kevät purkautui yhdellä vihaisella viestillä kausiketjuun, koska silloin oli niin paljon hyviä projekteja muuten menossa, että yhden lätkäkauden pystyi ohittamaan olankohautuksella. Vastaavat reaktiovaihtoehdot tulisivat kyseeseen myös, jos playoffien ulkopuolelle jääminen varmistuisi samaan malliin kuin tämän kauden Rangersilla. Mutta jos Bruins pääsisi finaalien seitsemänteen peliin ja häviäisi, niin uskon että alkushokin jälkeinen epäuskoinen alakulo kestäisi päiviä ja pulpahtaisi välillä pintaan kesän aikana. Noihin tilanteisiin kuitenkin pääsee niin harvoin.

Olympialaisista ja World Cupista putoaminen vertautuu ihan suoraan Bruinsin playoff-tappioon ja finaalitappio Bruinsin kuvitteelliseen finaalitappioon. Näistä turnauksista jokainen on uniikki ja mieleenpainuva. Summasen World Cupin ja Westerlundin olympialaisten jälkeen olin kyllä kummastakin ihan shokissa ja ratkaisut pyörivät pari päivää mielessä ja rassasivat.

 

[Olkku]

Topicin otsikkoon vastaten.

Kuin mies. Kiukuttelen, heittelen tavaroita, haukun tuomarit ja vähättelen vastustelijaa. Vaimon käsken pitää turpansa kiinni (mitään näistä ymmärrä). Haen syitä sieltä, missä ne on, eli; tuomarit, linjatuomarit, päätuomarit eriteltyinä ja huono ajokeli. Asiaa aikani pohdittuani, syyllistän tuomarit. Omassa joukkueessani ei syytä tappioon ole, eikä ole ollut aiemminkan, syy on Kummolan... ja tuomareiden.

 

[Makopide]

Vituttaa ja alan mököttää koko loppuillan. Muut voivat pitää turpansa tukossa kun eivät tajua mitään mun päässä liikkuu. Jos satun olemaan dieseltuulella niin vitutus katoaa puoliyöhön mennessä.

Jos hävitään Jukureille niin silloin vituttaa enemmän. Viime kaudella ei vituttanut yhtään.

 

[Kummeli]

Vähän samoilla linjoilla, kuin Makopide tuossa yläpuolella. Eli tappiosta riippuen vituttaa helvetisti ja ei paljon kiinnosta puhua kenenkään kanssa.

Itse kuitenkin yleensä katson maalikoosteet, ehkä seuraavana päivänä kylläkin, mutta katson kuitenkin. Niistä pystyy katsomaan, että mistä kiikastaa. Tosin voitollisen matsin jälkeen monesti näytän maalikoosteita muillekin, mutta jos on tullut turpaan, niin katson kaikessa rauhassa yksin, koska en kestä kuulla kuittailua keneltäkään, varsinkaan jos kyseessä on joku sellainen henkilö, joka ei seuraa jääkiekkoa juuri ollenkaan.

 

[Pottakameli]

Ehkä lievää vetäytymistä havaittavissa, jos oma suosikki häviää. Ei voi sanoa että mököttäisin tai kiukuttelin, mutta vähän ehkä vaisumpia ollaan. Vaikka sisällä hieman ehkä kiehuukin, niin en yleensä anna sen vaikuttaa arkeen tai parisuhteeseen :)

 

[Köyliön Ässä]

Suhtautumiseeni tappiolliseen otteluun vaikuttaa muun muassa vastustaja, ennakko-asetelmat, ajankohta kaudella, pisteiden tärkeys sekä kannattamani joukkueen otteet. Lievästä harmittelusta ja hiljaisena olosta aina roimaan vitutukseen, kirosanojen lentelyyn, nyrkkeilysäkin hakkaamiseen, jota sitten seuraa pieni masennuksen poikanen ja annos mökötystä. Aina se jonkin verran vaan tuntuu eikä siihen karvaaseen kalkkiin vain totu, vaikka yhdeksän vuotta onkin kannattanut kahta omien sarjojensa surkeimpia joukkueita.

 

[verikuut]

Ainakin nyt vedän kunnon kännit.

 

[Humpauttaja]

Joku runkkarimatsin tappio ei välttämättä niin paljoa vituta edes ja pelin päätyttyä pystyy ihan normaalisti olemaan, mutta pleijareissa välillä meinaa kuppi mennä nurin. Esim. eilen oli aika lähellä kasetin kestäminen, kun hallista erittäin nopeasti poistuin, mutta nyt on jo helpottanut. Eli yksi ilta siinä vittuuntuneessa tilassa saattaa mennä. Ja yleensä seuraavana päivänä sitä matsia pystyy jo miettimään hieman analyyttisemmin ja juuri siksi aionkin nyt katsella eilisten pelien maalikoosteet.

 

[12961]

Mulla on yksi keino, jolla lätkäpelien jälkeiset tunnekuohut saa tuntumaan pikkukyrpimiseltä. Aloittakaa pelaamaan Golfia, siinä ne todelliset huippuvitutukset koetaan.

Tottakai hävitty lätkäpeli ottaa päähän, muttei nykyään sellaisessa mittakaavassa, että se saisi edes illan pilalle.

 

[Uleåborgir]

Kärppien kokema tappio JYPiä vastaan Game sevenissä aiheutti minulle kiveksien kutistumista, apatiaa ja vaikeaa depressiota. Enkä edes valehtele.

 

[Mats Bedö]

Kuten monella muullakin, on olemassa erilaisia kategorioita.

Jos joukkue, jota fanittaa oikeen kunnolla (Blazers & HIFK) haviaa, niin vituttaa kun pienta kyjpaa. Luen matsista lehdista/netista jotain myohemmin seuraavana iltapaivana, jos ollenkaan.

Suomen jaakiekkomaajoukkue haviaa, niin vituttaa toki, mutta ei ravistele kovin pahasti. Vancouverissa kun Jenkit vei semin niinkin rumasti, niin kavelin vessaan ja vaihdoin Kanadan paidan ja lippiksen paalle ja lahden areenalle hurraamaan Kanadaa. Loppuilta viunaa... Jenkki-tappiosta paastiin yli aika nopeasti. Toinen oli vaan 100% parempi. Selva homma.

Kun Suomen jalkapallimaajoukkue haviaa, niin vaikka toki aina toivoo voittoa, niin ei heiluta yhtaan. Se on pikemminkin luonnollista, odotettua ja saalittavaa muutenkin se niitten kentalla ravailu.

 

[Kilvenkantaja]

Vastauksena otsikon kysymykseen: äärimmäisen huonosti. Tämä asia on toki muuttunut parin viime vuoden aikana ja riippuu aina joukkueesta ja ottelusta ja siitä, millainen fiilis on pelin aikana.

On tappiota, jotka eivät suuria hetkauta. Joku yksittäinen KalPan runkosarjapeli jotain keskikastin joukkuetta vastaan on lyhyiden spekulaatioiden jälkeen unohdettu. Urehiluruudun psytyy katsomaan ja seuraavan aamun lehden lukemaan.

Sitten on niitä tappioita, joita on erittäin vaikea hyväksyä. Tuntuu, ettei lopputulos ollut oikein, että väärä joukkue voitti. Tällaisia ovat yleensä kaikki JYP-pelit ja Suomi-Ruotsi pelit. Tunne voittaa järjen, ottelusta keskustellaan hyvin kiivaaseen sävyyn kotiväen kanssa. Hyvä keino unohtaa tappio illan aikana on katsoa telkkaria tai muuten vaan jotain elokuvaa. Toimii yleensä. Urheiluruutu, sanomalehdet ja Jatkoaika ovat muutaman päivän ajan pahimpia vihollisia.

Torinon finaali ehkä karmein kokemus tappiosta. Siihen suhtauduin äärimmäisen huonosti. Koko ottelusta puhuminen oli vaikeaa, ja silti minut oli helppo vetää mukaan keskusteluun, vaikka se olikin kiduttavaa. Torinon unohtaminen ei onnistunut, joka paikasta tuli haastattelua, kaikki puhuivat siitä. Se oli tuskallista aikaa. Sama ilmiö oli nyt Vancouverissa välierissä. Itsehän toki katsoin pelin loppuun asti, huusin pari kertaa perussuomalaisille junteille jotka haukkuivat kaiken Suomen joukkueessa. Kun oma joukkue on tappiolla, en siedä mitään joukkueeseen kohdistuvaa arvostelua, en vaikka hiljaa mielessäni tai tiedostamatta ajattelisin itsekin niin. Perkele, mun joukkuetta ette dissaa! Tilannetta ei auttanut se, että puhelimeen tuli viestejä jatkuvalla syötöllä. Ai, kiva kun kerroitte että Suomi on 6-0 häviöllä, mutta nyt mä haluaisin olla rauhassa mun surkean joukkueeni kanssa, joten voisitteko painua helvettiin!? Ylipäänsäkin maajoukkueeen tappiot ovat vaikeampia, koska niistä joutuu aina keskustelemaan useampien ihmisten kanssa kuin KalPan tappiosta. Ja ärsyttävintä mitä osaan kuvitella on tavallinen suomalainen, joka katsoo aina tasan ne välieräottelut ja tulee tappion jälkeen puhumaan siihen sävyyn niin kuin tietäisi syyt tappioon. Varmasti toki tietääkin.

Eilinen tappio veti aika vakavaksi, mutta tunne laimeni nopeasti huonojen uutisten tieltä. Tosin mitään lehtijuttuja tai raportteja en ole peliin liittyen lukenut. Miten tahansa huomenna käykin, niin viime kevään JYP-sarjan jatkuvaa vitutusta se ei voi ylittää.