Kokoonpanoseuranta ja ”ketjulotto” 2017–2018

  • 93 503
  • 537

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mitäs jos Tammiselle on kerrottu, että se on myyty Pelicansiin? Ei muuta kuin laukkuja pakkaamaan.

Meinaatko, että KooKoolla olisi noin rautaisia ammattilaisia myyntipuolella, että ovat saaneet Tammisen myytyä?

Tässähän on se vaara, että ukot loppuvat ennen kuin kausi loppuu. Nyt saadaan vielä täpärästi raavittua kolme kenttää kasaan, mutta kohta vedetään pelit kahdella kentällä.

Helpotusta tulossa. Tuokkola kertoi tänään pelin jälkeen, että Kristensen, Keskitalo ja Niemi palaavat tauon jälkeen kokoonpanoon.
 
Viimeksi muokattu:

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Meinaatko, että KooKoolla olisi noin rautaisia ammattilaisia myyntipuolella, että ovat saaneet Tammisen myytyä?

No Tamminen on juuri niitä pelaajia, joista en missään nimessä haluaisi luopua. Kuten muutkin omat pojat. Nämä täytyisi saada pidettyä, kun joukkue kuitenkin muuttuu joka kauteen lähdettäessä paljon.

KooKoo alkaa olla sellaisessa tilanteessa, että pelaajia ei voida myydä, vaikka haluttaisiinkin. Ukot loppuvat.

Tuokkola oli kutsunut peliin A-junioreiden kapteenin Samuli Niinisaaren, mutta hän oli kieltäytynyt, koska yksikin peli ammattilaissarjoissa tekisi vuoden pelikiellon yliopistosarjoihin. Aika jännä homma tuo. Lopussa juttua tuosta.

http://kiekkoareena.fi/otteluraportit/ilveksen-henki-pihisee-yha

No, tuo paljastaa ainakin kaverin tulevaisuuden suunnitelmat. Eipä voi moittia.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Aika jännä homma tuo.

Itse asiassa tuo on nykyisin melko yleistä ja hyvä niin. Jos pelaaja käy lukion Suomessa, niin tuo Pohjois-Amerikan yliopistoreitti on vain ja ainoastaan järkevä. Saat tutkinnon, jos homma toimii, mutta samalla on mahdollisuus pelata korkeatasoista sarjaa, josta pääsee aina takaisin Suomeen ja on hyvässä näyteikkunassa Pohjois-Amerikkaa ajatellen. Esimerkkejä jotka itse tiedän ovat mm. viime vuoden U18-hopeajoukkueen kapteeni Talvitie, joka voisi helposti pelata vähintään Mestistä ja viime vuoden B-junnujen paras maalivahti ja nyt Turussa hienosti esiintynyt Lindberg, joka voisi hyvin tuurata Mestiksessä. Onhan noita.

Joo en sitä kritisoinut

Ymmärsin joo tämän, no worries. :D

Mestiksen/Liiga-tuurausten sijaan osa lähtee myös pelamaan vuodeksi high school-kiekkoa, kuten vaikkapa tämän vuoden U20-joukkueen Kotkansalo.
 
Viimeksi muokattu:

Coopperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Itse asiassa tuo on nykyisin melko yleistä ja hyvä niin. Jos pelaaja käy lukion Suomessa, niin tuo Pohjois-Amerikan yliopistoreitti on vain ja ainoastaan järkevä. Saat tutkinnon, jos homma toimii, mutta samalla on mahdollisuus pelata korkeatasoista sarjaa, josta pääsee aina takaisin Suomeen ja on hyvässä näyteikkunassa Pohjois-Amerikkaa ajatellen. Esimerkkejä jotka itse tiedän ovat mm. viime vuoden U18-hopeajoukkueen kapteeni Talvitie, joka voisi helposti pelata vähintään Mestistä ja viime vuoden B-junnujen paras maalivahti ja nyt Turussa hienosti esiintynyt Lindberg, joka voisi hyvin tuurata Mestiksessä. Onhan noita.
Joo en hänen päätöstä kritisoinut vaan ihmettelin, että jos pelaa ammattilaissarjaa yhden pelinkin, niin tulee vuoden lykkäys tuonne yliopistosarjoihin. Järkevä valintahan tuo lähteä tuonne pelaamaan.
 
Viimeksi muokattu:

Coopperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mikäs muuten on Helsingin poikien tilanne, kun eivät ole tänäänkään kokoonpanossa, eivätkä ole kyllä vähään aikaan pelanneetkaan? Ovatko loukkaantuneena vai eivätkö vain mahdu pelaamaan? Pöysti ja Liivikki siis.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Mikäs muuten on Helsingin poikien tilanne, kun eivät ole tänäänkään kokoonpanossa, eivätkä ole kyllä vähään aikaan pelanneetkaan? Ovatko loukkaantuneena vai eivätkö vain mahdu pelaamaan? Pöysti ja Liivikki siis.

Liivik on treenikuvissa vilahtanut, mutta ei mitään käryä tarkemmin. Pöystistä ei mitään hajua, kävi jonkun pelin hiihtelemässä kuukausi (?) sitten ja sitten ollut hiljaisempaa, ajattelin että Pöysti on varma n. 20 pisteen mies jos pysyy pelaamaan. Olin väärässä, mutta kaikkea hyvää jatkoon ja toivottavasti jalan tilanne paranee edelleen.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
La 3.3.2018 SaiPa-KooKoo

KooKoo lähtee tänään Lappeenrantaan ainoastaan kolmella kentällisellä. Sivussa taitaa olla jo enemmän pelaajia kuin kokoonpanossa.

Viime viikolla Kärpät pelin jälkeen putosi kokoonpanosta Toni Kähkönen ja Jan-Mikael Juutilainen. JYP pelin jälkeen kokoonpanosta on pudonnut Miikka Pitkänen. Tätä menoa kun pelaajia tippuu niin hyvä jos viimeiseen peliin saadaan yksi kentällinen pelaajia.

1.kenttä:
Malte Strömwall - Sami Tamminen - Henrik Koivisto
Santeri Salmela - Emil Kristensen

2.kenttä:
Toni Hyvärinen - Mikko Virtanen - Ville Vainikainen
Miro Keskitalo - Robin Jacobsson

3.kenttä:
Eero Savilahti - Tomi Leivo - Topi Taavitsainen
Ville Järvinen - Arttu Pelli

Maalivahdit:
Juha Järvenpää
(Samu Perhonen)

Mikähän Pitkäsellekin on tullut? Pitkäsen mietteitä vielä otteluennakossa. Onkohan flunssassa?

Kauden viimeinen SaiPa-peli – ”Herruus pelissä!” | KooKoo

Jake Newton, Patrick Bjorkstrand ja Michael Keränen myyty ja näiden lisäksi sivussa peräti 12 pelaajaa.

Sivussa:
Henrik Forsberg
Jyri Niemi
Peetro Seppälä
Niko Tuhkanen
Anrei Hakulinen
Jan-Mikael Juutilainen
Olli Korhonen
Niko Koskinen
Toni Kähkönen
Siim Liivik
Miikka Pitkänen
Eetu Pöysti
 
Viimeksi muokattu:

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tamminen ykkösen keskellä. Tähän on tultu. Joukkue on niin rikkinäinen, että tässä saa jännittää Kaakon herruutta loppuun saakka. Yritetään nyt taistella sen verran, ettei hävitä yli seitsemällä maalilla. Toisaalta SaiPakin on pelannut ailahtelevasti.

Ukot loppuu ennen kuin kausi loppuu.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoon sentterit tänään Sami Tamminen, Mikko Virtanen ja Tomi Leivo. Kaikella kunnioituksella edellä mainittuja kohtaan, mutta täytyy sanoa nyt, että taso ei tällä kertaa päätä huimaa. Voi tulla tänään rumat numerot. Kuinkas paljon KooKoon pitäisi hävitä, että Kaakon herruus menisi Lappeenrantaan? Jos jotain positiivista haetaan niin KooKoon omien kasvattien osuus senttereistä on tänään 2/3. Oulussa ja Jyväskylässä näytti kokoonpano jo varsin heikolta ja sen jälkeen pudonnut kokoonpanosta siis vielä kolme pelaajaa Kähkönen, Juutilainen ja PItkänen.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kuinkas paljon KooKoon pitäisi hävitä, että Kaakon herruus menisi Lappeenrantaan

Muistaakseni yli seitsemällä maalilla. Kirjoittelin tästä aiemmin johonkin, en nyt muista mihin. Kyllähän tuollaisen maalieron pitäisi riittää.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
On se ihme, että KooKoo ei vieläkään ole osannut tehdä minkäänlaista yhteistyösopimusta yhdenkään Mestis -seuran kanssa. Eihän se tietenkään tällaista "pelaajantappojoukkuetta" olisi pelastanut, mutta muutama paikkaaja olisi voitu joskus saada.

No, toisaalta mitäpä KooKoolla olisi ollut tarjota yhdellekään Mestisporukalle. Viimevuonna Arttu Pelli pokkasi MestisMestaruuden ja ikirikkinäinen Vainio on käynyt "kuntoutumassa" K-Vantaassa.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tällä kaudella:

SaiPa-KooKoo 1-7
KooKoo-SaiPa 4-2
KooKoo-SaiPa 2-3
SaiPa-KooKoo 3-2 ja
KooKoo-SaiPa 4-3 vl

KooKoo-SaiPa pisteet ennen tämän illan peliä 9-6, maaliero 19-12 eli SaiPan pitäisi tänään voittaa yli seitsemällä maalilla, jos se mielii napata tällä kaudella Kaakon herruuden.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No niin nyt taisi loukkaantua KooKoolta Malte Strömwall, joten KooKoolta puuttuu nyt seitsemän parasta pistemiestä. Kultakypärä siirtyy seuraavaksi KooKoon sisäisessä pistepörssissä kahdeksantena olevalle Tomi Leivolle :)

KooKoon kolme parasta pelikuntoista pelaajaa ovat nyt:

Tomi Leivo
Emil Kristensen
Arttu Pelli
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Onneksi kausi on pian ohi. Pääsevät pojat pelaamaan Nuorten SM-Liigan villistäkortista ja kenties oikeisiin pudotupelehin.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoolla ensi viikolla vielä kolme peliä. Tiistaina Ässät, torstaina Pelicans ja lauantaina JYP. Ohueksi menee rosteri, jos Strömwall loukkaantui ja sairastuvalta ei ole kukaan tulossa ja jos A-junnuikäiset irroitetaan KooKoon A-nuorten tärkeisiin villikortti-kierroksen peleihin.

Eli mennäänkö ensi viikon kolme peliä tämmöisellä kokoonpanolla?

1.kenttä:
Toni Hyvärinen - Sami Tamminen - Henrik Koivisto
Miro Keskitalo - Emil Kristensen

2.kenttä:
Eero Savilahti - Mikko Virtanen - Ville Vainikainen
Ville Järvinen - Robin Jacobsson

Topi Taavitsainen (7.hyökkääjä)

Jos A-junnut päästetään tärkeisiin villikortti-kierroksen peleihin niin pahimmillaan KooKoolla on vain 7 pelikunnossa olevaa hyökkääjää ja 4 puolustajaa.
Tai voihan tuo tilanne tuosta vielä vaikka huonontua, jos joku vielä vaikka sairastuu tms. Alkaa menemään tämä homma jo huumorin puolelle :)
 

Coopperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mestiksen runkosarjan viimeinen kierros on keskiviikkona 7.3. Joutaisikohan playoffien ulkopuolelle jäävistä joukkueista pelaajia lainalle tarvittaessa viikonlopun peleihin?
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mestiksen runkosarjan viimeinen kierros on keskiviikkona 7.3. Joutaisikohan playoffien ulkopuolelle jäävistä joukkueista pelaajia lainalle tarvittaessa viikonlopun peleihin?

Eipä ole tullut enää mestistä seurattua, mutta näköjään mestiksessä sijoille 9.-10. sijoittuneiden kausi päättyy runkosarjaan.
Tarkistin sarjataulukosta, että sijoille 9.-10. tulee sijoittumaan kaksi joukkuetta kolmikosta Espoo United, LeKi tai RoKi. En nyt tunne ihan tarkkaan näitä siirtoja miten onnistuu lainapestit mestiksestä siirtoikkunan sulkeuduttua. Vieläkö pudotuspelien ulkopuolelle jäävistä joukkueista voidaan lainata pelaajia.

Eihän näitä lainapelaajia toki enää muuten tarvittaisi, mutta onhan loput pelit aika raskasta pelata, jos KooKoolla ei ole käytettävissään enää kuin 11 pelaajaa.

Jos nämä mestislainat ovat vielä mahdollisia, niin aikaisintaan nämä olisivat ilmeisesti mahdollisia vasta torstaina, koska mestiksessä pelataan runkosarjan päätöskierros keskiviikkona. En tunne kyllä yhtään näitä mestisporukoita. Voisikohan näistä joukkueista löytyä paria kolmea pelaajaa,ketkä voisivat tulla kysymykseen.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Ei onnistu tuo Mestis-lainailu enää.

Tällä kaudella Liigan siirtoaika poikkeaa muiden sarjojen siirtoajasta. Tämä mahdollistaa sen, että Liiga-seura voi tehdä sopimuksen jonkun Mestis-seuran sopimuspelaajan kanssa ja siirtää pelaajan Liigaan 1.3. mennessä, mikäli Mestis-seura pelaajansa kanssa näin sopii. Sen sijaan kaikkien Liiga-seurojen sopimuspelaajien (lainapelaajat, pois lukien nuorten pelaajien listalle nimettävät ja maalivahdit) liikkuminen Mestiksen ja Liigan välillä päättyy siirtoajan päättyessä 15.2. klo 23.59. Heidän osaltaan on siis päätös loppukauden seurasta tehtävä 15.2. klo 23.59 mennessä.

Lähde: mestis.fi
 

Coopperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sittenhän tuo selvää, että näillä mennään mitä on. Toivottavasti tulisi apuja sairastuvalta, että saisi edes kolme kenttää. Saisi pelailtua tämän kauden alta pois ja katseen siirrettyä jo ensi kauteen.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei onnistu tuo Mestis-lainailu enää.

Lähde: mestis.fi

Kiitoksia tiedosta. Näin kyllä vähän arvelinkin. Eihän tässä muuten mitään hätää olisi ja voitaisiin tehdä samalla tavalla kuin SaiPa viime kaudella, että otetaan puoli joukkuetta A-junnuista mukaan edustusjoukkueen viimeisiin peleihin, mutta kun nyt tosiaan A-junnuilla on nuo tärkeät villikortti-kierroksen pelit niin tämäkään ei onnistu. Mielenkiintoista nähdä miten vajaalla kokoonpanolla nuo viimeiset pelit joudutaan pelaamaan. Olisihan tuo melkoista, jos liigapeleihin jouduttaisiin lähtemään kahdella kentällisellä. Toivottavasti sairastuvalta saataisiin nyt 2-3 pelaajaa pelikuntoon ensi viikoksi.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Paljonkohan Liiga pätkäisisi sakkoa, jos luovutettaisiin ottelu tai kaksi että nuoret pääsevät vispaamaan villistä kortista? Säännöissä kai on ainakin joskus ollut (en jaksa tarkastaa) että 6kenttäpelaajaa pitää vähintään olla ja vähemmän tietää automaattista luovutusta.
 

IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Paljonkohan Liiga pätkäisisi sakkoa, jos luovutettaisiin ottelu tai kaksi että nuoret pääsevät vispaamaan villistä kortista? Säännöissä kai on ainakin joskus ollut (en jaksa tarkastaa) että 6kenttäpelaajaa pitää vähintään olla ja vähemmän tietää automaattista luovutusta.

Liigan sakko ei tuntuisi missään yhteistyökumppanien ja katsojien sakon rinnalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös