Kilpailuyhteiskunta

[ufon_kaakao]

...fitnessmania, proteiinirahka, beautiful people...

Me elämme maailmassa, jossa kilpaileminen, oman edun ajaminen ja itsensä markkinoiminen on keskiössä. Yksi sen muodoista on järjetön fitnessmania ja kehon muokkaaminen. Kaikilla on kova tarve pysyä mukana ja tulla hyväksytyksi. Porukasta erottautumiseen vaaditaan koko ajan erikoisempia harrastuksia - extremelajit yleistyvät. Olen yksi muiden joukossa. Huomaan tuntevani ärsytystä kun jokainen normijamppa käy nykyään salilla, ja minun täytyy tehdä koko ajan enemmän erottuakseni massasta.

Kuulin kun salilla noin neljäkymppinen hyvätikkinen kaveri jutteli kaverilleen "kyllä mä arvostan kun näen että joku on kovassa kunnossa". Miksi? Onko hän tällöin tehnyt jotain hyödyllistä? Muuta kuin hinkannut salilla itsensä itsekkäistä syistä hyvännäköiseksi? Mun mielestä kehonrakennus on äärimmäisen pinnallista ja tyhjänpäiväistä. Verrattavissa naisten silikoneihin ja meikkaamiseen. Itseasiassa implantit ovat ehkä järkevämpikin keino muokata kehoa, siinä kun ei tarvitse hukata puolta elämää rakennusprosessiin. Olisi toivottavaa, että ihmisiä suunnattaisiin kehon kehittämisestä mielen kehittämiseen, sitä kautta muiden auttamiseen ja ehkä jopa arvostettavan elämän elämiseen. Onhan mielessä aika paljon suurempi potentiaali kuin kehossa.

Tässä ketjussa keskustellaan yhteiskunnan kilpailullistumisesta ja sen vaikutuksista yksilöihin. Urheilumania on vaan yksi ilmentymistä.
Vauhti kasvaa - miten käy niiden, jotka tippuvat kelkasta tai eivät pysty tai halua ottaa osaa kisaan?

Hey you, what do you see?
Something beautiful, something free?
Hey you, are you trying to be mean?
If you live with apes man, it's hard to be clean

Capitalism has made it this way?
Old-fashioned fascism will take it away?

 

[olkikuukkeli]

Kilpailuyhteiskunta on kyllä itseäni kiinnostava aihe, tosin ehkä erilaisista esteettisistä villityksistä en niinkään ole kiinnostunut. Itse asiassa väittäisin, että seksuaalivalinta synnyttää "ulkonäkökilpailua" olosuhteissa kuin olosuhteissa.

Minun pähkäilyn aiheeni on se, että miten helvetissä ihmiselle on saatu taottua sellainen käsitys kalloon, että tuotteliaisuus ja voiton tekeminen on hyvä elämisen päämäärä? Kyllä, kokonaispääoman kasvu luo tiettyyn pisteeseen varsin laajalle leviävää hyvinvointia, mutta kun tietty taso saavutetaan (joissain tutkimuksissa se on määritelty n. 15 000 dollariin/v)(1), ei rahan määrä enää korreloikaan kovin hyvin onnellisuuden kanssa. Köyhän onnellisuutta lisää parantunut rahatilanne, mutta rikkaan kohdalla näin ei selvästi olekaan. Suurin osa meistä siis tavoittelee käytännössä jotain muuta kuin onnellisuutta (stressiä?) vain kuvitellen, että tulevaisuudessa lisääntyvä varallisuus sitä lisää. Ja mikä elämässä olisi tavoiteltavampaa kuin onnellisuus?

Kansainvälinen kilpailu ja talouden asettamat pakot ohjailevat toimia kaikkialla. Tehostamisen pitäisi jatkua loputtomiin ja siitä saadut hyödyt ohjataan voittojen maksimointiin. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa tie. Ihminenhän voisi ihan hyvin käyttää tehostuneen tuotannon hyödyn työpäivän lyhentämiseen (onhan meillä tarpeeksi ruokaa ja tavaroita). Olen 100% varma, että lisääntynyt vapaa-aika lisää valmiiksi hyvävaraisen länsimaisen ihmisen onnellisuutta enemmän kuin 10% lisää tuloja, varsinkin kun tuotettu lisävoitto ei yleensä päädy sen puuduttavaa työtä tekevän perusduunarin taskuun.

Omassa utopiassani ihmiskunta keskittyisi ekologisten haittojen vähentämiseen ja arjen "leppoistamiseen" ennemmin kuin mahdollisimman suurten voittojen takomiseen. Tietysti riittävät kannustimet täytyy olla, että yhteiskunnan rattaat pysyvät pyörimässä. Tosin neljän tunnin työajan jaksaisikin varmasti painaa paremmalla intensiteetillä kuin puolet pidemmän ajan...

Mitenkään hirveän kehittynyt tämä mallini ei ehkä ole, mutta tarkoitus on enemmänkin herättää ajatuksia: onko yhteiskunnan suunta oikea? Miksi kouluissa haluttaisiin valtaa enemmän opettajien rekrytointiin ja oppilaiden valintaan kuin vaikkapa opetukseen käytettävien resurssien kasvattamiseen(2)? Kilpailuyhteiskunta saa kaikenlaista hullua aikaan. Onnellisuus on parempi tavoite ja päämäärä kuin mahdollisimman suuri määrä rahaa ja vielä epätasaisesti jaettuna.



(1) http://www2.eur.nl/fsw/research/veenhoven/Pub2000s/2003e-full.pdf
(2)(Rinne et al; Koulutuspolitiikan muutos ja koulun asema Euroopassa - kahdeksan maan rehtorien näkemys)

 

[tomageeni]

Olen 100% varma, että lisääntynyt vapaa-aika lisää valmiiksi hyvävaraisen länsimaisen ihmisen onnellisuutta enemmän kuin 10% lisää tuloja

Minä en vetäisi näin suoria johtopäätöksiä. En siis väitä että 10% lisätuloja toisi onnellisuutta, mutta olen vähän skeptinen sen suhteen, tuoko myöskään vapaa-aika.

Muistan vielä hyvin opiskeluajoilta kun välillä oli kevyempiä jaksoja, että se helposti passivoi. Kun ei ole pakko herätä aamulla, tulee lojuttua sängyssä. Sitten kun yhdeltätoista nousee, ei huvita laittaa ruokaa joten menee ulos syömään. Ja sitten on aikaa miettiä ns turhia asioita kuten maailman pahuutta ja yhteiskunnan epäkohtia. Jos alla on työntäyteinen päivä, jonka aikana on saanut paljon asioita tehtyä ja projekteja eteenpäin, illalla on selvästi parempi fiilis kuin jos on lojunut päivän sohvanpohjalla ja vetelehtinyt kuppilassa.

Näinhän se yhteiskuntarauhakin usein järkkyy, kun nuorilla miehillä on liikaa luppoaikaa. Minä uskon että ihmiselle on parhaaksi kun pystyy purkamaan energiansa järkevään tai muka-järkevään asiaan, jossa voi tuntea itsensä tärkeäksi ja saamaan itse jotakin kompensaatiota. Eli tarkoitan nyt työtä. Toki jos yksittäisellä ihmisellä on elämiseensä riittävästi varallisuutta, ei ole tarpeen käydä palkkatyössä. Mutta silloinkin olisi hyvä tehdä säännöllisesti jotakin mielekästä ja tavoitteellista, mitä pitää itse tärkeä. Minusta se että ihmisilllä on säännölliset rutiinit ja velvoitteet mitkä pitää täyttää, on parhaaksi sekä yksittäisille ihmisille, että yhteiskunnalle.

Toki siitä voidaan keskustella, että voisiko työpäivää lyhentää tunnilla, tai pitäisikö esim. perheellisillä tai yli 50-vuotiailla olla lyhennetty työaika. Näitä en sinänsä aktiivisesti vastustaisi, mikäli tähän olisi varaa. Sitä pidän kuitenkin järkevänä, että nuorehkot, terveet ja lapsettomat ihmiset käyttävät sen 35-40 tuntia viikossa joko työntekoon, opiskeluun tai muuhun säännölliseen, yhteiskunnassa kiinni pitävään aktiviteettiin.

 

[olkikuukkeli]

Minä uskon että ihmiselle on parhaaksi kun pystyy purkamaan energiansa järkevään tai muka-järkevään asiaan, jossa voi tuntea itsensä tärkeäksi ja saamaan itse jotakin kompensaatiota. Eli tarkoitan nyt työtä. Toki jos yksittäisellä ihmisellä on elämiseensä riittävästi varallisuutta, ei ole tarpeen käydä palkkatyössä. Mutta silloinkin olisi hyvä tehdä säännöllisesti jotakin mielekästä ja tavoitteellista, mitä pitää itse tärkeä.

Vapaa-ajalla tarkoitinkin sitä, että ihminen voisi enemmän päättää siitä, mihin hänen aikansa kuluu. Iso osa ns. liukuhihnahommista sitä paitsi jo itsessään turhauttaa ja turruttaa (ainakin oman kokemuksen mukaan...), joten esim. kuuden tunnin työpäivä antaisi paljon enemmän pelivaraa ja energiaa sellaiselle olemiselle, jossa oikeasti voi itseään toteuttaa.

Säännöllisyys ja hyödylliseksi koetun työn tekeminen on hyvästä, mutta ei siihen koko energiavarantoaan kannata käyttää. Hyvänä nyrkkisääntönä pitäisin, että jos laskee päiviä viikonloppuun, on töissä vähentämisen varaa. Suurella mielenkiinnolla odotan, miten Porchen tehtaille käy 6-tuntisen työpäivän käyttöönoton jälkeen. Vastaava kokeilu taisi alkaa/on alkamassa Ruotsissa.

 

[aquanqua]

...
Kuulin kun salilla noin neljäkymppinen hyvätikkinen kaveri jutteli kaverilleen "kyllä mä arvostan kun näen että joku on kovassa kunnossa". Miksi? Onko hän tällöin tehnyt jotain hyödyllistä? Muuta kuin hinkannut salilla itsensä itsekkäistä syistä hyvännäköiseksi? Mun mielestä kehonrakennus on äärimmäisen pinnallista ja tyhjänpäiväistä.
...

Koska se kertoo siitä, että kyseinen henkilö arvostaa itseään. Kropan kunnossapito vaatii korkeaa työmoraalia, kurinalaisuutta ja pitkäjänteisyyttä - kaikki positiivisia piirteitä.

Kyllä, tuonkin voi vetää överiksi, mutta mielestäni jokaisella ihmisellä on vastuu itselleen ja yhteiskunnalle pitää omasta kropastaan ja terveydestään huolta.

 

[Kaiuni Alen]

Mun mielestä kehonrakennus on äärimmäisen pinnallista ja tyhjänpäiväistä. Verrattavissa naisten silikoneihin ja meikkaamiseen. Itseasiassa implantit ovat ehkä järkevämpikin keino muokata kehoa, siinä kun ei tarvitse hukata puolta elämää rakennusprosessiin.

On hyvä erotella salilla kävijät kolmeen joukkoon:

- Ne ihmiset, joka käyvät salilla pelkästään oman ulkonäön kehittämisen takia ja muiden hyväksynnän saamiseksi.

- Ne, jotka käyvät salilla kehittääkseen omaa kuntoaan, kehittääkseen omaa kehoansa ja omaa hyvinvointiansa. He haluavat parantaa tällä tavoin elämänlaatuaan. Tähän ryhmään kuuluu suurin osa salilla kävijöistä.

- Ja ne steroidimörkö-pumppaajat, joita kiinnostaa se lihaksen kasvattaminen, keinolla millä hyvänsä. Tarkoitus osallistua kilpailuihin ja voittaa palkintoja, kehon varsinainen hyvinvointi jää näin taka-alalle.

Silikooneja ei kannata verrata kehonrakennukseen, sillä toinen niistä on pelkkä pinnallinen ja helppo ratkaisu oman ulkonäön eteen, ja toinen on osa terveellistä ja hyvinvoivaa elämäntapaa, joka on ihmiselle kaikin puolin hyväksi. Toisella maalataan kehon ruoste piiloon, toisella rakennetaan uusi, kestävä pohja ihmiselle.

 

[Ostoskassi]

Hyvä avaus ja hyvä lisäys myös Kai Nu Laiselta tuossa yläpuolella, olin itse kirjoittamassa ihan samaa.

Kun puhutaan Suomesta kilpailuyhteiskuntana niin itse haluaisin laajentaa tätä asiaa vielä esteettisistä kysymyksistä aina koko elämän osa-alueisiin. Suomi on mielestäni hyvin "raaka" maa. Suomessa, jos olet työtön sinuun suhtaudutaan siten, että kyllä työtä tekevälle löytyy, ja ironista kyllä itsekin ajattelen näin. Jos olet "vanhana" (mikä on vanha?) sinkku tai/ja lapseton suhtaudutaan sinuun kuin sinussa olisi jotain vikana. Siihen on pakko olla joku syy miksi olet jompaa kumpaa näistä em. asioista, eikä pelkästään se, että ei halua lapsia riitä syyksi. Tälläinen ajattelu on edelleen voimissaan jossain määrin, vaikkakin on selkeästi vähentymään päin. Kaikkia ei vain kiinosta parisuhteet, ja sitäkin pidetään outona. Miksi ei ihmiset saisi elää juuri niin kuin heitä huvittaa (kunhan se on toki lain puitteissa).

Sitten jos mennään vielä näihin kuntoiluun liittyviin asioihin, niin kyllä minua oikeasti vitutti käydä alkuvuodesta salilla kun se oli niin hemmetin täynnä. Itse kun olen liikkunut jo monta vuotta aktiivisesti niin nämä buumit mitä Suomessa on koettu lenkkeilyn ja nyt salilla käymisen parissa ovat kyllä huvittavia. Miksi ihmisten täytyy elää ja tehdä samoja asioita kuin kaikki muutkin ja juuri tuon syyn takia? "Käyn salilla, koska naapurin Pettterkin käy". Mitä sitten mitä Pettter tekee vapaa-ajallaan. Jos hän käy huorissa niin käyköön saatana, ehkä minäkin käyn jonain päivänä, tai sitten en käy, minä kykenen tekemään omat päätökseni.

Itseäni nämä asiat korpeaa erityisesti, koska itse olen aina halunnut uida vastavirtaan. En vain halua tehdä asioita joita kaikki muut tekevät. En siksi, että haluaisin olla jotenkin erityinen vaan siksi koska kykenen ajattelemaan omilla aivoillani. Tämän takia minua ärsyttää erityisesti ihmiset jotka käyvät lenkillä tai salilla vain sen takia, koska muutkin toimivat näin. Kun itse olen tehnyt näitä asioita ennen kuin ne olivat ns. "in". Ei siinä mitään, hyvä että ihmiset liikkuu, mutta haluaisin silti kannustaa heitä löytämään sen oman tapansa. Ei ole pakko tehdä ja olla niin kuin muut.

Olisi myös hyvä jos jokainen ihminen pohtisi silloin tällöin vähän suurempia kysymyksiä. Mihin ollaan menossa, miksi ja miten. Itselläni on muutama ohjenuora joita seuraan aivan päivittäisessä elämässä. Itse tiedän mikä on elämän tarkoitus ja itse tiedän myös sen minkä takia urheilen vapaa-ajalla tai minkä takia käyn töissä jne. Enkä vain päättömästi seuraa massoja. Jos vuorikiipeily olisi nyt muodissa, niin so what? Ei minua kiinnosta. Suomessa tämä "raaka" valtio aiheuttaa sen, että täällä ihmisillä on kova himo elää niin kuin kaikki muut, ihmiset haluavat tulla hyväksytyksi ja tekevät näin ollen asioita joita kaverit/tuttavat/sukulaiset tekevät. Toki kun sanon, että Suomi on raaka valtio en tarkoita, etteikö täällä olisi hyvä elää, ja loppupeleissä se raakuus on ihmisten määriteltävissä, samoin kuin tämän "raakuudeen" vähentäminen lähtee jokaisesta ihmisestä. Jos tehdään työttömyydestä siinä määrin hyväksyttyä, että voidaan todeta ettei aina löydy töitä edes sille tekevällekkään, niin tällöin ollaan jo otettu askel parempaan, näin esimerkkinä.

Niin ja se elämän tarkoitus. Elämän tarkoitus on se minkä sinä itse määrittelet sen olevan. Itse olen määritellyt oman elämän tarkoituksen seuraavasti: "All we have is dreams". Eli, jos saa omia unelmiaan toteutetuksi tasaisin välein voi kuvailla itseään aika onnelliseksi ihmiseksi, ja eikö onnellisuus ole loppujen lopuksi se äärimmäinen palkinto. Näiden unelmien ei tarvitse olla mitään suuria vaan pienet tavoitteet ja niiden täyttäminenkin käy mainiosti. Jos haluat katsoa NHL:ää vaikka ensi perjantaina niin katso ihmeessä, tällöin teet sitä mitä olet jo pidemmän aikaa kaavaillut ja sehän vasta kivaa onkin. Tai vaikka käyt Subwayssa syömässä tai käyt juomassa tai ihan mitä vaan.

Omat haaveilut liittyvät milloin mihinkin, mutta vaikka elämäni ei ole täydellistä, olen ihan iloinen siitä missä nyt olen. Toki mukava tyttöystävä tai kasa rahaa olisi ihan kivaa, mutta ei minulla ole tällä hetkellä oikeastaan mitään valittamista. Samaa en voi sanoa itsestäni viitisen vuotta taaksepäin. Silloin vain pohdin näitä asioita ja sain oman laivani käännettyä, ja kuten sanoin vaikka en koko ajan kulje hymy kasvoillani niin olen kuitenkin tällä hetkellä hyvin tyytyväinen siitä missä olen.

 

[Byvajet]

Minun pähkäilyn aiheeni on se, että miten helvetissä ihmiselle on saatu taottua sellainen käsitys kalloon, että tuotteliaisuus ja voiton tekeminen on hyvä elämisen päämäärä?

Robotit vievät työpaikat, käytettyjen purjeveneiden arvo laskee (ostajilla ei ole rahaa), Stockmannillta ei enää osteta (ei ole rahaa turhuuksiin) ja ananaksia tuotetaan tiloilla, joilla työntekijöiden järjestäytyminen estetään, kemikaalit tuhoavat heidän terveytensä ja valuvat lopuksi vesistöihin ja tuhoavat luonnon. Ylipäänsä koko maapallo alkaa olla paskan peitossa valtameret mukaan lukien.

Yllä oleva on esimerkiksi siitä, että jos tavoitteena on yleinen hyvinvointi ja maapallon suojeleminen jälkipolville, ei nykyjärjestelmää voi perustella järjellä. Sitä pitää yllä uskonnollisuus, jonka opissa järjestelmästä on tullut toiveita ja tavoitteita tärkeämpi.

Järjestelmä kuitenkin toimii itse itseään vastaan. Kun raha kerääntyy yhä harvemmille ja yhä suurempi osa koulutetuistakin ihmisistä elää kädestä suuhun, on turhan kuluttamista vaikea pitää yllä.

Jo lähiaika näyttää, mitä tilalle keksitään. Yhteiskuntajärjestelmä tuskin enää vuosikymmeniä nykyisenlaisena säilyy. Massatyöttömyydestä tulee osa järjestelmää ja tilanne täytyy ratkaista jotenkin.

 

[olkikuukkeli]

Yllä oleva on esimerkiksi siitä, että jos tavoitteena on yleinen hyvinvointi ja maapallon suojeleminen jälkipolville, ei nykyjärjestelmää voi perustella järjellä. Sitä pitää yllä uskonnollisuus, jonka opissa järjestelmästä on tullut toiveita ja tavoitteita tärkeämpi.

Juuri tämä minua häiritsee. Alunperin markkinataloudella tähdättiin hyvinvoinnin kasvuun, mutta nyt tästä ihmiselon helpottajasta on tullut välikappaleen sijaan päämäärä ja kaiken lähtökohta. Puhumattakaan siitä, että massiivinen yhtenäistalous ja kvartaaliajattelu tekemät järjestelmästä ongelmien edessä liikkuvuudeltaan niin hitaan ja jäykän valtamerilaivan, että Titanic näyttää lähestyvän jäävuoren edessä nopealta ja notkealta pikkualukselta.

Käytännössähän esim. ekologiset riskitekijät tunnetaan jo tarpeeksi hyvin, että reagoida kannattaisi. Mutta koska taloudelliset lainalaisuudet eivät anna myöten, nousemme tätä talouskasvurinnettä ylöspäin niin kauan että saavutamme sen edessä olevan rotkon. "Necessity is a mother of invention" on taloustieteilijän optimistinen ratkaisu, eli käytännössä toivomme oppivamme lentämään ennen rotkon reunaa. Kunpa ratkaisujen kehittyminen tarpeiden mukaan olisikin luonnonlaki...

 

[Byvajet]

Kunpa ratkaisujen kehittyminen tarpeiden mukaan olisikin luonnonlaki...

Intialaiseen köyhyyteen on vielä matkaa. Sielläkin monet selviävät, huonosti mutta kuitenkin.

Ongelma liittyy siihen, että länsimaiseen kulttuuriin kuuluu selviytymisen usko. Yksilöt kasvatetaan lapsesta saakka ajatukseen, että kun hoidat hommasi ja epäonnistumisten jälkeenkin pakerrat, sinusta tulee voittaja tai vähintään selviytyjä. Tämä oppi on yksinkertaisesti väärä, kun sitä mitataan pitkällä suoralla tai vertaillaan kulttuureihin, joissa elonpolkua ei tasoiteta. Köyhällä intialaisella riittää yritystä. Sitä ei puutu, mutta köyhyys on ja pysyy.

Mitä selvemmin opin harhaisuus paljastuu, sitä enemmän esiin kuoriutuu demareita, jotka aikaisemmin ovat vannoneet yksilöllisyyden nimiin, mutta jotka uudessa tilanteessa rupeavat kallistumaan joukkovoiman puoleen. Nokian kukoistuksen aikoihin insinööreillä oli perusteet reteään ja uhoavaan käytökseen. Nyt kuuluu siitäkin suunnasta toisenlaista puhetta.

Kun ihmiset lopullisesti havahtuvat häviäjien määrän kasvuun ja huomaavat, että yksilöt eivät omilla ponnisteluillaan selviä, murros on käsillä. Sen jälkeen katse siirtyy yksilöstä takaisin yhteiskuntaan, laajempiin kokonaisuuksiin. Matalan koulutuksen maissa köyhät pystytään alistamaan. Nähtäväksi jää, onnistuuko se länsimaissa. Työtön insinööri saattaa potkia hanakammin vastaan kuin valmiiksi alistunut köyhä.

 

[Dee Snider]

...fitnessmania, proteiinirahka, beautiful people...

Ja tässä on sitten vissiin tavoite:

Seiska: Tiina Jylhällä halvauskohtaus | Viihde | Iltalehti.fi

Linkki Iltalehteen.

 

[Elazi]

Mä en ihan hirveen syvällisiä ole ikinä ajatellut näistä yhteiskunta-asioista, mutta mun mielestä voitaisiin yhtä hyvin puhua narsistiyhteiskunnasta. Jo pitkään on ihailtu menestyviä yksilöitä, mutta pikkuhiljaa yksilöiden korostaminen alkaa mennä yli. Mun mielestä on älytöntä, miten ihmisillä on tarve värittää omaa elämäänsä paremmaksi mitä se on (monet blogit ovat todella hyvä esimerkki) ja mitä ihmiset ovat valmiita tekemään, jotta itse näyttäisivät paremmalta muiden silmissä.

Kouluissa tämä kärjistyy myös pelottavan hyvin, nykyoppilaat tietävät ihan varmasti omat oikeutensa ja käyttävät niitä surutta hyväksi. Opettajat helisevät ja vanhempien ihmisten kunnioitus loistaa poissaolollaan, onhan tärkeintä että mä saan tehdä mitä haluan.

 

[pettter]

Mä vissiin elin suht normaalin ja loppujen lopuksi melko onnellisenkin lapsuuden, vaikka kotona ne omat ongelmat olikin. Mulla oli kaikki tarvittavat lelut mitä halusinkin. Kaupassa tietenkin oli vaikka mitä, esimerkiksi legoissa ne isoimmat paketit, mutta en mä niitä silleen himoinnut. Enkä mä koskaan ollut kenellekään mistään kateellinen. Koulussakaan meillä ei ollut mitään kilpailua esimerkiksi koenumeroista, mitä kuulemma joillakin on ollut. Olikohan siellä meillä sitten niin pienet piirit tai jotain, kun tuntui että kaikilla oli niin mukavaa, vai onkohan aika vaan kullannut muistot...

Mä en ole koskaan asettanut mitään "tavoitteita" elämälle, tai no tietenkin sitä haluaa olla mahdollisimman onnellinen jne. Monilla kun tuntuu olevan jotain punainen tupa ja perunamaa, kaksi lasta, farmarivolvo ja kultainen noutaja jne. -ajatuksia, ihan vaan koska muillakin on. Mä ajattelen asioita mielummin omilla aivoilla ja teen niitä juttuja mistä mä oikeasti tykkään. Mulla ei ole tapana mennä massan mukana.

Joo tuo työn ja rahan ylikorostaminen pistää monesti silmään. Eihän työ tai raha voi tietenkään koskaan olla se tärkein juttu, vaan elämässä tärkeintä on se itse elämä.

 

[magnum37]

Kyllähän tätä on tullut itsekseen surkuteltua, miten kovat ja pääosin pinnalliset arvot ovat vieneet ilon arjesta. Se heijastuu myös ihmissuhteisiin. Itse ei huvita enää olla kovin sosiaalinen, kun ei aina oikein osaa olla tyytyväinen omiin olosuhteisiinsa. Periaatteessa minulla on moni asia hyvinkin, vaikka moni haave onkin kaatunut ja varjot saapuneet. Tiedän kyllä etten ole yksin asian kanssa, monet tutut ja ystävätkin - ennen niin aktiiviset ja iloisetkin sellaiset - ovat jotenkin kääntyneet sisäänpäin. Kukaan ei enää pidä yhteyttä kuten ennen. Kaippa se on ne elämän paineet ja pettymykset jokaisella?

Jos nyt sen verran filosofoidaan, että tuntuu ihmisten jotenkin kadottaneen jonkun syvällisen yhteyden omaan minäänsä. Inhimillisyydestä on tullut heikkoutta, jotain muka merkityksetöntä. Sen sijaan panostetaan pintaan ja julkisivuun. Haetaan sisältöä ja tyytyväisyyttä panostamalla kotiin, uraan ja ulkonäköön. Lapsiakin jo tehdään jotenkin statuksen vuoksi. Vanhempina ollaan kuitenkin rikkinäisiä ja tyhjiä. Ei ole juuri henkistä pääomaa annettavaksi jälkeläisille. Ihmiset ovat kuitenkin edelleen ihmisiä - ainakin pohjimmiltaan. Meissä on vikoja ja puutteita, eikä elämässä aina onnistu, vaikka miten päällä seisoisi. Helposti siinä masentuu, kun vain 'voittajat' huomioidaan. Ellet voita, olet nobody. Kovat paineet tulee yhteiskunnasta ja mediakeltältä nuorille ja keski-ikääkin lähestyville:

Sun pitää olla OSAAVA, sun pitää olla ASIANTUNTIJA, sun pitää kyetä jatkuvasti TERÄVÄNÄ. Sun pitää NÄYTTÄÄ HYVÄLTÄ, sun pitää olla URHEILULLINEN, sun terveys pitää olla RAUTAA. Sun pitää TIENATA HYVIN. Sulla pitää olla KIINNOSTAVA URA, sun pitää itsekin tiedostaa, että OLET PARAS. Sun pitää HARRASTAA JÄNNITTÄVIÄ asioita ja sun pitää olla TIMMISSÄ kunnossa. Sulla pitää olla PALJON YSTÄVIÄ. Sun elämän pitää TIHKUA SEKSIÄ ja tottakai se tihkuukin, sillä vain VOITTAJAT ovat aina HALUTTAVIA. Sanoinko muuten jo, että sun pitää NÄYTTÄÄ HYVÄLTÄ!? JA unohda se golffaus ym. vässykkämeno. Kunnon voittaja harrastaa vähintään VUORIKIIPEILYÄ. Hölmökin sen tajuaa, että TÄLLAINEN SUN ON OLTAVA!

Täh!?...Siis ootsä joku luuseri? *ittu ketään ny sellainen kiinnosta.

Koulussakaan meillä ei ollut mitään kilpailua esimerkiksi koenumeroista, mitä kuulemma joillakin on ollut.

Ei minunkaan aikana ollut mitään kisaa tällä osastolla. Nykyään kuulemma peruskoululaiset menettävät yöuniaan ellei tule kymppejä. Sairasta.

 

[ufon_kaakao]

Itse asiassa väittäisin, että seksuaalivalinta synnyttää "ulkonäkökilpailua" olosuhteissa kuin olosuhteissa.

Varmasti synnyttää. Mutta uskoisin, että ulkonäkeskeisyys liittyy vahvasti nykyiseen yhteiskuntaan ja sen arvoihin.

Kropan kunnossapito vaatii korkeaa työmoraalia, kurinalaisuutta ja pitkäjänteisyyttä - kaikki positiivisia piirteitä.

Pitää paikkansa, mutta pointti on siinä mihin noita hyveitä käyttää. Adolf Hitler oli varmasti tarmokas ja kurinalainen kaveri. Hats off?

On hyvä erotella salilla kävijät kolmeen joukkoon:

- Ne ihmiset, joka käyvät salilla pelkästään oman ulkonäön kehittämisen takia ja muiden hyväksynnän saamiseksi.

- Ne, jotka käyvät salilla kehittääkseen omaa kuntoaan, kehittääkseen omaa kehoansa ja omaa hyvinvointiansa. He haluavat parantaa tällä tavoin elämänlaatuaan. Tähän ryhmään kuuluu suurin osa salilla kävijöistä.

- Ja ne steroidimörkö-pumppaajat, joita kiinnostaa se lihaksen kasvattaminen, keinolla millä hyvänsä. Tarkoitus osallistua kilpailuihin ja voittaa palkintoja, kehon varsinainen hyvinvointi jää näin taka-alalle.

Silikooneja ei kannata verrata kehonrakennukseen, sillä toinen niistä on pelkkä pinnallinen ja helppo ratkaisu oman ulkonäön eteen, ja toinen on osa terveellistä ja hyvinvoivaa elämäntapaa, joka on ihmiselle kaikin puolin hyväksi. Toisella maalataan kehon ruoste piiloon, toisella rakennetaan uusi, kestävä pohja ihmiselle.

Kyllähän se menee niin, että omavalintaisen saliharrastuksen motiivi, ainakin alkuvaiheessa, on 90% ulkonäon parantaminen ja arvostuksen saavuttaminen. Silikonit on oikein hyvä vertaus. Sitä sanotaan, että saliharrastus on kiva kun kunto paranee ja bonuksena saa hyvän vartalon. Totuus on, että useimmilla se vartalo tulee ykkösenä ja terveysvaikutukset bonuksena.

Mutta se lihasten rakentamisesta, pahempiakin syntejä on.

 

[peruna]

Sun pitää olla OSAAVA, sun pitää olla ASIANTUNTIJA, sun pitää kyetä jatkuvasti TERÄVÄNÄ. Sun pitää NÄYTTÄÄ HYVÄLTÄ, sun pitää olla URHEILULLINEN, sun terveys pitää olla RAUTAA. Sun pitää TIENATA HYVIN. Sulla pitää olla KIINNOSTAVA URA, sun pitää itsekin tiedostaa, että OLET PARAS. Sun pitää HARRASTAA JÄNNITTÄVIÄ asioita ja sun pitää olla TIMMISSÄ kunnossa. Sulla pitää olla PALJON YSTÄVIÄ. Sun elämän pitää TIHKUA SEKSIÄ ja tottakai se tihkuukin, sillä vain VOITTAJAT ovat aina HALUTTAVIA. Sanoinko muuten jo, että sun pitää NÄYTTÄÄ HYVÄLTÄ!? JA unohda se golffaus ym. vässykkämeno. Kunnon voittaja harrastaa vähintään VUORIKIIPEILYÄ. Hölmökin sen tajuaa, että TÄLLAINEN SUN ON OLTAVA!

Ihan rehellisesti, vaikkakin sun teksti on hauska lista "nyky-ajan" vaatimuksista niin haluaisin silti kyseinalaistaa kuka tätä kaikkea tarkalleen ottaen vaatii ja eihän kukaan pakota menemään tuohon muottiin vaan voit valita itse mitä teet?

Systeemin hienous piilee siinä, että jos sua ei kiinnosta treenata/olla jännittävä/panostaa uraan niin sun ei tarvitse.

 

[julle-jr]

Ihan rehellisesti, vaikkakin sun teksti on hauska lista "nyky-ajan" vaatimuksista niin haluaisin silti kyseinalaistaa kuka tätä kaikkea tarkalleen ottaen vaatii ja eihän kukaan pakota menemään tuohon muottiin vaan voit valita itse mitä teet?

Systeemin hienous piilee siinä, että jos sua ei kiinnosta treenata/olla jännittävä/panostaa uraan niin sun ei tarvitse.

Kai ajatus menee niin, että ihmisen perustarve on saavuttaa yhteisössä hyväksyntää ja tietynlainen status. Syy tämmöisen perustarpeen olemassaoloon liittynee evoluutiobiologiaan ja varmaan muuhunkin. Jos ja kun ihmisistä tuntuu siltä, että hyväksynnän saaminen vaatii mm. noita lueteltuja asioita, niin silloin tämä biologinen tarve ikään kuin ajaa ihmisiä suorittamaan mainittuja tekoja.

Toki voi sanoa kuten sinä, että ei kenenkään tarvitse, mutta jos ajatellaan hyväksynnän ja statuksen olevan ihmisen perustarpeita, niin mitenniin muka ei tarvitse? Tai siis eihän kenenkään tarvitse syödäkään, mutta hyvään elämään kuuluu syömisenkaltaisen perustarpeen tyydyttäminen. Tietenkin voi olla niin, että ei hyväksytyksi tuleminen oikeasti vaadi noita listattuja asioita, mutta kun ihmisistä tuntuu että vaatii. Eikä oikein voi sanoa, että älä enää tunne noin, ei sitä niin vaan muuteta.

Ehkä siis ihmisten pitäisi jotenkin pystyä löytämään se oma pää. Voiko tällä holhousyhteiskunnalla olla tekemistä sen kanssa, että asioita ei ajatella itse, vaan tehdään se, minkä ympäristö määrittelee hyväksi?

Onhan toki niinkin, että esimerkiksi kilpailu taloudellisessa mielessä on koventunut. Kai me elettiin viime laman jälkeen eräänlaista epätodellisen kovaa nousukautta, jolloin vähempikin riitti. Nyt olemme palanneet vähän normaalimpaan tilaan ja esimerkiksi 16 h päiviä tekevät aasialaiset ovat päässeet iskemään tylsällä puukolla meitä laiskanpulskeita, liian hyvään tottuneita eurooppalaisia kylkiluiden väliin. Elintasomme ollessa työmäärään nähden aivan liian hyvä, syntyy tilanne, jossa olemassaolevasta pidetään kynsin hampain kiinni ja kai sekin voi jonkinlaista kilpailua lisätä.

 

[Andrew]

Suuri ongelma varmasti tässä meidän nykypäivän kilpailuyhteiskunnassa on suorittavien töiden poistuminen halpamaihin.

Nykyisin niin moni työ on helppo ulkoistaa ja tämä on johtanut siihen, että jäljellä olevista töistä on todella kova kilpailu ja kaikki eivät vain tämmöistä kilpailua kestä. Tämä on yksi suurimpia ongelmia, että mistä saadaan luotua työpaikkoja nykypäivän Suomessa niille nuorille, jotka eivät tuossa oravanpyörässä pärjää.
Syrjäytyminen on äärettömän kallista yhteiskunnalle.

Kuntoilusta olen samaa mieltä ylhäällä kirjoittaneiden kanssa, että on hyvin kummallista, että nykyään, kun sanot osallistuvasi puolimaratonille niin joku kommentoi, että "Oletko joku narsistinen himoliikkuja, joka tykkää tuijottaa itseään peilistä"!

Kirjoitin tuon nyt kärjistäen, mutta tämän tyylisiä kommenteja välillä saa.

Hyvin harva ihminen loppujen lopuksi kuntoilee veren maku suussa. Suurin osa vain pitääkseen hyvää elämänlaatua yllä.

 

[ipaz]

Ehkä siis ihmisten pitäisi jotenkin pystyä löytämään se oma pää. Voiko tällä holhousyhteiskunnalla olla tekemistä sen kanssa, että asioita ei ajatella itse, vaan tehdään se, minkä ympäristö määrittelee hyväksi?

Tämä on mielenkiintoinen ketju. Vaikka maailma "kasvaa pienemmäksi" päivä päivältä ja eri yhteiskunnat alkavat näyttämään toinen toisiltaan, niin silti kansallinen itsetunto on hyvinkin erilainen eri puolella maailmaa.

Minä olen sitä mieltä, että tämä holhousyhteiskunta jollainen Suomi nykyään on, alentaa ihmisten itsetuntoa. Kun kaikki on säädeltyä ja ohjattua, niin omatoimisen onnistumisen taso laskee ja itsetunto tunnetusti nousee onnistumisten mukaan. Tosin onhan Ruotisssakin melkoinen holhousmentaliteetti, mutta varmasti rikkaasta historiasta johtuen ruotsalaiset ovat paljon tietoisempia omasta hyvyydestään.

Olen viime aikoina alkanut kiinnittämään huomioita ihmisten "tyhmyyteen". Siis siihen, että ei osata ajatella omaa nenää pidemmälle. Ei olla yhteiskunnallisesti sivistyneitä, vaan elämä pyörii hyvin pienessä piirissä. Toisaalta voin olla väärässäkin, sillä varmasti ennen vanhaan tiedonsaannin hitauden vuoksi ihmiset olivat vieläkin enemmän omissa porukoissaan, eikä maailmanmeno niinkään kiinnostanut. Mutta kun tänä päivänä kaikki tieto on saatavilla sekunneissa, niin luulisi ihmisten valistuvan lähes automaattisesti. Tässä tilanteessa, tietoyhteiskunnasta joku on puhunut, tuo tiedon määrä aiheuttaa varmasti ähkyn ja siksi ihmiset sulkeutuvat oman rajallisen kapasiteettinsa kuoriin. Tai ainakaan omaa kapasiteettia ei enää haasteta samalla tavalla kuin ennen ja siksi keskittyminen ohjautuu potentiaaliin nähden pienemmille sektoreille, kuten vaikkapa edellä mainittuun oman kehon treenaamiseen.

Ihminen on laumaeläin, joka tarvitsee lajitoverinsa hyväksyntää ja palautetta. Se on rakennettu meihin kaikkiin ja siitä ei pääse eroon. Täysin erakkoa ihmistä tuskin on olemassakaan, vaan sellainenkin on jollain tavalla yhteydessä ympäristöönsä.

Mutta yhteiskunta muuttuu ja omakohtaisesti olen valinnut, tai kokemusten perusteella on valikoitunut tärkeimmäksi aatteeksi oma vapaus. Teen toki töitä jonne pitää mennä ansaitakseen elintason, mutta muuten en ole itseäni sitonut juuri mihinkään. Jos tarve tulee niin asunnostakin pääsen varmasti eroon nopeasti. Vaimoa/tyttöystävää ja lapsia ei ole rajoittamassa menemisiäni. Salilla tai lenkilläkin käyn silloin kun huvittaa enkä sen vuoksi, että sinne "pitäisi" mennä viisi kertaa viikossa tai että muija patistaisi. Tiedostan olevani sosiaalisesti hivenen rajoittunut, mutta kaveripiiri on silti laaja. Pystyn helposti olemaan vapaan viikonlopun tapaamatta ketään tuttuja, mutta silti käymään syömässä tai leffassa omassa parhaassa seurassani. Olen vahvasti sitä mieltä että ihmisten pitäisi pystyä tekemään juuri sitä mitä itse haluaa, kunhan pysyy lain puitteissa, eikä sen pitäisi kuuluua muille. Melkein säälittää muutama vanha kaveri, jotka ovat ns. tossun alla eivätkä tunnu edes haluavan sieltä pois. Heillä on helppoa kun nainen ohjaa ja määrää tahdin ja viikko-ohjelma on käsikirjoitettu etukäteen, mutta samalla näkee sen kaipuun ja halun päästä tekemään oman päänsä mukaan.

Jos vielä palaan tuohon ulkonäköasiaan, niin onhan ihminen (ja myös eläimet) ollut aina ulkonäkökeskeinen otus. Tämä tietysti liittyy lajin selviytymiseen ja samoin kuin eläimet, ihminen etsii itselleen parasta puoliskoa taatakseen laadukkaan suvunjatkon. Huomaan tämän itsessäni ja pinnallisessa asenteessa naisten ulkonäköön. Sillä todellakin on merkitystä miltä toinen näyttää ja miten hän huolehtii itsestään, sillä jos tulee tehtyä lapsia, niin odotusarvoja on. Mieluummin olen siis kokonaan ilman kuin "huonon" kanssa.

 

[Ostoskassi]

Olen viime aikoina alkanut kiinnittämään huomioita ihmisten "tyhmyyteen". Siis siihen, että ei osata ajatella omaa nenää pidemmälle. Ei olla yhteiskunnallisesti sivistyneitä, vaan elämä pyörii hyvin pienessä piirissä. Toisaalta voin olla väärässäkin, sillä varmasti ennen vanhaan tiedonsaannin hitauden vuoksi ihmiset olivat vieläkin enemmän omissa porukoissaan, eikä maailmanmeno niinkään kiinnostanut. Mutta kun tänä päivänä kaikki tieto on saatavilla sekunneissa, niin luulisi ihmisten valistuvan lähes automaattisesti. Tässä tilanteessa, tietoyhteiskunnasta joku on puhunut, tuo tiedon määrä aiheuttaa varmasti ähkyn ja siksi ihmiset sulkeutuvat oman rajallisen kapasiteettinsa kuoriin. Tai ainakaan omaa kapasiteettia ei enää haasteta samalla tavalla kuin ennen ja siksi keskittyminen ohjautuu potentiaaliin nähden pienemmille sektoreille...

Itse olen jo pidempään seurannut, osittain ihan työn puolestakin (heh heh) näitä oman elämänsä sankareita. Suomen peruskoulu on maailman huippua, joskus se on jopa ollut maailman parasta, mutta nykyisellään Suomen tulokset useissa tutkimuksissa ovat ymmärtääkseni heikkenemään päin, juurikin koulutuksellisessa mielessä.

Olen jo pitkän aikaa pohtinut minkä takia peruskoulussa ei kotitalouden tunnilla opeteta rahan käyttöä, ja sitä mikä on tärkeintä siinä vaiheessa kun itsenäistytään. Se ei ihan oikeasti ole kaikille itsestäänselvää, että vuokra on maksettava ihan joka kuukausi. Myös tälläinen elämästä nauttiminen on ristiriidassa nuorten haaveilun kanssa. Suomessa pitäisi vielä selkeämmin olla siten, että hengailijoilla ei olisi varaa vain "nauttia elämästä". Suurin osa nuorista ei ymmärrä elämänhallinnasta yhtään mitään. En vain voi käsittää nykymaailmaa, koska kun itse lähdin itsenäistymään niin kyllä minulle oli ainakin selkeää, että ensiksi maksetaan vuokra ja muut laskut, sitten ostetaan ruoka ja jos rahaa jää, niin voi lähteä hurvittelemaan. Nämä asiat eivät muutu millään rajoituksilla, vaan ihan vain sillä perinteisellä kasvatuksella. En sitten tiedä mitä nuo vanhemmat tekevät.

Nykyiset kermaperseet ovat tottuneet, että sossu ja asumistuki maksaa vuokran ja lopuilla tuloilla tehdään mitä huvittaa ja sitten, jos joudutaankin kuseen jostain syystä niin kyllä joku taho auttaa. Jos vuokraa jostain syystä jää maksamatta niin siitä vain harkinnanvaraista hakemaan vuokravelkaan, ja jos sieltä hylkäävä päätös tulee niin vedetään kunnon raivarit somessa, pääasiassa facebookissa. Tässä päästään haukkumaan sosiaalivirasto, sen työntekijät, päättäjät, kunta ja etenkin hyvinvointivaltio. Syy ei ikinä ole itsessä vaan se on aina muissa.

Ottakaa nyt vittu vastuuta teoistanne ja käyttäkää niitä teille suotuja aivoja.


En nyt tiedä liittykö tämä tähän ketjuun sinällään, mutta lähetän sen silti.