KooKoo 2006-2007

  • 217 620
  • 1 328

Fordél

Jäsen
KooKoon johto ei varmasti tule neuvotteluissa tarjoamaan kenellekään mitään ykkössentterin statusta ja jos sen jostain kumman syystä tekisi niin ei se sitä tule Skytälle sitä ainakaan vielä ensi kaudella tarjoamaan. Mutta varmasti Skyttä itsekin pohtii, että mikä olisi uransa kannalta paras vaihtoehto. Onneksi armeija on takana niin se helpottaa jo paljon valintaa.

Siffa ei ole ilmeisesti paljoa seuraillu yhtään Louhivaaran uraa, sillä kyllä Ossi on pelannut paikoin hyvinkin vastuullisessa roolissa Jypissä. Loukku on pelannut ykköskentässä (todellisessa sellaisessa), ollut alivoiman luottomies yms. Täksi kaudeksi sitä vastuuta olisi tullut vielä enemmän, mutta loukkaantumiset ovat selvästi haitanneet miehen otteita.

Jos verrataan Louhivaaraa Skyttään tai Lampiseen niin kyllähän Loukku oli aikoinaan vielä astetta selvempi liigatapaus kuin tämä kaksikko. Kuitenkin fyysisiltä ja varsinkin henkisiltä ominaisuuksiltaan tuntuu, että Skyttä olisi tästä kaksikosta valmiimpi. Ja muistetaan, että kyseessä on kuitenkin sekä Lampista että aikoinaan myös Loukkua nuorempi tapaus, joten varmasti liigaseuroja houkuttelee meitin Valderama. Eli ei muuta kun laitetaan Skyttä HPK:n ja sieltä paluupostina meille Hokkanen.

Isaskarin esille nostama Saarela on varmasti myös yksi mahdollinen liigapelaaja. Varsinkin jos mies pelaisi Jukureissa niin voisi hyvinkin pukea ensi kaudeksi Jypin paidan päälle. Ties vaikka koko Skytän kenttä olisi jo siirtymässä Jyväskylään...
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
teroz kirjoitti:
Luulen, että koukou saattaa olla oikeassa. Ehkä Kolek on ajatellut asioita jo näin pitkälle. Ensi kaudeksi käy nimittäin hurja kato hyökkäyksessä, ehkä pahempi kuin koskaan. Täyttä arvailua, mutta kenties tässä on jotain tuon luonteista takana.

Liekö myös olettamus Kolekin jatkamisesta Kouvolassa arvailua, vaiko tietoa? Sopimushan kattoi vain tämän kauden, eikä jatkoa ole vielä ainakaan julkistettu. Esimerkiksi HPK:n valmennustiimistä saattaa hyvinkin olla paikka varattuna jollekin Mestis-koutsille.
 

Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
siffa kirjoitti:
Juho-Tuomas Appel on kovan luokan pelaaja Mestiksessä, mutta mihin KooKoo häntä tarvitsee? Samoin Iivo Hokkanen on osoittautunut hyväksi vahvistukseksi, mutta terve KooKoo ei häntä tarvitse kokoonpanoonsa.


Kyllä tulet muuttamaan tota mielipidettä vielä. Appel tulee olemaan KooKoolle vähintään yhtä hyvä vahvistus, kun Hokkanen ja ratkaisemaan tärkeitä pisteitä KooKoolle vielä keväällä.
 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mahdollisia heikkouksia on, että pysyykö kaikki pelaajat aina tyytyväisinä peliajan suhteen.
Näin siis sanoo Mikko Silvennoinen KooKoon nettisivujen haastattelussa. KooKoolla on nyt Mestiksen kärkipään pelaajia neljään kenttään mutta voiko pelaajista saada parasta irti jos jotkut rupeavat murjottamaan vähäisen peliajan myötä? Eiköhän materiaalin leveys käänny kuitenkin positiiviseksi asiaksi kauden lopussa.
 

red&white

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Philadelphia Flyers, CFC
Adressi-linkki poistettu
-Moderaattorit
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Ice Hockey kirjoitti:
Kyllä tulet muuttamaan tota mielipidettä vielä. Appel tulee olemaan KooKoolle vähintään yhtä hyvä vahvistus, kun Hokkanen ja ratkaisemaan tärkeitä pisteitä KooKoolle vielä keväällä.

Minähän totesin, että Appel on kovan luokan pelaaja Mestiksessä. Kenen tilalle laitat Appelin? Siitä on kyse. Mikäli pelataan tehokkaasti ylivoimaa, niin sitä varten muodostetaan kaksi ylivoimakentällistä. Ylivoimia pelaisi tuolloin neljä laituria. Ketkä kolme muuta Appelin lisäksi valitsisit laitureista ylivoimakentällisiin. Jos laajan ja hyvän hyökkäyskaluston vuoksi on pelattava ylivoimat jopa kolmella-neljällä kentällisellä niin se ei ole niin tehokasta kuin kahdella ylivoimakentällisellä pelaaminen.
Sitä mielipidettäni, että Appel on hyvä Mestis-pelaaja en tule muuttamaan. Enkä ihan helpolla sitäkään, että KooKoolla ei ole nyt tarvetta Appelin kaltaiselle pelaajalle.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
siffa kirjoitti:
Enkä ihan helpolla sitäkään, että KooKoolla ei ole nyt tarvetta Appelin kaltaiselle pelaajalle.

Paino sanalla nyt. Kuukauden päästä ei voi enää uusia pelaajia hankkia, jos silloin tarvetta ilmenisi. Joulua edeltänyt loukkaantumissuma sai ehkä seurajohdon mietteliääksi. Tietty voisi venata ja katsoa siirtorajan umpeutumiseen asti, mutta välttämättä silloin ei enää Appelin tasoisia pelimiehiä sitten vapaana olisikaan.
 

The Rock

Jäsen
Esa-Tapio Palmu loppukaudeksi Titaaneihin

Uutinen kyseisestä pelaajasiirrosta sekä Titaanien TJ Sakari Välimaan kommentit luettavissa täältä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos pakkia etsitään ja siihen oikeasti rahaakin olisi, niin Jussi Halme voisi olla ihan harkinnan arvoinen kaveri. Huhujen mukaan olisi kenties palailemassa Suomeen. Toki joku KalPa saattaisi hyvinkin ottaa testiin jo nyt ensi kautta ajatellen, mutta toisi kyllä mukavasti lisää syvyyttä KooKoo-pakistoonkin.
 

Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
siffa kirjoitti:
Minähän totesin, että Appel on kovan luokan pelaaja Mestiksessä. Kenen tilalle laitat Appelin? Siitä on kyse. Mikäli pelataan tehokkaasti ylivoimaa, niin sitä varten muodostetaan kaksi ylivoimakentällistä. Ylivoimia pelaisi tuolloin neljä laituria. Ketkä kolme muuta Appelin lisäksi valitsisit laitureista ylivoimakentällisiin. Jos laajan ja hyvän hyökkäyskaluston vuoksi on pelattava ylivoimat jopa kolmella-neljällä kentällisellä niin se ei ole niin tehokasta kuin kahdella ylivoimakentällisellä pelaaminen.
Sitä mielipidettäni, että Appel on hyvä Mestis-pelaaja en tule muuttamaan. Enkä ihan helpolla sitäkään, että KooKoolla ei ole nyt tarvetta Appelin kaltaiselle pelaajalle.


Niin kuten Everton totesi kuukauden päästä KooKoolla ei ole mahdollisuutta enää tälläisiä vahvistuksia hankkia. Appelista tulee olemaan vielä paljon iloa KooKoolle.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
KooKoo jatkaa hienoja otteitaan. Nyt tarvitaan huomenna SaPKolta ja ylihuomenna Jokipojilta apuja, kun TuTo tekee kaksoismatkan pitkälle Itä-Suomeen.
Seuraava ottelu on lauantaina perinteisesti paha FPS-KooKoo. Toivottavasti KooKoo jatkaa taas leveällä rintamalla onnistumisten suhteen. Erityisen iloinen on oltava Saarela-Skyttä-Lampinen kentän paluusta vireeseen niin pisteiden kuin varsinkin tehojen suhteen. Saarelalla +14 ja Lampisella +13, näistä pojistaan ukkometso voi olla hyvin hyvin tyytyväinen.
 

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
siffa kirjoitti:
KooKoo jatkaa hienoja otteitaan. Nyt tarvitaan huomenna SaPKolta ja ylihuomenna Jokipojilta apuja, kun TuTo tekee kaksoismatkan pitkälle Itä-Suomeen.

Voit lisätä tuohon vielä sunnuntaina Hokin. Edellisen kerran vastaava kolme vieraspeliä kolmessa päivässä tuotti yhden pisteen, joten toivottavasti kauden tärkeässä vaiheessa, turnee sujuu hieman paremmin.

Kovaksi menee taistelu kotiedusta KooKoon ja TuTon välillä.
 

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä KooKoo on hyvässä kiidossa, sen verran jakautunut tuo pistepörssi on, että jo tässä vaiheessa tosiaankin voidaan spekuloida vain sillä, onko KooKoo (tai Kymen miehet, niinkuin Salama-pelin raportissa sanottiin) 4. vai 5. Toivottavasti neljäs, niin saadaan kolmas kotimatsi TuToa vastaan. Veikkaan, että kotona kumpikin on vahvoilla.

Ja sitten; Milloin pelaaja ei enää ole poika tai juniori? Ilkka Saarela täyttää 16.3. (hyvä syntymäpäivä!) 24 vuotta. Ja niin vaan juniorina pelaa hyvää kautta Lampisen ja Skytän kanssa. (Jotka nyt vielä ovat melkolailla vähäpoikia)
 

Tilastomies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja muut laaksokunnan jääkiekkoseurat
ukkometso kirjoitti:
Ja sitten; Milloin pelaaja ei enää ole poika tai juniori? Ilkka Saarela täyttää 16.3. (hyvä syntymäpäivä!) 24 vuotta. Ja niin vaan juniorina pelaa hyvää kautta Lampisen ja Skytän kanssa. (Jotka nyt vielä ovat melkolailla vähäpoikia)
Menee vähän ohi topicin, mutta 16.3. on hyvä syntymäpäivä! Lieneeköhän 16.3.2007 vuosia 54 täyttävä kannattaja kannattajana poika vai juniori?

KooKoon taivallusta kannattajana vuodesta 1985, eli reilut 20 vuotta, seurannut

T-mies

PS. minkä aikuisena oppii, sen vanhana taitaa
 

Rankkari

Jäsen
Pudotuspelipaikka on jo aika lähellä. Kotietu vaatii Tuton tai Jukureiden epäonnistumista usean pelin ajan. Tai Kookoon onnistumista kaikkia sarjataulukossa alapuolella olevia vastaan, ja yläpuolella olevista VÄHINTÄÄN pistettä/peli.

Kova on paikka, mutta taistellaan loppuun asti. Aika näyttää, mistä lähdetään pelaamaan, kun on tosi pelit kyseessä.
 

ilevan

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Saipa, Titaanit, Newcastle, Barcelona
Kyllä Appel on tänää vireessä. Kai siinä on joku syy miksi Koskelainen ja Korhonen ei pelaa. On mukava huomata Appelin onnistumiset, vahinko et lähtee opiskelijoiden kisoihin mutta onnistumiset siellä avittaa loppukautta.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Silvennoinen-Somppi kaksikko täydennettynä Appelilla oli pitkästä aikaa KooKoon paras kentällinen. Sompista näki jo Kouvolassa, että huili oli tehnyt hyvää ja peli kulki. Tänään myös Appel osoitti, että jos vastuuta tulee valmentajalta, niin kova vahvistus on. Mikäli Silvennoisen kentällinen saa jatkossa ylivoimavastuuta, niin se nousee ehdolle kevään toiseksi ylivoimakentäksi. Kilpailu on nyt kovaa KooKoon hyökkäääjillä. Toivottavasti Kolek peluuttaa kylmästi niitä, joilla kulkee.

Puolustajapareille näytti menneen aika tasaisesti +pisteet. Onko Tuomas Gärdström loukkaantunut, kun ei ollut kokoonpanossa?

KooKoon hurja pistetahti senkun jatkuu. SaPKo ja Jokipojat eivät pystyneet TuToa vastaan auttamaan KooKoota, joten omalla pelillä on vaan rutistettava neljän joukkoon. Hokki on hiipumassa, joten sekin on lujilla huomenna TuTon kanssa.

Edit:Täältä ukkometsolle tehokolmikon kärki: Saarela +15, Lampinen +14 ja Vuorisaari +11. Hienosti menee juniorilla ja parilla vanhemmalla!
 
Viimeksi muokattu:

ilevan

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Saipa, Titaanit, Newcastle, Barcelona
Mistä tiedät Sompin olleen tänään peli päällä??? Ei pari syöttöpistettä tee hänestä mitään ihmeellistä pelimiestä. Jos hän on pelannut samalla tavalla kuin kotipeleissä et miestä ei kiinnosta puolustaa, mitä hyötyä hänestä on. Maalintekijöitä löytyy joukkueesta muitenkin. Somppi ei ole paljon maaleja tehnyt palattuaan pelikentille.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Silloin kun Somppi tekee maalin, antisomppilaiset jakavat ansiot esityön tehneille syöttäjille. Silloin taas kun Somppi sattuu syöttämään maalin tai pari, niin sillä ei ole mitään merkitystä.

Ehkä vähän ristiriitaista? No, ehkäpä fanittamisessa ei niin johdonmukaisuutta kaivatakaan, vaan vedetään tunteella ja mielikuvien mukaan.
 

nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
ilevan kirjoitti:
Mistä tiedät Sompin olleen tänään peli päällä??? Ei pari syöttöpistettä tee hänestä mitään ihmeellistä pelimiestä. Jos hän on pelannut samalla tavalla kuin kotipeleissä et miestä ei kiinnosta puolustaa, mitä hyötyä hänestä on. Maalintekijöitä löytyy joukkueesta muitenkin. Somppi ei ole paljon maaleja tehnyt palattuaan pelikentille.

Somppi näköjään palkittu KooKoon kolmanneksi parhaaksi Forssassa,ilmeisen heikko esitys,vai mitä?
Maalintekijöitä ja -syöttäjiä tuskin on missään porukassa tarpeeksi,ainakin miun tietääkseni se joukkue joka tekee eniten maaleja voittaa ottelun.

Ohi topicin mutta Ronaldinholla on myös arvostelijoita,jos kaveri ei tee paria maalia joka pelissä ja lisäks 5-6 kunnon kikkaa niin surkeeha se on koska persoonassa on jotain joka ei kaikkia miellytä.Sompilla tuskin hymy on yhtä leveä kuin Ronaldinholla mutta ehkäpä persoonassa on jotain mikä menee joidenkin mielestä tulosten edelle.
 

Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
ilevan kirjoitti:
Mistä tiedät Sompin olleen tänään peli päällä??? Ei pari syöttöpistettä tee hänestä mitään ihmeellistä pelimiestä. Jos hän on pelannut samalla tavalla kuin kotipeleissä et miestä ei kiinnosta puolustaa, mitä hyötyä hänestä on. Maalintekijöitä löytyy joukkueesta muitenkin. Somppi ei ole paljon maaleja tehnyt palattuaan pelikentille.

Sä voisit nyt jo pikkuhiljaa lopettaa ne provoilus! Ja myönnä, että Somppi on tärkeä kaveri KooKoolle siinä missä muutkin. Tuntuu, että kaveri provoaa vaan ihan provoilun innostuksesta. Ota nyt se järki käteen! "Somppi ei ole paljon maaleja tehnyt palattuaan pelikentille" Melkoinen kaveri sä olet huhhuh.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Jo pelkästään tämän Sompin aiheuttaman keskustelumylläkän takia mies kannattaa pitää joukkueessa. Vaikka meillä on joukkueessa yksi Mestiksen kaikkien aikojen taitavimmista pelaajista eli Tinke, muita huippu hyökkääjiä kuten Luigi yms. niin Somppi on se, joka eniten aiheuttaa keskustelua. No tietysti aika pitkälti yhden keskustelijan toimesta.

En lähde Sompin esityksiä sen ihmeemmin kommentoimaan kun en ollut tänään paikan päällä, mutta sen tiedän, että kyseessä on todella tärkeä pelaaja joukkueelle, jonka toivon jatkavan KooKoossa vielä pitkään.

Ilevanille heittäisin vielä semmosen pähkinän purtavaksi, että jos Somppi ei kerran osaa alkuunkaan puolustaa niin miksi hän kuului sekä Mansikan että Kolekin luottomiehiin alivoimalla? Mielestäni tasakentällisin pelatessa Somppi voi liukkosmaisesti jäädäkin vähän kyttäilemään tilannetta sinne siniviivan tuntumaan. Turha tätä ukkoa on mihinkään laitakahinoihin uhrata. Sitten esimerkiksi alivoimalla Somppi nöyrästi hoitaa oman tonttinsa.

Sitten vielä joukkueen nykytilasta niin tällä hetkellä käsissä on oikeastaan aika unelmatilanne tuon hyökkäyspelin kannalta. Jokainen kenttä pystyy parhaana päivänään viemään mitä tahansa kenttä tässä sarjassa. Ja joka pelissä joku kenttä on noussut vähän ylitse muiden, joten kilpailu pysyy koko ajan kiivaana. Ainoa ongelma on vaan se, että jos joku kokee, ettei saa tarpeeksi peliaikaa, mutta tämäkin pitää sitten vaan kääntää positiiviseksi asiaksi ja taistella se peliaika itselleen.

Ainoa asia mihin tämä joukkue voi kaatua on maalivahtipeli ja puolustus. Toivottavasti Kolek ja kumppanit keskittyvät nyt siihen tämän runkosarjan lopun ajan, jotta koko paketti toimii sitten kun ne tosipelit alkavat.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kyllä Somppi olisi pidettävä, ei tuon tasoisia pelaajia kuitenkaan joka pusikosta löydy.

Mutta hienoa, että viime pelissä napauttivat "papat" ja nyt turha hankinta Appel. Tässä se ero löytyy, Korhosella (10min peliajalla) kestää 10 peliä kerätä 2+1, Appel pystyy siihen tarvittaessa yhdessä pelissä. Ok tuo oli kärjistäen, mutta kuitenkin ihan eri tasoisista pelaajista on kyse ja Appel tulee olemaan arvokas pelaaja keväällä. Harmi tosiaan, että totuttelu Mestis-vauhtiin jää pariksi viikoksi.
 

Rankkari

Jäsen
Ja keskustelu Sompista jatkuu... Somppi on ollut tällä kaudella ihan tavallinen rivipelaaja. Ei hyvä, eikä huonokaan. Miehestä kirjoitellaan todennäköisesti siksi, koska Somppi voisi olla hyvä mestispelaaja. Kysymys onkin, miten saadaan hänestä pelitehot irti?
 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Rankkari kirjoitti:
Ja keskustelu Sompista jatkuu... Somppi on ollut tällä kaudella ihan tavallinen rivipelaaja. Ei hyvä, eikä huonokaan. Miehestä kirjoitellaan todennäköisesti siksi, koska Somppi voisi olla hyvä mestispelaaja. Kysymys onkin, miten saadaan hänestä pelitehot irti?
Niin eihän Somppi ole tehnyt kuin 3 viime pelissä 3 (1+2) tehopistettä joten paremminkin olisi voinut mennä. Kyllä KooKoon pelaajilta on lupa odottaa yli piste per peli tahtia. Vai...?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös