Kovimmat siirrot 2011-2012

  • 357 535
  • 602

Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
Tämä ketju menee täysin uusiksi kun IFK julkaisee viikon alussa "uuden" puolustajahankintansa. Kylmiä väreitä.

Tarjoan tuopin ja sikarin päälle, mikäli Rafu saapuu nordikselle.

Kova siirto olisi jo Niinimaan saapuminen sinne.
 

Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y

scholl

Jäsen
Vähän kun lähtisi maailmalta esim. futiksen puolelta puhumaan, että Zlatanin siirto Barçaan tai Kaká:n siirto Realiin ei ollut niiden kesän kovimpia siirtoja futismaailmassa, koska kavereiden urat kyseisissä jengeissä eivät oikein lähteneet odotettuun lentoon. Aika monen mielestä varmaan kuuluivat silti merkittäviin pelaajahankintoihin.

Kysymys on myös siitä, että monilla ei ole kompetenssia arvioida siirtoja. Itse pidän Zlatania täysin yliarvostettuna pelaajana ja vastustin hänen siirtoaan Barcelonaan samalla tavalla kuin vastustin Räikkösen siirtoa Ferrarille. Zlatan ei sopinut millään tavalla Barcelonaan, ei sen pelitapaan, eikä katalonialaisseuran hienostuneeseen yrityskulttuuriin. Se oli älytön virheliike seurajohdolta maksaa aivan tolkuton summa pelaajasta, joka oli aivan vääränlainen pelaaja siihen joukkueeseen ja joka sitten annettiin pois paljon halvemmalla vuosi myöhemmin.

Brassin kohdalla tilanne oli vähän eri, koska hän on sittemmin kärsinyt niin tolkuttomasti loukkaantumisista, joten voidaan sanoa, että harva olisi todellakaan voinut ennustaa, että Real Madrid saisi hänestä niin vähän iloa, mitä toistaiseksi on tapahtunut. Osittain samaa mieltä olen siis siitä kuin edellä, että lopullisesti siirtoa voi arvioida vasta jälkikäteen, mutta kyllä etukäteen voi tehdä arvioita siitä, mikä siirron vaikutus on eli kun Kaká siirtyi Realiin niin ajateltiin: oho, onpas joukkue vahvistunut varsinkin kun C. Ronaldon siirto tapahtui samoihin aikoihin. Sen sijaan Zlatanin siirtyessä tuli mieleen: ongelmia luvassa.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Siirto Kovanen

Voiko olla kovempaa siirtoa? Ehkäpä Harder, mutta HPK ei vielä ole vahvistanut keskustaansa. Odotellaan...
 
En ole vielä kuin kaksi pelsujen peliä nähnyt, mutta kyllähän tuo kultakuuppa Ryan Lasch näyttää aivan täysosumalta. Asenne näyttää olevan kohdallaan ja tuntuu löytävän vapaan lavan vaikka kuinka näyttäisi toivottomalta. Saas nähä miten kausi etenee hänen kohdaltaan.

Kovin etukäteen lienee silti Pesonen.
 

Dängleri

Jäsen
Olipas mielenkiintoista lukea mitä arvon palstaveljet ja -sisaret ovat kesän/syksyn aikana ennakoineet. Selailin kommentteja pikaisesti läpi, ja täytyypä sanoa, että aikas moni oli veikannut "väärää hevosta".

Tähän kategoriaan kuulunee myös Hentusen siirtyminen KalPaan. Vähintäänkin TOP 10, ellei jopa TOP 5 siirto... keltamustilla laseilla tai ilman.

31 ottelua 10+8=18 tehopistettä, joukkueensa 4.paras pistemies. Omasta mielestäni varsin odotetulla on Hentu pelannut, ja hänen merkityksensä on ollut huomattavasti suurempi, kuin mitä pelkistä pisteistä voi päätellä. Ei missään nimessä kuitenkaan TOP 5 siirto.

Pihlmanin kohdalla on paljon kysymysmerkkejä ilmassa ennen kauden alkua ja on ihan selvää, että ne kysymysmerkit nähdään muualla kuin Jyväskylässä vielä suurempina.

Kovaa vääntöä käytiin siitä, kumpi on kovempi Hentunen vai Pihlman. Pilen tehot tälle kaudelle 15 ottelua 2+2 kertonee kaiken oleellisen.

J.Ruutu on kyllä ihan kärkipään hankintoja. Jos ei olisi suomalainen tuskin olisi edes kussut SM-Liigan suuntaan.

Tavallaan oikein, sillä Rudin 99min jäähyminuuttia oikeuttavat jäähypörssin jaettuun kärkipaikkaan yhdessä Ryan Stonen kanssa. Muilta osin Ruudusta tuskin voidaan puhua kärkipään hankintana?

Ehdottomasti Marko Luomalan siirtyminen HPK:n riveihin. Potentiaalinen maalikuningas.

27 ottelua, 8+3=11 tehopistettä. Kuuluu floppilistalle.

Seikola ja Nordlund lienee kovimpia nimiä tähän asti.

Seikola on osunut, Nordlund ei. Nordlundin viime kauden tilastoja tuijottaneet yllättyivät, peliesityksiä katsoneet eivät.

Michal Vondrka näyttää paperilla kyllä aika kovalta, varsinkin kun alkaa katsomaan minkälaisia Tshekkejä tänne on roudattu.

21 ottelua tehoilla 3+3=6 ei riittänyt, vaan kaveri lähetettiin kotimatkalle.

1. Kim Hirschovits, HIFK
Ehkä syyllistyn hieman kotiinpäin vetämiseen, mutta mielestäni Hirso on varmin suorittaja kotoiseen liigaamme uusista tulokkaista. Takuuvarmat 40 pistettä, todennäköisesti enemmänkin.

Monien listoilla kärkisijoilla, turhaan. 24 ottelua tehoilla 2+3=5 oikeuttaa floppilistan TOP 5 -sijoille.

Kyllähän Kris Beech on kovin siirto. Itse asiassa kovimpia siirtoja mitä koskaan on liigaan tehty, samaan koriin rafalskien ym. kanssa.

Lukon paras pistemies, 29 ottelua 9+12=21p, pistepörssin 14. Nippa nappa listalle.
 

Dängleri

Jäsen
Todelliset TOP 10 - ehdokkaat löytynevät seuraavalta listalta:

- Stephen Dixon, 30 ottelua 10+22=32p
- Matti Kuparinen, 30 ottelua 9+18=27p
- Ryan Lasch, 29 ottelua 9+18=27p
- Kris Beech 29 ottelua, 9+12=21p

- Tomas Mojzis, 32 ottelua 3+14=17p
- Ville Koistinen, 25 ottelua 6+10=16p
- Markus Seikola, 28 ottelua 7+8=15p

- Mikko Koskinen, 6 ottelua 96,39%
- Antti Raanta , 19 ottelua 94,20%
- Riku Helenius, 14 ottelua 93,11%
- Eero Kilpeläinen, 14 ottelua 92,43

Toki liigaan on saapunut hiljattain joitakin pelaajia, jotka voivat vielä nousta listalle mukaan. Esim. Bluesin Dale Clarke, Mika Hannula ja Patrick Galbraith ovat kaikki aloittaneet erinomaisesti, mutta on vielä ennen aikaista sanoa heidän tasostaan mitään.

Voi myös olla että sivuutin listallani epähuomiossa jonkun tärkeän pelaajan, sillä kiinnitin huomiota lähinnä pistepörssiin. Esim. Jokereiden Riku Hahl on varmasti yksi kandidaatti tuolle listalle, varsinkin kevään pelit huomioiden.
 
Tavallaan oikein, sillä Rudin 99min jäähyminuuttia oikeuttavat jäähypörssin jaettuun kärkipaikkaan yhdessä Ryan Stonen kanssa. Muilta osin Ruudusta tuskin voidaan puhua kärkipään hankintana?

Joo. Eiköhän jokunen Jokereiden kannattaja ole eri mieltä. Henk. koht. olen tosin ollut enemmän kuin tyytyväinen. Ihan parasta otteet ja sitä seuranneet kuorossa nyyhkimiset. Keep up the good work!
 
Nostaisin Juraj Mikusin tänne. Mies oli ehkä hieman toivotaan haku joku vuosi sitten, mutta ei päätynyt silloin vielä TPS:ään. Lahjakas kaveri tietenkin. Nyt on kaveri ehtinyt jo vähän kiertämään muutakin kuin tahkoa, luultavasti reissussa miehistynyt ja ikä on passeli eteenpäin pyrkivällä kiekkoilijalla. Hyvät tehot alla tältä kaudelta myöskin.

En osaa sanoa onko lähtökohtaisesti odotuksellisesti aivan kovin kaveri, mutta itse odotan tältä kaverilta kyllä paljon.
 

12961

Jäsen
En osaa sanoa onko lähtökohtaisesti odotuksellisesti aivan kovin kaveri, mutta itse odotan tältä kaverilta kyllä paljon.

Mullekin Mikus on vähän avoin kortti, nimimerkki vetoo on kertomansa mukaan nähnyt kaverin tämän kauden peleistä reilut 10 kpl, ja lupasi raportoida kaverin otteista illemmalla lisää TPS-osioon.

Ei kai sillä ihan huonosti ole mennyt, kun kerittiin ennen siirtoansa valita jo KHL:n all-star -matsiinkin...
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tulee ihan mieleen muuan Mike York tästä Stumpel - siirrosta. Toivotaan (Kärppien kannalta), että mies on ehjä. Olisipa jo mukana perjantaina Lahdessa.
 

sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Stumpel on jo vanha mies, tilastot ei vakuuta tältä kaudelta. Mutta kuitenkin erittäin mielenkiintoinen pelaaja. Olisin ottanut omaankin joukkueeseen.
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tulee ihan mieleen muuan Mike York tästä Stumpel - siirrosta. Toivotaan (Kärppien kannalta), että mies on ehjä. Olisipa jo mukana perjantaina Lahdessa.

Itselle tulee mieleen tästä siirrosta Nylander -siirto Jokereihin. Floppivaara on suuri!
 

maukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontulan Jokerit
Siis sillähän ei ole mitään väliä floppaako Stumpel vai ei, koska kyseessä on kuitenkin kovin nimi SM-liigaan tällä kaudella ja näin myös kovin siirto.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itselle tulee mieleen tästä siirrosta Nylander -siirto Jokereihin. Floppivaara on suuri!

Ihan sama tuli mieleen itellekkin. Nylanderin kohdalla se hype oli kyllä jotain käsittämätöntä. Oliko se nyt iltasanomat, joka seurasi koko ottelun ajan vain Nylanderia ja heillä oli tästä oikein oma seuranta käynnissä. Stumppelille sama? En tiiä jotenkin vaan tuntuu, että pappa ei oo ihan parhaassa terässä. Joka tapauksessa olihan tätä jo odotettu milloin puolen Euroopan sympaattinen pikkuseura alkaa näitä miljoonamiehiä kalastelemaan.

Niin ja piti vielä mainita, että on tainnut Junno mennä kansallisuuksissa sekasin. Eihän tää jätkä oo Tsekki? No Slovakia ja Tsekki. Melkeen sama asia.
 
Viimeksi muokattu:

JPL

Jäsen
Niin ja piti vielä mainita, että on tainnut Junno mennä kansallisuuksissa sekasin. Eihän tää jätkä oo Tsekki? No Slovakia ja Tsekki. Melkeen sama asia.

Molemmat herrat kuuluu kuitenkin siihen ikäluokkaan, jotka on suurimman osan elämästään elänyt sitä aikaa, kun nämä maat olivat vielä sama maa, joten annetaan tämä anteeksi.

Nimenähän Stumpel on ylivoimaisesti kovin hankinta tälle kaudelle (jopa yksi kaikkien aikojen kovimpia nimiä kotoisassa liigassa ml. työsulkukaudet). Pelaamisen tasolta kuuluu toivon mukaan myös kärkiporukkaan, mutta sehän jää nähtäväksi.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Yksi nimi - Juraj Mikus!

Eilisen pelin perusteella suvereenein liigakiekkoilija tällä kaudella, jonka olen nähnyt. Toki vastassa oli Ipa, mutta se ei poista todellisuudesta Mikusin käsittämättömän ylivertaista pelaamista. Hieman ihmettelin toki, että miten noin pieneen päähän voi mahtua noin paljon peliälyä.

Enkä ole tosiaan unohtanut Tomas Zaborskya tai Mikael Granlundia tai ketään muutakaan. He eivät ole päässeet yhdessäkään näkemässäni pelissä samalle tasolle.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Yksi nimi - Juraj Mikus!

Eilisen pelin perusteella suvereenein liigakiekkoilija tällä kaudella, jonka olen nähnyt. Toki vastassa oli Ipa, mutta se ei poista todellisuudesta Mikusin käsittämättömän ylivertaista pelaamista. Hieman ihmettelin toki, että miten noin pieneen päähän voi mahtua noin paljon peliälyä.

Enkä ole tosiaan unohtanut Tomas Zaborskya tai Mikael Granlundia tai ketään muutakaan. He eivät ole päässeet yhdessäkään näkemässäni pelissä samalle tasolle.

No eipä Mikus tänäänkään huonommin pelannut. 2-2 tasoitusmaali ja rankkareiden ainoa onnistuja. Tämä kaveri ratkoo yksin pelejä, joten pisteistä taas suuret kiitokset hänelle! Ehdottomasti liigan ehkä jopa viiden parhaan pelaajan joukossa. Turha väittää vastaankaan?
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Yksi nimi - Juraj Mikus!

Eilisen pelin perusteella suvereenein liigakiekkoilija tällä kaudella, jonka olen nähnyt.

Pidän itsekin Mikusta huippupelaajana mutta jos nyt katsottaisi sellainen 15-20 matsia ennen lopullisen tuomion julistamista? Varmasti on ainakin Tepsin kovin pelaaja. :)
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Pidän itsekin Mikusta huippupelaajana mutta jos nyt katsottaisi sellainen 15-20 matsia ennen lopullisen tuomion julistamista? Varmasti on ainakin Tepsin kovin pelaaja. :)

Aivan, mutta Lev Popradia koko kauden kannattaneena voin jo nyt kertoa olevani oikeassa. Hyvä, ehkä liigan paras hankinta koko kaudella. Stümpelin hankinnasta toki krediittiä Oulun suuntaan, mutta nykypäivänä Mikus on liigan kovin slovakki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös