KooKoo 2007-2008

  • 346 190
  • 2 160

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Vaihdetaanpa aihetta johonkin vähän mukavampaan. Eli mihin mielestänne Valtteri Skyttä voisi olla menossa. SM-liigahan on huhuttu kovasti suunnaksi, mutta joukkueet ovat kovasti jo täynnä. Mieleeni tulee eniten kenties Pelicans, joka saattaisi vielä tarvita keskushyökkääjää. Ilmeisesti miehen tilanne on avoinna, koska muuten sopimus olisi varmasti tullut Aben kanssa samaan aikaan.

Toki haluaisin Skytän jatkavan, mutta toisaalta haluan hänen pääsevän myös eteenpäin. KooKoon juniorimyllystä ei nimittäin pahemmin olla SM-liigaan murtauduttu viime vuosina. Immonen lienee ainoa poikkeus - monet lupaavat tyypit ovat pilanneet uransa lähtemällä liian aikaisin maailmalle, joka onkin monesti iso riski.

Btw. suosikki maalivahtini Kalle on ilmeisesti palannut Kouvolan seudulle. Harmittavasti ei vain taida olla KooKoon suunnitelmissa ensi vuonna. Edelleen kuulutan sitä, että miehessä on valtava potentiaali, joka ei ehkä ole koskaan tullut täysin ulos. Ja mikä parasta kyseessä on todellinen persoona, joita ei kiekkokaukaloissa nykyään ainakaan liikaa näe.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
teroz kirjoitti:
Mieleeni tulee eniten kenties Pelicans, joka saattaisi vielä tarvita keskushyökkääjää.

Toisaalta Pelicansilla on omissa junnuissaan mm. Teemu Rinkinen, joka on saman ikäinen kuin Valtteri ja oli A:n pistepörssissä seitsemäs. Eli toisaalta voisi kuvitella, että näyttöpaikka annettaisiin ennemmin hänelle.

Mutta aika vähissä ovat kieltämättä mahdolliset liigaseurat. Melkein kaikilla näyttää kuitenkin olevan jo perusrunko kasassa ja haussa enää muutama kovan luokan vahvistus. Ei Pelicanskaan kyllä välttämättä enää niin huono vaihtoehto olisi kuin mitä se ennen on nuorille lupauksille ollut. Aravirta on tuonut paljon uskottavuutta.

teroz kirjoitti:
Edelleen kuulutan sitä, että miehessä on valtava potentiaali, joka ei ehkä ole koskaan tullut täysin ulos. Ja mikä parasta kyseessä on todellinen persoona, joita ei kiekkokaukaloissa nykyään ainakaan liikaa näe.

Toivottavasti Grahn jossain sarjassa vielä pelejä jatkaa, ei nimittäin ole minunkaan mielestäni vielä täysin katsomaton kortti. Kyllähän hänen tasonsa nähtiin keväisin, mutta syksy oli aina synkkää. Ei vissiin Kalle kaikkein kovimpia kesäharjoittelijoitakaan ole ollut.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Kysyit Everton minulta aikaisemmin, että tiedänkö Valtteri Skytän uudesta mahdollisesta seurasta jotain. En tiedä. Päättelin vaan niinkuin terozkin, että Valtterin KooKoo-sopimus olisi jo julkaistu Lampisen sopimuksen kanssa yhtä aikaa.
Minusta Valtterille ei olisi pahitteeksi jäädä vielä yhdeksi kaudeksi Liukkosen ja Lampisen keskelle suurella peliajalla ja -vastuulla. Vaikea on kuvitella, että Valtteri voisi kehittyä pelaajana missään muualla paremmin. Eli mietipä Valtteri tätä...
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Everton kirjoitti:
Toivottavasti Grahn jossain sarjassa vielä pelejä jatkaa, ei nimittäin ole minunkaan mielestäni vielä täysin katsomaton kortti. Kyllähän hänen tasonsa nähtiin keväisin, mutta syksy oli aina synkkää. Ei vissiin Kalle kaikkein kovimpia kesäharjoittelijoitakaan ole ollut.

Kallella on liigakortti jo katsottu, joten liigaan Kallella ei ole enää asiaa. Mestiksessä sen sijaan löytyy paljon joukkueita, joilla ei ole vielä molempia maalivahteja nimettynä.

KooKoolla maalivahdit jo on eli Kallea ei ainakaan KooKoossa nähdä. HeKillä ei ole vielä lainkaan maalivahteja ja Heinola sijaitsee sen verran Kouvolaa lähellä, että HeKi voisi hyvinkin olla Kallen seuraava etappi. Puuttuuhan veskareita tosin vielä lähes kaikilta mestisjoukkueilta ja Kalle olisi varmasti hyvä vahvistus mille tahansa joukkueelle.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Putte kirjoitti:
Kallella on liigakortti jo katsottu, joten liigaan Kallella ei ole enää asiaa.

...ainakaan tällä kaudella. Alle pari hyvää kautta Mestiksessä tai laadukkaassa ulkomaisessa sarjassa ja oma asenne ammattimaiseksi, niin Grahnilla on vielä mahdollisuuksia urallaan.

Jos kalle on tälle alueelle palailemassa, niin HeKin lisäksi Titaanitkin voisi olla ihan mahdollinen vaihtoehto. Siellähän olisi mukavasti vanhoja tuttujakin ja toisen veskarin paikka avoinna. Valkama voisi kirittää silloin kun ei vielä kulje ja sitten Kalle torjuisi kotkalaisille niitä tärkeitä pinnoja. Vähän OT, mutta ilman vahvaa veskaria nousijan on vaikea pärjätä (HeKi, SaPKo ja KOO-VEE sen tahoillaan todistivat).

siffa kirjoitti:
Kysyit Everton minulta aikaisemmin, että tiedänkö Valtteri Skytän uudesta mahdollisesta seurasta jotain. En tiedä. Päättelin vaan niinkuin terozkin, että Valtterin KooKoo-sopimus olisi jo julkaistu Lampisen sopimuksen kanssa yhtä aikaa.

Minusta Valtterille ei olisi pahitteeksi jäädä vielä yhdeksi kaudeksi Liukkosen ja Lampisen keskelle suurella peliajalla ja -vastuulla. Vaikea on kuvitella, että Valtteri voisi kehittyä pelaajana missään muualla paremmin. Eli mietipä Valtteri tätä...

Voi hyvinkin olla, että Valtteri on halunnut kuunnella ja katsastaa rauhassa kaikki vaihtoehtonsa läpi, eikä ole siksi lyönyt mitään lukkoon KooKoonkaan kanssa. Nyt näin ulkopuolisena näyttää kuitenkin siltä, että vaihtoehdot liigan suhteet alkavat varmasti käydä jo vähiin, ja jos sopimus jo jonnekin olisi, olisi se varmasti jo julkaistukin.

Rooli liigaseurassa olisi varmaankin ollut vähän varamieshenkinen. Eli pelejä yli-ikäisenä junnuissa tai vaihtoehtoisesti lainalla Mestiksessä ja loukkaantumistilanteen mukaan paikkauskeikkoja edustuksessa. Siitä olen samaa mieltä, että Skytälle, jolla jo kokemusta miesten peleistä on, jatko tutussa seurassa ja entuudestaan kasvaneessa roolissa olisi todennäköisesti kehittymisen kannalta paras vaihtoehto. Mutta saa nyt nähdä, mikä on hänen ratkaisunsa.



Toisella korvalla satuin tänään radiosta kuulemaan Sirviön haastattelua. Sen mukaan, jos oikein ymmärsin, lisää jatkosopimuksia sekä uusia pelaajia voi odotella toukokuun aikana. KooKoo toivoo myös saavansa pari-kolme lupaavaa nuorta siitä porukasta, joka yrittää nyt ansaita paikkaansa liigajoukkueiden mukana.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Everton kirjoitti:
Toisella korvalla satuin tänään radiosta kuulemaan Sirviön haastattelua. Sen mukaan, jos oikein ymmärsin, lisää jatkosopimuksia sekä uusia pelaajia voi odotella toukokuun aikana. KooKoo toivoo myös saavansa pari-kolme lupaavaa nuorta siitä porukasta, joka yrittää nyt ansaita paikkaansa liigajoukkueiden mukana.

Eli kauhuskenaariot alkavat käydä toteen. Kohta meillä on taas kolme ylijäämäjunnua lisää joukkueessa. Kun omien junnujenkin saamisessa kokoonpanoon on jo tarpeeksi tekemistä niin minkä ihmeen takia niitä pitää roudata tänne lisää? Mielummin Juice, Lusse, Kossu, Viantie ja kumppanit kun jotain KalPan, Bluesin yms. junnuja. No Härmälä menee vielä, mutta ei kiitos lisää näitä!
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Everton/ kirjoitti:
Toisella korvalla satuin tänään radiosta kuulemaan Sirviön haastattelua. Sen mukaan, jos oikein ymmärsin, lisää jatkosopimuksia sekä uusia pelaajia voi odotella toukokuun aikana. KooKoo toivoo myös saavansa pari-kolme lupaavaa nuorta siitä porukasta, joka yrittää nyt ansaita paikkaansa liigajoukkueiden mukana.

Jostain syystä Kymenlaakson Radion nettisivut ei aukene ja ei pääse kuulemaan sitä kautta tuota Sirviön haastattelua. Lisää jatkosopimuksia kyllä odotellaan jo vesi kielellä ja myös pari kovan luokan vahvistusta joukkueeseen vielä ehdottomasti tarvitaan ja mikä ettei, kyllähän siinä pari hyvää nuortakin menisi, mutta tällöin heidän täytyy olla ehdottomasti nuorten SM-liigan eliittiä, kuten Virtala aikoinaan.

Sen verran OT:nä, että tuo alempi lainauksesi taitaa olla siffan ei siis minun tekstistäni.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Fordél kirjoitti:
Eli kauhuskenaariot alkavat käydä toteen. Kohta meillä on taas kolme ylijäämäjunnua lisää joukkueessa. Kun omien junnujenkin saamisessa kokoonpanoon on jo tarpeeksi tekemistä niin minkä ihmeen takia niitä pitää roudata tänne lisää? Mielummin Juice, Lusse, Kossu, Viantie ja kumppanit kun jotain KalPan, Bluesin yms. junnuja. No Härmälä menee vielä, mutta ei kiitos lisää näitä!

Muutama päivä sitten urheiluruudussa olisi SM-liigan toimitusjohtajan Jukka-Pekka Vuorisen haastattelu, jossa hän mainitsi, että tulevaisuudessa SM-liiga profiloituu yhä nuorempien liigaksi. Tämä johtunee siitä, että SM-liiga ei pysty enää edes kilpailemaan muiden eurooppalaisten liigojen kanssa hieman kokeneemmista ja hyvistä pelimiehistä.

Kyllähän mestiskin tuntuu vuosi vuodelta nuorentuvan ja monet kärkipään joukkueetkin ovat käyneet jälleen ostoksilla nuorten SM-liigapelaajien markkinoilla. Näin se vain on. Kohta jalkapallo menee heittämällä ohi jääkiekosta yleisömäärissä, mikäli liiga pidetään jatkossakin keinotekoisesti suljettuna.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tällä hetkellä liigaseurojen ringissä, mutta ilman sopimusta ovat ainakin:

BLUES: Tomi Karlsson, Miikka Luodes, Ari Katavisto
HPK: Ville Eskelinen, Markku Erholtz, Ossi Pellinen
ILVES: Ville Kaario
LUKKO: Ari Kovanen
PELICANS: Henri Laurila
TAPPARA: Antti Uitto

Noista nimistä suurin osa onkin Mestiksestä tuttuja, eikä välttämättä niitä, ketä tänne kaavaillaan. Yli-ikäisiä junnuja ovat vain Eskelinen ja Kaario. Henri Laurila olisi kyllä mielenkiintoinen nimi, ellei liigasopparia saa. Eikös tuo Kinoskin tullut Jukureihin Italiasta?

KalPasta tuskin ainakaan kannattaa junnuja miettiä, Jokipojathan pääsee kuitenkin valitsemaan niistä ensin parhaat päältä. Tosin sitä en epäile ollenkaan, etteikö Sirviö tietäisi varmasti mihin kenestäkin kuopiolaisesta on.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Everton kirjoitti:
Tällä hetkellä liigaseurojen ringissä, mutta ilman sopimusta ovat ainakin:

BLUES: Tomi Karlsson, Miikka Luodes, Ari Katavisto
HPK: Ville Eskelinen, Markku Erholtz, Ossi Pellinen
ILVES: Ville Kaario
LUKKO: Ari Kovanen
PELICANS: Henri Laurila
TAPPARA: Antti Uitto

Toivottavasti nyt ei ainakaan mitään arikovasia aleta uudestaan tänne enää hankkimaan. Olisihan KalPassa vielä ilman sopimusta Eetu Qvist ja Simo Vidgren ja kyllä heidät tänne kannattaisi ottaa.

En usko, että Kuopion ja Joensuun väimatka (138 km), nyt automaattisesti merkitsisi sitä, että kyseiset pelaajat pelaisivat Joensuussa jonkin muun mestisjoukkueen sijaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Putte kirjoitti:
En usko, että Kuopion ja Joensuun väimatka (138 km), nyt automaattisesti merkitsisi sitä, että kyseiset pelaajat pelaisivat Joensuussa jonkin muun mestisjoukkueen sijaan.

Joo, mutta joensuulaislähteiden mukaan reilu kentällinen KalPa-nuoria antaa ensi viikolla näyttöjä Jokipojille. Jonkinlaista yhteistyötähän seurat ovat myös tekevinään, joten tämän johdosta arvioni esitin.

Tapio Ahtonen on muuten myös noita mielenkiintoisia sopimuksettomia nimiä KalPassa, mutta ainakin hänen luulisi valitsevan ennemmin Jokipojat, mikäli on palailemassa Mestikseen.


Tänään on muuten julkaistu tieto, ettei Jarno Kultanen jatka Morassa. Oli kyllä viime kaudella joukkueen avainpelaaja ja kapteeni, muttei ilmeisesti vaihtuneen valmentajan suosiossa. Itse Jarno on sanonut, että haluaisi jatkaa Ruotsissa, ja veikkaisinkin että joku ottaja löytyy. Mutta ainahan sitä unelmoida saa...
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Jarno Kultanen lähtee Mora IK:sta, onko uusi seura KooKoo?

http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/Kultanen+lähtee+Mora+IKsta+Vertala+HV+1stä/1135226763521?ref=rss

Jarno Kultasella on kesäasunto edelleen Kouvolan lähellä ja muutama vuosi sitten Kouvolan Sanomien haastattelussa Jarno Kultanen sanoi, että on hyvinkin mahdollista, että hän lopettaa uransa kasvattiseurassaan KooKoossa.

Olisi kyllä hienoa, jos Jarno Kultanen palaisi KooKoohon lopettamaan hienon uransa. Siinä olisi kiistatta mestiksen paras pakki ensi kaudella.

Lisäys: Everton ehtikin jo kommentoida tuota uutista Jarno Kultasesta.
 

red&white

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Philadelphia Flyers, CFC
Olisihan se aikamainen paukku jos Kultanen KooKoohon tulisi. Tekisi kyllä hyvää kun ns. nimimiehiä saadaan Mestis-jengeihin vaikka Liigassakin ottajia varmasti löytyisi. Itse kyllä uskon, että jatkaa ruotsissa, jossakin muussa jengissä tai sitten myös IFK on yksi varteen otettava ehdokas.
 

Fordél

Jäsen
Evertonin mainitsemista nimistä varmasti parhaat saavat kyllä sopparin liigaan eli Pellinen, Uitto ja Erholtz. Muilla sitten ei mekään tehdä yhtään mitään. Pelkään vaan, että Sirviö hommaa meille KalPasta Partasen ja HPK:n try-outilla yrittävän Eskelisen sekä vielä jonkun kolmannen "lottovoiton".

Nyt ei ole mielestäni mitään syytä lähteä hankkimaan pelaajia muualta kun neuvotellaan aluksi viime kauden rungon kanssa. Sieltä tärkeimmät nimet olisivat puolustukseen Nyrhinen ja Lustberg sekä mahdollisesti Honkanen tuomaan kovuutta pakistoon. Vaihtoehtona voisi olla Harikkala HPK:sta. Keskinen ilmeisesti lopettaa ja Virkkiä emme pakosti tarvi.

Hyökkääjistä taas soppari ehdottomasti käteen Skytälle, Mattilalle, Saarelalle, Vimparille ja Ilolalle. Myös jo viime viestissäni mainitsemani Juice ja Kossu pitää saada jatkamaan joukkueessa. Siihen lisäksi sitten muutama täsmähankinta liigasta/mestiksestä/suomi-sarjasta, mutta ei mitään ylijäämäjunnuja. Tärkeintä, että talous pysyy kasassa ja saadaan nähdä taas mahdollisimman paljon kouvolalaisia kiekkoilijoita kaukalossa.

Pakit:
Tarkiainen
Vuorisaari
Lustberg
Nyrhinen
Honkanen/Harikkala
+ yksi kiekollinen pakki mestiksestä/liigasta (esim. Marklund, Öhberg Salamoista)
+ yksi peruspakki (Hapsu).
Junnut hoitavat sitten tarvittavat paikkailut

Sentterit:
Oikarinen/Qvist
Skyttä
Vimpari
Viantie

Laiturit:
Lampinen
Liukkonen
Lindholm
Mattila
Ilola
Vilkman
Saarela
Korhonen
Koskelainen
Nykänen
Räty
Sompi

Rohkeesti vaan junnuille näytönpaikkoja ja heitä voi levittää vaikka vähän muuallekin kuin vain neloseen. Sitten HPK:n kanssa jatketaan yhteistyötä, jolloin sieltä voi tulla loukkaantumisia paikkaan Ruohola, Hokkanen, Korhonen ja kumppanit.
 
Viimeksi muokattu:

Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Taitaa olla utopiaan, että Jarno Kultanen nähtäisiin ensi kaudella KooKoossa.
Hienoahan se olisi, jos Kultanen palaisin monen vuoden tauon jälkeen Kouvolaan päättämään uransa. Hän on 34-vuotias, joten mikä ettei vielä pari vuotta KooKoossa menisi.

Viime kaudellahan KooKoolla oli ulkopuolinen rahoitus järjestetty Roman Turekin hankintaan. Olisikohan kyseinen taho kiinnostunut rahoittamaan Jarno Kultasen paluun KooKoohon.

Kultanen toisi varmasti omalta osaltaan vähintään muutaman sadan katsojan lisäyksen KooKoon yleisökeskiarvoon.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Historian havinaa

Fordél kirjoitti:
Eli kauhuskenaariot alkavat käydä toteen. Kohta meillä on taas kolme ylijäämäjunnua lisää joukkueessa.


Ei tuo aina välttämättä huono asia ole hankkia joukkueeseen myös hyviä nuoria pelaajia.

Jos muistellaan KooKoon tai jopa divarin 90-luvun parasta kentällistä niin siinä pelasi sopivasti sekoitettuna kokemusta ja nuoruutta.

Jouko Myrrä - Mikko Laaksonen - Petri Günther
Sami Leinonen - Sergei Karpov

Jouko Myrrä oli vielä nuori pelaaja (22 v) ja kuitenkin joukkueen maalitykki (37+34=71).
Mikko Laaksonen oli hieman kokeneempi pelaaja (24 v), ja yksi parhaista divarin senttereistä (29+44=73).
Petri Gynther (18 v) toisena kautenaan edustusjoukkueessa 18-vuotiaana nousi KooKoon ykkösvitjaan ja kiitti tehoilla (15+12=27).
Sami Leinonen (23 v) puolustajana hänelläkin loistavat tehot (8+35=43).
KooKoon ja divarin ehkä kaikkien aikojen paras puolustaja Sergei Karpov (32 v) edusti kokemusta ja oli joukkueen ehdoton tähtipelaaja tehot hänelläkin uskomattomat (19+51=70).

Kausi oli siis 1991-92. KooKoon valmentajina olivat Esa Siren ja Jari Helle.

KooKoossa pelaisi tuon yllä mainitun viisikon lisäksi mm. Jarmo Myllys, Jari Neuvonen, Jarno Kultanen, Andrei Matitsin, Anssi Melametsä ja Jouko Viljakainen.

Vieläkin tulee kyrmät väreet, kun muistelee tuota 90-luvun alun tehovitjaa. Kyseinen viisikko teki jäällä lähes mitä halusi. Ei ole oikeastaan divarissa ja mestiksessä tuon jälkeen ollut millään joukkueella yhtä hyvää kentällistä, joka dominoisi yhtä selvästi tapahtumia.

Varsinkin Sergei Karpov oli paras puolustaja mitä KooKoossa on nähty. Karpov pelasi KooKoossa kaikkiaan kolme kautta. Vielä kun nykyään saisi yhtä hyvän pakin joukkueeseen, kuin mitä Karpov aikoinaan oli.

Myllys maalissa, kolme parasta pelaaja iskevät yli 70 pojoa mieheen. Siinä oli sitä jotain.
 
Viimeksi muokattu:

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Putte kirjoitti:
Jarno Kultanen lähtee Mora IK:sta, onko uusi seura KooKoo?
QUOTE]

Tätähän olen toivonut jo muutaman kauden, mutta taitaa Jarno olla vielä useammankin maan ykköstason pelaaja, eli rahaa leivotaan vielä jokunen 3-4 vuotta. Tosin mikäs siinä, jos reissaaminen riittää, ja paalua on pankkitilillä tarpeeksi, niin tänne ja nopeasti, ja voisi tuoda Kurvisen Mikonkin mukanaan.
 

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Fordél kirjoitti:
Laiturit:
Liukkonen
Lindholm
Mattila
Ilola
Vilkman
Saarela
Korhonen
Koskelainen
Nykänen
Räty
Sompi
.

Olet sitten myynyt Lampisen, jolla kuulemma on jopa sopimus, jonnekin. Menikö LiTiin vai Titaaneihin?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
ukkometso kirjoitti:
voisi tuoda Kurvisen Mikonkin mukanaan.

Kuten Puten laittamasta linkistä käy ilmi, niin Kurvinen kelpasi jatkossakin Moralle. Solmi kaksivuotisen jatkosopparin.

Fordél varmaan ennakoi Lampisen poisjättämisellä NHL-peikkoa.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
ukkometso kirjoitti:
Tosin mikäs siinä, jos reissaaminen riittää, ja paalua on pankkitilillä tarpeeksi, niin tänne ja nopeasti, ja voisi tuoda Kurvisen Mikonkin mukanaan.

Kurvinen jatkaa Morassa kahden vuoden sopimuksella.

Kultanen on tosiaan monen maan pääsarjatasoa ja se pitänee miehen pois mestiskuvioista toistaiseksi. Mutta ehdottomasti seuran puolelta yhteyttä mieheen ja suunnittelemaan uran viimeistä kautta KooKoo-paidassa. Eiköhän niin ole tehtykin.

Edit. Erittäin hidas
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kurvinen ja Kultanen olisi molemmat pohjois-kymenlaaksolaislähtöisinä jääkiekkoilijoina enemmän kuin tervetulleita KooKoon joukkueeseen.

Kurvinen jatkaa kuitenkin Ruotsissa vielä 2-vuotta, mutta KooKoon johto on 100 prosenttisen varmasti ollut yhteydessä Kultaseen. Nähdäänkö Kultasen paluu KooKoo-paitaan ensi syksynä vai vasta myöhemmin jää nähtäväksi.

Mitenkäs Holopainen? Toivottavasti Kolek ja Sirviö ovat noteraaneet, että myös Holle ei ole tehnyt vielä sopimusta minkään seuran kanssa.
 

Fordél

Jäsen
Everton kirjoitti:
Kuten Puten laittamasta linkistä käy ilmi, niin Kurvinen kelpasi jatkossakin Moralle. Solmi kaksivuotisen jatkosopparin.

Fordél varmaan ennakoi Lampisen poisjättämisellä NHL-peikkoa.

Heh kyllä, mutta juuri saamani "tiedon" mukaan NHL-peikko on väistynyt ja Apassi pelaa KooKoossa tulevalla kaudella.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Old Tom kirjoitti:
Mitenkäs Holopainen? Toivottavasti Kolek ja Sirviö ovat noteraaneet, että myös Holle ei ole tehnyt vielä sopimusta minkään seuran kanssa.

Ovat varmasti. Vladohan sanoi jo ennen viime kauden alkua, että olisi mielellään nähnyt Holopaisen jatkavan joukkueessa. Mutta Hollella on varmasti kysyntää yhä Euroopassakin.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuli mieleen kun selailin Hekin pelaajaluetteloa, oliko jossain kauden aikana ilmestyneessä lehtijutussa tietoa, että KooKoo olisi kysellyt Ville Kiiskistä ennen viime kautta? Vai muistelenko omiani?

Kiiskisestä voi olla montaa mieltä, mutta on hänellä kiistatta paljon hyviä ominaisuuksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös