Mainos

KooKoo kaudella 2020–2021

  • 414 932
  • 1 509

MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sellaista, eikö testiä olisi saatu nopeammalla aikataululla kasaan, mutta nyt odotellaan sitten kolme päivää ennenkuin testataan ja sitten 1-3pv (?), että saadaan tulokset. Mutta toivotaan, että virus ei olisi levinnyt edustukseen.
Testiä ei kannata tehdä liian aikaisessa vaiheessa. Voi olla että siinä ei näy vielä positiivinen tulos vaikka tartunnan olisi saanutkin.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Testiä ei kannata tehdä liian aikaisessa vaiheessa. Voi olla että siinä ei näy vielä positiivinen tulos vaikka tartunnan olisi saanutkin.

Tämä on totta, mutta tässä lienee haetaan rajapintaa siitä, että milloin U20 populaatio ja edustus olisivat voineet olla yhteydessä toisiinsa. U20 on ollut karanteenissa jo muutaman päivän, joten nämä yhteydet rajoittuvat alkuviikkoon/viikonloppuun, josta on jo useampi päivä aikaa. Mutta odotellaan, parempilaatuinen lopputulos siitä toki tulee näin.
 
MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Kuinkahan kauan kansalaiset jaksavat uskoa että Liigaa pelataan täysipainoisesti tällä kaudella. Tilannehan on joka suunnalta toivoton. Monessa jäähallissa ei edes saada jäätä kestämään saati että pelaamaan päästäisiin. Kun myöhemmin alkaa tavallinen nihakuumeaika ja siihen reagoidaan yhtä hysteerisesti kuin tällä hetkellä niin jääkiekolle ei ole minkäänlaista sijaa siinä tilanteessa.
 
The Rock

Jäsen

Larry David

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oli kyllä viime kauden suosikkipelaajiani. Tsemppiä Markukselle jatkoon. Kaudenavaus-tapahtumassa juttelin hänen kanssaan, niin jäi kyllä kuva tosi fiksusta ja rennon oloisesta kaverista.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo joutuu lähtemään aika kylmiltään sarja-avaukseen Ouluun. Ihmeen pitkään kestää näiden koronatestien tulokset. Jukurit kävi tartuttamassa koronan kaksi viikkoa sitten ja sen jälkeen KooKoolta jäänyt kaikki treenit pitämättä ja harjoitusottelut pelaamatta. KooKoolla jäljellä ainoastaan yksi harjoituspeli. Saa nähdä pystytäänkö tuotakaan peliä pelaamaan. KooKoolla yleensä käynyt harjoituspeleissä n. 1500 katsojaa ja näiden pelaamatta jääneiden otteluiden lipputulotkin jäi nyt saamatta. Muut joukkueet Jukureita, HPK:ta ja KooKoota luunottamatta kaiketi voineet treenata ja pelata ihan normaalisti, joten vähän takamatkalta sarjaan joudutaan lähtemään.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No ainakin on avauksessa nälkää. Kyllä se Toivakan porukka ottaa kaikki keinot näemmä käyttöön...(vitsi)
 
Magnesia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo joutuu lähtemään aika kylmiltään sarja-avaukseen Ouluun. Ihmeen pitkään kestää näiden koronatestien tulokset. Jukurit kävi tartuttamassa koronan kaksi viikkoa sitten ja sen jälkeen KooKoolta jäänyt kaikki treenit pitämättä ja harjoitusottelut pelaamatta. KooKoolla jäljellä ainoastaan yksi harjoituspeli. Saa nähdä pystytäänkö tuotakaan peliä pelaamaan. KooKoolla yleensä käynyt harjoituspeleissä n. 1500 katsojaa ja näiden pelaamatta jääneiden otteluiden lipputulotkin jäi nyt saamatta. Muut joukkueet Jukureita, HPK:ta ja KooKoota luunottamatta kaiketi voineet treenata ja pelata ihan normaalisti, joten vähän takamatkalta sarjaan joudutaan lähtemään.

Kyllä se korona tulee vääjäämättä vierailemaan myös loppujen joukkueiden pukuhuoneissa kauden aikana. Jokainen joukkue saa omansa tässä harmissa.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Nyt voi sanoa, että hyvä että porukka laitettiin heti eristyksiin, niin harjoituksiin päästään takaisin jo 22.9. Mutta kokonaistilanne on toki hankala, U20 osalta alkaa olla puoli joukkuetta viruksen sairastanut, joten he ovat sentään puoliksi valmiina kauteen :)
 
Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ikävä tietty tuo yksikin tartunta, mutta kyllä tässä väistettiin luoti kun eristys pistettiin päälle heti. Karanteenin päättymisen jälkeen on melkein kaksi viikkoa ennen ekaa peliä ja siinä on vielä yksi treenipelikin.

Aika veitsenterällä tässä mennään silti koko ajan.
 
Ansa Paitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Uuuh. Näyttää aika uhkaavalta kauden avaaminen ja pelaaminen. Muutamassa joukkueessa jo tartunta ja kauden jatkaminen on ?? Miten ja miten? Hankala rasti.
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
En tiedä onko vaan huhuja, mut naapuriseura taitaa olla ongemissa. Ehkä sieltä olis saatavissa Ykkös sentteri kesken kauden. "Björninen"...
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mibo

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ilmeisesti Tapparassa ei vieläkään tilaa Kristian Tanukselle, joten siitä sitte Odenille tutkapari? No, ehkä se Anderssonin korvaaja voisi olla kovempikin, mutta kunhan pähkäilen aamun ratoksi.
 
Larry David

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En tiedä onko vaan huhuja, mut naapuriseura taitaa olla ongemissa. Ehkä sieltä olis saatavissa Ykkös sentteri kesken kauden. "Björninen"...

Björninenhän kävi A-junnuna KooKoossa lainalla juuri ennen liiganousua. Kelpaisi kyllä, vaikkakin on aina inhon värityksiä aiheuttanut kun on Pelsujen nutussa meitä vastaan pelannut.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mibo

sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Björninenhän kävi A-junnuna KooKoossa lainalla juuri ennen liiganousua. Kelpaisi kyllä, vaikkakin on aina inhon värityksiä aiheuttanut kun on Pelsujen nutussa meitä vastaan pelannut.
Sama fiilis kaverista. Arsyttävä vastustajan paidassa, mutta kultaakin kalliimpi omalle joukkueelle. Asenne aina kunnossa ja todella hyvä aloituksissa. Sopisi joukkueeseen todella hyvin.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
MTV Urheilu selvitti jokaisen SM-liigaseuran kauden alun katsomosuunnitelmat.
KooKoon maksimiyleisömäärä kauden 2020-21 alun rajoituksilla olisi 3500. Viime kaudella KooKoon yleisökeskiarvo oli 3943, joten pudotusta viime kauteen tulisi 443 katsojaa/ottelu. Oma veikkaus on, että KooKoo selviää näillä rajoituksilla kaudesta kuivin jaloin, mikäli tilanne ei pahane ja rajoituksia lisätä. Yleensähän syksyllä yleisömäärät eivät vielä ole ollut niin hyviä, kuin kevätkaudella. Esim. viime kaudella KooKoon kuudessa ensimmäisessä ylitettiin tuo 3500 katsojan raja vain kaksi kertaa SaiPa- ja HIFK-peleissä. Viime kauden ottelukohtaiset yleisömäärät löytyy täältä.

Viimeksi muokattu:

Keyser

Tuo 3500 riittäisi varmasti oikein hyvin taloudellisesti selviämiseen. Eriasia sitten uskaltaako ja haluaako yleisö tulla paikanpäälle peleihin tähän maailmanaikaan. Esimerkkinä elokuvateattereilla on tällähetkellä todella vaikeat ajat kun ihmiset eivät tule elokuviin. Vaikeat ajat edessä myös Liigalla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mibo

Ansa Paitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Yleisökeskiarvo mittautuu koko kauden ajalta. Nyt oletetaan (odotetaan) jokaiseen peliin tuo 3500. Hurja oletus ja odotus. Skeptikkona
en usko joka peliin 3500. Toivon kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:

Incorrect

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Itseäni ei henk. koht haittaisi yhtään maksaa lipusta esim 1-2€ enemmän viimekauteen verrattuna jos sillä saataisiin kompensoitua tuo rajoitusten aiheuttama yleisömäärän väheminen. Seisomakatsomossa tuli suurin osa matseista käytyä katsomassa, ja muistaakseni hinta etukäteen ostettuna ticketmasterista oli varsin edullinen 11€ toimitusmaksuineen.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Yleisökeskiarvo mittautuu koko kauden ajalta. Nyt oletetaan (odotetaan) jokaiseen peliin tuo 3500. Hurja oletus ja odotus. Skeptikkoja en usko joka peliin 3500.

Hyvä pointti, mitä kaikki ei ole tosiaankaan tajunneet.

KooKoo pelasi viime kaudella 9 kotipeliä alle 3500:lle katsojalle. Pienin yleisömäärä oli 2726.

Keskiarvoakin (3944) nostaa melkoisesti muutama huippulukema. Kolmessa pelissä oli yli 5000 katsojaa. Jos vaan nämä kolmekin matsia jätetään luvuista pois, niin keskiarvo putoaa jo parilla sataa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mibo

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Yleisökeskiarvo mittautuu koko kauden ajalta. Nyt oletetaan (odotetaan) jokaiseen peliin tuo 3500. Hurja oletus ja odotus. Skeptikkona
en usko joka peliin 3500. Toivon kuitenkin.

Kuka näin olettaa ja odottaa? Itse en ole tämmöisiä odotuksia missään havainnut. Ehkä kirjoitin tuon ensimmäisen viestin hieman epäselväksi. Toiveessa toki siis on, että yleisörajoitukssita jossain vaiheessa voidaan luopua. Yleisökeskiarvo ei missään tapauksessa tule olemaan 3500, jos mihinkään otteluun ei missään vaiheessa voi ottaa tuota enempää katsojia. Olen ymmärtänyt, että tuo rajoitus koskee tässä vaiheessa vain lokakuuta. Vaikeaa tulee kaikille, jos rajoitukset ovat voimassa toukokuun loppuun asti.

Jokaiseen peliin ei tietenkään tule 3500 katsojaa ja en ainakaan minä tätä myöskään tarkoittanut. Viime kaudella kolme vähinten yleisöä kerännyt ottelua pelattiin syyskuussa peräkkäin Sport (2743), KalPa (2790), TPS (2726). Syyskuun jälkeen yleisöä oli vain yhden kerran alle 3000 eli joulukuussa (JYP 2958). Kyllähän tulevallakin kaudella on enemmän kuin todennäköistä, että joissakin otteluissa on alle 3000 katsojaa. Osa ihan vakiokatsojista saattaa jäädä pois ihan sen takia, että välttelee isoja ihmismassoja.

Hyvä pointti, mitä kaikki ei ole tosiaankaan tajunneet.

En tiedä luetko minut tähän joukkoon, mutta itse en ole näin missään maininnut enkä edes kuvitellut, että kaikissa peleissä olisi ns. tupa täynnä 3500 katsojaa.
Jos koko kauden ajan on nuo rajoitukset voimassa niin KooKoon yleisökeskiarvoksi jäänee noin 3000 ja silloin puhutaankin jo noin 1000 katsojan vähennyksestä/ottelu.
Kuten mainitsin ensimmäisessä viestissä aiheeseen liittyen, niin MTV:n jutussa puhuttiin nimenomaan kauden alun katsomosuunnitelmista ei siis koko kauden rajoituksista.
 
Viimeksi muokattu:

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Piti ihan laskea paljonko KooKoon yleisökeskiarvo olisi ollut viime kaudella, jos tuolloin olisi rajoitukset olleet voimassa ja mihinkään peliin ei olisi saanut ottaa enemmän kuin 3500 katsojaa. Eli jätin voimaan pelien yleisömäärät, joissa oli alle 3500 katsojaa ja taas pelit, joissa oli yli 3500 katsojaa, niin muutin niiden pelien yleisömääräksi tuon maksimäärän 3500.

KooKoon yleisökeskiarvo olisi ollut 3357 eli 586 toteutunutta lukua pienempi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös