Mainos

Kovimmat hankinnat kaudelle 2020–2021

  • 393 377
  • 1 525

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Joo, jääkiekkomaailma on nyt todellakin sekaisin Ässien toimesta. Ensin Ässät (lue Kerttula) ei hanki yhtään pelaajaa koko vuonna, vaikka agentti Haula juoksee perässä ja heiluttaa nimilistaa työttömistä asiakkaistaan, joita ovat esimerkiksi Elo, Taimi ja Niemi. Eivät soveltuneet Tommin arvoihin nämä omat pojat. Sitten tosiaan Kerttula hankkii yhden pelaajan (Lindsten), mutta hänetkin suoraan leikkauspöydälle. Valistuneiden porilaisten arvioiden mukaan Kerttula istui koko kesän toimistolla kädet munissa eikä tehnyt yhtään mitään pelaajarekrytoinnin eteen. Ässäpalstan fossiilit (?) kertoivat kyllä koko kesän tietävänsä sen, että syksyllä kaikki sataa vain Ässien laariin.

Nyt Kerttula tosiaan tekee koronasopimuksia huippuäijien kanssa ja samalla korostaa, että Ässien selviytyminen seurana on hänelle kuitenkin tärkein asia. Huolestuttavinta muiden joukkueiden palstaveljien ja - siskojen mielenterveyden kannalta on kuitenkin se, että Ässien laatuhankinnat eivät ole vielä välttämättä päättyneet. Joukkueeseen on tulossa vielä kaksi hyökkääjää. Näiden taso ei välttämättä hirveästi tipu viime aikoina sisään tulleista pelaajista, koska kärkirooleihin näitä hankitaan.
Kovia pelimiehiä tullut Poriin, mutta jarrua taas sitten pikkusen. Melko tonttu saa olla Kerttulakin jos tuonne vielä pari optiohessua hommaa. Hienoohan se on jos ei tule kutsua änäriin, mutta mitäs sit kun tuleekin ja 4-5 kärkiukkoa lähtee jenkkeihin.. Siellä on puoli Poria huuli pyöreänä julisteet kädessä vilkuttamassa miehille kun he poistuvat kaupungista.

.. Mutta hieno homma, että tämmösiä kavereita nähdään nyt liigassakin, mutta älkää nyt Porilaiset ihan vielä alkako keulimaan.. :----)

Edit:
Tai tehkää mitä teette.. Vaikka sitten keulitte..
 
MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Itse näkisin, että NHL-lainapelaajien varaan rakennettu joukkue on high risk - high reward, mutta NHL-pykälien kanssa ollaan korkeintaan luokassa medium risk - high reward.

Kyllä siellä Kerttula tekee pirun kovaa duunia Ässien taustalla.
Voiko edes olla "high reward" jos keikka kestää vain 1/3 kaudesta ?

Kovia pelimiehiä tullut Poriin, mutta jarrua taas sitten pikkusen. Melko tonttu saa olla Kerttulakin jos tuonne vielä pari optiohessua hommaa. Hienoohan se on jos ei tule kutsua änäriin, mutta mitäs sit kun tuleekin ja 4-5 kärkiukkoa lähtee jenkkeihin..
Jep. Todennäköisesti jokaiselle näistä lyödään yksisuuntainen käteen ja Pori on kusessa. Realistisuutta taas sitten pikkuisen.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ässät hankkinut nyt kaksi ennakkoon kovinta nimeä liigaan. Huikeaa työtä Kerttulalta! Se alkukevään naureskelu Ässien hankintapolitiikalle puree naureskelijoita jalkaan. Jos seuraavat vahvistukset ovat tämäntasoisia puhutaan heittämällä liigan top5 miksei paremmastakin joukkueesta.

No nyt vedetään rohkeaa arviota. Mitä nyt ammattilaisten tekemiä (vedonlyöntiyhtiöt) ennakkoarvioita katsoo niin Ässiä heikompia joukkueita on tällä hetkellä vain kaksi, Jukurit ja Sport. Saa olla vähintään MacKinnon ja McDavid jos meinaa top vitoseen kahdella pelaajahankinnalla ennakkoarvioissa hypätä.
 
Voitaisiin melkein jo alkaa perustamaan uutta ketjua "Kovimmat hankinnat joilla on NHL-optio vuoden 2020 loppuun", koska nyt kuitenkin puhutaan lähtökohtaisesti ihan eri tapauksista kuin heistä, jotka lähtökohtaisesti pelaavat kokokauden joukkueessa. Nämä herrat eivät, fanien puusilmäisyydestä huolimatta, ole lähtökohtaisesti pelaamassa kokokautta ainakaan omissa intresseissään, vaan heillä on kokoajan jo toinen jalka oven välissä lähdössä kuukauden parin päästä kunhan vanha kausi on taputeltu ja uusi alkamassa NHL:ssä.

Aivan samalla tavoin kuin jokaiseen liigasopimukseen sisältyy automaattisesti NHL-optio. Toki tuo optio on päivämäärien puolesta jo tulevan kauden osalta lauennut, mutta ei se pointtia muuta. Pitääkö jatkossa siis jokaisen hankinnan kohdalla saivarrella, että hei saattaa lähteä vielä NHL:ään? Minusta ei pidä.

Nimenomaan lähtökohta on Merkleyn ja Borgmanin kohdalla, että pelaavat koko kauden Suomessa. Esimerkiksi Borgmanin kohdalla AHL alkaa olla nähty ja lähtee NHL:ään vain yhden suunnan sopimuksella. Sen saaminen ei todellakaan vaikuta todennäköiseltä, joskin mahdolliselta. Merkleyn kohdalla on vielä epätodennäköisempää saada yhden suunnan pahvi. Hänen kohdalla on paha ennakoida tarttuuko Devilsin (2-way) minimitarjoukseen jos sellaista tarjotaan.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kovia pelimiehiä tullut Poriin, mutta jarrua taas sitten pikkusen. Melko tonttu saa olla Kerttulakin jos tuonne vielä pari optiohessua hommaa. Hienoohan se on jos ei tule kutsua änäriin, mutta mitäs sit kun tuleekin ja 4-5 kärkiukkoa lähtee jenkkeihin.. Siellä on puoli Poria huuli pyöreänä julisteet kädessä vilkuttamassa miehille kun he poistuvat kaupungista.

.. Mutta hieno homma, että tämmösiä kavereita nähdään nyt liigassakin, mutta älkää nyt Porilaiset ihan vielä alkako keulimaan.. :----)

Edit:
Tai tehkää mitä teette.. Vaikka sitten keulitte..

Joo, ei keulita yhtään. Koko kesän on nimittäin ollut tiedossa, että Ässillä on joukkueessa kiinni vain noin miljoona euroa. Eli rahaa on ollut lisähankintoihin ihan kivasti, vaikka tuolla miljoonalla on saatu joukkueen perusrunko eli suunnilleen 22-23 pelaajaa kasaan. Ja tiedossa on myös se ihan Kerttulan suulla sanottuna, että tässä vaiheessa haetaan pelaajia nimenomaan kärkirooleihin. Tällaisia ovat olleet juuri Merkley ja Borgman. Jokin aika sitten Kerttula vielä täsmensi, että Ässiin on tulossa vielä useita pelaajia ja todellakin hyökkäykseen pitäisi tulla vielä kaksi pelaajaa ja he myös kärkirooleihin.

Ja missään ei ole sanottu, että tulevatkin hankinnat ovat NHL-optioilla. Siellä on nimittäin edelleen vapailla papereilla liikkeellä paljon hyviä pelaajia sekä Pohjois-Amerikassa (AHL) että Euroopassa (SHL, KHL, Liiga ja NLA), joita Ässät on voinut tavoitella. Tosiasia on se, että Ässät on neuvotellut viime aikoina noin kymmenen pelaajan kanssa. Ihan loogista toimintaahan tämä on.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Ässät hankkinut nyt kaksi ennakkoon kovinta nimeä liigaan. Huikeaa työtä Kerttulalta! Se alkukevään naureskelu Ässien hankintapolitiikalle puree naureskelijoita jalkaan. Jos seuraavat vahvistukset ovat tämäntasoisia puhutaan heittämällä liigan top5 miksei paremmastakin joukkueesta.
On jo kovempi rosteri kun Kärpillä. Huh huh, Kerttula on kyllä kova. Ei ole edes Lukostakaan, saatika Tapparasta vastusta Ässille. Varma mestari.
 
DripL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vaikea erottaa mikä täällä on huumoria ja sarkasmia. Aika hankala ketju lukea. Nyt kun Porinkin kirjoittelijat tulivat seppo auki niin melkoinen mylläkkä käsillä. Kovia on hankinnat, kun kaikilla parhaat.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Niin mielestäni tässä on hieman dilemmaa, sillä jos tässä ketjussa mainitut NHL-optionimet ovat syksyn aikana oikeasti liigan kovimpia hankintoja, niin kuinka todennäköisestä on, että näille kavereille ei yhden suunnan sopimusta NHL:ään tulisi ennen joulua, varsinkin kun suurin osa muusta NHL porukasta joukkueesta on ollut syksyn pelaamatta. Nää on kuitenkin max. miljoonan ukkoja NHL:ssä, joten ei edes rasita palkkakattoa.

Jos taas eivät tule saamaan yhden suunnan sopimusta, niin suurella todennäköisyydellä syksy ei välttämättä ihan niin hyvin olekkaan mennyt, että olisi asiaa retostella tässä ketjussa. Toki jotkut eurooppalaiset saattavat jäädä pelaileen liigaan koronan tai vaan ihan peliajan vuoksi, mutta luuleeko joku tosissaan, että esim. 23-vuotias pohjois-amerikkalainen Merkley tulee jäämään tammikuuksi Poriin, jos vaihtoehtona on aika lailla seitsemänumeroinen palkkashekki ja eläminen New Yorkissa?

NHL:ää ei missään nimessä jätetä pelaamatta ja luulisin syksyn pelanneilla saatavilla olevilla Euroopassa pelaavilla huippumiehillä olevan kova kysyntä siellä.

No aika näyttää miten käy, kyllä kunnon pelimiehiä aina liigaan mahtuu, vaikka ei omassa porukassa pelaisikaan.
 
Nigi

Kerttula juurikin sanoi (SK), että näitten NHL-optio ukkojen sopimukset ovat isosti takapainoisia. Eli jos optio käytetään, niin ovat melko edullisia siltä ajalta minkä ovat täällä pelanneet. Siitä kuinka todennäköisesti he lähtevät/jäävät en osaa sanoa. Luottoa Kerttulaan kuitenkin on, joten eiköhän hän tiedä mitä tekee.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Siitä kuinka todennäköisesti he lähtevät/jäävät en osaa sanoa.

Tätä juuri yritin viestilläni kertoa. Mitä paremmin pelaavat, sen todennäköisemmin lähtevät. Jokainen näistä ukoista on tullut pelaamaan Suomeen vain ja ainoastaan sen vuoksi, että saavat NHL-sopimuksen mahdollisimman pian.
 
Lösönen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Bill Armstrong
Kyllä itse oon ainakin rehellisesti sitä mieltä että Ässillä on nimissään kaksi tämän hetken kovinta hankintaa. Ykkösenä Borgman ja kakkosena Merkley. Mietityttää vaan että millaista pelaajaa sieltä on vielä tulossa liigaan kun Ässätkin pommittaa tällaisia sopimuksia.
 
Jewgen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos ne Jesperi ja Joel saadaan lainalle sekä kaksi kovaa laituria niin aika kova porukka...
 
frodo

Jäsen
Kyllä itse oon ainakin rehellisesti sitä mieltä että Ässillä on nimissään kaksi tämän hetken kovinta hankintaa. Ykkösenä Borgman ja kakkosena Merkley. Mietityttää vaan että millaista pelaajaa sieltä on vielä tulossa liigaan kun Ässätkin pommittaa tällaisia sopimuksia.
Monella taitaa olla joukkue valmis kauteen. Ässät odotteli siirtomarkkinoilla aika pitkään ennen kuin alko kunnolla toimia.
 
Niin mielestäni tässä on hieman dilemmaa, sillä jos tässä ketjussa mainitut NHL-optionimet ovat syksyn aikana oikeasti liigan kovimpia hankintoja, niin kuinka todennäköisestä on, että näille kavereille ei yhden suunnan sopimusta NHL:ään tulisi ennen joulua, varsinkin kun suurin osa muusta NHL porukasta joukkueesta on ollut syksyn pelaamatta. Nää on kuitenkin max. miljoonan ukkoja NHL:ssä, joten ei edes rasita palkkakattoa.

Erittäin todennäköistä. Tai no sanoisin, että joka tapauksessa se on todennäköisempää kuin se, että saisivat yhden suunnan sopimuksen. Kyse ei ole siitä rasittavatko tällaiset palkkakattoa, vaan siitä riittääkö taso NHL:ään. Siellä on kuitenkin jokaisella jengillä kerrallaan se noin 25 pelaajaa ylhäällä.

Borgman oli tällä kaudella St. Louisin pakkihierarkiassa jossakin sijoilla 11.-12. Noista edellä olevista sopimus on katkolla ainoastaan kahdella ja niillekin on vähintään toiselle jatkoa tarjolla. Ensi kauden suhteen Borgman ei edelläänkään ole kovinkaan lähellä NHL-paikkaa St. Louisissa. Pitäisin ihmeenä, että ainakaan sieltä yhtäkkiä tarjottaisiin yksisuuntaista. Ja noinkohan muistakaan seuroista yhden suunnan pahvia on tarjolla pelaajalle, joka on pelannut viimeiset kaksi kautta AHL:ssä? Epäilen tuota.

Merkley saattaa olla Devilsissä lähempänä NHL-paikkaa, mutta lähtökohtaisesti ei kyllä ensi kauden NHL-rosteriin kuulu. Siis vaikka puhutaan yhdestä NHL:n huonoimmista joukkueista. Näin ollen yhden suunnan sopimus olisi jopa pieni ihme. Ja itse asiassa Merkleyn kohdalla mietin, että on pohjoisamerikkalainen ja vielä ammattilaisuransa alussa, joten saattaisi jopa tyytyä kahden suunnan sopimuksella hakemaan vielä sitä NHL-paikkaa. Toisaalta taas on myös tulevan kauden jälkeen nuori ja saanee halutessaan silloinkin kahden suunnan minimisopparin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tätä juuri yritin viestilläni kertoa. Mitä paremmin pelaavat, sen todennäköisemmin lähtevät. Jokainen näistä ukoista on tullut pelaamaan Suomeen vain ja ainoastaan sen vuoksi, että saavat NHL-sopimuksen mahdollisimman pian.
Joo tottakai... Itselleni nämä Ässien ukot eivät ole tuttuja, mutta @Mängimies tuossa edellä selventää asiaa hyvin.

Jos soppariin on saatu tungettua vaatimuksia jostain yhen suunnan pahvista, niin Ässien kannalta pullat on aika hyvin uunissa. Luulisin, että äijät joille yhen suunnan pahveja ollaan jakamassa, on pääasiassa sellasia, jotka on pyörinyt viime kauden/kaudet rotaatiossa ja siis saanut paljon pelejä ylhäällä. Borgman ei oo kahteen kauteen päässyt pelaamaan ylhäällä ja Merkley on pelannut kolmen AHL kauden aikana 5 matsia NHLssä(4 viime kaudella). Näin äijiä näkemättä sanoisin, että ei nää ihan heti oo yhen suunnan pahvia saamassa.
 
zizou

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Merkley saattaa olla Devilsissä lähempänä NHL-paikkaa, mutta lähtökohtaisesti ei kyllä ensi kauden NHL-rosteriin kuulu. Siis vaikka puhutaan yhdestä NHL:n huonoimmista joukkueista. Näin ollen yhden suunnan sopimus olisi jopa pieni ihme.
Toisaalta Merkley oli Taylor Hall -treidissä kovin kauppaan sisältynyt prospekti, ja tuleva RFA status oli toki tiedossa. Miksi NJD ottaisi sellaista kauppatavaraa ilman aikeita jatkosopimuksesta, vaan luovuttaisi prospektin muualle ilman vastiketta?
Merkleylle myös olisi tullut menneellä kaudella enemmän matseja ylhäällä ilman koronaa, ja kauden keskeytymistä.

Jos saa veikata, niin sanoisin että Merkley saa sopparin, mutta Borgman jatkaa Porissa kauden loppuun.
 
Saa sopparin, mutta ei yksisuuntaista. Sehän se oli koko viestini ydinajatus ja vastaus kirjoittajalle, joka piti varmana, että nimenomaan yksisuuntaiset sopimukset saavat nuo molemmat Ässien hankinnat.

Merkleyn kohdalla oleellisempaa ei olekaan se saako yhden suunnan sopimuksen (ei saa), vaan se lähteekö normaalin kahden suunnan sopimuksen turvin vai pelaako mielummin kauden Euroopassa. Siihen en osaa nyt antaa vastausta, mutta tällä voi sentään spekuloida.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Abramov on taustoiltaan vakuuttava. Odotetaan mielenkiinnolla, miten tällainen nimi nostaa sarjan hännille povatun joukkueen hyökkäysvoimaa. Hyvin toimiva ykkösylivoima saattaa vaikuttaa jo paljonkin pistesaldoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös