Joo, se todellakin kertoo jo jotain.Huom. jopa Kimmo oli eri mieltä. Se kertoo jotain.
Joo, se todellakin kertoo jo jotain.Huom. jopa Kimmo oli eri mieltä. Se kertoo jotain.
Ensi viikolla vierasjakso ja vieraaksi on saatu sotarikollinen Putinin vanha puudeli Jari Kurri, pitääkin skipata tuo jakso.
Hieman särähti myös korvaan, että Ristolainen olisi huomattavasti parempi estämään maalien syntymistä omaan päähän kun Bouchardilla uran plusmiinus +48 ja Rassella -185. Toki Rasse pelannut suurimman osan urastaan umpisurkeassa Buffalossa, mutta antaa hieman osviittaa.
Tosin näissä pitää elää sen mukaan miltä peli nyt näyttää. Ristolainen pelasi vahvan viime kauden puolustussuuntaan, tällä kaudella ollut sarjan parhaimpia mitä maalien estämiseen tulee. Joten varmasti kiinnostaa Edmontonia koska tiedossa on puolustuksen heikkoudet. Samoin pitää paikkansa että tällä sopimustilanteella Oilers saa luopua ilmaiseksi Bouchardista ellei jokin muu rungossa muutu täysin joten Bouchardin vaihtuminen Ristolaiseen ei välttämättä ole tuulestatemmattua.Hieman särähti myös korvaan, että Ristolainen olisi huomattavasti parempi estämään maalien syntymistä omaan päähän kun Bouchardilla uran plusmiinus +48 ja Rassella -185. Toki Rasse pelannut suurimman osan urastaan umpisurkeassa Buffalossa, mutta antaa hieman osviittaa.
Tykkäsin jaksosta. Mukava oli kuunnella Kurrin juttuja.
Ei ehkä kaikkein defenssiivisin pakkipari, mutta ei tuolla poppoolla tosin omissa pahemmin tarvitse pyöriäkään. Ja olihan Tiki ja Jari molemmat useamman kerran Selke-finalisteja.Pikkasen rupesi naurattamaan tämän "kaikkien aikojen viisikko, jonka kanssa olet pelannut" kysymyksen kohdalla.
Siinä saa Jari "ihan kohtalaista" pelimiehistä kaivella omaa viisikkoaan.
Niin, mitä siinä nyt jäi esimerkiksi Forsbergia, Sakicia, Messieriä, Kariyaa, Selännettä, Leetchia, Blakea, Robitaillea ja Richteriä vielä uloskin.Ei ehkä kaikkein defenssiivisin pakkipari, mutta ei tuolla poppoolla tosin omissa pahemmin tarvitse pyöriäkään. Ja olihan Tiki ja Jari molemmat useamman kerran Selke-finalisteja.
Mutta joo, kevyen 25 Stanley Cupin nipun sitten nimesi.
Paljon hehkutettiin Capitalsia,muttei uskallettu sanaakaan mainita Ovien maaliennätyksen lähestymisestä.
Pitää paikkaansa, että Capitalsin menestys perustuu paljon muihinkin asioihin. Silti kyseinen herra johtaa joukkueen maalipörssiä vaikka oli pitkään sivussa.Se on ihan oikea lähestymiskulma. Capitalsin tämän kauden menestys perustuu aika paljon muihin arvoihin kuin kyseisen pelaajan maaleihin.
Ja tarvitseeko siitä joka kerta erikseen mainita? Aina kun kyseinen fasismista huolissaan oleva kiekkoilija tekee maalin, niin ennätys tulee yhden lähemmäksi.
Ja onhan se helvetin suuri juttu kun se ennätys menee rikki, joten miksi ei vois mainita asiasta? Olihan siellä oligarkki Kurrikin vieraana äsken.