finnishninja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Gunnilse IF
Kitaristit tulevat ja menevät. Moni ohittaa meidät täysin, emmekä edes pane merkille heitä aina lavalla, kun taas joitakin kitaristeja seuraamme vuodesta toiseen.
Kitaristeja, jotka ovat jokaisen mielessä on monenlaisia. Tietysti moni suuri ja tunnettu kitaristi herättää eniten tunteita, mutta myös kitaristit, jotka jostain syystä eivät ole tunnettuja ovat painuneet lähtemättömästi mieleemme.
Ensimmäinen kitaristi, joka herätti huomioni oli Jimi Hendrix. "Voodoo Child" vangitsi minut ihan täysin. Kuuntelen yhä hänen musiikkiaan joskus.
Seuraava oli Jukka Tolonen. Hänen ensimmäiseltä soololta löytyy kappale nimeltä "Ramblin". Ihastuin hänen soundiinsa. Kaikken rakkain vinyylini on tosin "A Passanger To Paramaribo". Mukana myös ruotsalaiskitaristi Coste Apetrea, joka on lähes yhtä kova jätkä kuin Jukkakin.
Kolmas: Janne Schaffer. Ovela kaikusoundi. Paljon instrumentaaleja, mutta myös joskus herkkiä lauluja mukana. Jannen tavassa soittaa yhdistyy mielenkiintoiset soundit, nopeus ja taito täyttää musiikki omaperäisillä sooloilla.
Woodstock: Alvin Lee soitti legendaarisen "I Go Home" kappaleen. Olin ihan otettu fiiliksestä, jolla hän vingutti menemään. Myös Pete Townshed oli silloin kovassa vedossa.
Niin, onhan näitä... tunnettuja... mutta entäs sitten nämä tuntemattomat?
Kaksi on painunut vääjäämättömästi mieleeni.
Toinen on Crash yhtyeessä soittava Jan Eliasson. Hän on seonnut Van Haleniin ihan täysin. Joskus tuntuu siltä, että hän kopioi ensin kappaleen ja esittää sen sitten paremmin kuin Van Halen. Todella loistava kitaristi. Hänen shownsa on myös mainitsemisen arvoinen. Hän kiertää koko paikan, vinguttaen yksin, kävelee pöytiä pitkin ja soittaa maatessaan tyttöjen polvilla..
Toinen tapaus sattui Thaimaassa. Eksyin pimeään kellariin, josta löytyi musta rock-klubi. Bändi koostui tatuoiduista heavy-tyypeistä ja he soittivat coversejä todella hyvin. En pystynyt erottamaan Gary Mooren "Still Got the Bluesia" alkuperäisestä.
Illan huippuhetki oli tosin vieraileva kitaristi - Lam Morrison. Hänellä oli hieman Jimi Hendrix tyyli esiintyä ja liikkua. Pari vanhaa ikivihreää, sen jälkeen tämä thaimaalainen kertakaikkiaan räjähti lavalla. Kaikki volyymit täysille. Kappale oli hänen omansa. Muistutti jotain sinfoniaa. Sormet juoksivat otelaudalla nopeudella, jota en ole koskaan ennen nähnyt.
Keskustelin hänen kanssaa myöhemmin yöllä. Hän kertoi esikuvansa olevan Yngwie Malmsten... Minusta se olisi pitänyt olla päinvastoin...
Kuka on sinun suosikkikitaristisi?
Kitaristeja, jotka ovat jokaisen mielessä on monenlaisia. Tietysti moni suuri ja tunnettu kitaristi herättää eniten tunteita, mutta myös kitaristit, jotka jostain syystä eivät ole tunnettuja ovat painuneet lähtemättömästi mieleemme.
Ensimmäinen kitaristi, joka herätti huomioni oli Jimi Hendrix. "Voodoo Child" vangitsi minut ihan täysin. Kuuntelen yhä hänen musiikkiaan joskus.
Seuraava oli Jukka Tolonen. Hänen ensimmäiseltä soololta löytyy kappale nimeltä "Ramblin". Ihastuin hänen soundiinsa. Kaikken rakkain vinyylini on tosin "A Passanger To Paramaribo". Mukana myös ruotsalaiskitaristi Coste Apetrea, joka on lähes yhtä kova jätkä kuin Jukkakin.
Kolmas: Janne Schaffer. Ovela kaikusoundi. Paljon instrumentaaleja, mutta myös joskus herkkiä lauluja mukana. Jannen tavassa soittaa yhdistyy mielenkiintoiset soundit, nopeus ja taito täyttää musiikki omaperäisillä sooloilla.
Woodstock: Alvin Lee soitti legendaarisen "I Go Home" kappaleen. Olin ihan otettu fiiliksestä, jolla hän vingutti menemään. Myös Pete Townshed oli silloin kovassa vedossa.
Niin, onhan näitä... tunnettuja... mutta entäs sitten nämä tuntemattomat?
Kaksi on painunut vääjäämättömästi mieleeni.
Toinen on Crash yhtyeessä soittava Jan Eliasson. Hän on seonnut Van Haleniin ihan täysin. Joskus tuntuu siltä, että hän kopioi ensin kappaleen ja esittää sen sitten paremmin kuin Van Halen. Todella loistava kitaristi. Hänen shownsa on myös mainitsemisen arvoinen. Hän kiertää koko paikan, vinguttaen yksin, kävelee pöytiä pitkin ja soittaa maatessaan tyttöjen polvilla..
Toinen tapaus sattui Thaimaassa. Eksyin pimeään kellariin, josta löytyi musta rock-klubi. Bändi koostui tatuoiduista heavy-tyypeistä ja he soittivat coversejä todella hyvin. En pystynyt erottamaan Gary Mooren "Still Got the Bluesia" alkuperäisestä.
Illan huippuhetki oli tosin vieraileva kitaristi - Lam Morrison. Hänellä oli hieman Jimi Hendrix tyyli esiintyä ja liikkua. Pari vanhaa ikivihreää, sen jälkeen tämä thaimaalainen kertakaikkiaan räjähti lavalla. Kaikki volyymit täysille. Kappale oli hänen omansa. Muistutti jotain sinfoniaa. Sormet juoksivat otelaudalla nopeudella, jota en ole koskaan ennen nähnyt.
Keskustelin hänen kanssaa myöhemmin yöllä. Hän kertoi esikuvansa olevan Yngwie Malmsten... Minusta se olisi pitänyt olla päinvastoin...
Kuka on sinun suosikkikitaristisi?