Mainos

Kristian Vesalainen – miten otat seuraavan askeleen?

  • 62 905
  • 124

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Eiköhän laiteta oma ketju pystyyn, kun asiaa tämän superjunnun ympärillä riittää ja tulee varmasti olemaan koko kauden suurennuslasin alla.

Kerhoon virtasi tämän kauden joukkueeseen lupaavia ja potentiaalisia nuoria kavereita, joista ennakkoon ajateltuna kirkkain helmi on Kristian Vesalainen, joka on nuoruusvuosinaan erottunut vahvasti edukseen koollaan ja taidoillaan. Kyseessä on voimakas kaksinkamppailupelaaja, jolla riittää myös vauhtia ja kiekollista taitoa. Vesalaista luonnehditaan myös harjoittelua rakastavaksi ja intohimoisesti jääkiekkoon suhtautuvaksi kaveriksi, eli asenne kyllä pitäisi olla kunnossa.

Vesalainen siirtyi 16-vuotiaana HIFK:n organisaatiosta Frölundan kiekkokouluun, jossa vietti edelliset 2 kautta, pelaten siellä kaikkiaan 45 ottelua SHL:ssä, saldona 2+6=8. Viime kauteen mahtui myös piipahdus HPK:ssa, jossa sparrasi U20-MM-kisoja varten 9 ottelun verran, saldolla 1+0=1. Kesäkuun alussa 18-vuotta täyttäneen Vesalaisen palkintokaapista löytyy jo SHL:n, CHL:n ja U18-MM-kisojen mestaruudet, sekä myös hopeaa U18-kisoista. Roolinsa on toki ollut pieni, lukuunottamatta noita U18-MM-kisoja. Viime vuoden U20-MM-kisat jäivät puolestaan pettymykseksi, niin Vesalaiselta kuin koko Suomen joukkueelta. Tälle kaudelle Vesalainen valitsi joukkueekseen vähän yllättäenkin HPK:n. Suurin vaikutus oli varmasti valmentaja Antti Pennasella ja viime kauden lyhyellä, mutta ilmeisen mielekkäällä visiitillä. Kesällä seurasi vielä odotetusti varaus NHL:ään, kun Winnipeg Jets varasi miehen ensimmäisellä kierroksella numerolla 24.

Mites se seuraava askel sitten otetaan? NHL odottaa ja odotuksia on asetettu. Kerhossa on tarjolla nyt tuloskenttien vastuuta liigassa, mutta jännitys alkaa jo tiivistyä kotikatsomoissa kun takana on 6 harjoitusottelua kiikaritehoilla. Täällä on jo ehditty spekuloida Vesalaisen heikkoa peliälyä ja joukkuepelaamista, sekä myös henkisen puolen ongelmia, näiden heikkojen tulosten taustalla. Liigan runkosarja alkaa ensi viikolla ja Vesalaiselle on kyllä varmasti tarjolla aikaa ja mahdollisuuksia heittää tätä apinaa selästä ja näyttää hyviä pelisuorituksia liigassa, mutta selvää lienee kuitenkin myös se, että määrättömän kauaa Vesalainen ei roiku kärkikentissä, jos joukkueen menestys alkaa siitä kärsimään.

Loppuun todettakoon, että Vesalainen on kaikesta hehkutuksesta ja odotuksista huolimatta vasta B-juniori-ikäinen. Toki samanikäisenä on ennenkin lyöty läpi liigatasolla, mutta ei se ura myöskään vielä tähän kauteen kariudu, jos tulos jää laihaksi. Joka tapauksessa mielenkiintoista seurattavaa alkavalla kaudella ja on sen verran näyttävä pelaaja, että on ainakin omalla kohdallani noussut jo yhdeksi suosikkipelaajaksi, jolle toivon onnistumisia ja uskon vahvasti niitä myös kohta tulevan.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Samat, jotka tuonne toiseenkin ketjuun kirjoitin. Kärsivällisyyttä ja sen perään vielä vähän lisää kärsivällisyyttä. Vesalaiselle tämä kausi on jatkoa ajatellen erittäin tärkeä, sitä tulosta pitäisi nyt alkaa saada aikaan niin liigan tasolla kuin sitten U20-kisoissakin. Napista kääntämällä tuo ei onnistu vaan vaatii pitkää pinnaa, nuori kaveri vielä kyseessä.

Täältä päin on tietysti paha sanoa, onko ollut loukkaantumisvaivoja treenikaudella vai onko vedetty kesällä ihan helvetisti ja nyt on sitten vähän tukossa koko homma. Eihän se pääkään toimi, jos kroppa on väsy. Vai onko ihan yksinkertaisesti vain sipuli jumissa, kun tietää itsekin tämän kauden tärkeyden. Vai kaikkien edellä mainittujen asioiden summa.

Kannattaa siis kaikessa rauhassa vilkuilla se ensimmäinen kvartaali nyt ensin ja vedellä siitä sitten johtopäätöksiä. Kerhon kannalta olennaisempaa on kuinka Lahti, Leino&Lehtonen kykenevät antamaan tulitukea Backmanille ja Turuselle ja minkälaisen askeleen Palve on ottanut eteenpäin. Vai onko ottanut minkäänlaista.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Onko Vesalainen ollut kentällä? Näillä näytöillä tai näkynättömyydellä Lempäälä on oikea osoite.
 

Kolmio36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers
Onko Vesalainen ollut kentällä? Näillä näytöillä tai näkynättömyydellä Lempäälä on oikea osoite.
Kyllä se tossa kerran ainakin taklas. Eippäpä kai muuta oo tehny. Ei ees maalia tänää! Että sillee
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Vittu, Vesalainen sentään pelas itsensä pari kertaa maalipaikaan ja pari hyvää taklausta. Sitä vastoin harjoituspeleissä loistaneet Turunen ja Backman olivat paljon enemmän sukkia tänään...
 

Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä Vesalainen tänään aktiivisempi ja näkyvämpi oli kuin esim. Leino&Keränen yhteensä. Pelasi monesti itsensä maalintekosektoriin ja sai osaksi todella kovia otteita, joista muutama jäähy lisää ei olisi ollut väärin. Kyllä siellä oli tänään monta muuta, joilta pitäisi parempi otteita odottaa.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Munkin silmään Vesalainen oli tänään parempi kuin harjoituspeleissä. Nyt oltiin jo maalipaikoilla ja oli paikka tasoittaakin pelin lopussa. Tuli myös pari nättiä taklausta ja mielestäni rekisteröin jonkun hyvän kiekonriistonkin hyökkäyspäässä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Munkin silmään Vesalainen oli tänään parempi kuin harjoituspeleissä. Nyt oltiin jo maalipaikoilla ja oli paikka tasoittaakin pelin lopussa. Tuli myös pari nättiä taklausta ja mielestäni rekisteröin jonkun hyvän kiekonriistonkin hyökkäyspäässä.
Niin ja matka maalipaikasta maaliin oli viime kaudellakin melkoisen suuri. Tähän väliin huomautus, että vasta yksi oikea peli takana, mutta se ei edelleen paina mitään jos se verkko ei ala heilumaan, vaikka kuinka olisi siellä paikoilla.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Niin ja matka maalipaikasta maaliin oli viime kaudellakin melkoisen suuri. Tähän väliin huomautus, että vasta yksi oikea peli takana, mutta se ei edelleen paina mitään jos se verkko ei ala heilumaan, vaikka kuinka olisi siellä paikoilla.

Ei paina ei, mutta se, että niitä maalipaikkoja syntyy itselle tai ketjukavereille, on jo todella paljon eteenpäin mennyt suoritus siitä, että niitä ei synny ollenkaan. Tänään ei kolissut myöskään omissa jäällä ollessaan.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Niin ja matka maalipaikasta maaliin oli viime kaudellakin melkoisen suuri. Tähän väliin huomautus, että vasta yksi oikea peli takana, mutta se ei edelleen paina mitään jos se verkko ei ala heilumaan, vaikka kuinka olisi siellä paikoilla.

Totta, mutta ero niihin kaverihin jotka ei edes pääse paikoille on myös suuri. Vesalainen kokoonpanosta ei ole tämän päivän pelin jälkeen lähellekään poppari tai Lempäälän paikkaa, niin kuin täällä ehdotellaan. Katsotaan huomenna lisää...
 
Viimeksi muokattu:

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Edelleen sitä kärsivällisyyttä.
Samaa mieltä tän kaverin kohdalla. Se potentiaali oikein huokuu miehestä, semmoinen potentiaalinen aura seuraa poikaa kentällä kun painaa. Toivottavasti palaset loksahtaa kohdalleen.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllähän Vesalaisen tekeminen näytti eilenkin siltä, että vain ajan kysymys kun poika alkaa realisoimaan isosti Liigassa. Povasin Vesalaisesta ihan hirmukiinnitystä Kerholle ja mielestäni poika valitsi juuri oikean seuran. Kuitenkin jos asiaa nyt vähän miettii, niin Vesalaiselle ei ilmeisesti?? sopinut ruotsalainen lätkä ja nyt näyttää vähän siltä, että ei Kerhonkaan aktiivinen ja nopea peli sovi ainakaan luontaisesti Vesalaiselle.

En epäile, etteikö peto pääsisi irti Kerhossakin, mutta sivuhuomiona mainittakoon, että Vesalainen on yksi harvoja 18 vuotiaita laitureita, kenen uskoisin sopivan kuin nenä päähän Jyrki Ahon Ässiin. Noh ehkä Ässien kuviot kuitenkin kävisivät pojalle nopeasti tylsiksi...

Toivottavasti Vesalainen saa pelinsä nopeasti uomiin. Kiekkoa vaan nopeammin liikkeelle ja aktiivisesti töitä sen eteen, että saisi sen takaisin. Siitä se lähtee rakentumaan...

Ja allekirjoitus kaikkien kärsivällisyyttä kommentteille täältäkin... poika on 18, eikä ole todellakaan mitenkään epätavallista, että oma äijien kanssa pelaaminen löytyy vasta parin kympin paremmalla puolella...
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Lauantaisessa matsissa Oulussa Vesalainen tarjoili jo hyvän syötön Lehtivuorelle ensimmäiseen maaliin johtaneessa tilanteessa. Siis hyvä huomioiden sen, että tuossa tilanteessa olisi saattanut lähteä itsekin laukomaan, tilaa olisi ollut. Pikkuhiljaa oppii luopumaan kiekosta tarvittaessa?

Oliko muuten ainoa kunnon suora hyökkäys kahteen peliin Kerholta muutenkin? Veto maalille ja karat sisään. Noita olisi mukava nähdä enemmänkin.
 

Benkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, NUFC
Vesalainen on kyllä ollut todella iso pettymys näissä ekoissa peleissä.Tuntuu ettei saa mistään sisään ja tekee kokoaika vääriä ratkaisuja. Ei kyllä kaverilla omaan silmään näytä olevan mitään mahiksia Nhl:ään. Toivotaan toki, että parantaa ja kyse olisi vaan itseluottamuksen puutteesta tms.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Oli todella hyvä niissä U18-kisoissa viime keväänä. Miesten peleissä kuitenkin vaisua. Tänään kivasti pyöritti peliä YV:llä, mutta jotain siitä nyt vain jää koko ajan uupumaan, kun sai jo Frölundassa suhteellisen pitkäänkin erittäin paljon vastuuta ikäisekseen ja nyt sama HPK:ssä, mutta peliaikaan nähden pisteitä tulee vaan aivan liian vähän.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Oli todella hyvä niissä U18-kisoissa viime keväänä. Miesten peleissä kuitenkin vaisua. Tänään kivasti pyöritti peliä YV:llä, mutta jotain siitä nyt vain jää koko ajan uupumaan, kun sai jo Frölundassa suhteellisen pitkäänkin erittäin paljon vastuuta ikäisekseen ja nyt sama HPK:ssä, mutta peliaikaan nähden pisteitä tulee vaan aivan liian vähän.
Vetojen laatu ja tehokkuus ns. varmoissa maalipaikoissa lienee tällä hetkellä Vesalaisen suurin kehityskohde; tänäänkin "hovitarjoilija" Lindgren tarjosi kaksi loistavaa, identtistä syöttöä vapaaseen paikkaan maalin kulmalle Vesalaiselle, joka ei kummallakaan kerralla saanut kunnon osumaa kiekkoon korkeasta polviasennosta. Ja sama on toistunut jo aiemmissa peleissä nimenomaan yv:llä.

Annetaan nyt kuitenkin aikaa, sillä kyse on - niin lahjakas kaveri kuin onkin - vasta 18-vuotiaasta huippulupauksesta. Myös laukausten laatua kun voi määrätietoisesti harjoitella toistoilla toistojen perään (vrt. Olli Palola). Voi lisäksi olla Kerhon kannalta hyväkin juttu, jos Vesalaisen "lopullinen läpimurrto" tapahtuu vasta kevätkauden puolella - tai vaikka ensi kaudella, jos Winninpegissä katsotaan, että vielä lisävuosi Pendon koulussa on tarpeen.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oli todella hyvä niissä U18-kisoissa viime keväänä. Miesten peleissä kuitenkin vaisua. Tänään kivasti pyöritti peliä YV:llä, mutta jotain siitä nyt vain jää koko ajan uupumaan, kun sai jo Frölundassa suhteellisen pitkäänkin erittäin paljon vastuuta ikäisekseen ja nyt sama HPK:ssä, mutta peliaikaan nähden pisteitä tulee vaan aivan liian vähän.
Minun mielestäni tässä on kyllä yksi ongelma. Ei ole kyllä lähtökohtaisestikaan mikään ylivoimapelin pyörittäjä, vaan laukojan tai maskin tekijän rooli olisi mielestäni sopivampi, mutta tulosta olisi tietysti kiva nähdä niistäkin.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
4 peliä nyt vasta pelannut tämän vuoden liigaa, joten ei nyt tosiaan tehdä vielä liian jyrkkiä päätelmiä. Mun mielestä ihan nousujohteista on ollut tämä kausi, jos ajatellaan sieltä harjoituspeleistä lähtien, missä oli vielä joukkueen "miinuskuningas" ja täällä spekuloitiin peliälyn puutteesta ja yksin yrittämisestä ja mitä kaikkea.

Pistetahti on tämän vuoden liigassa nyt 0,5 p/o ja omiin ei ole mennyt tasakentällisin yhtään kiekkoa Vesalaisen ollessa jäällä. Tehotilasto näyttää +1. Tähän tahtiin kun jatkaa koko kauden, niin tulee olemaan jo hyvät lukemat. Ketjukaveritkin on tässä vaihdellut jo näiden neljän pelin aikana. Toisaalta nyt tuntuisi, että tämä Vesalainen-Palve-Lehtonen saattaisi olla ihan hyvä trio jatkossakin. Kyllä siellä on tapahtunut kehitystä. Se on jo paljon eteenpäin menoa, että on siellä maalipaikoilla, mihin syöttö tulee, eikä muutenkaan haudo sitä kiekkoa ja yritä tehdä kaikkea itse.

Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Suunta on oikea ja keväällä hymyillään sitten.
 

Piiskuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oranssi, sympatiat sinisille
Jos katsoo tällä vuosituhannella 1. kierroksella varattujen eurooppalaisten hyökääjien edesottamuksia änärissä, seurojen osumatarkkuus on ollut hämmästyttävän hyvä. Näin ollen en nyt olisi kovin huolissani Vesalaisen kehittymisestä tai kehittymättömyydestä - etenkin kun kaveri on vasta 18! Vaikka osa viime vuosina pinnalle nousseista iskikin jo 18 kesäisenä hyviä pisteitä liigassa (esim. Granlund, Teräväinen, Barkov, Aho), mm. Koivu paukutti tuon ikäisenä liigassa 48 otteluun tehot 4+3 ja Korpikoski 41 otteluun 0+6, ja ulkomaalaisista monet myöhemmin tähteyteen puhjenneet ovat pelailleet tuossa vaiheessa vielä junnusarjoja. Eli kärsivällisyyttä vain, kyllä siitä hyvä tulee.
 

Orange Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse olen samaa mieltä kuin mailanmittaaja eli Vesalainen ollut jo ihan ok tasolla ensimmäisissä Liiga-peleissä verrattuna harjoituspeleihin. Lisäksi on niin nuori, että pelkästään kauden loppua kohdenkin voi kehittyä vielä paljon Pennasen valmennuksessa.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Vesalainen kuitenkin tekee koko ajan töitä ja ollut omassa päässäkin vähintäänkin kohtuullinen, ei siis pelkästään pisteiden varassa ole. Toki uskon, että parantaa kyllä koko ajan ja joku maalijuhla voisi vapauttaa pelaamista. Röyhkeyttä vaan, kyllä se siitä lähtee.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vaikka osa viime vuosina pinnalle nousseista iskikin jo 18 kesäisenä hyviä pisteitä liigassa (esim. Granlund, Teräväinen, Barkov, Aho), mm. Koivu paukutti tuon ikäisenä liigassa 48 otteluun tehot 4+3

Oikeastaan tämä tuppaa olemaan sellaisia nykyajan kiroja. Kiire, kiire, heti, heti. Koivuhan on juuri loistava esimerkki pelaajasta, jota jaksettiin kypsyttää riittävästi. NHL:n puolellakin ekan kautensa aloitti 22-vuotiaana ja se todellinen läpimurto tapahtui "vasta" 23-vuotiaana kaudella 06-07..

Tässä vaiheessa on täysin mahdotonta sanoa mihin suuntaan Vesalaisen ura lähtee. pelaajan kehittäminen on pitkäjänteistä työtä ja mikään ei tapahdu yhdessä yössä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös