Mainos

KooKoo kaudella 2022–2023 – Olli Salo Sexy Hockey jatkuu

  • 330 927
  • 1 798
K

Kiekkokatsoja

Ostohousuja näkyy olevan vahvasti jalassa, muutamilla liigajoukkueilla. Mutta en kyllä lähtis panikoimaan asiassa. Peruspelaajilla voi kautta aloitella, ja nimekkäämpää tai osuvaa jokerikorttiakin löytyy tarjolla.
Nyt money talks, mutta myös bullshit walks. Rauhassa vain, pikkuseurassa. Kyllä tää tästä.
 

Kurt

Jäsen
Tämä helle sulattaa tietenkin kaikkien päät, mutta hikoilut on hyvä purkaa vaikka olutterassilla, tai jos ei ikä riitä, niin jätskikiskalla. Kyllä niitä pelaajia sieltä vielä tulee. Tarkistamaton mutu sanoo, että tuolla heinä-elokuun taitteessa on ennenkin viimeisiä palasia napsahdellut kohdilleen. Ja joskus vasta kauden alettuakin.

Itseäni ehkä hieman yllätti, kun Kultanen lehdessä kertoi (eli tavallaan lupasi) ja avasi siten korttinsa, että vielä on tulossa ykköskenttä-tasoa poulustaja, sentteri ja laituri. Nyt jos noita ei ala kuulumaan, tai laatu ei olekaan "ykkäsketju-kamaa", niin jengi käy hiilenä. Ihan hyvin olisi voinut vaan todeta, että ollaan saatu hyviä palasia jo haalituksi ja koko ajan tarkkaillaan markkinaa ja ollaan valmiita vahvistamaan joukkuetta, jos jotain hyvää tulee tarjolle.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Luulin, että hankittaisiin laituri joka sopisi 1-3 kenttiin, mutta @Arturo korjaisi meikäläiset voimasuhteitten ketjussa ja kertoi että haussa on kärkikentän laituri.
Kultanen kertoi vajaa kaksi viikkoa sitten, että KooKoolla on vielä hankintalistalla kolme ykköskentän vaatimukset täyttävää pelaajaa: puolustaja, laitahyökkääjä ja sentteri. Sentterin osalta neuvottelut oli tuolloin käynnissä ja Kultasen mukaan sentterin osalta paketti oli käytännössä jo valmis. Puolustajan ja laiturin osalta oltiin vielä kartoitusvaiheessa. Tosin terassihuhujen mukaan laiturin nimikin olisi jo paperissa. Muuta vinkkiä en saanut kuin, että kyseinen pelaaja olisi pelannut joitakin pelejä jopa tarunhohtoisessa. Saapa nähdä, julkaistaanko sopimuksia vielä heinäkuussa vai vasta kun KooKoon toimisto avataan kesälomien jälkeen 1.8. Kultanen varmaan paiskii hommia lomallakin.
 

Arturo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Seattle Kraken, Chelsea
Kultanen kertoi vajaa kaksi viikkoa sitten, että KooKoolla on vielä hankintalistalla kolme ykköskentän vaatimukset täyttävää pelaajaa: puolustaja, laitahyökkääjä ja sentteri. Sentterin osalta neuvottelut oli tuolloin käynnissä ja Kultasen mukaan sentterin osalta paketti oli käytännössä jo valmis. Puolustajan ja laiturin osalta oltiin vielä kartoitusvaiheessa. Tosin terassihuhujen mukaan laiturin nimikin olisi jo paperissa. Muuta vinkkiä en saanut kuin, että kyseinen pelaaja olisi pelannut joitakin pelejä jopa tarunhohtoisessa.

Varmaan toimiston kesäloman jälkeen tulee lisää uutisia.. Ainakin luulisi, jos siellä on jo soppareita valmiina.
 

Rupture

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läski-Bibeau, WPG
Muuta vinkkiä en saanut kuin, että kyseinen pelaaja olisi pelannut joitakin pelejä jopa tarunhohtoisessa.
Pahoittelut tästä, mutta mitä tarunhohtoisella tarkoitetaan tässä kontekstissa?

Tää menee nuoren iän piikkiin.
 
Suosikkijoukkue
KooKoo, Änäri
Vihdoin jotain pohdittavaa. Brynäs viime kaudella EliteProspectin mukaa #22 oli Adam Pettersson ja hänellä on saman sivuston mukaan jo diili MoDoon ensi kaudelle. Jotainhan tuo vaa´an 22 merkkaa. Ikää, pisteitä tms. Tomi Sallinenkin oli viime vuonna Brynäsissä, oisko se vaihtoehto? Tosin en tiedä miten se sopii numeroon 22...
 

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Vihdoin jotain pohdittavaa. Brynäs viime kaudella EliteProspectin mukaa #22 oli Adam Pettersson ja hänellä on saman sivuston mukaan jo diili MoDoon ensi kaudelle. Jotainhan tuo vaa´an 22 merkkaa. Ikää, pisteitä tms. Tomi Sallinenkin oli viime vuonna Brynäsissä, oisko se vaihtoehto? Tosin en tiedä miten se sopii numeroon 22...
Kai se tuo Wännström on, pelasi Leksandsissa numerolla 22. Gävle vihjekin täsmää häneen. Häntä on huhuiltu Suomeen muutenkin.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sebastian Wännström kelpaisi erittäin hyvin. Jos hän on KooKoon uusin vahvistus, niin voidaan sanoa, että KooKoo on ainakin jo pidempään tarkkaillut häntä. Aftonbladetin mukaan KooKoon tarjosi Wännströmille sopimusta jo keväällä 2019, mutta tuolloin hän ei vielä tarttunut KooKoon tarjoukseen vaan teki sopimuksen SHL-seura Leksands IF:n kanssa.

 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Olisihan se mukava nähdä pystyisikö Wännström toistamaan Liigassa hurjan maalitehtailun vai oliko se vain yhden kauden ihme
 

Hummeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Kiekko - 65
Emil Molin, onko tää nyt se ykkössentteri vai laituri? Vai jopa molemmat? Alkaa olemaan paljon kiinni Ruotsin pojissa..
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Luojan kiitos oli tuo Emil Molin eikä Wännström. Onkohan sentteriä vai laituria kaavailtu, kun molemmat paikat löytyy Elitestä.
 

sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Katselin tuossa Molinin highlighteja. Paljon hyviä syöttöjä ylivoimalla. Suhteellisen hyvin lähtee ranneveto. Ja kädet kävi hyvin ylivoimalla. Pelimäärät ei ole huimia viimekausina. Mutta voi sen johdosta olla suhteellisen edullinen.
 

Rupture

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läski-Bibeau, WPG
Katselin tuossa Molinin highlighteja. Paljon hyviä syöttöjä ylivoimalla. Suhteellisen hyvin lähtee ranneveto. Ja kädet kävi hyvin ylivoimalla. Pelimäärät ei ole huimia viimekausina. Mutta voi sen johdosta olla suhteellisen edullinen.
Kultanen mainitsi KooKoon ilmoituksessa, että on haasteellisen jakson jälkeen erittäin motivoitunut pelaamaan taas huipputasolla. Veikkaan, että hidastempoisempi sarja voi olla juuri ratkaisu tähän, että loukit sun muut saadaan minimisoitua. Aika kertoo.
 

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jaa-a, jaa-a. Ei ehkä ensimmäisenä olisi ollut mielessä ykkössentteriksi, mutta toivotaan, että pysyy ehjänä ja onnistumisia tulee. Onko kellään havaintoja millaisesta aloittajasta on kyse?
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Emil Molinilla on SHL:ssä täysin sama ppg (0.34) kuin Sebastian Wännströmillä.
Kyllähän nämä SHL:stä tulevat pelaajat yleensä liigassa parempiin pistemääriin yltävät verrattuna SHL:ään.
Kaudella 2017-18 Emil Molin voitti Allsvenkanin pistepörssin 23+28=51.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös