Mainos

KooKoon otteluseuranta kaudella 2023–2024

  • 89 921
  • 2 118

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kylläpä turhauttaa.
 

Puli-Cher

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sä vedät kyllä vahvalla tunteella. Seuraat matseja vaikka paska maistuu ilmeisesti joka kerta. Melkeen ku seurais valavuorta somessa.

Ei sillä. Olen itsekin julistanut lopettavani koko liigan seuraamisen kertaalleen.

Onhan taas tuskaista seurattavaa pelikin, kun ei nyt tosiaan oikein se kuuluisa tylyys ole tullut kaukaloon mukaan. Tylsyys lähinnä. Kuten monien osalta jo sanottu niin ei kyllä lopulta yllätä. Vehviläinen on tuntunut onnistuvan aiemminkin Kouvolassa ja kotijoukkue auttaa siinä yleensä myös vahvasti. Eikä tuo JYP nyt niin paska joukkue tosiaan ole kuin mitä muu organisaatio antaa ymmärtää.

No, josko jengi yllättää vielä kolmannessa ja raapasee maalin jos toisenkin. Ja pitää Jurmon penkillä mietiskelemässä, että mitä kuuluu pakin pelikirjaan.
On tossa KooKoon viimeistelyssä ollut vanhaa kunnon 2000-luvun alun mm-kilpailujen Suomen tekemistä. Valtaisasta vyörystä huolimatta Puolan pitkä mutta kankea maalivahti yritti väistää mutta vedot oli joko logoon tai pleksiin. Nää sai tänään jopa tyhjästä maalista ohi komeasti.
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Kaiken lisäksi saa erätauolla katsoa, kun sinikeltainen hurrikaani pelaa hurmoksessa ja lyö kiekkoa maaliin.

Onhan tämä aika koomista, miten pelin taso voi heitellä näin. Nyt voidaan taas laskeskella, että periaatteessa pudotuspeleihin on vielä ihan hyvät mahdollisuudet.
 

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa ( Kouvolan Paska)
”Peliin valmistautuminen ei pojilla mennyt tänään jostain syystä ihan nappiin. Lisäksi meidän pitää vaan jatkossa olla tylympiä maalipaikoissa.”

Keskustellaan vähän lisää ja katsellaan peiliin. Pumpatataan taas niin maan perkeleesti seuraavaan peliin ja lauantain peliesityksellä kaatuisi Kanadan world-cup joukkuekin.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
”Lataus jäi vajaaksi ja meni yli”

Mutta aneemisen näköinen on jengin kehonkieli kolmosen alkuun.
 

Kalapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joukkueelle. Ei teitä muita kanssakärsijöitä voi enää potkia päähän, tuo joukkue on tehnyt sitä jo ihan tarpeeksi.
Kiitos. Sitä vähän ounastelinkin. Mutta kyllä nyt niin joukkue kuin kannattajatkin kaipaavat "henkistä pervitiiniä". Edellytyksiä olisi, mutta aikeiksi jää. Mikkelin pojilla tuntuu sitä "henkistä pervitiiniä" olevan matkassa.
 

Housu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toinen joukkue tuolla kaukalossa selvästi haluaa kymmenen joukkoon. Toinen vähän kattelee, että oishan se ihan kiva mut ei oo mikään pakko.
 

Puli-Cher

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tosiaan ei minkäänlaista rentoutta tai todellista vaaraa KooKoolla. Nyt vaan äly pois ja reipasta vetelyä maalille ja ukkoa sekaan
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Huhheijaa tossa hidastuksessa näkyvää KKn puolustamista 1-3 osumassa, oikein herkkua.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Hieno kiri kerrassaan

Hyvää yötä ja taskulamppu K00K00 2023-2024
 

yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Kyllähän tän päivän moodi oli nähtävissä ekoista vaihdoista lähtien,ei taas paljoa KooKoon poikia kinostellu.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kyllä tuo Väisänen pelaa hienosti

Siinä missä Leskinen, Ottosson, Andersson, Paajanen jne pelaa heikkoa 5-5 peliä
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Jumalauta mikä lätty!

Raipekin pyörisi haudassaan, jos olisi kuollut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös