Mainos

KooKoon pelaajat maajoukkueissa

  • 38 152
  • 118

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Sieltä Malikille positiivisia onnistumisia ja ens kaudella isännän otteet uunissa
Uskon, että Malik nousee ensi kaudella ensimmäisen kauden tasolleen tai jopa sen yli. Eiköhän isäukkonsakin tee kesän aikana selväksi, mitä NHL:ään nouseminen vaatii: kovaa ja nöyrää työntekoa, eli vähemmän juhlimista ja enemmän jääkiekkoa.
 
HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Heikki Liedes puolestaan Suomen ensimmäisessä MM-leiriryhmässä.

Muita tuttuja Ahti Oksanen ja Arttu Pelli sekä parin kuukauden stintin tehnyt Patrik Puistola.
 
HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jesse Nurmelle tehot 1+1 Sveitsiä vastaan U18-kisoissa. Pelasi ykkösketjussa. Veeti Väisäselle ei tehomerkintöjä kakkospakkiparissa.
Lisätääs sen verran, että Nurmelta hyvää aktiivista peliä pääosin, mutta hukkui useasti ainakin omista silmistä. Väkivaltaisuusjäähy tuli, kun kävi vähän turhaan taklaamassa sveitsiläistä.

Väisäsestä päällimmäisenä jäi mieleen harhasyöttö omalla alueella, josta Sveitsi tasoitti. Muuten ei oikein jäänyt paljon mieleen. Mielestäni siirrettiin pois kakkosparista tuon jälkeen tai sitten pakkeja kierrätettiin muutenkin.
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Jesseltä täysin mukiinmenevää peruspelaamista. Tosiaan välillä hukkuu isompien talenttien jalkoihin. Mutta luistelu ja peliäly näyttäisi olevan tuolla ne parhaat aseet. Näyttää kuitenkin enemmän duunarilta kuin taitopelaajalta.

Veetille yksi kardinaali munaus ja Sveitsi rokotti. Muuten hyvää peruspelaamista Kivirannan parina. Luistelunopeus erottui noissa karkeloissa. Kyllä siitä uusi Peetro saadaan Kouvolaan.
 
HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nurmen ja Väisäsen turnaus katkesi puolivälierätappioon Slovakialle. Nurmelle tehot 1+4 ja Väisänen 1+1 turnauksessa. Nurmi pelasi omaan silmään hyvän turnauksen, mutta Väisänen oli sanalla sanoen Suomen heikoin puolustaja. Väisäsellä onneksi vielä ensi kevään kilpailut ennen varausta. Nurmen osalta jäädään jännäämään kesän draftia.
 
Nurmi pelasi muuten ihan hyvin, mutta ratkaisupaikoissa oli kyllä suhteellisen tuhnu. Niinkuin koko joukkue. On kyllä valovuoden ero jenkkien joukkueen ratkaisu kyvyssä verrattuna muihin maihin.

Väisänen pelasi ihan ok peliä. Antoi välillä yllättävän paljon kovuuttakin. Hyviä kovia syöttöjä ja luistimilla ei jäänyt jalkoihin. Jenkkejä vastaan oli kyllä tuuliajolla, niinkuin koko pakisto. Mutta tosiaan on vielä vuosi aikaa kehittyä ennen varausta.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Elite Prospectsin katsotuimpien profiilien joukossa on keikkunut viime aikoina KooKoohon Liiga-sopimuksen tehneen Domán Kristóf Szongothin nimi. Yksi syistä on varmasti se, että hän on osallistunut 16-vuotiaana olympiakarsintoihin, jossa on ollut Slovakia, Itävalta ja Kazakstan vastassa. Szongoth onnistui myös maalinteossa Kazakstania vastaan. Unkari jäi kuitenkin lohkon viimeiseksi.

Szongoth teki A-maajoukkueeseen nousemalla melkoisen tempun ottaen huomioon, että hän pelasi vielä suurimman osan viime kaudesta U16-joukkueessa. Vaikka Unkarin jääkiekko on vielä hieman kehitysvaiheessa ja maassa on vain yksi täysammattilaisjoukkue Fehervar AV19, niin joukkue on täynnä ammattilaissarjoissa pelaavia, yhtenä kärkihepoista tietysti Vilmos Galló. Vain muutama muu pelaaja pääsi joukkueeseen eri U20-sarjoista, hekin täysi-ikäisiä.

Szongothista on kirjoitettu todella vähän, eikä googlettaminen tuonut juuri tulosta, paitsi Redditissä, jossa eräs saksankielinen kirjoittaja ihmetteli samaa asiaa ja puhui jopa mahdollisesta ykköskierroksen varauksesta. En ole nähnyt Szongothin pelaavan, mutta poika on jo ihan kohtuullisissa mitoissa (185/86). Szongoth oli selvästi ylikylän ukko U16-sarjaan, jossa 33 peliin syntyi tehot 41+35=76, mutta myös U18-sarjassa hän onnistui tekemään 18 peliin 17 pistettä. Vaikka Szongoth ei ilman isompia loukkaantumisia pelaa vielä ensi kaudella Liigassa, niin hänet on jo sisäänajettu miesten maajoukkueeseen ja hyvä kausi U20-sarjassa tuo mahdollisesti kutsun sitten A-sarjan MM-kisoihin, jossa Szongoth pääsisi näyttäytymään Yhdysvaltojen, Tshekin, Sveitsin ja Saksan tasoisia vastustajia vastaan.

Szongothin ja Gallon lisäksi olympiakarsinnoissa ovat pelanneet Slovenian Török ja Norjan Kåsastul. Norja taistelee parhaimmillaan viimeisestä olympiapaikasta Tanskaa vastaan.
 
Rupture

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läski-Bibeau, WPG

Todella mielenkiintoista tietoa. Kiitos tästä!

KooKoon julkaistessa nämä sopimukset, jossa on Szongothin nimi, niin olin enemmän keskittynyt Inhaloihin ja Välilään, kun kaksi näistä pelasi viime kaudella KooKoon U20-joukkueessa, ja Joose Inhala on Justus Inhalan veli. Jäi itselle täysin tutkan alle tämä Szongoth, vaikka tuossa artikkelissa on mainittuna nuo huimat tehot U16-sarjasta.

Ehdottomasti yksi syy miksi seurata U20-joukkueen otteita ensi kaudella! Siinähän voi olla potentiaalisesti seuraava lupaus KooKoosta, joka ponnahtaisi jääkiekkokartalle.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Szongothista on kirjoitettu todella vähän, eikä googlettaminen tuonut juuri tulosta, paitsi Redditissä, jossa eräs saksankielinen kirjoittaja ihmetteli samaa asiaa ja puhui jopa mahdollisesta ykköskierroksen varauksesta.

Elitestä kun katsoo, niin huomio kiinnittyy myös siihen, että tuohan on joku ihan kiekkohullu suku. Siellä on isoisää ja äitipuolta myöten entistä pelaajaa. Serkutkin lähteneet kehittymään Saksaan. Kiekkouraan ollaan siis valmiita satsaamaan.

Tässä muuten hyvä juttu KooKoon ulkomaalaisjunnuista ja heidän tukinaapuristaan:

0+1=1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan kiekko Koblizek 29 Vilmos Gallo
Bibeau lähtee näköjään spengler cuppiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös