KJT-Hokki

  • 1 418
  • 14

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hokin tappioputki sen kuin jatkuu. Olisiko jo tänään sen katkeamisen aika? KJT on aloittanut sarjan hyvin ja sillä on kolmesta viimeisestä pelistään voitto alla ja on ollut yksi Mestiksen alkukauden yllättäjistä. Peli pitäisi kuitenkin olla ihan Hokin voitettavissa, jos vaan puolustus pääsisi vihdoin omalle tasolleen, sillä KJT ei kuitenkaan ole materiaaliltaan yhtään sen parempi, kuin Hokki, pikemminkin päinvastoin.


Eilen Hokki hävisi K-Vantaalle ja kas kummaa lukemin 7-5. Lukemat kertovat tietysti taas siitä puolustuspelin epäonnistumisesta, mutta maalivahtipeli taisi olla eilen myös yksi merkittävä syy tappioon. Maalissa aloitti yllättäen Ville Salminen, jonka ainakin Kainuun Sanomien raportin( http://www.kainuunsanomat.fi/a/2002/10/13/188637.shtml) mukaan voi laittaa pari K-Vantaan maalia. Pasi Häkkinen aloitti ensimmäisessä pelissään Hokki-paidassa luukkuvahtina, mutta hänet vaihdettiin maaliin 4-1 tilanteessa haparoineen Salmisen tilalle. Ja mikä ihmeellisintä ainakin Teksti-tv:n mukaan Salminen aloittanee tänäänkin maalilla ja Häkkinen luukkuvahtina!? En voi keksiä tähän kyllä muuta selitystä, kuin että Häkkisellä täytyy olla joku pieni vaiva. Jos ei ole, Meriläisen/maalivahtivalmentajan ammattitaitoa on todella syytä epäillä.
 

nea

Jäsen
Oli aika makoisa peli. Hokki pyöritti kiitettävästi noita soitellen sotaan lähteneitä KJT:n miehiä. Eilinen K-Vantaa pelikin oli (ainakin omasta mielestäni, ehkä lasit olivat hieman kainuulaiset) pitkälti Hokin pyöritystä, mutta ikävä kyllä se ei aivan riittänyt. Tänään sitten napsahti, ja Hokki sai vihdoin tuon pitkän tappioputken katkaistua.

Hokki on ollut niin monessa pelissä niin lähellä. Puolustuspään uudistusten myötä koko ajan enemmän. Toivottavasti K-Vantaa ja KJT pelien jälkeen muutkin huomaavat että Hokkia ei todellakaan kannata aliarvioida! Voitto tuli kyllä hyvään saumaan, olisi voinut kotimatka olla muuten melko pitkän tuntuinen, tosin se on sitä kyllä muutenkin... Mielenkiinnolla odotan TuTo-peliä.

Ammottaako tämä palsta todellakin tyhjyyttään Hokki-ihmisistä? Onko mitään tietoa koska Hokin sivut saadaa päivitettyä kun ei edes joukkueen kokoonpano ole näkyvissä, saati sitten viestejä pysty lähettämään?!
 
Suosikkijoukkue
Haukat
KJT:ltä kauden huonoin peli oli tämä. Osan voi toki laittaa lauantaisen Sport-pelin piikkiin, mutta olipa joukkue muutenkin aika aneeminen. Hokille kieltämättä perin tärkeä voitto, ainakin minun sympatiani ovat kajaanilaisten puolella. En minä kyllä ala kirvestä kaivoon tämän tappion takia heittämään - KJT on joka tapauksessa pelannut kauden alun rutkasti yläkanttiin. Toivottavasti tämänpäiväinen peli ei kuitenkaan ollut se "vedenjakaja"; yllätysjoukkueet hyvän alun jälkeen taantuvat usein jopa tasonsa alle, valitettavasti. Onko nuorella joukkueella kykyjä voittaa KalPa keskiviikkona, nyt kun voittoputkikin on katkaistu?
 

jake

Jäsen
Suosikkijoukkue
hifk
no enpä itse olisi kovin huolestuntut tästä Hokki tappiosta...sport pelissä pojilla oli niin kova meno päällä kun uurastivat sentään 6 maalia että mehuja ei yksinkertaisesti jäänyt tähän peliin..
Ihmettelenkin Hokin suosimista sarjaohjelmassa koska liitto on myöntänyt sille ainoana joukkueena tuplavierasotteluiden pelaamisen ( olisiko kärppämafia ollut asian takana..neverknow)..miksi tätäkin ottelua ei voitu pelata tulevana keskiviikkona tai vastaavaa..ei varmasti olisi ollut pahasta kummallekkaan!
Joka tapauksessa KJT on löytänyt hyvän rutiinitason pelaamiseen..eihän joukkue hetkahtanut K- Vantaa tappiostakaan joten miksipä ei tästäkään..seuraavissa kotiotteluissa tulee vastaan kalpa ja ahmat jotka pitäisivät hyvin sopia meille joten pisteitä on varmasti luvassa Järvenpäähän
 

nea

Jäsen
Eikö mielestäsi noinkin pitkän ja hankalan matkan päästä kuin Hokki matkaa, ole yhtään etuoikeutettua saada soviteltua vieraspelejä hieman keskitetymmin? Minusta on. Vaikka tällaisia tuplaviikonloppuja olisi useamminkin, se tuskin olisi avain menestykseen. Pitkät reissut on aina raskaita, oli pelejä sitten yksi tai kaksi tai kolme.

Se, että mikäli KJT todella pelasi eilen kauden huonoimman pelinsä, ei vähennä Hokin voiton arvoa pätkääkään. Hokillakin oli sentään lauantaina kaikki pelissä, Kiekko-Vantaata vastaan pelattiin täysillä ja taottiin viisi maalia. Enpä usko että KJT:n porukka olisi ollut nyt niin paljon uupuneempi, päinvastoin.

Tutustu muuten Hokin sarjaohjelmaan, kyllä sieltä matkataan muulloinkin kauemmaksi kuin vain viikonloppuisin ja kahteen peliin. Eikä tuota asiaa voi ainakaan Hokin "yllättävän menestyksen" ansioksi laittaa...
 
Suosikkijoukkue
Haukat
Viestin lähetti nea
Se, että mikäli KJT todella pelasi eilen kauden huonoimman pelinsä, ei vähennä Hokin voiton arvoa pätkääkään. Hokillakin oli sentään lauantaina kaikki pelissä, Kiekko-Vantaata vastaan pelattiin täysillä ja taottiin viisi maalia. Enpä usko että KJT:n porukka olisi ollut nyt niin paljon uupuneempi, päinvastoin.

Ei toki vähennäkään, Hokillehan tuli eilen täysin ansaittu ja tärkeä työvoitto. Silti minulla on tunne, että KJT todella oli uupuneempi. Onhan se eri asia matkustaa peliin 380 kuin 25 kilometriä. Yhtä paljon kentällä varmasti uurastivat lauantaina, mutta KJT:n bussi oli Järvenpäässä vasta joskus yhden jälkeen yöllä, eli yöunet jäivät lyhyiksi. Tosin sillä on turha selitellä tappiota, kentällähän ne pelit ratkaistaan.

Mielestäni on ihan hyvä, että vain Hokille tehtiin näitä sarjaohjelmamyönnytyksiä. Hokilla lähin vierasvastustaja on KalPa, kun taas Kajaanin ja Kuopion välimatkan pituisen tai sitä lyhyemmän matkan päässä KJT:lla ovat vastassa ainakin Ahmat, K-Vantaa, FPS, KooKoo, Jukurit ja ehkä TuTokin. Joten kyllä Kajaanin pohjoinen sijainti oikeuttaa tuohon.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Kukahan lienee KJT:n pitkä honkkeli nro 20?Ei ollut nimeä käsiohjelmassa,enkä muista kaveria aikaisemmin pelissä nähneeni.Treeneissä näin ensimmäistä kertaa pari viikkoa sitten.Treenaa samanlaisissa punaisissa housuissa ja kypärässä kuin nro 13,joka myöskin puuttui käsiohjelmasta.Nro 20 teki kiekon kanssa suunnilleen mitä piti,mutta ilman kiekkoa oli varsinkin puolustustehtävissä aivan eksyksissä.

Hokki-peli veti halliin uutta yleisöä.Itsekin sain pihapiiristä liikkeelle suurehkon seurueen ja peliä spekuloitiin jopa äijäringissä etukäteen.Menestys tuo mielenkiintoa,siksi KJT:n ponneton esitys tuli huonoon saumaan.Jonkin verran ihmettelen Hodon ylivoimapeluutusta.Erikoisviisikkoja ei ole ja kentälliset pelaavat yv:tä solidaarisesti vuorotellen.

Hokilta hyvä viikonloppu ,vastassa vieraissa sarjan kärkijoukkueet ja saldona 2 pistettä maalierolla 9-9.
Jos jollekin hävitä pitää niin olkoon se Hokki.Keskiviikkona kaatuu Kalpa ja sen fanijoukko(= yksi fanipaitainen lipulla varustettu huutaja) jotuu jälleen pettymään Järvenpäässä.


edit: Jossain vaiheessa huomasin KJT:n siirtyneen kolmen ketjuun,joka on Hodolta harvinaista tiivistämistä.
 
Viimeksi muokattu:

nea

Jäsen
Ihan mielenkiinnosta kysyisin, tietääkö joku oliko KJT aamujäällä? Hokki kun oli jättänyt väliin. Ei sillä että tällä olisi ollut lopputuloksen tai jaksamisen kannalta merkitystä, mutta uteliaisuuttani mietin vain...
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Joo, tappioputki on nyt sitten poikki. Teksti-tv:n tiedoista poiketen maalissa pelasikin Häkkinen ja hyvin myös pelasi. Pesonen ja koko kolmoskenttäkin taisi olla hyvällä pelipäällä, Kelakin avasi maalitilinsä Mestiksessä. Jäähyjä tuli kuitenkin taas liikaa, yhteensä 7 kpl 2min.+10min., kun KJT taas KJT selvisi vain kolmella kakkosella. Kuznetsov ei vielä ole parhaassa kunnossa, pelaamattomuus taitaa näkyä miehen otteissa. K-Vantaata vastaan Hokin tasoitusyritys päättyi Kuznetsovin kiekonmenetykseen viivalla. Nytkään hän ei ilmeisesti vakuuttanut. Mutta siis kun kuntoon pääsee, niin tulee varmasti olemaan todella loistava apu Hokille puolustuksen kiekollisessa pelaamisessa ja varsinkin ylivoimissa.


Niin, kyllähän on ihan selvää, että ei Hokille voi sarjaohjelmaa tehdä ihan arpomalla. Kyllä matkatkin pitää ottaa huomioon. Sama juttuhan on sitten toisinpäinkin, KJT:n ohjelmassa pitää ottaa huomioon pitkät matkat Kajaaniin.
 

nea

Jäsen
Ei millään pahalla, mutta jotenkin viestissäsi oli saivartelun makua (en väitä, mutta ehkä minusta vain tuntui siltä). Tottakai pääkaupunkiseudunkin joukkueiden otteluohjelmassa olisi mukava huomioida pitkät pelimatkat, mutta totuus kuitenkin ON se, että Kajaanista on matkaa JOKAISELLE muulle pelipaikkakunnalle, kun KJT voi pelata suuren osan vieraspeleistään kohtuullisen matkan päässä. Ymmärtänet mitä tarkoitan, joten ei tehdä tästä sotaa. Välimatkat kun eivät sillä muutu, eikä myöskään sarjaohjelma.
 

masu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viestin lähetti ELÄKELÄINEN
Kukahan lienee KJT:n pitkä honkkeli nro 20?Ei ollut nimeä käsiohjelmaTreeneissä näin ensimmäistä kertaa pari viikkoa sitten.


edit: Jossain vaiheessa huomasin KJT:n siirtyneen kolmen ketjuun,joka on Hodolta harvinaista tiivistämistä.

20 on Matti Luoma ja 13 on Sami Laine. Vai olikos se toistepäin..:)

Laine lähti Halttusen kanssa samaan aikaan ruotsiin, mutta palasi sitten mai...lähijunalla takaisin Järvenpäähän. Sekä Laine että Luoma ovat sellaisia kolmoskentän jyriä. Kuulunevat samaan sarjaan Harjun ja Jusslinin kanssa.

Hodo huomasi varmaan joukkueen flegaattisuuden. Suutarinen ainakin minusta sai intoa enemmän kun pelasi Mustosen kanssa. Ykköskentässä Vilen oli normaalia flegmaattisempi, kuten myös Nöyräsen Pekka.

Olen sen verran pessimisti, että uskon että Kalpalta tulee nokkiin yhtä selvästi kuin Hokilta eilen. Pelin pitää parantua huomattavasti ja Suomalaisen sekä puolustuksen pitää suoriutua paljon paremmin.

Onkohan muuten Valkaman Jaakko kyllästynyt availemaan KJT:n luukkua. Nyt oli minusta toinen peli putkeen kun luukkuvahtina oli joku a-junnu

masu
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti nea

Ei millään pahalla, mutta jotenkin viestissäsi oli saivartelun makua (en väitä, mutta ehkä minusta vain tuntui siltä). Tottakai pääkaupunkiseudunkin joukkueiden otteluohjelmassa olisi mukava huomioida pitkät pelimatkat, mutta totuus kuitenkin ON se, että Kajaanista on matkaa JOKAISELLE muulle pelipaikkakunnalle, kun KJT voi pelata suuren osan vieraspeleistään kohtuullisen matkan päässä. Ymmärtänet mitä tarkoitan, joten ei tehdä tästä sotaa. Välimatkat kun eivät sillä muutu, eikä myöskään sarjaohjelma.


Ööh, nyt taisit ymmärtää väärin. Tarkoitin tuolla " KJT:n ohjelmassa pitää ottaa huomioon pitkät matkat Kajaaniin" sitä, että niitäkään pelipäiviä ei voi suunnitella kuitenkaan ihan tuosta vaan. Ei KJT:tä voi panna seuraavana päivänä esim. Turkuun Tuto-peliin, jos on pelannut Kajaanissa etc.

Hokilla on tietysti se, että melkeinpä kaikkialle on pitkä matka, joten sen ohjelmassa pitää olla erityisen tarkkana. Esim. juuri tuplavieraspelit lähekkäisllä pelipaikkakunnilla helpottavat urakkaa, siitä mitä se olisi, jos pelipäiviä määrättäisiin vaan summan mutikassa.
 

nea

Jäsen
PTS, pyydän anteeksi. Huomasin itsekin että mitähän olen oikein sepittänyt.. Hupsista!
:)

Ihan totta turiset, noiden ohjelmien kanssa täytyisi olla tarkkana jokaisen joukkueen kanssa. Hokki saa silti sympatiani "pitkänmatkalaisena". Ymmärrän toki senkin, ettei ohjelmia ole niin yksinkertaista suunnitella, jotkut pelit on vain pakko mätkäistä jonnekin.
 

jake

Jäsen
Suosikkijoukkue
hifk
kyllä sitä perinteistä maalaisjärkeä käyttämällä saisi sarjaohjelmasta paljon mieluisamman muillekkin kuin vain Hokille.. tottakai on niin että Hokille pitääkin antaa enemmän tuplavieras otteluja kuin muille mutta en ymmärrä miksi tämä mahdollisuus on muilta joukkueilta kokonaan pois suljettu..tuskin on täysin mahdotonta järjestää esim KJT:lle ja muille aivan eteläisimmän suomen joukkueille vieraottelusarja Kuopio,Kajaani,Vaasa akselilla mutta näin on kuitenkin päätetty joten turha marista enään tästä..elämä jatkuu=)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös