Monet päivittävät vitutusketjua, mutta vaikka syökin miestä, niin minä yritän nyt keskittyä positiivisiin asioihin ja haluan kiittää SaiPan koko joukkuetta ja organisaatiota uskomattomasta kaudesta.
Se, että liigan pienimmällä budjetilla pelaava joukkue, joka on kokenut merkittäviä kokoonpanomuutoksia pystyy pelaamaan puolet kaudesta kärkitaistossa ja lopulta selvittämään tiensä säälipleijareihin, on suorastaan uskomaton suoritus.
Tirkkonen teki tulokasvalmentajana upeaa työtä. Kallioniemellä oli alusta lähtien hieno ote seurajohdossa: pidettiin kiinni järkevän rahankäytön periaatteesta, mutta silti oltiin valmiita reagoimaan silloin kun paikka tulee.
Pelaajissa on monia onnistujia, joista moni onneksi on jatkamassa ensi kaudella. Iloisimpia yllättäjiä ovat itselleni olleet seuraavat:
- Ville Hämäläinen: Huh huh! Villen aiemmilta SaiPa-kausilta muistan asenneongelmaisen junnutähden, jolla oli vaikeuksia ottaa roolia liigakokoonpanosta, ja joka oli kaikkea muuta kuin joukkuepelaaja. Siksi en odottanut paljoa Hämäläisen paluulta. Mutta tämä Ville onkin ihan eri maata. Heittäytyy kiekkojen tielle useammin kuin kukaan muu, ja vaikka kroppaan osunut lämäri tekee niin kipeää, että kaveri luistelee vaihtoon kaksinkerroin, tekee hän saman tempun uudestaan heti kun seuraava vastaava tilanne tulee. Arvostan!
- Brian Salcido: SaiPan kiekollinen ja ehkä koko liigan kovin kiekollinen pakko Karlssonin lähdettyä. Nosti suoritustasoaan vielä samalla, kun pelit muuttuivat tärkeämmiksi. Kädet ristiin ja toivotaan, että jatkaa meillä.
- Markus Poukkula: Olin elokuussa valmis veikkaamaan, että Poukkula pelaa suurimman osan kaudesta Jukureissa, koska tie liigaan on liian pitkä ja edessä monta parempaa pelaajaa. On kiva olla väärässä. Poukkula pelasi sellaisella asenteella ja energialla, että paikka alemmista ketjuista oli lähes kiveen hakattu - ja syystä. Kauden kohokohdaksi kaksi maalia HIFK:n verkkoon ekassa säälipleijariottelussa.
- Olavi Vauhkonen: Syksyllä harkoista kantautui tietoa, että Vauhkosen kankeus huoletti. Ja eihän Olavi mikään raketti olekaan. Mutta kun kausi alkoi, näyttä hän, että osaa myös käyttää vahvuuksiaan. Vastustajan maalin lähellä ja kulmissa Iso-Olavi on nimensä veroinen. Peliminuutteihin nähden Vauhkonen iski myös maaleja kovalla prosentilla.
- Ville Koho: The Captain. Joukkueen sydän. Kun joskus riisuu pelipaitansa viimeisen kerran, kuuluu se Kisapuiston kattoon.
- Jaakko Rissanen: Kun Jaakko kaapattiin KalPasta, oli organisaatio todella innoissaan ja teki suoran kahden vuoden sopparin. Syksy näytti, että innostus ei ollut turhaa. Rissanen pelasi piste-per-peli -tahdilla, kunnes loukkaantui. Vamman jälkeen kesti aikaa saada kone uudestaan käyntiin, mutta kokonaisuutena kausi oli hyvä. Ensi kaudella ykkös- tai kakkosketjun mies.
Se, että liigan pienimmällä budjetilla pelaava joukkue, joka on kokenut merkittäviä kokoonpanomuutoksia pystyy pelaamaan puolet kaudesta kärkitaistossa ja lopulta selvittämään tiensä säälipleijareihin, on suorastaan uskomaton suoritus.
Tirkkonen teki tulokasvalmentajana upeaa työtä. Kallioniemellä oli alusta lähtien hieno ote seurajohdossa: pidettiin kiinni järkevän rahankäytön periaatteesta, mutta silti oltiin valmiita reagoimaan silloin kun paikka tulee.
Pelaajissa on monia onnistujia, joista moni onneksi on jatkamassa ensi kaudella. Iloisimpia yllättäjiä ovat itselleni olleet seuraavat:
- Ville Hämäläinen: Huh huh! Villen aiemmilta SaiPa-kausilta muistan asenneongelmaisen junnutähden, jolla oli vaikeuksia ottaa roolia liigakokoonpanosta, ja joka oli kaikkea muuta kuin joukkuepelaaja. Siksi en odottanut paljoa Hämäläisen paluulta. Mutta tämä Ville onkin ihan eri maata. Heittäytyy kiekkojen tielle useammin kuin kukaan muu, ja vaikka kroppaan osunut lämäri tekee niin kipeää, että kaveri luistelee vaihtoon kaksinkerroin, tekee hän saman tempun uudestaan heti kun seuraava vastaava tilanne tulee. Arvostan!
- Brian Salcido: SaiPan kiekollinen ja ehkä koko liigan kovin kiekollinen pakko Karlssonin lähdettyä. Nosti suoritustasoaan vielä samalla, kun pelit muuttuivat tärkeämmiksi. Kädet ristiin ja toivotaan, että jatkaa meillä.
- Markus Poukkula: Olin elokuussa valmis veikkaamaan, että Poukkula pelaa suurimman osan kaudesta Jukureissa, koska tie liigaan on liian pitkä ja edessä monta parempaa pelaajaa. On kiva olla väärässä. Poukkula pelasi sellaisella asenteella ja energialla, että paikka alemmista ketjuista oli lähes kiveen hakattu - ja syystä. Kauden kohokohdaksi kaksi maalia HIFK:n verkkoon ekassa säälipleijariottelussa.
- Olavi Vauhkonen: Syksyllä harkoista kantautui tietoa, että Vauhkosen kankeus huoletti. Ja eihän Olavi mikään raketti olekaan. Mutta kun kausi alkoi, näyttä hän, että osaa myös käyttää vahvuuksiaan. Vastustajan maalin lähellä ja kulmissa Iso-Olavi on nimensä veroinen. Peliminuutteihin nähden Vauhkonen iski myös maaleja kovalla prosentilla.
- Ville Koho: The Captain. Joukkueen sydän. Kun joskus riisuu pelipaitansa viimeisen kerran, kuuluu se Kisapuiston kattoon.
- Jaakko Rissanen: Kun Jaakko kaapattiin KalPasta, oli organisaatio todella innoissaan ja teki suoran kahden vuoden sopparin. Syksy näytti, että innostus ei ollut turhaa. Rissanen pelasi piste-per-peli -tahdilla, kunnes loukkaantui. Vamman jälkeen kesti aikaa saada kone uudestaan käyntiin, mutta kokonaisuutena kausi oli hyvä. Ensi kaudella ykkös- tai kakkosketjun mies.