KooKoo kaudella 2019–2020

  • 532 116
  • 2 253

Larry David

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tosiaan 4/5:ssä pelatuista otteluista ollaan oltu se aktiivisempi/hallitsevampi osapuoli. Heti kauden alusta huomasi että nyt mennään lujaa eteenpäin heti kun saadaan kiekko omille. Sama näkynee tuossa puolustamisessa, viisikkona myös puolustetaan. Ajoittain on oltu pulassa isokokoisempien joukkueiden kanssa, mutta KooKoo on kauttaaltaan hyvin liikkuva joukkue ja se edesauttaa viisikkona puolustamista ja nopeita hyökkäyksiinlähtöjä. Pyritään selkeästi heti reagoimaan eri tilanteisiin. Kyllä tämä erilaista on kuin Tumpin aikakaudella.
 
Tepsiä vastaan KooKoolla on taas edessä KalPa-ottelun tapaan eräänlainen pakkovoitto-ottelu, vaikka sitä nyt ei välttämättä sarjataulukko osottaisikaan. Yleisömäärät on kertoneet sitä kieltä, että joukkueen ja seuran arvostus on aika vaakalaudalla Kouvolassa ja uskottavuus on nyt alkukaudesta ansaittava jämäkin ottein. Sport-pelin ryöpytys ja Jukurit-pelin muniinpuhaltelu oli täysin katastrofinaalinen alku, mutta onneksi sentään selkeästi huonommista kuopiolaisista saatiin puristettua voitto.

Tuskinpa siellä kolmea tonnia rikotaan keskiviikkona, mutta yleisömäärien kehittymiseen on mahdollisuus Kouvolassa, jos joukkue pystyy osoittamaan tasonsa positiivisessa merkeissä.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Veikkauksen sivulta poiminta KooKoon alkukauden esityksistä:

KooKoon tilastoja sotkee 7-2-murskatappio Sportille. Yksittäisissä peleissä tuollaiset satunnaiset repsahdukset ovat aina mahdollisia. Kokonaisuutena KooKoo on aloittanut kauden hyvin maalipaikkojen valossa. Joukkueen xG-maaliero on noin 13-11, kun toteutunut maaliero (60 min.) on 13-16. Pisteitä KooKoolla voisi pelitilanteiden valossa olla 8-9, mutta oikeasti kasassa on 6 pistettä. Etenkin Avauspelistä SaiPaa vastaan ja ottelusta Jukureita vastaan joukkue olisi ansainnut enemmän kuin nolla pistettä. KooKoo on ollut odotuksiin nähden hyvä ja siitä voi jatkossa löytyä hyvääkin pelattavaa. Jussi Ahokkaan valmentama joukkue on ehdottomasti potentiaalinen ideajoukkue tulevilla kierroksilla.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Puolustus herättää huolta. Sieltä puuttuu erityisesti vääntövoimaa, joka näkyy kaksinkamppailuiden häviämisenä ja jäähyinä. Bonsaksen on oikeastaan ainoa jamppa, joka tuntuu olevan selvillä mitä omalla puolustusalueella tehdään ja ollut muutoinkin kuin eri mies tällä kaudella, positiivisessa mielessä.

Caito, no joo ammattimies, mutta avut ihan muualla kuin puolustamisessa.

Manninen, ihan horror-kamaa oman sinisen alapuolella. Jos Manninen tulee pelaamaan +20 min/ottelu koko kauden, kuten nyt, niin tyhjennysmyynnit voidaan aloitaa syyslomalla.

Berger, fyysinen kyllä, mutta samalla jäähyherkkä ja pelikäsitys vähän haussa vielä. Saa nähdä löytyykö jossain vaiheessa, varmaan ajan kanssa.

Pelli, no eiköhän me kaikki Arttu tunneta. Pari virhettä matsiin, mutta yleensä ne tulevat kiekonmenetyksinä keskialueella tai hyökkäyssinisellä. Jopa yllättävän hyvä omassa päässä, mutta toki suhteutettuna oletustasoon.

Rautanen, mitä on tapahtunut kesän aikana? Sopii tällä hetkellä kaukaloon kuin Nelli Matula mm-kultajuhliin. Yleispelaaja, ei kai tämä voi olla oikeasti noin pihalla kuin alkukaudella?

Seppälä, nuori kukko, ikäisekseen tasainen ja pelaa kiekkoa yksinkertaisesti ulos omista. Silti ei mikään maalinedusluuta.

Valtola, lähes puhtaasti kiekollinen pakki. Ei tosin pääse sekoilemaan omissa, kun ei pääse kokoonpanoon.

Pohjois-Amerikasta ukkoa lokakuun aikana? Siinä oma veikkaus, vaikka määrällisesti aika tukossa tuo puolustus onkin. Noh, eiköhän sieltä kohta ala ukko taas tippua.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Helvetin perse kun jokainen hyökkäys päättyy kaverin maaliin. Vtuttaaa

E. Sori meni väärään ketjuun
 
Viimeksi muokattu:

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Karmeaa on. Ei löydy sanoja. Oliko tämä(kin) kausi tässä? Puolustusta ei ole, maalivahditkaan eivät kanna. Pisteautomaatin rooli odottaa. Hävettää.

Nyt ei kyllä oikein hyvälle vaikuta. Väitän että Ahokas ei nää marraskuista Kouvolaa. Karsea floppi taas kotiyleisön edessä. Itse en työkkireiden vuoksi ole vielä halliin kerennyt, eikä sinne kyllä suurta poltetta olekkaan. Ainakaan enää.

Myydään halvalla kausikortti!

Ymmärrän nämä kommentit helvetin hyvin, kotona on nyt kyykätty kaksi kertaa todella rankasti. Harmittaa ja vituttaa.

KooKoon alkukausi on ollut todella erikoinen. Ollaan menty aallonharjalta sinne ihan pohjamutiin ja vaihtelu tekemisessä on ollut suurta pelien sisällä. Uusi valmentaja, joka johtaa joukkuetta ensimmäistä kertaa miesten sarjoissa, monia kansalaisuuksia jengissä ja siihen päälle perinteinen vaihtuvuus, joka on suurta joka vuosi pienemmissä Liiga-seuroissa.

Edelleen KooKoo on ollut pelin päällä tai vähintään tasaisesti mukana kaikissa muissa matseissa paitsi kotimatsissa Spåraa vastaan. Tänäänkin peli olisi voinut olla toisen erän alussa helposti 4-1 KooKoolle. Joukkuepuolustaminen on vielä todella hakusessa, mutta toisaalta esim. KalPan nollaaminen osoittaa, että ihan tuuliajolla ei olla. Rakenteellinen ongelma voi pitkässä juoksussa tulla puolustuksen puolustusosaamisen suhteen, kuten aikaisemmin kirjoitinkin.

Peli siis heittelee, mutta lopulta on pelattu kuusi matsia ja otteissa on myös paljon hyvääkin, ihan erilaista rohkeutta pelata kiekolla kuin aikaisemmilla kausilla. Mattilan kilpikonnalla saavutettiin aikanaan lähes pudotuspaikka ja toistaiseksi paras saavutus toisella liigatulemisella. Se oli ”ihan kiva” saavutus, mutta en sitäkään oikein osaa kaivata. Katsotaan seuraavat 10 matsia, nukutaan ja mennään eteenpäin. Joukkueena.

Mutta @cottonmouth eikö Nelli Matula sovi kultajuhliin 10/10.

Et ilmeisesti katsonut keväällä Kaisaniemen kultajuhlia ja esiintymistään... :P
 
Viimeksi muokattu:

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vastustajan valmentajalle helppoa. Antakaa Kookoolle kiekko niin ne koohottaa hyökkäyspäässä ja unohtaa täysin puolustaa
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoolla on lauantain Kuopion reissun jälkeen taas kolme kotiottelua peräkkäin (SaiPa, HIFK, Ilves), jonka jälkeen KooKoo on pelannut 7 kotiottelua ja 3 vierasottelua. Oletin, että sarjan alun kotiottelupainotteisesta ohjelmasta olisi KooKoolle hyötyä, mutta mitä vielä. Kaksi kotiottelua hävitty numeroin 2-7. Onhan näitä pelejä ollut todella turhauttavaa katsella. KooKoo painaa päälle kuin yleinen syyttäjä, mutta puolustuspäässä tehdään jatkuvasti niin karmeita virheitä, että lähes jokainen vastustajan hyökkäys päättyy omassa päässä päästettiin maaliin. Hallitaan pelejä suvereenisti, mutta viimeistely on hallinnasta huolimatta heikkoa. Jotainhan pitäisi keksiä ja nopeasti. Onhan tää nyt aivan uskomatonta. Pakkikaupoille KooKoon pitäisi lähteä mahdollisimman pikaisesti. Olisikohan Ed Wittchow saatavilla takaisin?
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Jep puolustus on liian kepeää kamaa ja ei oo Pellistä kiinni. Kyllä Manninen ja Rautanen on paperia, ja Caito ei vakuuta.

Mutta @cottonmouth eikö Nelli Matula sovi kultajuhliin 10/10. Rautanen on enemmänkin kuin talousosaamisen taso Kouvolan kaupungin hallinnossa 4+/10 (osataan tulla töihin, siitä plussa)
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos oikein lueskelin nettiä niin Newton olisi, mutta Wittchow tai Carson olisi enemmän sitä mitä kaivataan. Ahokas puhui viisikkopuolustuksesta, mutta kukaan ei puolusta, kun hyökkäysalueella menetetään kiekko.

Carsonilla ei näköjään ole sopimusta minnekään ja Wittchow on tehnyt sopimuksen AHL-seura Hershey Bearsin kanssa.
Carson viime kaudella +/-tilastossa -12 ja Wittchow -2. Newton teki toissa kaudella KooKoossa mukavat pisteet 12+23=35 ja siinä sivussa kuitenkin +/-tilastossa pysyi kuivilla +/-nolla. Vaikea sanoa toisiko kukaan edellä manituista ryhtiä KooKoon puolustukseen, koska tosiaan näissä muutamissa tappiopeleissä ei KooKoolla ole ollut minkäänlaista puolustusta. Toisaalta ei kai tuo puolustus enää huonommaksi voi mennä vaikka sinne hankittaisiin 38-vuotias Matti Hana tai samanikäinen Ossi-Petteri Grönholm.
 

Larry David

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mulla ei oo sanoja kuvaamaan sitä miltä tuntu tänään seistä tuolla hallilla se kolme erää. Ei edes hävettäny. Ei kyllä naurattanutkaan.

Tää kauden alku on ollu yhtä paradoksia. Myllytetään kunnolla alkuun ja pelataan hienoa kiekkoa. Sit jossain päin A3:sta suhahtaa tuulipuvunlahje siihen suuntaan, että aletaankin taas syöttelemään omalla yv:llä vastustajaa läpiajoon.

Carson olisi enemmän sitä mitä kaivataan

Yks vakaa perusluuta vois riittää korjaamaan tilanteen. Mielellään koodinimellä Carson neljä vuotta sitten. Eikä herrajumala ainakaan Wittchowta, kun puolustuspäässä oli aivan väärissä paikoissa viime kaudella.

Mistään potkuasioista en edes viitsi käydä puhumaan. Sarjataulukossa ollaan ihan normisijoituksilla.

Meen nyt kattoo BB:tä.
 

Marple

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kookoo
Kyllä tuonne joukkoeeseen yksi hieman fyysisempi ja kokeneempi puolustaja mahtuisi. Aika helposti pääsi tepsin pelaajat namuttelemaan maalin edestä.

3-1 tilanteeseen asti peli hyvin kontrollissa, mutta sen jälkeen selvä selkärangan notkahdus. KooKoo turhautuu kun A-luokan paikoista ei tule onnistumisia ja vastustaja tekee joka paikasta. Tuloksena ylihyökkäämistä ja tepsillä helppo työ kaunistella numeroita. Pelin rakenne on näennäisesti kunnossa, mutta itseluottamus nollatasoa. Maalivahdille nyt se ja sama kuka siellä yksinäistä taisteluaan yrittää voittaa.

Vaarana tässä kaikessa on, että jos jatkossa tuollaisia maalipaikkamääriä mitä KooKoo ensimmäisessä erässä loi ei hyödynnetä, niin apina selässä kasvaa vielä suuremmaksi lyöden pelaamisen täysin kipsiin. En kuitenkaan vielä kausaria lähtisi repimään ja tuskin tulen sitä kauden aikana muutenkaan tekemään. Potentiaali joukkoeesta löytyy, mutta valmennuksen ja kokeneiden pelaajien tehtävä on kääntää tämä maalinteko ongelma voitoksi. On myös hyvä muistaa, että KooKoon tavoite on pudotuspelipaikka.Realistisesti ajateltuna viimeinen sääli-playoff paikka. Siitä tavoitteesta ei onneksi olla jääty vielä mihinkään.

Valmennuksella olisi syytä hieman miettiä, pitäisikö hyökkäyspelistä ottaa napsu tai pari takaisinpäin ja keskittyä enemmän kenttätasapainon pitämiseen itselle edullisempana. Peli pyörii kivasti ja maalipaikkoja tulee liukuhihnalta, mutta vastapainoisesti kiekonhallinnan tunne vie joukkoetta välillä liiaksi, jolloin vastustaja saa ylivoimahyökkäyksiä kohtuuttoman paljon. Tämä tietenkin vääristää tilastoja, varsinkin maalivahtien osalta. Haukeland on tasonsa todistanut jo viimekaudella. Tänäkin vuonna mukaan mahtuu kaksi erinomaista ottelua.
Viisikon tiiveys on saatava paremmaksi jatkoa ajatellen. Tämän jälkeen vasta lähtisi lisäämään hyökkäystehoja. KooKoon joukkoeen taito ei riitä jatkuvaan kiekon hallintaan, mutta puolustavammalla taktiikalla pelatessa hyviä yksilöitä pelin ratkaisemiseen kuitenkin olisi riittämiin. Tiivis joukkoe nostaa yksilön paremmin esille, ja tekee varsinkin maalivahdeista parempia.

Tällä hetkellä KooKoon peli muistuttaa todella paljon junnukiekkoa, missä hyökkäys on avainasemassa. Vastustajat lukevat tämän poissa ja antavatkin pelin virtauksen KooKoolla tietäen hyökköysinnon tuovan myös paljon ylivoimahyökkäyksiä KooKoota vastaan. KooKoolla ylivoimahyökkäyksiä ei ole ollut juuri ollenkaan. Puolustavampi taktiikka lisäisi myös näitä. Tavallaan peli muistuttaa Tuokkolan aikakautta, jolloin hyökättiin alkukaudesta varsinkin kotona aktiivisesti. Tuokkolan taktiikka olisi vaatinut laajemman pelaaja materiaalin, jotta peli olisi tuonut koko kauden tulosta eikä vain syyskaudella. Pelaajat väsähtivät ja loukkaantumisia tuli paljon. Tällä hetkellä ollaan hieman samalla tiellä, mutta puolustus on vain heikompaa. Jukurit on hyvä esimerkki joukkoeesta, jonka viisikkopelaaminen on todella hyvällä tasolla. Siellä vaan materiaali tekee hyökkäyspelaamisen turhan rajoittuneeksi.
 
Viimeksi muokattu:

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Eihän tämä nyt niin kauheaa ole. Paljon surullisempaa ja masentavampaa olisi jos ei olisi edes niitä kuuluisia maalipaikkoja. Niitähän oli taas TPS vastaan nopeasti päässä laskien ainakin 15. Ja puhun melko huippupaikoista.

Huudetaan puolustuksen ongelmista. Kun eletään hyökkäyspelaamisesta niin kuolema tulee jos ei käytetä maalipaikkoja. KooKoon puolustusalueen puolustuspeli on ihan kohtuullisen hyvää paitsi ehkä pahimman sota-alueen siivoamisessa. KooKoo pyrkii puolustamaan vastustajan nopeavauhtiset hyökkäykset pois jo viimeistään omalla hyökkäyssinisellä tai viimeistään keskiviivalla. Puolustusalueella painiminenkin on joskus hyvällä tasolla (huom. joskus)

Nyt kun ei saada maalipaikoista sisään tai ei saada hyökkäystä päättymään maalivahdin torjuntaan niin hyökkäysrakenne hajoaa. Kiekko kiinnostaa yht'äkkiä liikaa ja jos oma hyökkäyssininen ei pidä niin ollaan pulassa. Reagoidaan vastustajan riistoihin liian myöhään ja kiirettä pitää.

Esim. tänään TPS puolusti KooKoon pelaajat lähes tyystin pois parhaalta maalintekosektorilta. Mutta silti KooKoo pääsi murtautumaan avopaikkaan viitisen kertaa. Tulos vain oli kehno.

Ehkä se maalintekokin joskus alkaa helpottaa ja rentous löytyy. Mutta on tuota taaperrusta tuskaista katsoa. Mutta niin kauan kun luodaan paikkoja...
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Newton teki toissa kaudella KooKoossa mukavat pisteet 12+23=35 ja siinä sivussa kuitenkin +/-tilastossa pysyi kuivilla +/-nolla.
Tuon nollan aiheutti lähinnä tuo hurja pistemäärä. Newton oli omalla alueella pihalla, kuin lumiukko. Tai sitten ei vaan kiinnostanut puolustaa pahemmin.

Yhden nimen löysin, joka voisi olla tuohon, mutta ehkä vähän turhan paljon samanlainen, kuin Berger. Nimittäin Nichlas Torp. Linkki vie siis Eliteen. Torp on vielä ilman sopimusta. Aiemmin pelannut DELiä ja SHLää. En vain oikein usko hänen edes miettivän siirtyvänsä Liigaan.

Toinen ajatus on Ari Gröndahl. Jossain kohtaa lueskelin KalPan osiossa, että hänelle ehkä etsitään uutta seuraa (siis pelkkä mutu kaiketi). Viime kausi meni aikalailla penkin alle, mutta Sportissahan Ari oli jopa todella hyvä. Historiaa löytyy KooKoosta ja vaimohan hänellä on myös täältä Kouvolasta.

No, eipä näitä nyt kannata pahemmin odotella, mutta edes jotain pientä ajatusta lähinnä omaksi ilokseni tähän muuten niin kauheaan iltaan.
 

Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
4. kenttä oli ainoa jolla paketti pysyi kasassa. Oli jopa muutama paikka heilläkin painaa plusmaaleja. Pakeista kyllä Bonsa ja jopa Pelli veti ihan ok omissa, Seppäläkin paini kohtuullisesti. Mutta kuten edelläkin todettu niin runtua puuttuu, niitä rullauksia ei vaan saada pysähtymään.
Siinä mielessä jotain hyvääkin kun maalipaikkoja luodaan paljon, mutta ei lämmitä kun ei näy taululla. Ja sitten tuo karsea virheiden määrä mikä syö miestä ja varsinkin maalivahtia. Katsotaan kun on 12 peliä eli viidennes takana onko silloinkaan vielä ”mikään jiirissä”.
Toivottavasti maalinteko alkaa natsaamaan niin jospa se puolustaminenkin sieltä löytyisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös