Kirjapeli-keskustelu

[Maple Leaf]

Viime aikoina suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on nostettu kiitettävästi esiin eri kirjailijoiden kirjapelejä. Itse asiassa keskustelu on jopa koko maailman mittakaavassa huikean analyyttista ja syvällistä, verrataan sitä sitten vaikka ranskalaiseen kirjapeli-keskusteluun, joka ei ole syvällistä, koska ranskalainen media on kirjapelien suhteen lähinnä fanitasoa.

Tässä ketjussa on tarkoitus käydä edelleen korkeatasoista kirjapelikeskustelua perehtyen eri kirjailijoille tyypillisiin kirjapeleihin ja vertailemalla niitä.

Aloitan erittelemällä ja analysoimalla kirjailija Jari Tervon kirjapeliä.

Suurimmaksi osaksi Tervo aloittaa lauseensa suurella kirjaimella, ja samoin valtaosa hänen lauseistaan päättyy pisteeseen. Tervon kirjapelissä tekstimassa on jaettu kappaleisiin, mikä helpottaa lukemista. Myös erisnimet kirjoitetaan lähes poikkeuksetta suurella alkukirjaimella. Lisäksi Tervo kirjoittaa suomen kielellä, mikä mainittakoon selkeänä erona esimerkiksi Kurt Vonnegutin kirjoihin, jotka ovat alunperin kirjoitettu englanniksi, vaikka niitä voi lukea suomeksikin, kiitos kääntäjien.

Tervon kirjapeliä löytyy niin kova- kuin pehmeäkantisena, mutta näissä molemmissa versioissa teksti on tarkoitettu luettavaksi rivi kerrallaan vasemmalta oikealle. Tämä moderni kirjoitustaktiikka on herättänyt laajaa huomiota ammattilaisten piirissä, ja ymmärrettävästi kaikkien jatkoaikalaisten ymmärrys ei riitä keskustelemaan tästä vallankumouksellisesta kirjapelistä. Kirjapeleistä keskustelemista helpottanee kuitenkin se, että Tervon kirjojen päähenkilöt ovat pääosin ihmisiä, eivätkä esimerkiksi koiria kuten Lassie ja Rin-Tin-Tin.

Toivon kaikkien kirjapeleistä kiinnostuneiden jatkoaikalaisten osallistuvan tähän keskusteluun, jonka syvällisyys tulee varmasti edelleen kehittämään suomalaista kirjapeli-silmää. Joku asiaan riittävästi näkemystä omaava kirjoittaja voisi analysoida esimerkiksi Kalle Päätalon kirjapelistä hänen tapaansa laittaa sivunumerot juoksemaan teoksen edetessä alhaalta ylöspäin yhden numeron välein, siis esimerkiksi ...211-222-213-214-215-216... ja niin edelleen. Tämäkin suomalaisen kirjapelin vallankumouksellinen imperatiivinen kategoria ansaitsee julkisen käsittelyn.

 

[Viljuri]

Tervon osalta on todettava, ettei hänen kirjapelinsä ole onnistunut vakuuttamaan ihan kaikkia, jos kriteerinä pidetään esimerkiksi alan kirkkaimpana kunnianosoituksena pidettyä Finlandia-palkintoa.

Pahat kielet ovat kertoneet, että tämän taustalla olisi vieroksunta Tervon kirjapeleillään saavuttamaa media-aikaa ja huomiota kohtaan, puhumattakaaan siitä, ettei Tervon kirjapelien tematiikka ja tyyli edusta puhtaimmillaan postmarxistista tyylisuuntaa, joka on edelleen vallan väline ja lähde yhdelle jos toiselle alan korkeimmalle auktoriteetille.

Toiset tietysti sanovat, että Tervon suosima sivutasapaino kirjainketjujen osalta on siinä määrin vähemmän postmodernia kaanonia edustava, ettei sitä voi ottaa kovinkaan vakavasti.

 

[Leon]

Tervon osalta on todettava, ettei hänen kirjapelinsä ole onnistunut vakuuttamaan ihan kaikkia, jos kriteerinä pidetään esimerkiksi alan kirkkaimpana kunnianosoituksena pidettyä Finlandia-palkintoa.

Juurihan Tervo sai kirkkaan Finlandia-palkinnon. Tervo sanoi kuulleensa varoituksia, että palkinto nousee helposti päähän.

 

[Johannes]

Katri Lipson edustaa Kosmonautti-kirjallaan perinteistä Neuvostoliiton kirjapeliä. Ykkösketjussa syöttelevät päähenkilöt Sergei Fjodorov ja "Sasha" Kamenski. Fetisov pelaa samassa joukkueessa kuin Fjodorov ja Kamenski, mutta toisaalta Mogilny on Fjodorovin äidin mielisairaalan lääkäri. Lipsonin kirjapeli tukeutuu luontevasti perinteiseen itänaapurin kirjapeliin ja on jo palkittu vuoden tulokas-pystillä, Finlandia-ehdokkuus on myös jo voitettuna.

Tämä Lipsonin itänaapurin voittavan kirjapelin hyödyntäminen menestyksekkäästi on tietysti takaisku suomalaisen kirjapelin voittokululle maailmalla ja siksi epäilen Finlandia-palkinnon osuvan kotimaiseen kirjapeliin nojautuvaan tuotantoon. Onhan velvollisuutemme kehittää suomalaisen kirjapelin evoluutiota johtavana kirjapelinä eteenpäin, tuleville polville ja hylätä "Kaikki Kirjoittaa"-ajatusmaailma.

 

[Maple Leaf]

Minulla on hallussani kaksi kirjaa, joista toista tiedän varmasti luetun Vierumäellä, toisen olen saanut eräältä valmentajalta. Kirjoja on siis varmasti olemassa, ja niitä myös luetaan. Analysoin tässä lyhyesti kirjoista ensinmainitun.

Sen sivulla 27 on 155 sanaa, jotka kaikki koostuvat aakkosista, toki hieman erilaisista sellaisista ja eri järjestyksissä. Nämä 155 sanasta muodostuu 16 lausetta, yksi lause koostuu siis keskimäärin 9,6875 sanasta. Nyt joku kirjapelejä ymmärtämätön voi väittää pikkumaisesti, ettei mikäpä sana se kokonaiseen verrattuna on sellainen 0,6875/1-sana, mutta ilmeisesti juuri tässä tämän kirjapelin modernismi ilmeneekin. Korostan, että tiedän tätä kyseistä kirjaa luetun Vierumäellä.

Kyseisellä sivulla esiintyy (perusmuodossaan) useimmiten sana "ihminen", peräti neljä kertaa (ihminen, ihmistä, Ihmiset, Ihmisen). Niiden ympärillä esiintyvät sanat "miten ... saattoi", "sano ... onnelliseksi", "rikokset. ... kulkivat" ja "vaihteluväliin. ... oli". Selvää siis on, että kyseinen kirja kertoo ihmisestä ja/tai ihmisistä, ja näin ollen imperatiivisen kategorian mukaan väistämättä myös heidän oheistoiminnoistaan, esimerkiksi elämästä. Näin tämäkin kirja on tuotu 2000-luvulle.

 

[Uleåborgir]

Kalle Päätalolle ominaisessa kirjapelissä liikutaan muun muassa eri paikkakunnilla. Luettelen hänen kirjapelissään esiintyviä keskeisiä paikkakuntia: Taivalkoski, Suomussalmi, Kuusamo, Savukoski, Oulu, Tampere, Lahti, Kivennapa.

Uskaliaasti on Päätalon kirjapelissä jaettu rooleja kahdelle sukupuolelle: miehille ja naisille. Mieshahmoja: Kallen isä Hermanni, Kallen setä Kalle. Naispuolisia: Kallen äiti Riitu, Suoma Pyhäjoelta ja hoitaja Asikainen.


Pelissä on myös erin laisia eläimiä kuten lehmää, kissaa, koiraa, muulia, hevosta, partasuusäynästä.


Päätalo rytmittää teoksensa seuraavasti kirjaimiin, välimerkkeihin, sanoihin, lausekkeisiin, lauseisiin, virkkeisiin, kappaleisiin, sivuihin, osiin, lukuihin, kirjoihin.


Kalle Päätalo sotkee välillä peliinsä veneerisiä tautia. Kuninkaallista kahden ristin kuppaa ja porsastelumaista tipparia. Myös munakatarrista kärsiviä armeijan upseereita peluutetaan Päätalon kenttäkokoonpanossa

Kalle Päätalon kirjapelissä on työllä suuri rooli. Sahaaminen, nosto, kanto, kuorinta, sideharson rullaus.


Yli päänsän Kalle Päätalon kirjapeli haastaa omilla vahvuuksillaan muummuassa Edgar Allan Poen, jopaSusan Ruususen kirjapelit.

 

[Cemetery Gates]

Sanokaa mitä sanotte, mutta enpä ole koskaan nähnyt kirjailijaa baarissa kirjapeli kainalossa. Kyllä ne ratkaisut tapahtuvat siellä lattialla, kun kirjailijat ottavat mittaa toisistaan nyrkein, paitsi jos kustantaja on nimenomaisesti kieltänyt nokkapokat sakkojen tai hyllytyksen uhalla. Useita faneja toki korpeaa tällainen taktiikka, kyllähän poikien pitäisi tarjota kansalle mitä se haluaa.

 

[Maple Leaf]

Onhan velvollisuutemme kehittää suomalaisen kirjapelin evoluutiota johtavana kirjapelinä eteenpäin, tuleville polville ja hylätä "Kaikki Kirjoittaa"-ajatusmaailma.

Johannes, nostit esiin tärkeän kysymyksen. Suomalaisten kirjapelien huippuosaajien tuotanto on viime vuosina tyrehtynyt, itse asiassa sitten vuoden 1939 ei lahjakkuuksia ole saatu nostettua Nobel-tasolle. Tämän jälkeen on ykköskentällisiin kyllä noussut itävaltalaista, nigerialaista, st.lucialaista ja jopa ruotsalaista nobelistia. Tämä on yksinomaan "Kaikki kirjoittaa" -systeemin tasapäistävän vaikutuksen seurausta.

Katkerat ja kateelliset jatkoaikalaiset väittävät nyt tietenkin, ettei "Kaikki kirjoittaa" -systeemi kiellä lahjakkailta ylimääräistä harjoittelua ja että kirjoittajista voi muodostaa ns. tasoryhmiä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä lahjattomille ja haluttomille annetaan yhtä monta kuulakärkikynää kuin lahjakkaille ja motivoituneillekin. Tämä syö varmasti motivoituneiden motivaatiota laskien motivoituneiden motivaatiota motivoitumattomien motivaation tasolle, toimien siis ei-motivoivana motivaattorina.

Lisäksi päiväkoti-ikäisiltä kielletään kirosanojen ("perkele", "vittu") kirjoittaminen, joten heidän on vaikea myöhemmin sopeutua luomaan väkevää suomalaista modernia kirjallisuutta, kun taas esimerkiksi pohjoisamerikkalaiset lapset saavat harjoitella vastaavien sanojen käyttämistä esimerkiksi rap-kulttuurin keinoin. Onko meillä varaa antaa ulkomaalaisille tällaista etumatkaa?

 

[Uleåborgir]

Lisäksi päiväkoti-ikäisiltä kielletään kirosanojen ("perkele", "vittu") kirjoittaminen, joten heidän on vaikea myöhemmin sopeutua luomaan väkevää suomalaista modernia kirjallisuutta, kun taas esimerkiksi pohjoisamerikkalaiset lapset saavat harjoitella vastaavien sanojen käyttämistä esimerkiksi rap-kulttuurin keinoin. Onko meillä varaa antaa ulkomaalaisille tällaista etumatkaa?

Taidokkaimmat kansainväliset kynäilijämme ovat joko kuolleet tai jäähdyttelevät. Sillanpää, Waltari, A. Paasilinna.

On totta, että "kaikki kirjoittaa" -ajattelu syö varsinkin peruskoululaisten terävintä kärkeä. Sanan säilä tylsytetään vähenevillä äidinkielentunneilla ja ainekirjoittamisessa suositaan poikia tyttöjen sijaan. Runopojat kirjoittavat vain runoja ja novellistit vain novelleja.

Ennen koululainen kirjoitti äidinkielen tunneilla ja vapaa-ajallaan proosaa, runoja, loruja, novelleja, eeppisiä trilogioita jne. jne. Nykyään opettajat pyrkivät pitämään valmiilla ja ylhäältä annetuilla otsikoillaan ja rajatuilla tyylikeinoillaan potentiaaliset taitoniekat ruodussa ja monesti keskitytäänkin vain oman koulun (lukion) äidinkielen aineiden keskiarvoon.

EDIT: alun perin tarkoitin viestittää siitä seikasta, että meidän vahvuutemme on vahvassa kustannustoimittamisessa, jolla voidaan vastata rhytmically accomped poetry -kulttuuriin. Lue: Juha Vuorinen.

 

[Johannes]

Tulevat suurkirjailijat hukataan jo 7-11 vuoden ikäisinä, koska "Kaikki Kirjoittaa". Tämän takia kirjoitustaidon opettaminen pitäisi keskittää vain oikeiden lahjakkuuksien kehittämiseen. Kirjapeli-keskustelusta on unohdettu myös hidas kirjoittaminen. Kirjoittaminen puuroutuu näppäimistön keskiosaan, jos kirjoitetaan vain puolinopeasti tai nopeasti näppäillen. Seurauksena on esim. q-, z- ja ä-kirjainten vajaakäyttö kirjoitusarsenaalissa ja uhkana on, että taitokirjoittaminen näivettyy muutaman seuraavan vuoden aikana. Voimme kirjapelien avulla tosin kompensoida taitokirjoittamisen puutteita lähivuosien ajan, mutta estääksemme pysyvän taitokirjoittaja-vajauksen syntymisen maahamme on "Kaikki Kirjoittaa"-systeemi laitettava vakavan tarkastelun ja muutosten kohteeksi.

 

[finnjewel]

Ihminen ei käytännössä tarvitse elämänsä aikana enempää kuin 12 kirjaa. Mikä hätkähdyttävintä, ei näitä kirjoja itse asiassa ole pakko edes lukea saadakseen niistä paljon iloa elämäänsä. Riittää jos panee 12 kirjaa hyllyyn, ja alkaa asetella niitä mahdollisimman moneen eri järjestykseen. Tasaisella 15 järjestystä minuutissa-tahdilla hupia riittää noin 60 vuodeksi, jos jaksaa harrastaa vuorokaudet ympäriinsä - ja muistaa mitkä järjestykset on jo tullut käytettyä.

Jos haluaa säästää, ei tietenkään ole pakko hankkia kirjahyllyä, yhtä hyvin kirjoja voi järjestellä pöydällä tai lattialla olevassa pinossa.

Kolmastoista kirja olisi tavallaan jo hyödytön ellei sitten halua järjestää hupia myös parille seuraavalle sukupolvelle.

edit.

tarkistettu aritmetiikka...

 

[Isaskar]

Kirjoittaminen puuroutuu näppäimistön keskiosaan, jos kirjoitetaan vain puolinopeasti tai nopeasti näppäillen. Seurauksena on esim. q-, z- ja ä-kirjainten vajaakäyttö kirjoitusarsenaalissa ja uhkana on, että taitokirjoittaminen näivettyy muutaman seuraavan vuoden aikana.

Ihan oikea näkemys mielestäni. Keskitason hakkaajia meillä on pilvin pimein, mutta ne todelliset poikkeusyksilöt, jotka hallitsevat myös laitamerkkien käytön, ovat lähes kadonneet. Ne, jotka sen yhä hallitsevat ovatkin poikkeuksellisen lahjakkaita yksilöitä, jotka todennäköisesti hallitsisivat laitamerkit, vaikka niitä ei olisi koko näppäimistössä.

Modernia kirjapeliä on täällä analysoitu erittäin asiantuntevasti ja lisäisin vielä yhden modernille kirjapelille tunnusomaisen piirteen. Modernin kirjapelin kirjoittajat lisäävät nimittäin yleensä kirjan nimen kirjan kanteen. Tämä nerokas tapa ja erottaa suomalaisen modernin kirjapelin esimerkiksi jostain havumetsäkirjapelistä, jossa kirjan nimi roiskitaan sinne tänne tai sitä ei ole ollenkaan.

 

[Maple Leaf]

Suomalaisten onneksi muutama tekijä on modernisoinut kirjapeliään oivaltamalla tuhansien tekstivideoiden parissa vietettyjen tuntien jälkeen vallankumouksellisen asian: heti kirjoitettuaan yhden kirjaimen on syytä aloittaa toisen kirjoittaminen, niin sanalla on valmistumisen mahdollisuus.

Ihmettelenkin, ettei tätä kirjapelin sinänsä yksinkertaista perusasiaa ole riittävästi painotettu suomalaisessa keskustelussa, saatika että se löytyisi esimerkiksi 1980-luvulla kirjapelioppinsa saaneiden kirjapeleistä. Niin sanotusti kirjain kerrallaan rakennettu kirjapeli kun mahdollistuu paitsi hitaalla, varttihitaalla, keskihitaalla, keskinopealla, varttinopealla ja nopealla kirjainsyöttöketjulla, se myös mahdollistaa hitaat, varttihitaat, keskihitaat, keskinopeat, varttinopeat ja nopeat kirjainsyöttöketjut.

Uskon, että tämäkin asia tullaan vielä huomaamaan esimerkiksi Kanadan kirjapelipiireissä.

 

[Evil]

Joku asiaan riittävästi näkemystä omaava kirjoittaja voisi analysoida esimerkiksi Kalle Päätalon kirjapelistä hänen tapaansa laittaa sivunumerot juoksemaan teoksen edetessä alhaalta ylöspäin yhden numeron välein, siis esimerkiksi ...211-222-213-214-215-216... ja niin edelleen. Tämäkin suomalaisen kirjapelin vallankumouksellinen imperatiivinen kategoria ansaitsee julkisen käsittelyn.

Samoin voisi pohtia sitä, miksei sivunumeroita ole järjestetty käänteisesti, siis pienenemään countdown-tyyliin. Näkisi lukija heti, kuinka paljon kirjapeliä on vielä omaksumatta, eikä tarvitsisi vaivalloisesti kurkkia viimeisen sivun numeroa ja vähennellä siitä par'aikaa työn alla olevaa.

 

[Johannes]

Kirjapelin analyysin keskipiste on nykyään Suomessa. Tulisikin kieltää kirjojen kääntäminen muista kielistä Suomen kielelle, ettei suomalaisen kirjapelin voittokulku 2000-luvulla kärsi takaiskuja. Samoin tulisi kieltää ulkolaisten kirjapelin asiantuntijoiden vierailu Suomessa, koska heiltä saatavat vaikutteet saattavat siirtää suomalaisen kirjapelin takaisin esim. 1800-luvun eurooppalaisen kirjapelin toteuttamisen tasolle tai vaihtoehtoisesti kirjapelimme kärsisi, kun otettaisiin mallia Shakespearen näytelmien kirjapelistä, jopa 1500-luvulta. Tuskin 500 vuotta vanhasta kirjapelistä voidaan ottaa mallia suomalaiseen, nykyaikaiseen 2000-luvun kirjapeliin, ajatuskin naurattaa suomalaisen modernin kirjapelin asiantuntijoita, jotka edustavat laajalti tunnustettua kirjapelin evoluution kärkikaartia koko maailmassa.

Ei saa unohtaa kirjapeli-analyysistä kirjapelin suurta kohderyhmää, joita kutsun jatkossa nerokkaasti lukijoiksi. Lukemisen taitavan toteuttamisen kaksi kulmakiveä ovat lukurohkeus ja lukunopeus. Ilman optimaalista lukurohkeutta ja lukunopeuden kasvatamista maksimaaliseksi, voittavaa 2000-luvun kirjapeliä on mahdoton toteuttaa niin, että kirjapelin maailmanlaajuisen osaamisen keskipiste säilyy jatkossakin Suomessa. Siksi tulisikin haastaa johtavina mentoreina palkintoraatien tylyn kohtelun kohteeksi joutuneet kirjapelin johtavat osaajat, kuten Jari Tervo, Panu Rajala ja Kjell Westö, analysoimaan metodeja, joilla kehitetään lukijoiden lukurohkeutta ja lukunopeutta vastaamaan 2000-luvun kirjapelin vaatimuksia.

 

[Harri2001]

Ihminen ei käytännössä tarvitse elämänsä aikana enempää kuin 12 kirjaa. Mikä hätkähdyttävintä, ei näitä kirjoja itse asiassa ole pakko edes lukea saadakseen niistä paljon iloa elämäänsä. Riittää jos panee 12 kirjaa hyllyyn, ja alkaa asetella niitä mahdollisimman moneen eri järjestykseen. Tasaisella 15 järjestystä minuutissa-tahdilla hupia riittää noin 60 vuodeksi, jos jaksaa harrastaa vuorokaudet ympäriinsä - ja muistaa mitkä järjestykset on jo tullut käytettyä.

Haluaisin myös keskustella siitä, että montako ulkomaalaisen kirjoittajan kirjaa kannattaa kirjahyllyyn sijoittaa. Onko lukumäärää syytä rajata esimerkiksi neljään teokseen? Vai viekö jo tuo määrä tilaa suomalaisilta, kehittyviltä kirjailijalupauksilta (esim. Oksanen)? On myös väläytelty kirjailijapiireissä sitä, että ulkomaalaiskirjakiintiöt lopetettaisiin kokonaan. Ainaskin EU-alueen kirjailijoilta.
Mielipiteitä?

 

[Palstalegenda]

Ehdottaisin kirjapelin kehityskulun edistämiseksi palkintokavalkadin laajentamista. Kirjapelimaailmakin on nykyisin enemmän roolittunut ja pirstoutunut, pelkkä vuoden kirjapelaajan tai vuoden tulokkaan palkinto jättää monia hyviä kirjapelien uranuurtajia huomioimatta.

Ehdottaisin ainakin seuraavanlaisia kirjapelipalkintoja:

Aleksisi Kivi -palkinto (Vuoden tulokas)
Kalle Päätalo -palkinto (Vuoden tuotteliain kirjapelaaja)
Toini Havu -palkinto (Vuoden kirjapelitoimittaja)
Hannu Salama -palkinto (Vuoden kohukirjapelaaja)
Arto Paasilinna -palkinto (Vuoden yliarvostetuin kirjapelaaja)
Viivi Avellan -palkinto (Vuoden floppi)
Pentti Saarikoski -palkinto (Vuoden juomari)

 

[Evil]

Ehdottaisin ainakin seuraavanlaisia kirjapelipalkintoja:

Aleksisi Kivi -palkinto (Vuoden tulokas)
Kalle Päätalo -palkinto (Vuoden tuotteliain kirjapelaaja)
Toini Havu -palkinto (Vuoden kirjapelitoimittaja)
Hannu Salama -palkinto (Vuoden kohukirjapelaaja)
Arto Paasilinna -palkinto (Vuoden yliarvostetuin kirjapelaaja)
Viivi Avellan -palkinto (Vuoden floppi)
Pentti Saarikoski -palkinto (Vuoden tenukeppipalkinto)

Näihin voisi lisätä ainakin

Tuula Sariola -palkinto (Kusetus elämäntyönä -pokaali)

 

[Leicester]

Vaikka kirjapeli on terminä suhteellisen tuore on se ollut olemassa aivan kirjoitustaidon alusta lähtien. Kirjapeliä ei vain ole mainittu ääneen, koska sen implisiittisyyttä on pidetty niin itsestäänselvänä. Itseasiassa kovimmat kirjapelin 'hakkaajat' ovat toimineet jo aikojen alussa, koska kirjapeli piti konkreettisesti hakata savitauluun. Tällöin kirjapeli pysyi vielä tarpeeksi yksinkertaisena, siksi että sitä kykenisi kantamaan mukanaan. Suurin osa sen aikaisista kirjapeleistä on harmittavaa kyllä hävinnyt, ja kirjapelin syntyhistoria on osin hämärän peitossa.

Nykyään kirjapelin kopioiminen on helppoa, mutta kaikki oli toisin kirjapelin alkuaikoina. Silloin kirjapelit kopioitiin pääasiassa käsin, mikä teki niistä harvinaisia ja arvokkaita. Vain rikkaat tai konsernituella elävät omistivat kirjapelejä. Nykyään myös tavallinen rahvas voi omistaa kirjapelin. Tässä ajaudutaan helposti ongelmiin, jos yritetään perehtyä liian vaativiin kirjapeleihin pelkällä maalaisjärjellä.

 

[Evil]

Kirjapeli ei todellakaan ole vain miesten etuoikeus. Tämän vuoden parhaana kotimaisena kirjapelinä on juuri palkittu Sofi Oksasen taidon-, tiedon- ja taktiikkanäyte. Ehkäpä maamme hiukan ummehtuneeksikin kuvailtu kirjapelikulttuuri kaipaakin tämänkaltaista, feminiinistä tuuletusta, ken tietää. Tulevat koitokset näyttävät menikö pokaali oikeaan osoitteeseen.

Oksanen on suhteellisen tuore tekijä kirjapelisysteemeissä, joten hänen kirjapelinsä toimivuutta ei ole vielä testattu kovinkaan kriittisissä olosuhteissa, mutta uskoisin tällä meriitillä vastuullisten kirjapelikokemusten karttuvan pian.