Nyt vahva EI vikan erän koostumuksille. Ensinnäkin vaikka kentällisen keskikoko on 180cm niin se ei tarkota että oikeesti voi laittaa kaksi 170cm pelaajaa samaan kenttään. Täysiä lapasi molemmat vastustajan pädyssä.
Iso plussa kuitenkin Luomala - Hämäläinen - Sihvonen kostumukselle. Siinä on asennetta, taitoa ja menoa oikeassa suhteessa tosta voisi jopa tulla jotain.
Mitä tämä jättää jäljelle?
Miksi Piispanen - Kolehmainen kaksikko rikottiin kun Piispanen loukkaantu? Liigan kovin kaksikko ja yhtäkkiä ne on erillään ja Piispanen ihan yössä jo useamman pelin! Ehdottomasti Kole ja Nieminen eri kenttiin, ei voi kahta rouhijaa olla samassa kentässä, tehnyt mieli haukkua jo pitkään mutta en ole vaivautunut. Kole - Piispanen - Rautiainen voisi oikeasti jopa toimia.
Jäljelle sitten jäisi Laakkonen - Leavitt - Nieminen. Onko tota jo testattu? Sopivassa suhteessa taitoa ja hulluutta. Jotenkin kuvittelisin että voisi toimia varsinkin jos Laakkonen alkaa heräilemään koomasta.
Neloseen sitten ne loput, loput joihin lukeutuu hurjassa lennossa oleva/ollut Juutilainen, eiks helvetti, osaa valmennus takoa kun rauta on kuumaa vai mitä? Kaveri olisi ansainnut näytillään ykkösketjun paikan. Nyt sitten tarjolla enää jämä roolia ja sitten kun SILTI kulkee niin peliaikaa tyyliin 5 minuuttia per matsi.
Mulla loppuu taidot kesken vääntää noista toimivia koostumuksia, jollei tarkoituksena ole peluuttaa niitä ketä kiinnostaa. Fakta on että tällä hetkellä esim. Piispanen on tuolla kentällä täys paska. Mä en tiedä mikä vaivaa mutta toi on kaukana toi tekeminen edes kolmos sentterin touhusta. Tiedän että osa suuttuu tästä, mutta se on vaan fakta, johonkin katos tatsi kun oli sivussa, nyt välttelee kontakteja ja ei toimi edes kynät. Samaan aikaan on sitten rikottu hyviä ketjuja jne.
No tulipahan avauduttua.

Viimeksi muokattu: