Mainos

KooKoo 2010-2011

  • 460 228
  • 1 486

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei sillä, voihan nuokin hyvin pelata, mutta pidempi tie heidän kanssaan täytyy kulkea ja liigatavoitteet voimme haudata vähäksi aikaa.

KooKoon pelaajapolitiikasta voi helposti vetää johtopäätökset, että liigahaaveet on päätetty kuopata. KooKoo ei lukeudu nykyisellä kokoonpanolla edes mestiksen suosikkeihin, valitettavasti. Näyttää, että KooKoon pelaajabudjetti tulee putoamaan radikaalisti viime kaudesta. Ei taida kyllä Jukureille löytyä tällä kaudella haastajia, kun mm. Sport osallistuu KooKoon ohella sarjaan pääsääntöisesti A-junnujoukkueella. Kajaanissa ja Joensuussakin kasataan aika kovia porukoita, mutta KooKoon tilanne alkaa näyttämään aika huolestuttavalta. No onneksi meillä on kuitenkin huipputason valmennus, jospa sen avulla pystyttäisiin ihmetekoihin.
 

KOOKOOBOY

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kylläpäs täällä nyt ollaan hätäisiä!! Tammikuun loppuun asti on aikaa vahvistaa vielä joukkuetta ja yhtään runkkari peliä ei ole vielä pelattu. Eikä Raumaltakaan ole vielä parhaat tulleet. Vähän jäitä hattuun nyt siellä näppiksillä.

PS. Onko cottomouth jo uuden "VÄLIKAUSI" lippiksen suunnitellut?
 

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
KooKoon pelaajapolitiikasta voi helposti vetää johtopäätökset, että liigahaaveet on päätetty kuopata.
Kalpa on liigan puolelta hyvä esimerkki että tämä tyyli toimii, jos ei olla alasarjoissa. Junnujen kanssa pitäisi saada tehtyä parin kauden soppareita, että kehitystyöstä olisi KooKoolle jotakin hyötyä. Nyt mikäli täällä kehittyy junnuja liigatähdiksi toisiin joukkueisiin niin ne on Ikalle kikkelin jatketta kun etsii seuraavaa työnantajaa.
Ja Kiikartornille, noista U-20 peleistä mestisporukoita vastaan ei kannata vetää mitään johtopäätöksiä. Nuo pelit ovat ainakin kouvolassa muistuttaneet näitä syksyn harkkapelejä temmoltaan ja tasoltaan.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nyt mikäli täällä kehittyy junnuja liigatähdiksi toisiin joukkueisiin niin ne on Ikalle kikkelin jatketta kun etsii seuraavaa työnantajaa.

No tuskinpa Ika kuitenkaan pelkästään kikkeliä on tullut Kouvolaan kasvattamaan. Jos Ikalla olisi vain pelkästään oma CV mielessään niin eipä varmasti olisi tehnyt KooKoon kanssa 2 ja 1/2 vuoden sopimusta.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
PS. Onko cottomouth jo uuden "VÄLIKAUSI" lippiksen suunnitellut?

En vielä, yritetään keksiä jotain uutta tämän syksyn mallistoon. Tätä elokuvaposteria voisi harkita t-paitaan esim. Ikan ja Luigin naamareilla sekä korvaten konepellin vaihtopenkin reunalla, mutta taitaa olla liian ilmeinen. Mutta ei hätää, eiköhän tässä jotain aikaiseksi tuherreta, ehdotuksia?
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoon joukkueessa harjoituspelejä pelanneet Japanin maajoukkuepelaajat Minami Ryota ja Ogawa Katsuya palaavat kotimaahansa lauantaina.

Lähde: Kouvolan Piski
 

Blackorange

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Mestis
Hieno homma että saatiin G-Arska takaisin Kouvolaan ja JÄÄLLE. Iso, ulottuva, peruspakki ja rightti, yes..

Nyt on maalivahtipuolikin kunnossa, olisi varmaan ollut aika sama kumpi tulee kakkoseksi, mutta viime kauteen verrattaessa mv-tilanne pitäisi nyt olla aika paljon rauhallisempi. Sormet ristiin.

Valmennus on Mestiksen parasta, siinäkin on aika iso ero viime kauden alkuun. Ika koutsaa, Levänen auttaa häntä ja maalivahteja, Ropponen hioo heidän tekniikan ja harjoittelun uuteen ulottuvuuteen ja jeesaa Levästä etänä. Paalasmaa laittoi fysiikkaharjoittelun ja kaiken mitä siihen liittyy uuteen uskoon, viime kauden kokemuksia tietysti hyödyntäen. Kausi saadaan aloittaa yhtenäisen mutta yksilöllisen harjoittelun jälkeen. Nyt touhussa on järkeä.

Yksi-kaksi pakkia lisää (esim koko kauden lainoja) ja hyökkäysketjut kun löydetään toimiviksi, niin meno tulee varmasti olemaan hyvää kauden aikana. Itse odotan eniten vieraspisteitä Joensuusta ja Mikkelistä, miksei Turusta ja Vaasastakin. Viime kausien peikot kun saadaan selästä, niin kevääseen on helpompi lähteä. Tasaiset otteet kauden aikana tulevat ratkaisemaan paljon ja ne kovat treenijaksot, kuten joululoman jälkeen nähtiin. Ne kun saadaan ajoitettua oikein, niin joukkue pelaa vieläkin paremmin jäällä kuin paperilla.

Joukkueessa on nyt puolet kokemusta viime kaudelta, puolet ennakkoluulotonta nuoruuden intoa. Kuka haluaisi muka vaihtaa heidät kovapalkkaisiin jäähdyttelijöihin? Lähtökohdat kokonaisuutena kauteen ovat tasapainoisimmat pitkään aikaan Kouvolassa.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Tryout-tupa alkaa siis tyhjentymään, kun Kalliolakin poistui ringistä. Hyvä näin, taso ei riittänyt. Seuraavaksi tullee tietoa Mäkisen yms. poistoista sekä tietoa siitä miten jatketaan Nikitan kanssa. Sanoisin, että pidetään Nikita, jos ei kerran maksa juuri mitään - tällä erää kuitenkin kuuden pelaajan puolustajan joukossa. Puolustuksen tilanne tosin vielä elänee. Itsellä tuli tosin huomattavasti parempi mieli, kun saatiin raaka-Arska takaisin ruotuun.

Lukko-pelaajistosta toivottaisin CB:n mieluusti porukkaan, antanut hyviä näyttöjä. Katsotaan keitä sieltä vielä tulee ja miten se osasto elää, esim. teemmekö me oikeasti jotain Virtasella? Kaverin taso ei ole sen kummempi kuin Lussu/Gärdi/Lehtonen-troikan, voimmeko ja pitääkö meidän luvata tämmöisille lainakavereille minuutteja miesten peleistä? Itse valitsisin mieluusti kuitenkin paikallisen kaverin viemään ne minuutit. Tosin toki Virtanen voi parantaa menoaan vaikka kuinka paljon, eli kaverin potentiaalia en toki yritä vähätellä.

Käväisin hallilla ja siellä on vielä paljon hommaa uutta kautta varten, Nieminen roikkui vielä seinällä ja otteluohjelmat olivat vanhoja. Eipä siinä mitään hommat hoituvat varmasti kuntoon ennen avausta, mutta pikkumaista tai ei niin ne "Koplan" kamat voisi heivata alimpaan kaivoon sielä hallin puolelta - voisivat ihan vuokrata ramirentiltä jonkun työmaakopin siihen pihaan. Avauspelissä ei toivottavasti ole aulankahvion päällä KPL-kylttejä ja muuta näpypalloa mainostavaa roipetta ja toivottavasti "Kopla"-shopin tila muutetaan KooKoo-shopiksi kauden ajaksi.

Loppuun vielä kerran kiitoksia japanilaisille kiekkosotureille, jotka radiohaastattelun mukaan viihtyivät kouvolassa ja toivovat pääsevänsä joskus takaisin.
 

Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eipä siinä mitään hommat hoituvat varmasti kuntoon ennen avausta, mutta pikkumaista tai ei niin ne "Koplan" kamat voisi heivata alimpaan kaivoon sielä hallin puolelta - voisivat ihan vuokrata ramirentiltä jonkun työmaakopin siihen pihaan. Avauspelissä ei toivottavasti ole aulankahvion päällä KPL-kylttejä ja muuta näpypalloa mainostavaa roipetta ja toivottavasti "Kopla"-shopin tila muutetaan KooKoo-shopiksi kauden ajaksi.

Samaa mieltä. KPL:n romppeet jäähallilta Huitsin Nevadaan ja vähän äkkiä ennen kuin sarjakausi alkaa. Tilalle ehdottomasti KooKoo-shop! Onko mitään kuulunut milloin jäähallin uusi nimi julkaistaan vai ajoitetaankohan tuo nimen julkistaminen sarjakauden avaukseen?
 

Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
No tuskinpa Ika kuitenkaan pelkästään kikkeliä on tullut Kouvolaan kasvattamaan. Jos Ikalla olisi vain pelkästään oma CV mielessään niin eipä varmasti olisi tehnyt KooKoon kanssa 2 ja 1/2 vuoden sopimusta.

Ja ei taaskaan millään pahalla, mutta Ika häipyy heti, jos liigatavoitteita ei ole. Nimimerkillä kokemusta on :) Eikä ole mitään provoa, kiinnostusta vain. Ja ihan propsit sinne suuntaan.
 
Viimeksi muokattu:

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ja ei taaskaan millään pahalla, mutta Ika häipyy heti, jos liigatavoitteita ei ole.

Joo tämä lienee aivan selvä asia. Jos KooKoon tavoitteena olisi säilyttää vaikkapa vain mestispaikka, niin tuskinpa Ika viihtyisi Kouvolassa päivääkään. Mielestäni KooKoo lukeutuu mestiksen suurseuroihin ja KooKoolla ei voi oikein muuta tavoitetta ollakaan mestiksessä kuin liigakarsintapaikka. Kuinka realistinen tuo tavoite on kokonaan eri juttu. Kyllähän KooKoon materiaalilla pitäisi varmaan tälläkin kaudella pystyä taistelemaan ihan kärkisijoista vaikka löytyyhän mestiksestä monta paperilla KooKoon tasoista ryhmää tälläkin kaudella. Ainakin TuTo antoi pahan myrskyvaroituksen kylvettämällä KooKoota mennen tullen viime perjantaina. Jukureilla lienee sarjan kallein ja paperilla kovin joukkue, Jokipojat on taas kova samoin Hokki. Veikkaan, että tulee todella tasainen sarja ensi kaudella.
 

Blackorange

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Mestis

Hyviä juttuja Juntunen kirjoitellut. Sen verran korjauksena, että Liukkonen on KooKoon kasvatti, vaikka pelasikin pari kautta JYPissä.

Ja totta, ihan kaikki lähtee siitä tavoitteesta Mestiksen kärjessä ja liigakarsinnoista. Ei tuollaista organisaatiota olisi muuten ikäpäivänä saatu rakennettua. Kannattajien on vaan vastattava huutoon, jos meinataan joku päivä liigaa Kouvolassa pelata.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo julkaisee ulkomaalaisen try-out pelaajan!

Tiedotustilaisuus jäähallin luentosalissa maanantaina 23.8
klo 15:00. Tilaisuus on kaikille avoin.

Lähde: www.kookoo.fi

Mielenkiintoista nähdä mistä ilmansuunnasta kyseinen ulkomaalaispelaaja on nyt tulossa. Tällä kaudella KooKoossa on esiintynyt pelaajia jo Ranskasta, Virosta, Venäjältä, Japanista ja Kanadasta.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo julkaisee ulkomaalaisen try-out pelaajan!

KooKoossa on ainakin opittu Toomey-episodin jälkeen, että ulkomaalaispelaajia ei kannata ostaa sikaa säkissä, vaan ihan oikein sopimukset kannattaa sorvata tryoutin kautta. Mielenkiintoista nähdä kuka sieltä on tulossa? Tuskin on ainakaan Nistas tai Clarke, mutta entäpä Brockehurst? Vai tuleeko sittenkin hyökkääjä puolustajan sijaan? Elämme mielenkiintoisia aikoja. Huomenna jäähallille klo 15!
 

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara

Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Näyttäisi omaavan suht tarkan kudin. Jos tuosta vaikka löytyy pelimies joka naputtelee paikoista sisään hyvällä prosentilla niin hyvä homma. Hiukan arvuuttelen kyllä vielä että mitenkä luistin liikkuu. Onkohan jo maassa, pelaako jo perjantaina Vantaalla?
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Näköjään pelannut Petr Pohlin kanssa samassa joukkueessa edelliskaudella, joten sitäkin kautta on voinut kuulla Suomesta juttua.

edit. tuolla videokoosteellahan kaveri pelaa juuri Pohlin ketjukaverina.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Hiukan arvuuttelen kyllä vielä että mitenkä luistin liikkuu.

Videon perusteella aikamoinen köntys luistimilla. Toki sen voi muilla avuilla paikata, ellei ole ihan mahdoton juttu kuten eräällä RoKin taannoisella "vahvistuksella".

Toivottavasti pelaa perjantaina TuToa vastaan niin nähdään minkälainen kaveri on kyseessä.
 

Kiekko-Kolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks & KooKoo
Yaworski olisi ainakin meikäläisen makuun jo sopivan kokoinen pelaaja, jos vaan sitten osaa myös käyttää kroppaansa fyysiseen peliin. Tuon videon perusteella ihan kelpo laukaus ja hyvää viimeistelyä, saa sitten nähdä miten käy, lähtökohtaisesti kuitenkin peukku ylös täältäpäin.
 

Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Paha sanoa mitään yhden videon perusteella ja statsitkaan eivät aina välttämättä kerro koko totuutta. Yaworski pelannut tosiaan yhden kauden Petr Pohlin kanssa. Pohl ei ilmeisesti oikein vakuuttanut viime kaudella, mutta teki kuitenkin huomattavasti enemmän pinnoja kuin Yaworski sitä edellisellä kaudella.

Sen verran tuossa jatkoajan uutisessa on virheellistä tietoa, että Yaworski ei esiinny KooKoon peliasussa tulevan perjantain (27.8.) TuTo kotiharjoitusottelussa, vaan K-Vantaan turnauksen avausottelussa Vantaalla.

Ihan hyvä, että KooKoo hakee aktiivisesti maalintekijöitä joukkueeseen. Onko Yaworski ratkaisu ongelmaan sen aika näyttää. Onneksi näitä pelaajia haetaan nyt tryouteilla eikä suorilla sopimuksilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös