Mainos

KooKoon taloudellinen tilanne

  • 252 655
  • 887

Popi Orri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo-padelin lopettamisuutisen myötä aloin pohdiskella KooKoon ja Kouvolan talouden isompaa kuvaa. Kouvola ja laajemmin Kaakkois-Suomi ovat maan sisäisen muuttoliikkeen isoimpia häviäjiä. Reilussa kymmenessä vuodessa on kaupungin asukasluvusta tainnut hävitä lähestulkoon viisinumeroinen luku. Kuinka paljon asukkaita ja potentiaalisia KooKoon "asiakkaita" Kouvolan alueella asuu esimerkiksi vuonna 2035? Joudun myöntämään itsekin olevani osa ongelmaa, sillä olen Kouvolasta muuttanut muualle Suomeen nuorella aikuisiällä.

Pysyäkseen isojen seurojen kyydissä on KooKoon kaltaiselle organisaatiolle mielestäni tärkeää laajentaa tulopohjaa jossain määrin myös varsinaisen kiekkobisneksen ulkopuolelle, sillä pienelle seuralle niitä urheilullisesti heikompia vuosia on väistämättä jossain vaiheessa tulossa. Ja mielestäni yritystä tähän suuntaan on ollutkin: KooKoo-padel, KooKoo-lounas, KooKoo-live tulevat ainakin mieleen. Musiikkifestivaali Koria Rollissa KooKoo on ilmeisesti myös jossain muodossa mukana?
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Kylläpäs kilpakumppaneiden tulokset ovat näyttäneet surullisilta. Viimeisimpänä HPK teki kunnon turskatuloksen. Onneksi täällä on oltu fiksuja ja jätetty kalliit "sahat" hommaamatta. Toivottavasti elokuussa taas rävähtää kunnon tulos millä kehittää seuraa ja tulovirtoja paremmiksi.
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onhan se hienoa nähdä KooKoo isojen poikien seurassa.

Todella hyvää luettavaa, toimistolla on tehty äärettömän hyvää työtä. Kääntöpuolena voisi tosin sanoa, että ajoittain on menty niin kovasti talous edellä, että se on saattanut näkyä joukkueen rakentamisessa ja vahvistamisessa. Selusta on tällä hetkellä turvattu ja joukkueeseenkin on laitettavana isompia nappeja.
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Todella hyvää luettavaa, toimistolla on tehty äärettömän hyvää työtä. Kääntöpuolena voisi tosin sanoa, että ajoittain on menty niin kovasti talous edellä, että se on saattanut näkyä joukkueen rakentamisessa ja vahvistamisessa. Selusta on tällä hetkellä turvattu ja joukkueeseenkin on laitettavana isompia nappeja.
Välillä itsekin ollut sitä mieltä, että tulisi panostaa joukkueeseen enemmän. Mutta talouspuoli edellä mentäessä pystytään kasvamaan tasaisesti. Kun taas vertailee kahta muuta vanhaa mestisporukkaa millä talouspuoli on täyttä kuraa, ja jokainen vuosi mennään veitsenterällä.
 
Roy Race

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Erittäin jykevä taloudellinen tulos, varsinkin jos otetaan huomioon että kotipelaaminen oli läpikauden historiallisen huonoa, ja väkisinkin vaikutti yleisömääriin sydäntalven aikana. Seura on vakaalla pohjalla ja Välimaa & Kultanen kaksikko seuran kasvoina ja vetureina ammattimiehiä parhaasta päästä.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
"KooKoosta on kehittynyt salakavalasti SM-liigan pieni jättiläinen. Kouvolassa on rakennettu taloudellisesti ja ammattitaidoltaan uskottava organisaatio, joka mahdollistaa kilpailukyvyn kaudesta toiseen." IL
Hienoa KooKoo, ja tämä kaikki on tapahtunut vaikka markkinat on ollut kuivat. Toimisto on vienyt KooKoo-kannattajaa kuin pässiä narussa, kolmella sanalla: Usko, Toivo ja Rakkaus. Mut joo, uskon et sama touhu jatkuu lähivuosina.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vahva talous mahdollistaa menestyksen. KooKoo on onnistunut viime vuosina erinomaisesti, kun sarjassa on loikattu alakerrasta keskikerrokseen ja talouspuolella on tehty loistavaa tulosta. Toimistolla on tehty nimenomaan pitkäjänteistä työtä ja vahvaa pohjaa. Sellaisella esimerkiksi jotkut HPK ja JYP ovat pystyneet nappaamaan pari mestaruutta kumpikin. Pienemmän seuran nousu on hitaampaa, eikä KooKoo voi eikä sen kannata vetää jollain yhdellä kaudella all in, mutta tärkeintä on nimenomaan oikea suunta ja hyvä talous. Se mahdollistaa sen, että sieltä tulee vielä se nappikausi, jolloin kaikki osuu kohdalleen.
 
Hyvää työtä toimistolta. Talousalueen kohdalla varmaan ollaan jääkiekon osalta tapissa ja kun Kouvot tuosta viiden vuoden sisään kupsahtaa, niin sitten on aikalailla monopoli sponsorirahoille syntynyt.

Välimaa ja co. on oikeilla jäljillä, että se lisätulo ja taloudellinen selkäranka rakennetaan lajin ulkopuolella olevilla bisneksillä, joten toivottavasti sinne suunnataan jatkossakin effortteja.

Näillä yleisömäärillä ei kuitenkaan realistisesti voida odottaa kehitystä ottelutapahtuman tuottojen kohdalla.
 
IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers

Yksi, jolla pystytään tekemään rahaa on fanituotemyynti. Laatu, tyylikkyys ja hinta kun kohtaavat toisensa on ostajia kyllä. Itse tilasin tuossa alkukesästä snapback lippiksen ja se on ihan asiallinen. Monissa vaatteissa on vielä hieman sellainen taiteilijan kädenjälki, ettei niitä nyt arkena viitsi jatkuvasti käyttää. Fanituotemyynti kyllä on osittain varmasti verrannollinen menestykseen, sillä menestyvässä joukkueessa on esikuvia, joiden fanipaitoja ostaa.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell

Tästä on jauhettu paljon, mutta samaa mieltä. Fanituotteiden pitäisi olla niin hienoja, jotta niitä haluaisi käyttää, vaikka ei olisi KooKoosta kuullutkaan. Vähintään niiden pitäisi olla kotiseuturakkauden ilmentymä, vaikka ei lajista niin välittäisi - tämä vaatii sen, että ne olisi pitäjän hienoimpia ja nyt ne eivät ole edes sitä olleet.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
2021-2022
Liikevaihto (1000€)voitto(/-tappio)(1000€)Liikevoitto%lähde
1​
Tappara11 7089657,60 %asiakastieto
2​
Kärpät11 3862 47820,10 %asiakastieto
3​
Ilves11 1122 22218,90 %asiakastieto
4​
HIFK8 740610,60 %asiakastieto
5​
TPS8 226-1 268-13,80 %asiakastieto
6​
Lukko8 071-1 614-18,60 %asiakastieto
7​
KalPa6 6901311,80 %asiakastieto
8​
JYP6 0133675,60 %asiakastieto
9​
KooKoo5 53190314,20 %asiakastieto
10​
HPK5 2261742,80 %asiakastieto
11​
Ässät5 160-769-13,30 %asiakastieto
12​
Pelicans5 1175599,00 %asiakastieto
13​
Saipa4 692-149-2,80 %asiakastieto
14​
Jukurit4 5404368,50 %asiakastieto
15​
Sport4 245-212-4,50 %asiakastieto
yhteensä106 4574 284
Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa toimistolle. Kovaa duunia.
 
the karpov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sakari Välimaa antoi erinomaisen haastattelun Kouvolan Sanomiin joka julkaistiin toissapäivänä. Haastattelu on tietenkin maksumuurin takana enkä sen takia laita jutusta tekstiä tänne.

Kuitenkin suosittelen ottamaan vaikka tuon kuukauden lukuoikeuden pilkkahintaan koska tässä haastattelussa käydään niin paljon asiaa läpi ja kuullaan taas legendaarisia sutkautuksia. Aivan ehdoton kaikkien KooKoon kannattajien lukea tämä.

KooKoo saa olla tyytyväinen kun aikanaan valitsi hänet toimitusjohtajakseen. Hänellä on matikka 10 ja uskonto 4!
 
Viimeksi muokattu:

KS tekee oivaa ja liki uniikkia työtä alueellisesti, mutta on monen printin jälkeläisen kanssa suurissa ongelmissa. Emokonserni on nyt selvittämässä sitä, että kuinka monena päivänä mikäkin lehti ilmestyy ja tämä toki uhkaa varmasti sisällön laajuutta myös. Toivotaan parasta jatkon kannalta ja toivotaan mahdollisimman monen tilaavan lehden.
 
KooKoo lähtee kauteen 2,1milj. euron joukkueella. Selvää nousua siis viime kauteen. Varmasti on jätetty säästöön vielä rahaa että saadaan ennen siirtorajaa joku vahvistus.
 
Jos olet tilaaja niin kannattaa lukea. Ihan mielenkiintoinen artikkeli. Se mihin kiinnitin huomiota että Välimaan toive/tavoite olisi saada KooKoolle 2,5-3 milj. euron pelaajabudjetti. Pakko sanoa että kovat on tavoitteet mutta iso hatunnosto jos siihen pääsevät. Kuitenkin päästy jo 1,6 milj.eur. -> 2,1 milj.eur. pelaajabudjettiin. Uskon että kehitys ja KooKoon nousu jatkuu yhä kohti liigan ylempää keskikastia myös taloudellisesti.

Joka tapauksessa Välimaa on tehnyt loistavaa työtä Kouvolassa ja toivottavasti myös Sakke jatkaa vielä pitkään. Kohta päästään puhumaan KooKoosta "raha-seurana" ;)
Vapise IFK ja Tappara. KooKoon mestaruusjunaa ei voi pysäyttää!
 
Ansa Paitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jaahas. Mestaruusjuna taitaa seisoa asemalla tukevasti. Mutta itse asiaan. KooKoo on taloudessa ollut mestariainesta. Voisiko hyvällä tuloksella realisoida tähän vemppaketjun määrään jollain lailla? Kovia pelimiehiähän on näköjään vapaana. Tämä syksyinen via dolorosa kun näyttää jo vakiintuneen.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoon hyvä taloustilannehan on seurausta osittain myös siitä, että kovin harvoin on joukkueen kasaamisessa lyöty all in jollekin kaudelle. Silloin kaiketi viimeksi, kun Sulak tuli kesken kauden.

Ja ymmärrän tämän hyvin. Tietynlaisella nuukailulla varmistetaan seuran tulevaisuus ja myös tasainen kasvu, oli se sitten miten hidasta tahansa. Otan tämän paljon mieluummin kuin sen, että seura pistää kaikki paukut yhteen kauteen ja katsoo, miten käy. Esimerkiksi IFK:han otti ihan järisyttävät tappiot ´98-mestaruuskaudellaan. Niillä oli varaa siihen, meillä ei ole. Eikä sittemmin menestystä ole taidettu ostaa velaksi.

Tärkeintä on se, ettei KooKoo tee turskaa ja homma menee eteenpäin. Se on konttorilla ymmärretty, ja minulle se käy oikein hyvin.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kouvolan Sanomissa iso juttu KooKoon talouteen liittyen. KooKoo on aivan omassa luokassaan, kun seuran talouslukuja verrataan SaiPaan, Jukureihin ja Sportiin. Kouvolassa on tehty asioita oikein. Rahoituksen professori Vesa Puttonen ja Ernst & Youngin taloushallinnon neuvontapalvelun johtaja Janne Aalto totesivat, että KooKoo on malliesimerkki siitä, millä tavalla kasvu Mestis-tason seurasta liigaseuraksi tulee tehdä. KooKoolla on esim. yli kaksi kertaa suurempi oma pääoma ja yli kolme kertaa suuremmat kassavarat kuin SaiPalla, Jukureilla ja Sportilla yhteensä. Kannattaa lukea koko juttu.

Täällä on opittu 90' luvun sekoiluista. Kyllähän tuo muutaman seuran toiminta vaikuttaa niin toivotaan toivotaan toiminnalta. Ja suunta on vahvasti konkurssi valitettavasti.
 
Jukurit HC:llä, Liiga-SaiPalla ja Hockey Team Vaasan Sportilla on analyysin mukaan kassakriisi, sillä niiden varat ovat olemattomat ja lyhytaikaiset velat valtavat. Pakko todeta, että muutama seura näyttäisi olevan todella suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. En edes tiennyt, että tilanne on oikeasti noin huono. Täytyy jälleen kerran antaa kehuja KooKoon toimistolle erinomaisesta talouden pidosta. Esim. lyhyttä ja pitkäaikaista velkaa KooKoolla on vain murto-osa verrokkiseuroihin verrattuna.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös