Viikon sulattelun jälkeen voisi ehkä muutaman sanasen jo kirjoitella.
Nolo loppu sille sitten tuli, ei voi mitään. Ja pahemmaksi vielä muuttuu jos uusi työnantaja löytyy sieltä oikoradan toisesta päästä. Positiivinen jälkimaku tästä kaudesta silti ainakin itselleni jäi, "ei voi mitään". En tiedä, saatan kuulua vähemmistöön tuolla mielipiteellä, mutta jollain masokistisella tavalla kausi kääntyi lopulta yltiönegatiivisesta positiiviseksi, ainakin nyt kun niiden viimeisten hetkien tapahtumia on saanut hieman sulatella.
Helppo olisi tässä vaiheessa takoa nyrkkiä pöytään koko runkosarjan ja playoffien viimeisten 4 erän osalta, mutta se mikä siinä välissä on oli se mikä kauden kokonaisarvosanan käänsi. Nimittäin Ilves-sarjassa ja Blues sarjassa, siihen asti kun paukut riittivät, tuossa joukkueessa oli enemmän munaa ja voitontahtoa kuin yhdessäkään pelikaanijoukkuessa tähän asti. Loogista olisi ajatella että syksyn/talven vastoinkäymiset, niistä selviäminen ja runkosarjan loppukiri hitsasivat tuota joukkuetta yhteen paljon enemmän kuin esimerkiksi viime kauden alkulento ja lopun mahalasku. Ja ehkä se avain olikin juuri siinä.
Yhtä loogiselta kuulostaa että fyysiset ja henkiset paukut vain yksinkertaisesti loppuivat 6. Blues-matsissa kaiken sen taistelun ja juuri ja juuri selviämisen jälkeen. Kuten jossain todettiin, joukkue pelasi viimeisen 42 vuorokauden aikana 21 matsia, joista viimeiset 10 playoffeissa! Kakko, Forsström ja Suhonen yhdellä jalalla, sekä Kauppila ja Julkunen menivät vielä lopussa rikki. Mutta niin vain tuo joukkue oli 22 minuutin päässä semifinaaleista, Piispanen ykkössentterinään, Latvala puolustuksen johtajanaan ja Nikkilä maalissaan.
Ei tuo kokonaisuus tullut mieleen viime maanantaina eikä tiistaina, mutta siltikään ei tehnyt mieli ensireaktiona haukkua joukkuetta paskahousuiksi luovuttajiksi, ja ties mitä kommenttejä sitä primitiivireaktioina ilmoille pääsikään eri puolilla. Paskahousut luovuttajat eivät pudota Ilvestä ja hae kolmea voittoa Espoosta noissa olosuhteissa. Ylipäätään se että oltiin 22 minuutin päässä semeistä vaati urotekoja, eikä tunnu oikeudenmukaiselta neljän erän perusteella, vaikka ne katastrofaalisesti menivätkin, vetää niitä tekoja vessasta alas.
Edelliskauden joukkue Niemen ja Lopin johdolla säästyi pahimmilta vastoinkäymisiltä, pelasi muutaman kuukauden ajan hienointa jääkiekkoa jota olen nähnyt ja otti vaikeammalta vastustajalta kaksi voittoa ekalla kierroksella. Monella tapaa ehkä se kaikkien aikojen Pelicans itselleni, mutta mieli tekisi nostaa 08/09-versio jopa samanveroiseksi. Aivan eri syistä, mutta kuitenkin.
Se syksy on vielä arvoitus, miksi joukkue pelasi niin huonosti kuin pelasi. Tärkeitä pelaajia oli sivussa, mutta sen ei mielestäni pitäisi tarkoittaa sitä että joukkue alkaa yhtäkkiä pelaamaan kuin epäjääkiekkoa varsinkin edelliskauteen verrattuna. Ja merkit tuosta kiekollisen pelin hajoamisesta oli jo harjoituskaudella ja peli näytti jo silloin aivan erilaiselta, ei melkeinpä tietoakaan modernista viisikon kiekollisesta pelistä, vaan syöteltiin pitkiä avauksia puolustuksesta keskialueelle ja heitettiin tajuton määrä rännikiekkoja. Ja vielä vuosi sitten oli miltei kiellettyä heittää ränniin. Jos rivit ovat harventuneet sen ei pitäisi näkyä erilaisena tavoitteena pelata peliä vaan vanhan tavoitteen huonompana laatuna. Ja kuitenkin loppukaudesta palattiin takaisin modernin pelitavan suuntaan, lyhyt syöttö sentterille keskustaan ja niin edelleen.
Joku sanoi että tuuraavat sentterit olivat niin paskoja ettei sitä modernia peliä voitu toteuttaa. No, voi kysyä onko esimerkiksi yltiökiekollista peliä pelaavalla KalPalla noin paljon paremmat sentterit. Jotenkin tuosta syksystä jää se ajatus, että jostain syystä vain lähdettiin kokeilemaan (hyökkäys)pelikirjaa joka ei vain toimi, ja hukattiin ne edelliskauden hyvät elementit. Puolustushan oli hyvässä kuosissa läpi kauden, meniköhän jopa Pelicansin liiga-ajan nollapeliennätys uusiksi.
Kuntoharjoittelustakin puhuttiin. Upeasti se oli ajoitettu jos todella oli ajoitettu, joukkue oli parhaassa iskussa tärkeimmillä hetkillä. Tämäkin kertoo Pelicansin muutoksesta, nykyään on syytä jatkossakin varautua tahmeisiin syksyihin, päätavoite kun on jossain aivan muualla. Mutta mitä tulee viime syksyn esityksiin, niin luulisi tukkoisuuden ja heikomman kunnon näkyvän pelaajien väsymisenä, erien lopuissa, otteluruuhkissa ja vastustajan pelinhallinnan lisääntymisenä ottelun edetessä. Ei niin, että lyhytsyöttöpeliä ei pystytä järjestelmällisesti toteuttamaan melkeinpä missään vaiheessa ja lyödään vain kiekkoa jatkuvalla syötöllä ränniin.
Yhtä kaikki, kiitos Ara. Nimelle tuskin tulee hurrattua jos uusi osoite löytyy pellehattujen kotiluolasta, mutta olivathan nämä 3,5 vuotta helvetin hienoa aikaa. Alkoi vanhasta sotaratsusta ja diplomaattien kuninkaasta löytyä loppuvaiheessa vähän särmääkin, mikä oli hienoa havaita. Vääräleuat saivat taas yhden perustelun loppuhetkillä taipumisesta, mutta vitut siitä, Pelicans on nyt keskikastin liigaseura. Ja ainakin voitot Jokereista tuntuvat tästä lähtien entistäkin makeammilta.
Tappioksi kääntyi lopussa, mutta perintö on siitä huolimatta iso. Ja se perintö on voittamisen kulttuuri. Kyllä, Lahessa, voittamisen kulttuuri. Kiitos siitä, Ara.