Kiitos Kimmo "Kibe" Kuhta!
Olin pieni poika, kun aloitin kannattamaan IFK:ta. Samoihin aikoihin omaa jääkiekkoilijan uraansa aloitteli nuori, lupaava pelaaja Espoosta. Tämän pojan nimi oli Kimmo Kuhta, mukavan näpsäkkä nimi pienen pojan korvaan.
Tuosta, minulle paljon tähän hetkeen mennessä antaneesta, onnellisesta, mutta -ah-, niin oikukkaasta, yhteiselon alkamisesta lähtien kasvoi oma kiinnostukseni punaista väriä, perinteikästä brändiä ja värikästä seuraa. Samassa suhteessa kasvoi numerolla 9 pelanneen laitahyökkääjän merkitys IFK:lle.
Kausi 2003-2004 on minulle itselleni ensimmäinen vuosi, jonka muistan tarkasti ketjukoostumuksia myöten. IFK:n ykköskenttä Pärssinen-Harkins-Kuhta esitti dominoivia otteita, ei enempää eikä vähempää Kimmo Kuhdan ansiosta. Verkkokalvoilleni on pysyvästi piirtynyt kuva Kibestä laukomassa tarkan one-timerin oikean maalinsylkijän elkein varmasti talteen maalin ylähyllylle. Tätä ei voi kukaan minulta viedä; saati ikinä itse tule sitä unohtamaan.
Tämän tarinan myötä haluan kertoa, miksi Kimmo Kuhta on minulle henkilökohtaisesti suurin pelaaja kautta aikojen. Hän on elävä legenda, mr. IFK. En edes jaksa kuvailla tunteitani keväällä 2011, kun hän vihdoin pääsi nostamaan kannua ensimmäisenä yhdessä Ville Peltosen kanssa. Hänen ansiostaan en osaa, saati halua, kuvitella kenenkään muun enää käyttävän numeroa 9 pelipaidassaan. Se kuuluu ansaitsemalleen paikalle hallin kattoon. Tosin vasta pelaajauran jälkeen, jos se vielä jossain Keski-Euroopassa jatkuu. Taidoistahan se nimittäin ei ole kiinni.
Kiitos kaikista näistä vuosista Kimmo Kuhta ja kaikkea hyvää jatkoon! Hattu pois päästä, pienen pieni kyynel silmäkulmassa.
Herkkää, mutta ei ole toista kaltaistasi, eikä ikinä tule olemaan. Kiitos!