Mainos

KooKoon kokoonpanot 2023–2024 – ketjuhierarkia

  • 71 833
  • 465

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuo Anderssonin tilanne on kyllä outo. Ensin piti olla kaksi kuukautta sivussa ja nyt onkin sitten kahden(?) viikon jälkeen pelikunnossa. Toivottavasti ei olisi turhaan nyt hätäilty tämän kanssa.
Niinpä. Andersson pelasi viimeksi 29.9.2023 KooKoo-Lukko pelissä.
KooKoo uutisoi 3.10.2023, että Andersson tulee olemaan loukkaantumisen vuoksi pois kokoonpanosta noin kahdeksan viikkoa. Itse asiassa hän ei siis ole kahden viikon jälkeen pelikunnossa, vaan lähes neljä viikkoa hän on ollut sivussa. No oli miten oli, niin toipumisaika on puolittunut kahdeksasta viikosta neljään viikkoon, mutta hyvä niin. Kerrankin näin päin. Lääkärihän nämä viime kädessä arvio ja antaa peliluvan. Vaikeaa tietysti tarkemmin on ottaa asiaa kantaa, kun ei ole tietoa minkä tyyppisestä vammasta on ollut kyse. Eipä näitä aina lääkäritkään pysty kovin tarkasti etukäteen arvioimaan.

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pikkuhiljaa alkaa näyttämään kokoonpanokin jo hyvältä. Molin taitaa olla myös lähellä pelikuntoa.
Joo kyllähän pikku hiljaa toivoisi jo Moliniakin takaisin. Tällä kaudellakin ollut jo yli puolet peleistä sivussa. Pelannut ainoastaan 7 ottelua (7/16), joissa paukutti ihan ok tehot 4+1=5. Viime kaudella pelasi 51 ottelua. Mielikuva oli, että viime kaudellakin olisi ollut enemmän sivussa.
 
Niinpä. Andersson pelasi viimeksi 29.9.2023 KooKoo-Lukko pelissä.
KooKoo uutisoi 3.10.2023, että Andersson tulee olemaan loukkaantumisen vuoksi pois kokoonpanosta noin kahdeksan viikkoa. Itse asiassa hän ei siis ole kahden viikon jälkeen pelikunnossa, vaan lähes neljä viikkoa hän on ollut sivussa. No oli miten oli, niin toipumisaika on puolittunut kahdeksasta viikosta neljään viikkoon, mutta hyvä niin. Kerrankin näin päin. Lääkärihän nämä viime kädessä arvio ja antaa peliluvan. Vaikeaa tietysti tarkemmin on ottaa asiaa kantaa, kun ei ole tietoa minkä tyyppisestä vammasta on ollut kyse. Eipä näitä aina lääkäritkään pysty kovin tarkasti etukäteen arvioimaan.

Jos kyse on esim. lihasrepeämistä, niin niihin lasketaan yleensä karkeasti repeämän mitasta riippuen toipumisaika, mutta usein nuo ovat reilusti yläkanttiin - toisaalta välillä tulee isompaa takapakkia.

Yleisesti noista loukkaantumisajoista voi vähentää sen neljäsosan pois. Leskistä esimerkiksi voi odottaa takaisin kokoonpanoon aikaisintaan marraskuun puolen välin jälkeen.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo-Ilves

Andersson ja Rautanen ovat tervehtyneet pelikuntoon ja palaavat kokoonpanoon.
Edellisen ottelun kokoonpanoon verrattuna tänään Lehtivuori ja Heinonen sivussa.

Tardif-Ilomäki-Koblizek
D’Astous-Kukkonen

Aaltonen-Ottosson-Andersson
Teräväinen-Gröndahl

Engberg-Paajanen-Emanuelsson
Rautanen-Väisänen

Valkeejärvi-Korhonen-Török
Liikonen

Malik
(Setänen)
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
SaiPa-KooKoo

Aloitetaan hyvistä uutisista. Ruotsalaismafia kasassa. Molin palaa kokoonpanoon.
Huonompana uutisena todettakoon se, että Lehtivuori on edelleen sivussa.
Ottelusta sivussa ovat Toni Suuronen (arvioitu paluu vuoden lopussa), Ville Leskinen (noin 5-7 viikkoa), Jesse Nurmi ( noin neljä kuukautta) ja Joonas Lehtivuori (1-2 vkoa).
Setänen tänään torjuntavuorossa.

Tardif-Ilomäki-Koblizek
D’Astous-Kukkonen

Molin-Ottosson-Andersson
Teräväinen-Gröndahl

Engberg-Paajanen-Emanuelsson
Rautanen-Väisänen

Aaltonen-Korhonen-Török
Liikonen

Setänen
(Malik)

sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.

Muuten näyttää jo ihan kelvolliselta. Mutta kyllähän tuo kahta laatupakkia huutaa "Lehtivuori + joku täsmähaku". Tänään tekee taas tiukkaa piristynyttä SaiPaa vastaan. Eikä Ollin pelikirja ole hirveän hyvin toiminut.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Muuten näyttää jo ihan kelvolliselta. Mutta kyllähän tuo kahta laatupakkia huutaa "Lehtivuori + joku täsmähaku".
Kyllähän ainakin Lehtivuori tarvittaisiin takaisin ja jos tuhlaamaan aletaan, niin miksei myös joku uusi vahvistus puolustukseen.

Maalivahtipelissä sen verran, kuten todettu, tänään iltalöysissä Setänen. Toivotaan onnistumista Oskarille. Tämän kauden torjuntaprosentti 85,56% on huono, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Parempaan täytyy pystyä.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell

Lehtivuori on loistava laatupakki, mutta taas kerran näitä - taustalla rikkinäinen kausi ja sama jatkuu stooreja. Samaa Leskisen, Suurosen ja Molinin kanssa, näitä ei saisi ihan hirveästi olla joukkueessa varsinkaan avainrooleissa. Lehtivuori on ollut useamman kerran telakalla tällä kaudella, saas nähdä miten käy. Mutta laatupakki tarvittaisiin.

Emanuelsson kolmosessa, aika dieseliä saa Engberg vetää perässään tuossa kentässä - kyllä aika pettymys on tämä #11 ollut.

Jospa muuten tänään ei tyhmiä jäähyjä
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Tällä hetkellä käytännössä kuka tahansa olisi vahvistus tuohon pakistoon, eli luulisi löytyvän helposti.

Tilanne on se, että siellä Gröndahl, Teräväinen, Kukkonen ja Liikonen erityisesti pelaavat välillä hieman siedettävämpiä pelejä ja sitten taas huonon. Pitkäkestoista laatua ei löydy, kuten joku kirjoitti niin Dödön ja Lehtivuoren jälkeen tasaisin on Väisänen.

Pakkikaupoilla pitäisi olla todella akuutisti.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
D’Astous joutuu pelaamaan hurjia minuuttimääriä illasta toiseen, kun tuo puolustus on mikä on. Eilenkin pelasi lähes puolituntia.

D’Astous 29.15
Kukkonen 21.23
Teräväinen 18.40
Gröndahl 18.17
Rautanen 17.54
Väisänen 8.49
Liikonen 5.57
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
En tiedä onko Sport jo tehnyt sopimuksen loppukaudesta Suhosen kanssa. Se poika on onnistunut näissä pienemmissä seuroissa ihan hyvin. Ja osaa myös pyörittää yv:tä. Vois olla ensiapua tuolle pakistolle.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hyviä uutisia. KooKoo saa Satakunnan kierrokselle Joonas Lehtivuoren takaisin kokoonpanoon.

Sen sijaan Olli Korhonen on sairaana sivussa kokoonpanosta.

KooKoo on matkustanut jo tänään Poriin.

KooKoofani17

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Bruins, ManU, Three Lions
Ois muuten kiva nähdä tänään Heinos Simoa taas kehissä, kun Korhonen on flunssassa. Tämä nyt lähinnä vaan toiveajattelua, kun sinne isketään kuitenkin Valkeejärvi kehiin. 7.26 -1 ja ainakin 10 pörräystä kulmissa. Jes.
 
Suppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyly KooKoo

Samaa mieltä Heinosesta, mutta tuo vaihto toisi sentteriongelman. Sen takia siellä Valkeejärvi nyt sitten on
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ois muuten kiva nähdä tänään Heinos Simoa taas kehissä, kun Korhonen on flunssassa. Tämä nyt lähinnä vaan toiveajattelua, kun sinne isketään kuitenkin Valkeejärvi kehiin. 7.26 -1 ja ainakin 10 pörräystä kulmissa. Jes.
Ässät-KooKoo

Niinhän siinä kävi, kuten @KooKoofani17 ounasteli Valkeejärvi tulee kokoonpanoon Korhosen tilalle.
Muutenhan tänään mennään aikalailla samalla poppoolla, kuin Lappeenrannassa.
Onneksi Lehtivuori palaa kokoonpanoon.
Se nyt on selvä asia, että yhtä huonolla pelillä kuin mitä Lappeenrannassa nähtiin ei pisteitä tänään Porista haeta. Parantaa pitää ja paljon.
Kuten @Suppa totesi, niin Valkeejärvi on nostettu korvaamaan sentterinä sivussa oleva Korhonen eli siinä mielessä ihan looginen valinta.

Tardif-Ilomäki-Koblizek
D’Astous-Kukkonen

Molin-Ottosson-Andersson
Teräväinen-Gröndahl

Engberg-Paajanen-Emanuelsson
Lehtivuori-Rautanen

Aaltonen-Valkeejärvi-Török
Väisänen

Malik
(Setänen)
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vastahan se Valkeejärvi teki maalin joten eiköhän tänään heilu taas verkot
Niinpä. Eipä nuo meidän neloskentän pelaajat ole yhtään sen enempää pisteitä tehneet kuin Valkeejärvikään.

Vertailuna:
Samuel Valkeejärvi (11 ottelua) 1+1=2
Olli Korhonen (18 ottelua) 0+2=2
Matic Török (17 ottelua) 0+1=1

Tästä voisi joku päätellä, että kyseisen ketju rooli on pääsääntöisesti jotain muuta, kuin pisteiden tekeminen.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lukko-KooKoo

KooKoolla Raumalla tänään täysin sama kokoonpano kuin eilen Porissa.

Tardif-Ilomäki-Koblizek
D’Astous-Kukkonen

Molin-Ottosson-Andersson
Teräväinen-Gröndahl

Engberg-Paajanen-Emanuelsson
Lehtivuori-Rautanen

Aaltonen-Valkeejärvi-Török
Väisänen

Malik
(Setänen)
 
KooKoofani17

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Bruins, ManU, Three Lions
Vielä ei huomisen kokoonpanoa tiedä, mutta oli mikä oli, niin voitaisiin aloittaa ja pelata pari ekaa minuuttia ilman maalivahtia.

Emanuelsson-Tardif-Koblizek
D'Astous-Ilomäki-Andersson

Siitä maalin tai kahden johto heti kärkeen ja tunnelma huippuunsa.
Tämä ois kyllä. KooKoo varmasti jo tässä kohtaa tehnyt enemmän maaleja ilman maalivahtia, kuin yhdelläkään kaudella aiemmin. Ainakin koko rahan edestä on viihdettä tarjoiltu.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo-HIFK

Korhonen palaa kokoonpanoon Valkeejärven tilalle. Muuten sama kokoonpano kuin edellisessä pelissä, paitsi Setänen tänään maalilla.

Tardif-Ilomäki-Koblizek
D’Astous-Kukkonen

Molin-Ottosson-Andersson
Teräväinen-Gröndahl

Engberg-Paajanen-Emanuelsson
Lehtivuori-Rautanen

Aaltonen-Korhonen-Török
Väisänen

Setänen
(Malik)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös