krobben kiperät 2021–2022

  • 4 949
  • 38

krobbe

Jäsen
Lyhyt kertaus säännöistä:

Jokaisesta joukkueesta tulee kolme kiperää, ja vaikeusastetta olen pyrkinyt sopivasti kiristämään, eli ykkönen on "helpoin" ja kolmonen vaatikin jo Poirotmaista päättelykykyä.
Pelaajalistan josta oikeat vastaukset löytyvät julkaisen kunkin joukkueen kohdalla. Pelaajalistat olen kopioinut 03.09. Jatkoajasta, ja niihin ei tule muutoksia! Vaikka uusia pelaajia tulee joukkueisiin, myös kauden kuluessa joukkueista poistuvat pysyvät listoilla!

Vastaukset vain ja ainoastaan yksityisviesteinä minulle, otsakkeeksi tulee laittaa kiperä ja joukkue josta kysymys.

Vastausaikaa 1 viikko. Pyrin julkaisemaan uuden aina sunnuntaiaamuisin. Oikeat vastaukset perusteluineen ja pisteet pyrin julkaisemaan myös aina sunnuntaisin. Tämän ensimmäisen osion vastausaikaa on sunnuntaihin 12.09. klo 06.00 asti.

Jos epäilette vastauksenne oikeillisuutta, kannattaa perustella vastauksensa. "Vääräkin" vastaus saatetaan hyväksyä mikäli perustelut ovat aukottomat. Jokaiseen vihjeeseen ei ole pakko vastata kerralla, riittää kun su-aamun mennessä saan vastaukset. Toimin lahjomattomana ylituomarina, jonka sana on tämän kisan laki. Totta kai saa antaa palautetta ja pitääkin.

Tervetuloa mukaan kipristelemään kaikki uudet ja vanhat osallistujat!

HIFK

Oikeat vastaukset löytyvät näistä pelaajista:

Michael Garteig
Niilo Halonen
Miro Karjalainen
Joonas Lyytinen
Eero Teräväinen
Rony Ahonen
Tobias Winberg
Kasper Kotkansalo
Johan Motin
Yohann Auvitu
Mico Luoto
Jordan Schmaltz
Jere Innala
Otto Paajanen
Teemu Tallberg
Otto Karvinen
Alex Broadhurst
Eetu Koivistoinen
Roni Hirvonen
Rasmus Heljanko
Miro Väänänen
Micke-Max Åsten
Juha Jääskä
Sebastian Dyk
Leevi Teissala
Olli Palola
Elis Hede



1. Ask kukassa. (1p)
2. Liki autio itkuksikin klapin epään. (2p)
3. Itä tunturissa ainakin kaksi Afrikassa korkein paras. (3p)
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Tiedote: olen läsnä. Samalla ketju ylähä.
 

krobbe

Jäsen
Oikeat vastaukset HIFK perusteluineen:

Ask = Elis, kukassa = hede. Elis Hede. (1p)
Liki = noin = n, autio = hylätty = i, itkuksikin = ilo, klapin = halon, epään =en. Niilo Halonen. (2p)
Itä = e, tunturissa = levi = leevi, ainakin kaksi = te, Afrikassa = issa (alkuasukas), korkein = laudatur = l, paras = ässä = A. (3p) Leevi Teissala.

Pisteet HIFK

Koodi:
Patarouva      6 p
Jeesus         6 p
MacRef         6 p
perro          6 p
E              6 p
Pleksi(t)      6 p
kimbe66        6 p
Hangon keksi   6 p
ReijoRotta     6 p
Finnjewel      6 p
Brett          6 p
Arnold         3 p
Snacilep       1 p

HPK

Oikeat vastaukset löytyvät näistä pelaajista:

Eetu Laurikainen
Daniel Lebedeff
Arttu Pelli
Ossi Ikonen
Arto Laatikainen
Otto Latvala
Atso Lehtinen
Valtteri Jeskanen
Mário Grman
Ryan Johnston
Jere Jokinen
Tommi Tikka
Markus Nenonen
Miro Ruokonen
Antti Pihlström
Santtu Hakanen
Henri Kanninen
Philippe Cornet
Joel Janatuinen
Juuso Ikonen
Oliver Kiljunen
Daniel Mäkiaho
Sean Collins
Michael Joly
Joona Monto
Artturi Toivola

Tanssi herrasväki. (1p)
Takilla näe ehkä. (2p)
Alustava eukko päättömänäkin ilmassa. (3p)
 
Viimeksi muokattu:

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
No niin, tämähän alkoi taas osaltani hyvin, kun unohtui lähettää vastaukset. Ehkä jo tällä kierroksella sitten muistaa tai ei.
 
Viimeksi muokattu:

krobbe

Jäsen
Oikeat vastaukset HPK perusteluineen:

Tanssi = twist = oliver, herrasväki = kiljunen. Oliver Kiljunen. (1p)
Takilla = kapalla = k =näe = katso = atso, ehkä = kai = lehtinen. Atso Lehtinen. (2p)
Alustava = leipuri = baker = tom, eukko = ämmä = m, päättömänäkin ilmassa = itikka. Tommi Tikka. (3p)

Pisteet HPK

Koodi:
Patarouva      6 p
Jeesus         6 p
MacRef         6 p
perro          6 p
E              6 p
Pleksi(t)      6 p
kimbe66        6 p
Brett          6 p
Hangon keksi   6 p
Huono pakki    3 p
ReijoRotta     3 p
Arnold         0 p



Yhteispisteet HPK:n jälkeen

Koodi:
Patarouva      12 p
Jeesus         12 p
MacRef         12 p
Brett          12 p
perro          12 p
E              12 p
Pleksi(t)      12 p
kimbe66        12 p
Hangon keksi   12 p
ReijoRotta      9 p
Finnjewel       6 p
Huono pakki     3 p
Arnold          3 p
Snacilep        1 p

Ilves

Oikeat vastaukset löytyvät näistä pelaajista:

Vadim Žerenko
Marek Langhamer
Santeri Airola
Leo Lööf
Simon Johansson
Aleksi Elorinne
Karri Aho
Jarkko Parikka
Tuomas Salmela
Niko Peltola
Les Lancaster
Eemeli Suomi
Joni Ikonen
Matias Mäntykivi
Santeri Virtanen
Antti Saarela
Petri Kontiola
Eetu Päkkilä
Joona Ikonen
Albin Grewe
Panu Mieho
Miro Nalli
Nick Baptiste
Joonas Oden
Balázs Sebők



Roger -hän elää Kokkosen itikka. (1p)
Asettele arka orhi uusiksi. (2p)
Osoitettu historiallakin kytevä koolla tukee. (3p)
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Reilu vuorokausi taas aikaa vastailla. Vielä ehtii uusiakin mukaan ja saamaan nimensä kunniatauluun!
 

krobbe

Jäsen
Oikeat vastaukset Ilves perusteluineen:

Roger = Vadim, -hän elää = Z, Kokkosen = eren, itikka = itikka = lehmä = ko. Vadim Zerenko. (1p)
Asettele arka orhi uusiksi = arka orhi = karri aho. Karri Aho. (2p)
Osoitettu = tuo, historiallakin = aineellakin = massa, kytevä= lm, koolla tukee (k)ela. Tuomas Salmela. (3p)

Pisteet Ilves

Koodi:
Patarouva      6 p
Jeesus         6 p
MacRef         6 p
Brett          6 p
perro          6 p
E              6 p
Pleksi(t)      6 p
kimbe66        6 p
Hangon keksi   6 p
Huono pakki    1 p

Yhteispisteet Ilveksen jälkeen

Koodi:
Patarouva      18 p
Jeesus         18 p
MacRef         18 p
Brett          18 p
perro          18 p
E              18 p
Pleksi(t)      18 p
kimbe66        18 p
Hangon keksi   18 p
ReijoRotta      9 p
Finnjewel       6 p
Huono pakki     4 p
Arnold          3 p
Snacilep        1 p

Jukurit

Oikeat vastaukset löytyvät näistä pelaajista:

Oskari Salminen
Waltteri Ignatjew
Jaakko Haarti
Joni Jurmo
Libor Zábranský
Hannes Häkkilä
Linus Nässén
Saku Forsblom
Niclas Lundgren
Axel Rindell
Tom Grönblom
Kristian Afanasjev
Jani Tuppurainen
Anssi Löfman
Teemu Henritius
Otto Mäkinen
Pekka Jormakka
Jarkko Immonen
Markus Oden
Petrus Palmu
Jesper Piitulainen
Mikael Saha
Perttu Kiesilä
Teemu Pulkkinen
Joachim Rohdin
Šimon Stránský

1.Olematon vaatehuoneella. (1p)
2. Lauran kanssa valmentajan kiellän. (2p)
3.Painetaan usein mäellä ryhdyt päivälläkin make nielaisee. (3p)
 

krobbe

Jäsen
Oikeat vastaukset Jukurit perusteluineen:

1.Olematon = Oskari, vaatehuoneella = Simo = Salminen. Oskari Salminen. (1p)
2. Lauran kanssa = Jarkko (laulu duo) valmentajan = Kuutsan = Immon, kiellän = en. Jarkko Immonen. (2p)
3.Painetaan = Jaa (eduskunnassa), usein mäellä = kirkko = kko, ryhdyt = alat = ha ja a = haa, päivälläkin = säde = r, make nielaisee = maanantain ja keskiviikon välissä tiistai =ti. Jaakko Haarti. (3p)

Pisteet Jukurit

Koodi:
Patarouva      6 p
Jeesus         6 p
MacRef         6 p
Brett          6 p
perro          6 p
E              6 p
Pleksi(t)      6 p
kimbe66        6 p
Hangon keksi   6 p
ReijoRotta     3 p
Huono pakki    3 p


Yhteispisteet Jukurien jälkeen

Koodi:
Patarouva      24 p
Jeesus         24 p
MacRef         24 p
Brett          24 p
perro          24 p
E              24 p
Pleksi(t)      24 p
kimbe66        24 p
Hangon keksi   24 p
ReijoRotta     12 p
Huono pakki     7 p
Finnjewel       6 p
Arnold          3 p
Snacilep        1 p

JyP

Oikeat vastaukset löytyvät näistä pelaajista:

Niko Parkkinen
Markus Ruusu
Valtteri Kakkonen
Anttoni Honka
Kimi Kuusela
Andrew O'Brien
Ville Ottavainen
Valtteri Koskela
Aleksi Salonen
Jan Ščotka
Eetu Peltola
Aleksi Malinen
Niko Seppälä
Adam Brodecki
Samuel Helenius
Samuel Valkeejärvi
Santeri Koskela
Patrik Siikanen
Jerry Turkulainen
Mikko Salmio
Joakim Kemell
Antti Kalapudas
Jere-Matias Alanen
Braden Christoffer
Reid Gardiner
Brad Lambert
Severi Lahtinen

1.Lehti keulassa hänellä ennen kattia. (1p)
2.Puuvilla Matti tai Teppo. (2p)
3.Lindan pari meressä lihava. (3p)
 

krobbe

Jäsen
Oikeat vastaukset JyP perusteluineen:

1.Lehti = seiska keulassa hänellä = Kimi, ennen kattia = mara = kuusela. Kimi Kuusela. (1p)
2.Puuvilla = cotton = Jerry, Matti tai Teppo = turkulainen. Jerry Turkulainen. (2p)
3.Lindan (Hamiltonin) pari Valtteri, meressä = kos, lihava =tukeva = kela. Valttei Koskela. (3p)

Huom! Kolmoseen hyväksyin myös Salmion ja Lambertin, koska perustelut ok!

Pisteet JyP

Koodi:
Patarouva      6 p
Jeesus         6 p
MacRef         6 p
Brett          6 p
perro          6 p
Pleksi(t)      3 p
ReijoRotta     5 p
Huono pakki    2 p

Yhteispisteet JyPin jälkeen

Koodi:
Patarouva      30 p
Jeesus         30 p
MacRef         30 p
Brett          30 p
perro          30 p
Pleksi(t)      27 p
E              24 p
kimbe66        24 p
Hangon keksi   24 p
ReijoRotta     17 p
Huono pakki     9 p
Finnjewel       6 p
Arnold          3 p
Snacilep        1 p

KalPa

Oikeat vastaukset löytyvät näistä pelaajista:

Henrik Tikkanen
Eero Kilpeläinen
Joona Riekkinen
Gabe Bast
Hugo Gallet
Jesper Mattila
Kim Nousiainen
Eric Hjorth
Roope Laavainen
Lasse Lappalainen
Kasper Puutio
Juuso Mäenpää
Kasper Simontaival
Tuomas Vartiainen
Jaromir Pytlik
Benjamin Korhonen
Tuomas Kiiskinen
Aleksi Klemetti
Aapeli Räsänen
Jaakko Rissanen
Henri Knuutinen
Severi Immonen
Juuso Könönen
Miikka Pitkänen
Matti Järvinen
Sami Tavernier
Oliver Kapanen

1. Kasperin jälkeen Anne. (1p)
2. Sijoittajalla joonas purkauksen jälkeen. (2p)
3. Etana myöntää laumassa pistävä Salo. (3p)
 

ReijoRotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsänreuna since 1975!!
Onnistuinkohan taikomaan kiperät- historian ensimmäisen viiden pisteen suorituksen? Pyöritti kyllä ihan tyhjää tuon ykkösen kohdalla.. :)
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Onnistuinkohan taikomaan kiperät- historian ensimmäisen viiden pisteen suorituksen? Pyöritti kyllä ihan tyhjää tuon ykkösen kohdalla.. :)

Minulla ihan sama juttu tuon 1 pisteen pelaajan kanssa. Ei auennut kirveelläkään. Sen sijaan taas 2p pelaaja aukesi n. 10 sekunnissa.
 
Viimeksi muokattu:

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minulla ihan sama juttu tuon 1 pisteen pelaajan kanssa. Ei auennut kirveelläkään. Sen sijaan taas 2p pelaaja aukesi n. 10 sekunnissa.
Sama täällä. Seiskaa etsin, mutta en osannut yhdistää Kimiin, koska en juuri seuraa formuloita. Maran kautta löysin Kuuselan ja Kimin taiteilin niin, että Kim on Anna (Anna Kim), joka on lehti ja keulassa 1 eli siitä i.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Luotin myös tuohon Maraan = Kuusela, niin paljon, että hain ontuvasti Kimin: Lehti keulassa hänellä = Lehti = Eero = AlfaTV:n omistaja = Alfa keulassa = Kimi Räikkösellä Alfa Romeossa = Kimi. Tai vaihtoehtoisesti Lehti keulassa hänellä = Ennen ilmestynyt lehti Alfa ja se siis oli Kimillä Alfa Romeon keulassa.

Vaikka ei kai siinä Alfa Romeo keulassa mitään Alfaa ole? Mutta Alfan keula kuitenkin.

Kolmosta en saanut varsinaisesti kiinni, mutta kannattaa aina yrittää, kun perustelin oman haun näin ja se osuu tälläkin tavalla:

Lindan pari = Näyttelijä Linda Wiklundin mies on Mikko Nousiainen = Mikko. Meressä = salmi. Lihava = pyöreä = o. Mikko Salmio
 

krobbe

Jäsen
Oikeat vastaukset KalPa perusteluineen:

1. Kasperin = Jesper, jälkeen Anne = Mattila. Jesper Mattila. (1p)
2. Sijoittajalla = riski = roope, joonas = rinne purkauksen jälkeen =laavainen. Roope Laavainen. (2p)
3. Etana =hidas = hämäläinen = Kasper, myöntää = si, laumassa =monta, pistävä =iva, Salo =arvo = l. Kasper Simontaival. (3p)

Pisteet Kalpa

Koodi:
Patarouva      6 p
Jeesus         6 p
MacRef         6 p
Brett          6 p
perro          6 p
Pleksi(t)      6 p
Hangon keksi   6 p
ReijoRotta     1 p

Yhteispisteet Kalpan jälkeen

Koodi:
Patarouva      36 p
Jeesus         36 p
MacRef         36 p
Brett          36 p
perro          36 p
Pleksi(t)      33 p
Hangon keksi   30 p
E              24 p
kimbe66        24 p
ReijoRotta     18 p
Huono pakki     9 p
Finnjewel       6 p
Arnold          3 p
Snacilep        1 p

KooKoo

Oikeat vastaukset löytyvät näistä pelaajista:

Nick Malik
Oskari Setänen
Peetro Seppälä
Juho Rautanen
Saku Vesterinen
Kalle Loponen
Oskari Manninen
Alexander Bonsaksen
Petteri Nikkilä
Heikki Liedes
Leevi Aaltonen
Kim Strömberg
Toni Suuronen
Samuli Ratinen
Jaakko Heikkinen
Ville Meskanen
Teemu Rautiainen
Teemu Engberg
Kasperi Ojantakanen
Aleksi Ainali
Joose Antonen
Kimi Koivisto
Miska Siikonen
Eetu Paasovaara

1. Harma hellas.
2. Rupinenkin takapuolen näppäilijä.
3. Ennen lähetettävää avu ovikin kuin reikä liikenteessä.
 

krobbe

Jäsen
Oikeat vastaukset KooKoo perusteluineen:

1. Harma = Heikki, hellas = Liedes. Heikki Liedes. (1 p)
2. Rupinenkin = sammakko = saku, takapuolen = hanurin näppäilijä = (vili) Vesterinen. Saku Vesterinen. (2 p)
3. Ennen lähetettävää = e (-kirje), avu = etu, ovikin = auki = pa, kuin = as, reikä = o, liikenteessä = vaara. Eetu Paasovaara. (3 p)

Pisteet KooKoo

Koodi:
Patarouva      6 p
Jeesus         6 p
MacRef         6 p
perro          6 p
Pleksi(t)      6 p
kimbe66        6 p
Hangon keksi   6 p
ReijoRotta     6 p
Brett          6 p
Arnold         3 p
Huono pakki    3 p


Yhteispisteet Kookoon jälkeen

Koodi:
Patarouva      42 p
Jeesus         42 p
MacRef         42 p
Brett          42 p
perro          42 p
Pleksi(t)      39 p
Hangon keksi   36 p
E              24 p
kimbe66        30 p
ReijoRotta     24 p
Huono pakki    12 p
Finnjewel       6 p
Arnold          6 p
Snacilep        1 p

Kärpät

Oikeat vastaukset löytyvät näistä pelaajista:

Stanislav Galimov
Joel Blomqvist
Veli-Matti Tiuraniemi
Topi Niemelä
Taneli Ronkainen
Mikko Niemelä
Jaakko Niskala
Miihkali Teppo
Atte Ohtamaa
Ludwig Byström
Saku Mäenalanen
Casey Wellman
Ville Leskinen
Mika Pyörälä
Aleksi Mustonen
Julius Hermonen
Samu Tuomaala
Radek Kobližek
Aku Räty
Tuukka Tieksola
Ville Koivunen
Juhamatti Aaltonen
Jesse Koskenkorva
Aatu Räty
Troy Bourke

1. (1p) Osita paino heppas rikki.
2. (2p) Tohtorin sukunimi no saari.
3. (3p) Jankutti kierroksen tulos ura kädelläkin.

HUOM! Korjasin 2. osion vihjettä: etunimi > sukunimeksi!
 
Viimeksi muokattu:

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Krobbe Katosiko minun eilen lähettämäni vastaukset bittiavaruuteen, kun ei ole tuloksissa?
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
No perhana! Anteeksi, kerro montako pistettä sait niin korjaan!

Virheitä sattuu meille kaikille, ei hätää. 3 pistettä, kun pitkähkön pohdinnan jälkeen sain myös 2 pisteen pelaajan avattua. Aluksi ryhdyin miettimään rupisia riimejä ennenkuin pääsin jäljille.
 
Viimeksi muokattu:

krobbe

Jäsen
Oikeat vastaukset Kärpät perusteluineen:

1. (1p) Osita = Jaa, paino = kilo = k, heppas = konis, rikki = särki = kala . Jaakko Niskala. ( 1 p)
2. (2p) Tohtorin sukunimi = (Ben) Casey, no = well, saari = man. Ben Wellman. (2 p)
3. (3p) Jankutti = intti = sa, minut = mut, ura = uoma, kädelläkin = (käsi)ala. Samu Tuomaala. (3 p)

Pisteet Kärpät

Koodi:
Patarouva      6 p
Jeesus         6 p
MacRef         6 p
perro          6 p
Pleksi(t)      6 p
Brett          6 p
ReijoRotta     3 p
Huono pakki    3 p



Yhteispisteet Kärppien jälkeen

Koodi:
Patarouva      48 p
Jeesus         48 p
MacRef         48 p
Brett          48 p
perro          48 p
Pleksi(t)      45 p
Hangon keksi   36 p
E              24 p
kimbe66        30 p
ReijoRotta     27 p
Huono pakki    15 p
Finnjewel       6 p
Arnold          6 p
Snacilep        1 p



Lukko

Oikeat vastaukset löytyvät näistä pelaajista:

Lassi Lehtinen
Samuel Jukuri
Thomas Grégoire
Vili Laitinen
Noel Pietilä
Vili Saarijärvi
Onni Korkka
Matthew Abt
Miska Kukkonen
Samuli Piipponen
Scott Pooley
Niklas Ylitalo
Pavol Skalický
Linus Nyman
Oliver Suni
Kristián Pospišil
Julius Mattila
Mikko Petman
Harri Kainulainen
Arttu Ilomäki
Michael Haga
Sebastian Repo
Anrei Hakulinen

1. Leevin kera Korven kaima. (1p)
2. Ennen tarmoa ekalla aukaisee. (2p)
3. Askelin vedessä vesakin. (3p)
 
Viimeksi muokattu:

krobbe

Jäsen
Oikeat vastaukset Lukko perusteluineen:

1. Leevin kera = Lassi, Korven kaima Rauno = Lehtinen. Lassi Lehtinen. (1p)
2. Ennen tarmoa = mannia = onni, ekalla aukaisee = korkka(a). Onni Korkka. (2p)
3. Askelin = tanssi = twist = oliver, vedessä Särki = rikki = s, vesakin = ennekin = uni. Oliver Suni. (3p)

Pisteet Lukko

Koodi:
Patarouva      6 p
Jeesus         6 p
MacRef         6 p
perro          6 p
Pleksi(t)      6 p
Brett          6 p
Huono pakki    3 p
ReijoRotta     1 p
Arnold         1 p

Yhteispisteet Lukon jälkeen

Koodi:
Patarouva      54 p
Jeesus         54 p
MacRef         54 p
Brett          54 p
perro          54 p
Pleksi(t)      51 p
Hangon keksi   36 p
E              24 p
kimbe66        30 p
ReijoRotta     28 p
Huono pakki    18 p
Finnjewel       6 p
Arnold          6 p
Snacilep        1 p

Pelicans

Oikeat vastaukset löytyvät näistä pelaajista:

Emil Larmi
Jasper Patrikainen
Topias Vilén
Joonas Jalvanti
Mikko Kokkonen
Toni Utunen
Matias Rajaniemi
Aleksi Laakso
Teemu Eronen
Alex Lindroos
Lukáš Jašek
Aatu Jämsen
Iikka Kangasniemi
Leevi Tukiainen
Sakke Hämäläinen
Juuso Jämsen
Miika Roine
Henri Nikkanen
Konsta Hirvonen
Aleks Haatanen
Jiři Smejkal
Otto Kivenmäki
Niklas Nordgren
Antti Tyrväinen
Elias Vilén

1. Pylkkänen Anita. (1p)
2. Vuokolla sadaksi kaunein. (2p)
3. Mauranen löytyy ehkä osa alusta auttaa perille. (3p)
 

krobbe

Jäsen
Oikeat vastaukset Pelicans perusteluineen:

1. Pylkkänen = Konsta, Anita = Hirvonen. Konsta Hirvonen. (1p)
2. Vuokolla = kukalla = emi, sadaksi = l+l, kaunein = Armi (Kuusela). Emil Larmi. (2p)
3. Mauranen = rea = ale, löytyy = rasti = x, ehkä = kai = lind, osa alusta ro(-ro) auttaa perille =osoite = os. Alex Lindroos. (3p)

Pisteet Pelicans

Koodi:
Patarouva      6 p
Jeesus         6 p
MacRef         6 p
perro          6 p
Pleksi(t)      6 p
Huono pakki    6 p
ReijoRotta     6 p
Brett          6 p
Arnold         1 p

Yhteispisteet Pelicansin jälkeen

Koodi:
Patarouva      60 p
Jeesus         60 p
MacRef         60 p
Brett          60 p
perro          60 p
Pleksi(t)      57 p
Hangon keksi   36 p
ReijoRotta     34 p
kimbe66        30 p
Huono pakki    24 p
E              24 p
Finnjewel       6 p
Arnold          7 p
Snacilep        1 p


SaiPa

Oikeat vastaukset löytyvät näistä pelaajista:

Juho Markkanen
Niclas Westerholm
Joona Huttula
Joel Olkkonen
Kalle Maalahti
Filip Pyrochta
Niklas Peltomäki
Nuutti Viitasalo
Simo-Pekka Riikola
Mikael Koskimies
Jimi Jalonen
David McIntyre
Topi Piipponen
Filip Krivošik
Jaakko Lantta
Oliver Okuliar
Ville Petman
Tino Metsävainio
Veikko Loimaranta
Dominik Lakatoš
Zdeněk Sedlák
Valtteri Ojantakanen
Jarno Koskiranta
Mikko Juusola
Ville Vainikainen
Valtteri Lipiäinen

1.Paasikiveä edeltää Volvo. (1p)
2.Nyt nousuun tai laskuun tyylikin suuri asumaton. (2p)
3.Puulle korkein tenä. (3p)
 

krobbe

Jäsen
Oikeat vastaukset SaiPa perusteluineen:

1.Paasikiveä edeltää = Juho, Volvo = Markkanen. Juho Markkanen. (1p)
2.Nyt = nu, nousuun tai laskuun = utti, tyylikin = v, suuri = iso = iita, asumaton = salo. Nuutti Viitasalo. (2p)
3.Puulle = haavalle = to pipi, korkein = ippon, tenä = en. (3p)

Pisteet Saipa

Koodi:
Patarouva      6 p
Jeesus         6 p
MacRef         6 p
Brett          6 p
perro          3 p
Pleksi(t)      3 p
Huono pakki    3 p
ReijoRotta     3 p
Arnold         1 p

Yhteispisteet Saipan jälkeen

Koodi:
Patarouva      66 p
Jeesus         66 p
MacRef         66 p
Brett          66 p
perro          63 p
Pleksi(t)      60 p
ReijoRotta     37 p
Hangon keksi   36 p
kimbe66        30 p
Huono pakki    27 p
E              24 p
Arnold          8 p
Finnjewel       6 p
Snacilep        1 p


Sport

Oikeat vastaukset löytyvät näistä pelaajista:

Atte Tolvanen
Niko Hovinen
Rasmus Reijola
Aleksi Mäkelä
Valtteri Viljanen
Nicholas Canade
Olli Vanttaja
Shaun Heshka
Victor Westermarck
Juho Tommila
Valtteri Hietanen
Emil Johansson
Jonne Virtanen
Olavi Vauhkonen
Joni Nikko
Erik Riska
Jesse Paukku
Sebastian Stålberg
Henrik Eriksson
Roope Talaja
Santeri Haarala
Turo Asplund
Filip Riska
Axel Holmström
Teemu Väyrynen
Lari Heikkinen
Michael Keränen
Aaro Vidgren

1.Daltonin kasvoilla ammutaan. (1p)
2.Tupla 7 alla Konsta seuraa. (2p)
3.Itikalta juhlassa pistävä lasketaan. (3p)
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös