Koronakuolemat Suomessa 31.12.2020

  • 6 378
  • 28

Koronakuolemien määrä Suomessa 31.12.2020


  • Äänestäjiä
    96
  • Poll closed .

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Nyt kun vuotta on reilut puolitoista vuorokautta jäljellä, voitaneen todeta, että oikea vaihtoehto tässä gallupissa on 500 - 999 kuollutta. Koronakuolemia on viimeisimmän päivityksen mukaan yhteensä 550 Suomessa. Iso luku se sekin on, mutta käsittääkseni kausi-influenssaan kuolleiden lukumäärät ovat joinain vuosina olleet korkeammat.

Onneksemme pahimmat tuomiopäivän julistajat olivat aika pahasti väärässä, kun tälläkin palstalla ennusteltiin pahimmillaan lähes 10 000 koronakuolemaa Suomessa tämän vuoden aikana. Toki tilanne oli kaikille vielä hämärän peitossa tuolloin maalis-huhtikuussa. Omakin ennustus meni pieleen, sillä odotin kuolemien jäävän alle viidensadan, ja pitkään siltä näyttikin, mutta loppuvuodesta tämä toinen aalto alkoi niittää satoa.
Eräs kirjoittajahan julisti suureen ääneen, kuinka on täysin varmaa että kuolonuhreja tulee minimissään 5000, todennäköisesti toista kymmentä tuhatta. Sekä satoja päivittäisiä kuolemia. No, huhtikuun jälkeen ei ole tästä ko. nimimerkistä kuulunut mitään.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Sanoinko mä että biljoona? Ei vittu kun ei milloinkaan kykene asiallisuuteen. Suomihan on hoitanut tämän hyvin.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos Suomi olisi Belgia: 9307 kuollutta
Jos Suomi olisi USA: 5877 kuollutta
Jos Suomi olisi Ruotsi: 4787 kuollutta

Mutta kun Suomi on vain Suomi: 556 kuollutta

Vaihtoehdon 5000-9999 valinneet on olleet hajulla, mutta Suomen asema Euroopan mallioppilaana on unohtunut arviosta.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös