Kokoonpanot kaudella 2011-2012

  • 237 440
  • 1 120

Fordél

Jäsen
No johan on pommi jos tosiaan Syväsalmi lähtee. Ei mies ole huono ollut vaikka toki ei ole myöskään vastannut niitä odotuskai, joita häneen on laitettu. Uskon, että TuTolla löytyy kyllä resursseja Syväsalmeen, sillä Tami voi taikoa "helpostikin" tarvittavat resurssit. Mutta kuka siis tilalle? Jyrkkiö olisi selkein vaihtis ja olisi taatusti ainakin hyökkäyspelin suhteen kova pakki KooKooseen. Jos ajatellaan paljonko Syväsalmen palkkakuluissa säästetään niin ei liene ihan mahdotonta, että sijoittamalla ne Jyrkkiöön, saadaan kaveri tänne koko kaudeksi.

Jos KooKoo ulostaa muitakin alisuorittajia niin Kautto saisi lähteä samalla oven avauksella. Ei valitettavasti ole sen luokan kiekollinen apu, jota jengi kaipaisi. Tosin ihan heti ei tule mieleen, että kuka voitaisiin saada tilalle. Resursseja varmaankin on jos ja kun lipputulot on ollut ok ja mainostuloihin on saatu kauden mittaan lisäystä.

Toivoisin vaan, että ketkä tahansa KooKoosta lähteekin ja ketä tahansa tänne tuleekin niin he täyttäisivät ainakin kaksi kriteeriä:

1) Asenne on oltava huippuluokkaa. Tänne ei kaivata yhtäkään sooloilijaa tai fleguilijaa, joka pelaa jotain muita tarkoituksia kuin joukkueen menestystä varten.

2) Oltava valmis pelaamaan heti huipputasolla. KooKoo ei kaipaa enää yhtäkään projektia tai keskeneräistä pelaajaa vaan valmiita tapauksia kannattelemaan joukkuetta illasta toiseen.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Näinhän se menee, ei vastannut odotuksia.

Olipas yllättävä siirto. Tuohon "Esitykset eivät ole sitä mitä haimme, eli Syväsalmi ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon" lauseeseen voi jokainen suhtautua miten haluaa, mutta oma "aavistus" tuohon olisi, että Syväsalmi itse on pyytänyt purkamista. No väliäkö sillä, yllättävää joka tapauksessa.
 

Blackorange

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Mestis
Olipas yllättävä siirto. Tuohon "Esitykset eivät ole sitä mitä haimme, eli Syväsalmi ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon" lauseeseen voi jokainen suhtautua miten haluaa, mutta oma "aavistus" tuohon olisi, että Syväsalmi itse on pyytänyt purkamista. No väliäkö sillä, yllättävää joka tapauksessa.

Oma aavistus on päinvastainen. Ihan vaan peliä katsomalla ja kyllä eleetkin kertoo jotain.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Oli kyllä odottamaton siirto, mutta jos herrat ovat yhteisymmärryksessä purkaneet sopimuksen, niin ny KooKoolla on tukku rahaa polttelemassa näppejä. Saas nähä, mitä tulee tilalle. Veikkaan, ettei mitään ihan keskiverto Mestis-settiä.

Syviksen ura jatkuu varmaan jossain toisessa Mestis-joukkueessa(??) ja potentiaali on vaikka kuinka dominoivaan rooliin, jos sukset vaan menee yhteen ja samaan suuntaan, eikä sakkaa.
 

Masambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
1) Asenne on oltava huippuluokkaa. Tänne ei kaivata yhtäkään sooloilijaa tai fleguilijaa, joka pelaa jotain muita tarkoituksia kuin joukkueen menestystä varten.

2) Oltava valmis pelaamaan heti huipputasolla. KooKoo ei kaipaa enää yhtäkään projektia tai keskeneräistä pelaajaa vaan valmiita tapauksia kannattelemaan joukkuetta illasta toiseen.

Tietojeni mukaan on isoja pettymyksiä luvassa näiden kahden pykälän perusteella, heh.

Välimaan kommentit siitä, ettei mahdu pelaavaan kokoonpanoon ovat kyllä todella outoja... Voi olla aika monella huomenna ikävä paitsi Syvistä, myös Valkosta. Käsiä tuossa puolustuksessa ei tosiaankaan ole liikaa.

Syväsalmen pistekertymä on kyllä pettymys, mutta ei yllätys, jos on yhtään seurannut KooKoon esityksiä - ylivoimahan on ollut täyttä kuraa. Turha silloin on Syväsalmen kaltaiselta pelaajalta enempää kuin 0,5pts per peli odottaa. Eikä Syväsalmikaan voi ilman harjoiteltuja kuvioita ylivoimaa maestroida toimivaksi, siihen ei pysty kukaan pelaaja tässä sarjassa.

Kaikkea hyvää vaan Turkuun, kyllähän Syviksen potentiaali on kaikkien tiedossa. En ylläty, kun Syvis voitaa puolustajien pistepörssin tällä kaudella.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Syviksen lähdön jälkeen ja herättelyn kunniaksi voitaisiin mennä huomiseen KiVa peliin:

Siren - Helenius - Muhonen
Niemi - Virkki
Virpiö - Baker - Heikkinen
Forsberg - Lustberg
Veistola - Sierman - Forsbacka
Gärdström - Kautto
Virtanen - Hokkanen - Koskinen

Rämö -> AM
Norja

Lepovuorossa olisivat siis: Liukkonen, Lehtonen, Koskelainen
Loukkaantuneet: Laukkanen?
Muut huomiot: Appelgren?

Tietty vähän muutoksia kehiin, riippuen miten Laukkanen ja/tai Baker ovat käytettävissä, mutta laittaisin Hokkasen puolustuvaan kenttään ja Liukkonen voisi ottaa lepiä. Olkoonkin Baker ja/tai Laukkanen kunnossa, toisin junnuja mukaan. Puolustajia on tällä hetkellä kokonaisuudessaan vain kuusi, joten niitä ei tarvitse/voi paljoa arpoa.
 

Blackorange

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Mestis
Oma aavistus on päinvastainen. Ihan vaan peliä katsomalla ja kyllä eleetkin kertoo jotain.

Noniin..lisäinfoa KooKoon sivuilta.

Välimaa kirjoitti:
Joskus asiat toimii ja joskus ne ei toimi, kokonaisuus ratkaisee. Turha tätä on sen enempää selitellä, elämä on välillä tällaista. Tässä hommassa joskus tapahtuu nopeastikin asioita ja kaikki eivät aina ole niin mukaviakaan juttuja. Pelaajakaupat tai pelaajasiirrot yms. asiat kuuluvat tähän hommaan ja ovat osa tätä juttua. Meillä on huomenna ihan normaalisti ennen viikon taukoa peli K-Vantaata vastaan Vantaalla ja sinne mennään taistelemaan taas pisteistä.
 

Fordél

Jäsen
Ihan välitöntä tarvetta pakille ei ole, sillä kuusi ihan hyvää pakkia saadaan kasaan. Kasaisin pakiston selkeästi ajatuksella kiekollinen-varmistavampi pakki. Huomisessa ottelussa pelinrakentajan roolin saavat pakeista kannettavaksi Niemi, Kautto ja Gärdström. Näille sitten ne varmistavammat pakit, jolloin saadaan pakisto muotoon:

1. Niemi - Virkki
2. Kautto - Forsberg
3. Gärdström - Lustberg

Jos olisi mahdollista niin ulostaisin myös Kautton tosta pois, jolloin voitaisiin kasata pakistoksi:

1. "Jyrkkiö" - Niemi
2. "Mälkiä" - Forsberg
3. Gärdström - Lustberg/Virkki

Hyökkäyksessä tekisin loppukautta ajatellen yhden radikaalin liikkeen. Ika kun tykkää kerran näistä projekteista ja jos pätäkkää ei ole ihan älyttömästi käytettävissä sentterihankintaan, mutta junnujakaan ei ole ajettu sisään niin siirtäisin Liukkosen sentteriksi. Luigi on pelannut sentterinä ihan hyvin ja nyt tarvittaisiin hyvää kahden suunnan kaveria kolmosen keskelle. Luigi voisi olla parhaimmillaan juuri tällainen kaveri, sillä omaa mainion pelikäsityksen, taitotason, liikkeen, mutta pystyy myös hyvään peliin puolustuspäässä. Tauon jälkeisiin peleihin Ika voisi siis kasata seuraavat hyökkäysvitjat:

1. Muhonen - Hokkanen - Baker
2. Virpiö - Laukkanen - Heikkinen
3. Siren - Liukkonen - Appelgren/Veistola
4. Forsbacka - Helenius - Veistola/Koskelainen

Lisäksi Lehtosta kannattaa kierrättää kokoonpanossa, jotta saadaan vähän rotaatiota ja lepoa muille.
 

Fordél

Jäsen
Tietojeni mukaan on isoja pettymyksiä luvassa näiden kahden pykälän perusteella, heh.

Jaahas...Lienee siis luvassa jokin taiteilijasielu, jolla on takana makkararikas kesä ja vaikea polvivamma. Kestää siis helmikuulle ennen kuin kilot on karistettu ja liike saatu edes markotuomaistasolle. No parhaimmillaan voisi tulla joku Mälkiä, mutta projektihan siinäkin olisi edessä.

Välimaan kommentit siitä, ettei mahdu pelaavaan kokoonpanoon ovat kyllä todella outoja...[/QUOTE]

Välimaa on heittänyt muitakin outoja kommentteja. Kausijulkaisussa Välimaa totesi jotain siihen suuntaan kuinka junnuja on ajettu rohkeasti sisään. Jep jep, kova on ollut sisäänajo ja tulokset ovat sen mukaiset. Välimaa, valot päälle!
 
Eli näköjään maajoukkuetauon aikana KooKoolle tulee vahvistus Syväsalmen tilalle. Tämä myös jättää rahaa ilmeisesti tulevaisuuteen, joten sentteriä varten saadaan tukku rahaa. Ei huono diili minun mielestä, jos saadaan tilalle tyyliin vaikka; Tuohilampi, Leimu, Halme, Auvitu, Ilvonen, Klingberg

Tai rapakon takaa:

P.J Atherton
Ryan Stokes
Jon A. Landry
Kerri Ellis-Toddington
Kevin Ulanski
Alex Dunn
Jason Krischuk

Noh, ehkäpä pääsin nyt vähän leikkimään vaan Virmasta. Kuitenkin nimet ovat jo ilmeisesti pöydällä ja niitä nyt pähkäillään.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
1. "Jyrkkiö" -
2. "Mälkiä" -

Kuten jo mainitsin, niin itseäni ei Jyrkkiö enää pahemmin sytytä. Otteet Mestiksessä eivät ole olleet huikaisevia ja lisäksi, jos tarjolla on reaalimaailmassa vaihtoehdot x peliä lainaan/potentiaalin perusteella väännetyn liigasopparin ulososto, niin kiitos ei. Lisäksi korjatkaa, jos olen väärässä, mutta muistan Shaibu-puolelta lukeneeni Mälkiän lopettaneen.

Tämä siis, vaikka "koodinimistä" toki puhutaan.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Nopein käsi ylhäällä voittaa - toivottavasti se oli Välimaan käsi. Eli tänne ja heti.

Jos Leimu saataisiin Kouvolaan, niin KooKolla olisi Mestiksen paras puolustaja joukkueessaan, vaikka Lasse Lappalainen pelaakin huippukautta. :)
 
Nopein käsi ylhäällä voittaa - toivottavasti se oli Välimaan käsi. Eli tänne ja heti.

Jos Leimu saataisiin Kouvolaan, niin KooKolla olisi Mestiksen paras puolustaja joukkueessaan, vaikka Lasse Lappalainen pelaakin huippukautta. :)

Mukavahan se on Leimuista haaveilla, mutta taitaa olla tälläiset toiveajattelua. Eiköhän tuleva Syviksen korvaaja ole joku pettymys taas, tai sitten Pappa Järvinen on päättänyt ottaa vielä kerran osaa tosipeleihin ja hyppää kaukaloon ja pelaa ensimmäisessä matsissa 35min.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Aika yllättävä tapaus. Jotenkin sitä piti Syväsalmea ns. varmana arpana, vaikka itsekin epäilin, ettei Pabloa korvaisi kuitenkaan. No, aina ei tosiaankaan natsaa. Ja ehkä olen sitten taas jatkossakin sillä vanhalla kannallani, että Syväsalmella on natsannut vain ja ainoastaan Pablon parina... Kunnes toisin tänä keväänä TuTossa todistetaan?


Pablon paluusta on jotain huhuja tosiaankin liikkunut. Toisaalta näin maallikkona sitä ainakin kuvittelisi, että olisi ehkä halunnut pelata vielä Syväsalmen kanssa, jos siis ylipäätään pelata haluaisi.


Mielenkiintoisinta olisi tietää, mikä oli Ikan mielipide ja rooli tässä asiassa. Tosin sehän ei koskaan tule selviämään. Syväsalmi oli kuitenkin niin Ikan näköinen hankinta kuin olla ja voi. Eikä Ika ole ihan helpolla kääntänyt selkäänsä näille vanhoille tutuilleen.

Joka tapauksessa: tämä joukkue oli kaiketi ihan Ikan kasaama, joten vastuu on pitkälti hänen harteillaan. Hyökkääjistön osalta en vieläkään jakaisi moitteita, vaikkei homma olekaan toiminut. Sen sijaan pakiston kokoonpanoa kummastelin jo keväällä. Ja nyt - kun se ainoa oikea kiekollinen pakkikin on jo viskattu laidan yli - kummastelen vielä enemmän. Tasapaksu pakisto toimii omassa päässä, mutta laskettiinko esim. Virkin viime kauden statsien varaan muka jotain?
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Taisin olla kovaäänisin ja rohkein kommenteissani Kai Syväsalmen huonoista peliesityksistä. Jaksoin louskuttaa ja moittia häntä lähes alusta asti. Sain usein välillä melkoista palautetta moisesta rohkeudesta. Perustelin kuitenkin aina näkemykseni tai sen mitä olin näkevinäni.

Havaintoni eivät siis olleet vääriä tai vääränlaisten "lasien" käytöstä johtuvia. Ei ole mukavaa sanoa, mutta on sanottava:

Mitäs minä sanoin!

Ja ihan oikein. Mitä tehdään kiekollisella pakilla, joka EI ole kiekkovarma, peliä onnistuneesti rakentava, ylivoimapelote eikä oikeastaan mitään mitä voidaan "Kiekollinen pakki" -nimikeen omaavalta pelaajalta vaatia?

Kyllä Syväsalmelle annettiin aikaa näyttää, noistaa tasoaan, päästä rytmiin ja löytää pakkiparinsa sekä kentälliset. Peliaikaa annettiin järjettömän paljon onnistumiseen nähden.

Ja kun yhteisymmärryksessä homma tehtiin niin sanon kauniisti ja tyytyväisenä: Näkemiin.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Kuten jo mainitsin, niin itseäni ei Jyrkkiö enää pahemmin sytytä. Otteet Mestiksessä eivät ole olleet huikaisevia ja lisäksi, jos tarjolla on reaalimaailmassa vaihtoehdot x peliä lainaan/potentiaalin perusteella väännetyn liigasopparin ulososto, niin kiitos ei.

Pelillisesti näen Jyrkkiön olevan mainio lisä KooKooseen. En pidä minään ihmeenä, että otteet TuTossa ei häikäisseet. Kuitenkin liigassa on näyttänyt paikoin hyvää peliä vaikka toki pelaamisessa on omat ongelmat. Mestiksessä olisi kuitenkin enemmän aikaa ja vähemmän fyysisyyttä niin Jyrkkiö voisi iltseluottamuksen kuntoon saadessaan olla todella kova kiekollinen pakki. Toisi juuri niitä elementtejä KooKooseen, joita tarvitaan. Tarvitsemme ehdottomasti ylivoimaan hyvän miehen viivaan. Pelaajan, joka pysyy rauhallisena viivassa ja pystyy toimittamaan kiekkoa maalille asti, ei ensimmäiseen syöksyvään vastustajaan. Uskon, että Jyrkkiöstä olisi juuri tähän. Jos olisi a)saatavissa loppukaudeksi ja b) rahallisesti järkevällä sijoituksella niin tarttuisin ehdottomasti Jyrkkiöön.

Nopein käsi ylhäällä voittaa - toivottavasti se oli Välimaan käsi. Eli tänne ja heti.

Jos Leimu saataisiin Kouvolaan, niin KooKolla olisi Mestiksen paras puolustaja joukkueessaan, vaikka Lasse Lappalainen pelaakin huippukautta. :)

Leimu ei liene millään tapaan realistinen vaihtoehto Mestisseuralle ja KooKoolle. Ehkä voi käydä vaikka LeKissä lainalla kehittämässä puolustuspelaamista ja pitämässä tuntumaa yllä. En jaksa kuitenkaan millään uskoa, että voisi saapua KooKooseen. Ottajia on taatusti muualla ja Tappara saa paremmin rahaa takaisin, esim. Allsvenskanista tai miksei SM-liigastakin.
 

Fordél

Jäsen
Taisin olla kovaäänisin ja rohkein kommenteissani Kai Syväsalmen huonoista peliesityksistä. Jaksoin louskuttaa ja moittia häntä lähes alusta asti. Sain usein välillä melkoista palautetta moisesta rohkeudesta. Perustelin kuitenkin aina näkemykseni tai sen mitä olin näkevinäni.

Havaintoni eivät siis olleet vääriä tai vääränlaisten "lasien" käytöstä johtuvia. Ei ole mukavaa sanoa, mutta on sanottava:

Mitäs minä sanoin!

Ja ihan oikein. Mitä tehdään kiekollisella pakilla, joka EI ole kiekkovarma, peliä onnistuneesti rakentava, ylivoimapelote eikä oikeastaan mitään mitä voidaan "Kiekollinen pakki" -nimikeen omaavalta pelaajalta vaatia?

Aika harvassa täällä on ollut Syväsalmen kovat suitsutukset. Kun Syvis on pelannut hyvin, on hienoista otteista tullut ansaitusti hyvää palautetta. Paskasta pelistäkin on muistutettu. En näe, että Syväsalmen kohdalla olisi millään tavalla menetelty väärin.

En myöskään usko, että (syystä tai toisesta) näimme Syväsalmesta läheskään kaikkea, mitä miehellä on annettavanaan. Näimme kuitenkin paikoin hyvin peliä rakentavan hyvän kiekollisen pakin. Toisaalta tuli myös fleguilua, liian hidasta reagointia ja virheitä, joten pettymys Syvis oli ja sitä ei ole kukaan kiistänyt. Enpä muista olisitko sinäkään kuitenkaan vaatinut miehen ulostamista enkä itsekään nähnyt sitä oikein mahdollisena. Näköjään kaikki on mahdollista ja tämä on varmasti kaikkien etu.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
En ole osallistunut kenenkään pelaajan ajamiseen ulos joukkueesta. Ei kuulu toimintatapaani. Kerron siitä, mitä tapahtuu ja mitä ei pitäsisi tapahtua.

En ole kovinkaan kiinnostunut "ostelemaan", "lainailemaan" tai muutenkaan "vaikuttamaan" pelaajapolitiikkaan. Ölanderista ja Jyrkkiöstä kirjoitin joskus. Heleniustakin olen joskus moittinut, mutten ole hänen lempinimiään käyttänyt enkä häntäkään ole ollut ulos ajamassa.

Syväsalmen penkittämistä sen sijaan ehdottelin jo hyvissä ajoin ja välillä peliajan vähentämistä toisinaan.

Ihmettelin kyllä kun Syväsalmen otteet eivät herättäneet enempää kritiikkiä. En väitä olleeni ainoa, mutta äänekkäin kritisoija olin ainakin.
 
KooKoo ehdottomasti tarvisi nyt käsiä vanhoihin puolustajiin ja tulevaan puolustajaan. Sen jälkeen sentterihankinta on välttämätön, koska tällä hetkellä minun silmään KooKoolla ei ole rohkeutta tai sitten vaan taitoa avata kiekkoa tarpeeksi nopeasti ja senttereiden puute/taitotaso tekee sen, että keskellä ei ole levittävää pelaajaa, kuten esim. George Nistas parhaimillaan oli. Eli pelaajaa joka jakaa kiekkoa nopeasti laitoihin tai pystyy tekemään keskelle tilaa.

Ainoastaan Hokkanen on tällainen pelaaja senttereistä, Laukkasesta en tiedä, koska miestä ei vielä oikein tositoimissa ole nähty.

Jännityksellä odottelen kyllä maajoukkuetauon kuvioita, vaikka varmaan sentteriä silloin ei vielä kuulu. Toisaalta Laukkasen paluun luulisi olevan lähellä?
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Syväsalmen penkittämistä sen sijaan ehdottelin jo hyvissä ajoin ja välillä peliajan vähentämistä toisinaan.

Kyllähän Syväsalmi saikin penkkikomennuksia ainakin Heinolassa Syväsalmi sai penkkikomennuksen ja pelasi esim. kolmannessa erässä ainoastaan yhden vaihdon. Jos vertaa Syväsalmen peliesityksiä vaikkapa Pabloon niin olisin koska tahansa valmis ottamaan Pablon Syväsalmen tilalle. Selkeä pettymys Syväsalmi oli, jos vertaa hänen peliesityksiään suhteessa peliaikaan sekä ennen kaikkea Syväsalmi oli varmasti mestiksen kovapalkkaisin puolustaja. Hyvää jatkoa Syväsalmelle kuitenkin Turkuun. En yhtään epäile, etteikö onnistuisi TuTossa, mutta jostain syystä homma ei natsannut Kouvolassa, kuten ei edellisellä kaudella Kuopiossakaan. Muutamassa pelissä KooKoo menetti jopa pisteitä Syväsalmen virheiden takia, kuten kauden avausottelussa Jukureita vastaan. Jotenkin flegmaattista oli hänen pelinsä ei voi mitään.
 

Kiekko-Kolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks & KooKoo
Heippa vaan Syväsalmelle. Ei onnistunut KooKoossa, joten ei tule ikävä. Tai no, riippuu toki siitä, että ketä hommataan tilalle. Mutta ihan fiksu siirto kyllä.
 

Blackorange

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Mestis
Jos vertaa Syväsalmen peliesityksiä vaikkapa Pabloon niin olisin koska tahansa valmis ottamaan Pablon Syväsalmen tilalle.

Vaikea käsittää miten Pablo-Syvis on ollut joskus hyvä pakkipari, niin kovia hazardeja nähtiin molemmilta tänä vuonna. Pablo-Kissa pakkiparin kelpuuttaisin vieläkin ilomielin KooKoohon, ja Tarkiaisenkin jos pääsisi vielä huippukuntoon..
 
Katselin tuossa K-Vantaa-KooKoo pelin lehdistötilaisuuden ja siinä Ika mainitsi, että KooKoolla oli jo ennen Syväsalmen ulostamista tila budjetissa vahvistuksille ja nyt sitä tilaa on kuulemma aika mukavasti lisää! Ja samalla sanoi, että mitään kiirettä ei pidetä, sillä tulevan/tulevien äijien pitää olla kunnon pelimiehiä.
 

Fordél

Jäsen
Katselin tuossa K-Vantaa-KooKoo pelin lehdistötilaisuuden ja siinä Ika mainitsi, että KooKoolla oli jo ennen Syväsalmen ulostamista tila budjetissa vahvistuksille ja nyt sitä tilaa on kuulemma aika mukavasti lisää! Ja samalla sanoi, että mitään kiirettä ei pidetä, sillä tulevan/tulevien äijien pitää olla kunnon pelimiehiä.

Tämä kuulostaa hyvälle. KooKoo tarvitsisi ehdottomasti kiekollisen ykköspakin sekä kolmossentterin. Toki jos Helenius pystyisi tuon tontin täyttämään ja junnuja ajettaisiin kunnolla sisään niin voisimme mennä nykyisilläkin senttereillä ja saada junnuista arvokasta apua.

KooKoon tuntien on kuitenkin parempi lähteä kaupoille. Pakeiksi voisi olla tarjolla:

-Juha Leimu (en usko)
-Jesse Jyrkkiö (ei ehkä saatavissa koko kaudeksi?)
-Nils Bäckström (ei ole kiekollinen pakki ja ehkä liian kallis)
-Juho Mielonen (palattuaan Ruotsista. Tarpeeksi kiekollinen?)

Ja senttereiksi:

-Aki Kangasmäki (tippunee kohta Lukosta, Sportiin?)
-Tuukka Pulliainen (onko enää käyttöä HPK:ssa? Sopiiko kolmosen keskelle?)
-Tero Koponen (kävi pelaamassa muutaman matsin SaPKossa, projekti?)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös