KooKoo aiheisia veikkauksia

  • 39 768
  • 158

Kurt

Jäsen
Jos tammi-helmikuun vaihteessa ollaan vielä säälipleijareissa kiinni niin minä menen torille juhlimaan, kun yleensä tuossa vaiheessa mietitään ketä myydään.

Oma veikkaus on että tällä kaudella taistellaan loppuun asti pääsystä 10 joukkoon, eikä KooKoo romahda niin kuin aikaisempina kausina.
Tammikuun lopussa on pelattu 46 ottelua. Sääleihin pääsee jokseenkin tarkkaan pistekeskiarvolla 1.35. Tämän mukaan KooKoolla tulisi olla tuolloin 46*1,35 -> 62 pistettä. Nyt on kasassa 15 ottelusta 26 pistettä. Jos siis saamme tammikuun loppuun mennessä 31 pelistä 36 pistettä, niin olemme tuolla viivan tuntumassa.

Tällä hetkellä ei ole ilmassa mitään viitettä siitä, että tahti olisi noin huono. Saa toki olla eri mieltä, mutta itse uskon KooKoon tuossa vaiheessa taistelevan ennemminkin sijoista 6-8, kuin 9-11.
 
K

Kiekkokatsoja

Hyvähän se on omaan joukkueeseen uskoa. Katsotaan mihin realiteetit rittää.
Tuleeko perinteistä, hieman isompaa notkahdusjaksoa, vai ei?
Ainakin sairastupa, on pysynyt keskimääräistä puhtaampana.
Lisäys. Jatkoaika analysoi tänään: Sarjan laadukkaimpia joukkueita.
Erikoista, että jatkoajan analyysi oli julkaistu juuri sen jälkeen, kun täällä kirjoiteltiin samasta aiheesta. Ainakaan itse, en tiennyt julkaisusta mitään ennakkoon.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Suosikkijoukkue
KK
Veikkaan, että KooKoon pelitapa on nyt toimittajien toimesta analysoitu tarkaan. Jouluun asti tulee olemaan kovia matseja eikä helppoja pisteitä ole odotettavissa. Nyt on myös takin napit auki. KooKoo ei voita Joulutaukoon mennessä enää, kuin kaksi suoraa voittoa. Pessimistini puskee ja lujaa.
 
HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Katsottuani isäntien kokoonpanon, muutan veikkaustani muotoon 1-2. Kunhan Paajaset pidetään kurissa.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Illan Pelliä repeää

6-2
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Onko Artun status siis nyt yhtä kova kuin Kähkösen viime kaudella? Muistaakseni romahdus alkoi kun Kähkönen romuttui. Voin olla väärässä enkä jaksa tarkastaa asiaa.

Arttu on juuri niin tärkeä. Yli 200 peliä liigaa Kouvolassa - ainoa pelaaja, jolla on ollut sopimus koko uuden liigataipaleen, joskin sAPkO-laina tahrana.
 
MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Arttu on juuri niin tärkeä. Yli 200 peliä liigaa Kouvolassa - ainoa pelaaja, jolla on ollut sopimus koko uuden liigataipaleen, joskin sAPkO-laina tahrana.
On se sydäntä lämmittävää että vihdoin muutkin huutelevat Artun perään punahehkuisena. Aikanaan oli tässä asiassa kovin yksin. Tuolloin ei ollut Arttu -vaniklupiin tulijoita joten jätin perustamatta. Vielähän tuon ehtisi.
 
K

Kiekkokatsoja

Se on 6 pinnaa viivan alapuolelle.
Jakso ennen joulutaukoa, olisi tärkeä pysyä kahden viivan välissä.
Veikkaan että paikka vakiintuu jouluun mennessä viivojen väliin, mut joulun jälkeen on tiukka peli, että tippuuko viivan alle vai.ei.
 
HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Se on 6 pinnaa viivan alapuolelle.
Jakso ennen joulutaukoa, olisi tärkeä pysyä kahden viivan välissä.
Veikkaan että paikka vakiintuu jouluun mennessä viivojen väliin, mut joulun jälkeen on tiukka peli, että tippuuko viivan alle vai.ei.
Niin ja kolme pistettä sijalle kolme. Ei mitään hätää. Kahden tappion lokakuu ja molemmat yhden maalin pelejä Kärppiä ja IFK:ta vastaan. Erittäin luottavaisin mielin otan marraskuun vastaan.
 
K

Kiekkokatsoja

Pientä joulunalus hiipumistä alkanut, kuten vähän ennakoin. Noh, voitto lauantaina, perjantaipelistään väsyneestä ässistä, ja suunta säilyy hyvänä.
Veikkaan että senssit pudotuspeleihin tulee säilymään, koko kauden.
 
MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Onneksi en harrasta veikkaamista tai vedonlyöntiä, muuta kuin näin hupimielessä. Ja tulihan taas hupihuti. Hörppäsihän se norski ja oikein kunnolla. Kyllä näissä vetopuuhissa pitäisi luottaa kylmiin todennäköisyyksiin ja siihen että ne vahat merkit paikkansa pitävät. En edes muista peliä, jossa norskille ei olisi mennyt sitä yhtä helppoa. Väitän että hörppy / ei hörppy todennäköisyys on jotakin 80% / 20%. Väittäkää kiivaasti vastaan ja todistakaa toisin.
 
Larry David

Hyvin osui kyllä. Ja oli vielä kunnon hörppy, ei jäänyt kiistelyn varaa. Halosta voisi lyödä maaliin, perustuen ihan viimeaikaisiin näyttöihin.
 
MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Ja kun katsotaan vielä videolta Ässien 1-1 tasoitusmaali, niin kukas sen hörppäsi ja itse potki maaliin? No, noinhan voi käydä ihan kenelle vaan, mutta...
 
yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Ja kun katsotaan vielä videolta Ässien 1-1 tasoitusmaali, niin kukas sen hörppäsi ja itse potki maaliin? No, noinhan voi käydä ihan kenelle vaan, mutta...

Kyllähän sieltä tosiaan se perushörppy/peli tulee mutta kyllähän ongelma on siellä toisessa päässä. Vanha kliseehän on vaan se että veskarin virheet näkyy heti taululla. Mutta kyllä Halosellekin vois lisää peliaikaa antaa,ehdottomasti.
 
MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Pelli taas mukana. Ja laukauksia lähtee 7 joista 2 sisään. Taas hurja veikkaus.

Mitäs muuta? Jos JYP saadaan pidettyä max 2maalissa niin KooKoo voittaa.
 
MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Nyt harmittaa ja rajusti. Meni tuo Arttuveikkaus ihan pipariksi. Arttu laukoi vain 2kertaa. No, se olisi mennyt oikein jos ei olisi tullut sitä käytöskymppiä.

Mutta ei hemmetti ! Tuo toinen veikkaushan osui täysin oikein. Ja ehkä se oli se tärkeämpi osuma.
 
MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Veikataan taas: Kärpät-KooKoo

Jos norskille ei mene yhtään helppoa, KooKoo voittaa (onpahan ympäripyöreä ja monitulkintainen veikkaus).

Vihdoin Kärpät hieman nukahtaa ja Odeeni tekee 2 + 1. Molemmat molemmissa maaleissa ainakin toisena tarjoilijana #3
 
IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Veikataan taas: Kärpät-KooKoo

Jos norskille ei mene yhtään helppoa, KooKoo voittaa (onpahan ympäripyöreä ja monitulkintainen veikkaus).

Vihdoin Kärpät hieman nukahtaa ja Odeeni tekee 2 + 1. Molemmat molemmissa maaleissa ainakin toisena tarjoilijana #3

Tälle naurahdin ihan ääneen. Etenkin nimimerkin aikaisempi ja aiheellinen kritiikki Haukelandia kohtaan ja suluissa tuo monitulkintaisuus. Hah. Hyvä sie.
 
KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Veikkaan että Kärpät voittaa ja KooKoo häviää. Toivon olevani väärässä jommankumman suhteen, tai ehkä molempien.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Veikkaan, että korkaan tölkin Tinkeä, jos KooKoo tänään voittaa Oulussa.
 
Liitteet

  • IMG_7099.jpg
    IMG_7099.jpg
    163,2 KB · kertaa luettu: 523

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Veikkaan, että KooKoo voittaa tänään, mutta jos ei voita vaan häviää, niin saattaa olla, että riipasen kovan kännin tänään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös