Kim Hirschovits - Flopin/gladiaattorin paluu Nordikselle

  • 601 536
  • 1 637

VSP73

Jäsen
Ehdottomasti haluaisin Hirson tasoisen pelimannen löytävän itseluottamuksensa ja paikkansa nyky-HIFK:ssa. En tunne miestä ensinkään henk.koht. Näin ollen kaikki perustuu kuulopuheisiin, lukemisiin - ja tietenkin omaan näkemääni.

Alkuasetelma Hirson paluulle oli hankala. Aikoinaan seurassa pistepörssin voitto, kapteenina. Nyt, kapteenina yksi Leijonahistorian upeimmista, VP. Kaikkihan lähtee Hirson persoonasta, mitä hän odotti/odottaa itseltään? Mitä hän olettaa muiden odottavan?

Hirsonkin olisi hyvä muistaa viisaan miehen (meille kaikille sopiva) seisauttava sanoma: "älä turhaan mieti, mitä muut sinusta ajattelevat - jos oikeasti tietäisit, kuinka harvoin he sinua ajattelevat, loukkaantuisit." Toteuta, Hirso, vain läsnäolevaa hetkeä, siihen keskittyen. Mihinkään muuhun ihminen ei voi vaikuttaa elämänsä missään vaiheessa. Tämän reaalifaktan toi Stadin Kingeihin vuosi sitten paluun maailman kiertueeltaan tehnyt, kaiken nähnyt & kokenut.

Taitosi ovat tallessa, se on jo nähty. Sinä - ja vain sinä - valitset, onko niillä käyttöä.

Taistele!
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Hirson kriitikot voisi pitää vähän aikaa turpansa kiinni. Vituttaa katsomossa huutelevat pellet. Kimi pelasi tänään paljon paremmin verrattuna alkukauden surffailuihin. On selkeästi parantanut parissa pelissä peliään ja huomaa, että selkeästi jännittää kotihallissa.

Kimi tulee vielä kun vähän annetaan aikaa ja luottoa.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toki hyväksyn kritiikin pelaajia kohtaan, jotka eivät onnistu suorittamaan odotetulla tasolla. Kuten aiemmin on sanottu, niin Hirso on kuitenkin kohdannut kritiikkiä aina, kulki peli tai ei.

Flegmaattisen näköinen pelaajahan tämä meidän gladiaattorimme on. Jos tehoja ei tule, niin näyttää siltä ettei Hirsoa yksinkertaisesti kiinnosta ollenkaan. Mutta yhtä flegmaattisen näköisesti se liikkuu silloinkin kun dominoi pistepörssejä.

Kimi pelityyli on hyvin tsekkimäinen ja näin ollen aivan erilainen pelaaja kuin suurin osa SM-liigan 100-lasissa-vailla-ajatusta-kouhottajista. Tästä erilaisuudesta olen Hirschovitsissa aina pitänyt. Nyt Kimi on pelannut kaksi ihan hyvää peliä koirankoppiajan jälkeen. Ei muuta kuin samaan malliin ja hiljalleen lisää vastuuta. Eilen Hirso pelasi tilastojen mukaan 12,5 minuuttia.

Hirschovits tulee vielä! Muutama onnistuminen lisää ja se kauan odotettu maaginen maltti ennen kuningasratkaisuja löytyy vielä. Jos ja kun Hirso pääsee tasolleen, niin vastustajan reppu alkaa heilumaan aika kivasti. IFK:lla riittää laatulaitureita hänen vierelleen.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Eikö tuo Simon case jo riitä? Haluaako toi saatanan Petu oikeesti sekoittaa tätä pakettia vielä lisää. Ilmeisesti. Saatanan puupää. Kyllä täytyy sanoa, että aika hataralla pohjalla mennään jos jonkun Hokkasen luullaan olevan Hirsoa parempi. Ei jumalauta joku roti näihin juttuihin. Kyseessä on hieman eri kaliiperin miehet. Ikävä homma, jos näin todellakin tulee käymään ja Kimi saadaan hoidettua näin pihalle. Jos Petu on todellakin noin paska antamaan sentterille yhtään mahdollisuutta edes näyttää osaamisensa hän voi lähteä samalla ovenavauksella. Vituttaa tämä touhu. Runkkaria on pelattu nyt 1.neljännes ja jos päätelmä on jo tässä vaiheessa etsiä korvaajaa niin ei saatana. Vittu katso itekin vähän peiliin Petu ja mieti millainen rosteri sulle on rakennettu. Rakenna ketjut sen mukaan.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
En tiedä onko Sokoksen kahvio huhuja, mutta Hirso ollut kuulemma tänään Hämeenlinnassa. Sitä en tiedä, mitä se siellä tekee, mutta tuskin on nähtävyyksiä katselemassa. Näin kuulin Hämeenlinnasta, mutta nää on näitä....ota nyt selvää.
 

Betoz

Jäsen
Hyvä. Hirso hiuksista helvettiin ja tilalle joku jota kiinnostaa edes vähän aikaa alusta.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hirschovitsin luistin on liikkunut nyt huomattavasti paremmin, kuin ennen katsomokomennusta ja SaiPa matsissakin mies tsemppasi loppuun saakka ja saikin rakenneltua vielä lopussa pari paikkaa. En nyt aivan allekirjoita tuota tulokseton surffailu väitettä. Hirson tilastot eivät nyt huippuhyvät ole näissä kolmessa ottelussa, mutta ei nyt varsinaisesti katastrofaalisen huonotkaan, 1+0=1 +1. Puolustusvelvoitteet on siis hoidettu ainakin kunnialla.

Matikaisen pitäisi nyt keskittyä siihen avauspelaamiseen ja sen järjestämiseen niin, että se toimii. Niin kauan, kun se ei toimi on aivan sama kuka siellä kakkosen keskellä seikkailee.
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hirson tilastot eivät nyt huippuhyvät ole näissä kolmessa ottelussa, mutta ei nyt varsinaisesti katastrofaalisen huonotkaan, 1+0=1 +1. Puolustusvelvoitteet on siis hoidettu ainakin kunnialla.

Niinno sitä nyt taas voi jokainen miettiä. Minun mielestä kakkosketjun mieheltä pitää vaatia enemmän, kuin yksi piste joka kolmannessa pelissä.

En kuulu Hirsovihaajiin, mutta pikku hiljaa pitää alkaa tulosta tulla. Tällä hetkellä moni haluaa nähdä asian niin, että Hirso on pelannut jotenkin paremmin kuin alkukaudesta. Minun mielestä sama meininki on jatkunut koko kauden eikä mitään muutosta juurikaan ole tapahtunut. Tekee kyllä hommia omiin päin ehkä paremmin kuin ekoissa peleissä.

Peltonen on hukassa Kimin kanssa. Meininki on ihan erilaista Miken tai PW:n kanssa. Miken tai Wirtasen ollessa keskellä sattuu ja tapahtuu jatkuvasti, mutta Peltonen on kadonnut kuvasta viime pelien aikana. Somervuori-Hirso parivaljakko taas ollaan niin nähty, että pikku hiljaa nämä herrat erilleen. En sitten tiedä mitä tähän jää enää vaihtoehdoksi?
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niinno sitä nyt taas voi jokainen miettiä. Minun mielestä kakkosketjun mieheltä pitää vaatia enemmän, kuin yksi piste joka kolmannessa pelissä.
Tämä on kyllä täysin totta.
Tällä hetkellä moni haluaa nähdä asian niin, että Hirso on pelannut jotenkin paremmin kuin alkukaudesta. Minun mielestä sama meininki on jatkunut koko kauden eikä mitään muutosta juurikaan ole tapahtunut. Tekee kyllä hommia omiin päin ehkä paremmin kuin ekoissa peleissä.
Mun mielestä rehellisesti sanottuna Hirso oli IFK:n parhaita pelaajia SaiPaa vastaan. Omassa päässä ei ollut Hirson kentällä samalla lailla hätää kuin muilla ja hyökkäyspäähänkin mies sai paikkoja rakenneltua. Petteri Wirtanen oli toinen onnistuja hyökkääjistä, mutta siinäpä nuo sitten olivatkin.
Peltonen on hukassa Kimin kanssa. Meininki on ihan erilaista Miken tai PW:n kanssa. Miken tai Wirtasen ollessa keskellä sattuu ja tapahtuu jatkuvasti, mutta Peltonen on kadonnut kuvasta viime pelien aikana. Somervuori-Hirso parivaljakko taas ollaan niin nähty, että pikku hiljaa nämä herrat erilleen. En sitten tiedä mitä tähän jää enää vaihtoehdoksi?
Ihan rehellisyyden nimissä Peltonen on ollut melko hukassa viimeiset viisi matsia, joista tilastot 0+1=1 ja +1 kertovat karusti. Siis ihan oikeasti Peltonen ei ole päässyt paikoille, eikä ole saanut ketjukavereillekkaan niitä järjestettyä enää vähään aikaan. Muuten molemmat ylivoimaviisikotkin ovat kokonaisuudessaan pelanneet todella huonosti ja tässä on pelaajilla peiliinkatsomisen paikka. IFK on viimeisessä viidessä matsissa tehnyt 2 ylivoimamaalia ja nekin molemmat Kärppien verkkoon. Tässä olen ehkä eniten pettynyt Hirson panokseen, sillä ylivoimalla miehen tulisi olla meidän kantavia voimia ehdottomasti.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Hirso on meidän henkivakuutus MG:lle tällä kaudella (Miken loukkaantumisriski on normaalia isompi), ja erittäin tärkeä lenkki joukkueessa myös ensi kaudella, kun Granlund vaihtaa maisemaa. On aivan älytöntä, jos edes mietitään Hirson myymistä. Kyllä hänen kaltaiselle taiturille pitäisi olla paikka joukkueessa.

En vieläkään ymmärrä sitä, miksi Petu nyt henkilöittää vaikeaa alkukautta Hirsoon. Ihan kun se olisi yhden pelaajan vika, jos/kun pelisysteemi ei toimi (vielä).
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hirson tilastot eivät nyt huippuhyvät ole näissä kolmessa ottelussa, mutta ei nyt varsinaisesti katastrofaalisen huonotkaan, 1+0=1 +1. Puolustusvelvoitteet on siis hoidettu ainakin kunnialla.

Matikaisen pitäisi nyt keskittyä siihen avauspelaamiseen ja sen järjestämiseen niin, että se toimii. Niin kauan, kun se ei toimi on aivan sama kuka siellä kakkosen keskellä seikkailee.
Juu ja on hyvä huomata että samassa ajassa eräänkin Granlundin saldo on negatiivinen. Eikä sielläkään niitä pisteitä ole juuri taottu viime peleissä.

Jos nyt tosissaankin urheilulehden jutussa heitellään tuommoisia, että Hirso ei sovi nykyisen valmentajan "tyyliin" tai pelikirjaan tai mihin ..tuun nyt sitten lie, niin mielummin vaihdan valmentajaa.
Huolimatta Hirson narreilusta kaveri on kuitenkin ns. oma poika, ja hyvä sellainen. Matikainen siis vittuun ja Hirso jää. Etsitään siis sellainen valmentaja joka saa Hirsosta irti tehoja ja osaa peluuttaa, eikä ainoastaan pyörittele jollain perkeleen onnenpyörällä ketjukoostumuksia otteluihin.

Koko joukkue on ollut aivan suolesta liki koko kauden ja koomaillut, joten ei ole syytä kyllä yhden pelaajan niskaan hommaa kaataa. Sitäpaitsi itse en yhtään tykkää siitä suunnasta johon nyt ollaan menossa, jossa IFK:lle haetaan jälleen yhtä selkeää ykköstä ja yhtä kolmoskenttää sekä kahta nelosta!

Mieluiten ykkönen, kakkonen ja vaikka kaksi kolmosta kuin nykymallin mukaan. Nyt tuntuu juuri että kaikki kentät ovat ns "kakkosia" eli koko peli on ihan kakkosesta. Ja siitä kyllä laitan "suurkiitokset" vain ja ainoastaan valmennuksen piikkiin.

Vaan nyt tosiaankin on se Seppäsen mainitsema tilanne, jossa matikaisella ei ole enää selittelyn paikkaa. Niin kova on nyt IFK:n miehistö kuin voi tämän maan resursseilla kuvitella kasaan saatavan. Äijistä homma ei siis enää voi olla kiinni!


ps. edelleen haluan myös korostaa sitä, että nykyisellä peluuttamisella ja jäähyherkkyydellä pelaajia ajetaan äärirajoille, joka johtaa suurempaan loukkaantumisherkkyyteen. Tässä Nokka teki toisin, ja onnistui roolittamaan kentät siten, että niitä voitiin peluuttaa tasaisemmin. Kun lisäksi kaikki turhat jäähyt karsittiin minimiin helpotti sekin peluuttamista. Meillä on edelleen neljä aivan loistavaa kentällistä, ja siksi onkin vain ja ainoastaan valmennuksen huonoutta jos ei niitä onnistuta roolittamaan/peluuttamaan vahvuuksillaan. Haista siis Petu vittu!!!
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Siirretty toisesta ketjusta:

Hirson pelaaminen on todella surullista katsottavaa. Sellaisen yrittämisen ja turhautumisen rajamailla olevaa touhottamista. Lopun alkua.

Vaikea tästä on eri mieltäkään olla, Kimin ottamat jäähyt kertovat turhautumisesta. Tänään ei saanut kiekon kanssa näkemissäni erissä oikeastaan mitään aikaan.

Mikäli Hirsolla on ns. kuuppa ihan jumissa eikä mikään luonnistu tässä kokoonpanossa, niin melkeinpä itsekin alkaisin toivoa siirtoa esim. Kerhoon loppukaudeksi. Ensi kaudella sitten uusi yritys täällä.

Tietysti itse suuresti toivoisin Kimin nousua omalle tasolleen ja onnistumista meillä. Aikanaan tuli Kimiä dissattua aika lailla ja tehtyä hänestä syyllistä jos johonkin virheeseen jäällä, mutta jossain välissä Hirsosta tuli suosikkipelaaja. Oma kasvatti, taitosentteri. Ei noita puussa kasva. Mikäli Hirso siirtyy muualle tällä kaudella, toivon hänelle onnea ja menestystä uudessa seurassa ja toivon takaisin ensi kaudeksi.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Mikäli Hirso siirtyy muualle tällä kaudella, toivon hänelle onnea ja menestystä uudessa seurassa ja toivon takaisin ensi kaudeksi.

Jos joutuu lähtemään, niin tuskin palaa Matikaisen jengiin. Kimillä on aika huono karma Matikaisten kanssa, näemmä. Totta kai Kimikin saa katsoa peiliin, ei tuollaista sohellusta voi selitellä mitenkään. Se on vaan niinkin, että kaikille pelaajille ei kaikki pelitavat sovi. Olisiko tässä nyt siitäkin kysymys, hyvä pelaaja väärässä joukkueessa? Tietysti voi keskustella siitäkin, onko Matikainen yrittänyt tunkea Hirson liian pieneen rakoon, taiteilijalla ei oikein kiskot sovi luistelulinjaksi. Pelitapa edellä on kuitenkin mentävä, se on fakta.
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä järkeä yleensä siirtää umpisentteri laitaan pelaamaan? Ei mitään. Matikaisen koirankoppi vol. 100. Näinkö muka muutenkin suossa tarpovan pelaajan itseluottamus saadaan palautettua. Vastaus on ei ja sen tietää Matikainenkin, mutta kun tarkoitus on hiillostaa Kimi ulos joukkueesta, niin sopii hyvinkin valmentajan tarkoitus periin.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noniinno. Mä en edelleenkään näe Kimiä täysin turhakkeena kentällä, mutta parempaan hänenkin pitää ehdottomasti pystyä. Rohkeasti veikkaan, että ihan henkimaailman juttuja. Ja hyvä yksilövalmentaja, jota joukkueen päävalmentajankin pitää olla, osaisi nostaa sen pelisilmän pyllynsä alla ja rauhoittaisi joka tasolla Kimin ympärillä pyörivän härdellin. Ei siinä paljon puheet ja lupaukset auta, jos kuitenkaan mitään stabiliteettia ei ole iskeä tiskiin. Luulisi nyt Matikaisenkin tajuavan, että harvassa on en pelaajat, joille tälläinen ketjulotto ylipäänsä sopii ja Kim Hirschovits tuskin on edes Top tonnissa.

Vaikka pelaajien toimenkuvaan paineiden sietäminen kuuluukin, rajansa kaikella. Medialle ja faneille jengi ei voi mitään, siihen pitää tottua. Mutta joukkueen sisällä ja ulospäin annettavilla asioilla voi tehdä jo paljonkin. Jos Matikainen todella haluaa voittaa jotain, hän tarvitsee Kimin onnistumisia. Se ei ole pyllistämistä koko muulle jengille, jos otetaan yksilöllisemmät keinot käyttöön. Nyt ketjut kiinni ja 10 peliä aikaa näyttää osaamisensa. Koskee toki muitakin kuin Kimiä. Mä en edelleenkään näe asennevammaa, vaan pikemminkin yliyrittämistä, mikä näkyy sitten mm. typerinä jäähyinä.
 

Stadista

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni Hirso kyllä yrittää tosissaan, eli kyse ei ole asennevammasta. Tuntuu jotenkin, että pelkää virheitä, ja siksi niitä tuleekin. Yrittää pelata kuten Petu haluaa, vaikka ei tunne sitä omakseen. Potentiaalia kaverilla kuitenkin on, joten antaisin kyllä aikaa. Jos hänestä luovuttaisiin, niin kuka tilalle? Joukkueessa ei tällä hetkellä ole ketään, joka nuo saappaat täyttäisi. Jos otetaan ulkopuolelta, niin pitää olla oletusarvoisesti todella kova nimi. Hokkanen yhden pelin perusteella ei noita saappaita täytä. Siim takaisin ja jatketaan vanhalla sentterinelikolla. Pidemmässä juoksussa uskon sen kannattavan
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelitapa edellä on kuitenkin mentävä, se on fakta.
Mikähän helvetin pelitapa lienee kyseessä, kun ei ole näkynyt Nordiksella. Eikä oikeastaan missään muuallakaan. Joten avaisitko nyt sitten tyhmemmälle sitä pelitapaa jota tässä peräänkuulutat tahi mainostat, ja jonka perusteella meille ei Hirsosta enää iloa ole? Kiitän ja kumarran!


ps. voisikohan muuten ammattivalmentaja muokata pelitapaa, kun se joskus löytyy, sellaiseksi että se sopisi niille pelaajille joita hälle on tarjottu?! Meinaan edes pieni vilahdus jostakin nykyaikaisesta kiekosta yhdistettynä sellaiseen IFK:laiseen kovuuteen sekä taitoon voisi olla ihan mukavaa. Ai niin; sellaistahan pelattiin viime kaudella. :-)
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Se olisikin ihan helvetin viisasta ulostaa Hirso ja ottaa tilalle joku "Toivotaan, että se onnistuu viimeistään keväällä." kaveri.

Täydellinen Penailukuvio olisi seuraava: Hirso saadaan kaupattua Tampereelle sillä ehdolla, että HIFK maksaa puolet miehen palkasta. Rahaa ei jää sen jälkeen laadukkaaseen hankintaan, vaan hänen tilalleen ostetaan lupaava "Peter Black" joka on pelannut änärissä pari peliä ja omaa helvetin nopeet jalat. Peter Black surffailee kentällä ensin 10 peliä 0+1 -2 tehoin. Valmennus ei ole kuitenkaan huolissaan. Black on kova. Tulee vielä. Keväällä Hirso herää kukkaan ja takoo viimeisessä Mansessa 30 pelissä 35 pinnaa ja vetää pleijarit piste per peli tahdilla.

Black taas skrinnailee maaliskuun auringossa HIFKn nelosketjun keskellä haluttomana tai muuten vain ummikkona minimiminuuteilla, koska joukueenjohto ei suostu myöntämään virhettään ja lähettämään miestä KiVaan. Paras kuvio onkin, että MiG loukkaantuu ja ykkösketjun sentteriksi nostetaan Markus Granlund, koska ollaan huomattu ettei "Black" ihan sovellukkaan siiheen rooliin. Mutta kopissa se on ihan vitun hyvä.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Mikähän helvetin pelitapa lienee kyseessä, kun ei ole näkynyt Nordiksella. Eikä oikeastaan missään muuallakaan. Joten avaisitko nyt sitten tyhmemmälle sitä pelitapaa jota tässä peräänkuulutat tahi mainostat, ja jonka perusteella meille ei Hirsosta enää iloa ole? Kiitän ja kumarran!

Rauhallisesti, rauhallisesti. Eihän tuota pelitapaa ole näkynyt, mutta kovasti toivon, että sellainen on. Ymmärtääkseni tämä muodikas kiekkokontrolli- lätkähän se on Petunkin mieleen. Tuo Hirson sopimattomuus siihen oli vain omaa spekulaatiotani. Arvelin, että onko pelaajat spartalaisuudessa asetettu liian tiukkaan muottiin, ja Hirso ei saa vahvuuksiaan käyttöön. Toisaalta Granlund pystyy ja saa pelata hyvinkin luovasti, joten tuskin se Hirsoltakaan kiellettyä on. Minä olen samaa mieltä siitä, että menestyäkseen HIFK:n olisi edullista saada Hirsostakin paras irti. Tarkoitin vain, että kaikkien on silti pelattava niin kuin valmentaja haluaa, vaikka valkku olisi välillä väärässäkin. Muuten homma leviää varmasti käsiin.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Se olisikin ihan helvetin viisasta ulostaa Hirso ja ottaa tilalle joku "Toivotaan, että se onnistuu viimeistään keväällä." kaveri.

No mitäs viisasta sitten on roikottaa Hirsoa mukana ja toivoa tätä samaa asiaa, kun nyt ei ole mitään viitteitä paremmasta? Jos Granlund pystyy pelaamaan vahvuuksillaan, eli kiekollista peliä, niin miksi Hirso ei pysty pelaamaan omalla mukavuusalueellaan? Tuskin valmennus on kieltänyt kiekollista pelaamista Kimiltä, kun se on hänen henkireikänsä jääkiekossa. Eikä tässä ole kyse ketjukavereista, enemmän pelaajasta itsestään. Jostain syystä, Kim ei ole pystynyt tekemään niitä asioita, joissa hän on liigatasolla kärkijätkien joukossa. Kuuppa jumissa, ehkä gredun eilen mainitsema jooga jne. olisivat Hirsolle nyt niitä lääkkeitä, joita pitäisi lähteä koittamaan. Vaikuttaa siltä, että pelaamalla tuo umpisolmu ei aukene kovin nopeasti.
 

Stigu

Jäsen
Omasta mielestäni Hirson vaisuuteen voi olla kaksi syytä:

Syy 1: Kuuppa jumissa tilapäisesti (Todennäköisyys: 60%)
Ratkaisu:
a)Kuuppa aukeaa Petun koirankopissa
- ihan pienenpieniä viitteitä siitä on olemassa, sanoisin että oddsit ovat 40%
b) kuuppa aukeaa jossain muussa jengissä, oddsit 60%

Syy 2: Kuuppa jumissa lopullisesti (todennäköisyys 40%)
On olemassa myös vaihtoehto, että Hirso on ns. sammuva tähti, joka kutistuu valkoiseksi kääpiöksi, ja lopulta räjähtää (saattaen muodostaa mustan aukon). Tuota kutistumista on nyt tapahtunut 3 vuotta ainakin pisteiden valossa . Neljäs vuosi on kovaa vauhtia menossa.
Ratkaisu: ei ratkaisua

Eli, logistiikkalaskentaa hyväksikäyttäen:
- Hirson kuuppa jumissa ja se aukeaa Petun koirankopissa: oddsit 24%
- Hirson kuuppa jumissa ja se aukeaa jossain muualla: oddsit 36%
- Hirson kuuppa jumissa, eikä se aukea ikinä: oddsit 40%

Jos joku haluaa ostaa yo. oddsi-generaattorin, ja tehdä reaaliaikaisia laskelmia Hirson Kuupan jumitustilanteesta, pistäkää postia toimistolle. Kuoreen tunnus:"Kuinka paljon Hirson kuuppa on jumissa?"
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
No mitäs viisasta sitten on roikottaa Hirsoa mukana ja toivoa tätä samaa asiaa, kun nyt ei ole mitään viitteitä paremmasta?

Jos tilalle tulisi takuuvarma hankinta, niin eihän siinä olisikaan mitään järkeä. Mutta tässä vaiheessa takuuvarmojen sentterien löytäminen maailmalta on yhtä helppoa kuin takuuvarmojen kiekollisten puolustajien.

Mieluummin pitäisin oman jätkän, jonka taidot tiedetään ja yrittäisin avata sen kuuppaa pikkuhiljaa kun vaihtaisin johonkin uuteen samanlaiseen tapaukseen. Hirso on kuitenkin jengin sisällä pidetty ja kunnioitettu pelaaja. Koko joukkue haluaa auttaa Hirson umpisolmun aukeamista. Se hetki kun valmennusjohto ilmoittaa Hirson pakanneen kamat ja tilalle otetun just jonkun mr. Blackin on sekä joukkuehengellisesti negatiivinen asia että resurssien mahdollista tuhlaamista. Vain jos on todella takuuvarma suorittaja saatavilla tilalle, niin ulostaminen olisi järkevää. Muuten se ei ole. Väitän Hirson olevan meille aika tärkeä pelaaja siinä vaiheessa jos vaikka MiG tai PW loukkaantuu.

Ja Iivo Hokkanen ei ole tuo takuuvarma suorittaja. Hirsolla on sentään näyttöjä siitä kuinka ratkaistaa tiukkoja pelejä. Kyllä mä kattelisin Hirsoa ainakin siirtorajan lähettyville asti. Kaikissa skenaarioissa olisi todella typerää ulostaa mies marraskuun alussa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Jos tilalle tulisi takuuvarma hankinta, niin eihän siinä olisikaan mitään järkeä. Mutta tässä vaiheessa takuuvarmojen sentterien löytäminen maailmalta on yhtä helppoa kuin takuuvarmojen kiekollisten puolustajien.

Tämä nyt on viisastelua, mutta mikään hankintahan ei ole ikinä takuuvarma, sellaista ei ole olemassakaan (tätä voidaan kysyä vaikka Kärppien johdolta -> Kamil Kreps). Voidaan puhua potentiaalisista huippuhankinnoista. Kyllä minäkin mielelläni näkisin Hirson osana meidän raitkaisijapelaajista, tällä hetkellä, sellaiseen tilanteeseen on vain matkaa surullisen paljon. Ja sen puolesta olet kyllä oikeassa, ettei markkinoilta löydy kauheasti pelaajia. Jos Hirson tilalle pelaaja hankittaisiin, niin mielestäni sen pitäisi olla samantyylinen (yhtä hyvä) kuin PW. Mutta tuskinpa tässä pelaajakaupoille lähdetään, parempi olisi, jos tuo Hirson pelaaminen tuosta aukeasi pikku hiljaa. Tosin, Stigun oddsit ovat aika paikkansa pitävät tässä asiassa.

Iivo Hokkanen ei ole siirtymässä HIFK:n, hän on vain osa tätä Liivik-casea.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Eli, logistiikkalaskentaa hyväksikäyttäen:
- Hirson kuuppa jumissa ja se aukeaa Petun koirankopissa: oddsit 24%
- Hirson kuuppa jumissa ja se aukeaa jossain muualla: oddsit 36%
- Hirson kuuppa jumissa, eikä se aukea ikinä: oddsit 40%

Stigun ajatusmalli on muuten hyvä, mutta oddsit on kyllä HIFK -fani tapaisesti kyynisten silmälasien kautta katsotut. Omasta mielestäni oddsit on suurinpiirtein näin:

- Hirson kuuppa jumissa ja se aukeaa Petun koirankopissa: oddsit 40%
- Hirson kuuppa jumissa ja se aukeaa jossain muualla: oddsit 40%
- Hirson kuuppa jumissa, eikä se aukea ikinä: oddsit 20%

Perustan näkemykseni siihen, että keskimääräisesti mielestäni pelaajan kuuppa aukeaa yhtä usein vaihtamalla maisemaa kuin tekemällä rauhallisesti pitkäjänteistä duunia omassa seurassa. Jälkimmäisestä löytyy omasta lähihistoriastamme Case Haataja ja Case Kibe. Sen lisäksi Hirso on pelaajatyypilleen parhassa iässä.

Uskoisin, että nuorten pelaajien kohdalla seuran vaihto tekee useimmiten terää, mutta vanhempien pelaajien kohdalla tilanne on toinen, koska siihen liittyy myös perheen siirtäminen/perheestä erossa oleminen. Tilanne muodostuu vaikeammaksi henkilökohtaisella tasolla ja kotona olevat kriisit harvoin auttavat kaukalossa.

Summa summarum. Haluan nähdä Hirson samanlaisena kuin Hade-Kibe keissit. Systeemit ja smirklaukset ei nyt ihan mene kohdilleen, mutta kun jaksetaan odottaa, tehdä työtä ja panostaa, niin palkinto tulee keväällä. Näin haluan uskoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös